Viikingit-sarjasta tuttu Wardruna juhlistaa uutta albumiaan uniikilla virtuaalikeikalla

Wardruna: First Flight of The White Raven

Tiedote 3.2.2021

Norjalainen Wardruna kutsuu fanit ympäri maailmaa nauttimaan striiminä toteutettavasta levynjulkaisukonsertistaan perjantaina 26. maaliskuuta. Liput tulevat myyntiin yhtyeen verkkosivuilla perjantaina 5. helmikuuta klo 11.

Historialliset soittimet ja luonnonelementit skandinaavisesta muinaisuskosta ammentaviin sanoituksiin yhdistävä Wardruna julkaisi viidennen kokopitkänsä tammikuun lopulla. Laajalti ylistystä kerännyt ”Kvitravn”-albumi ylsi julkaisuviikollaan albumilistojen kärkikahinoihin muun muassa Pohjois-Amerikassa, Saksassa sekä Sveitsissä, ja oli Suomessakin toiseksi ostetuin fyysinen levy.

Wardruna on tunnettu omaperäisistä ja vaikuttavista live-esiintymisistään. Ainutlaatuista toteutusta ja tunnelmaa on lupa odottaa myös tulevalta levynjulkaisukeikalta, jonka puitteet on varta vasten striimiä varten rakennettu. ”First Flight of The White Raven” -nimeä kantavan konsertin aikana kuullaan uunituoreen albumin lisäksi antimia yhtyeen aiemmasta tuotannosta.

Vuonna 2003 perustettu Wardruna nousi laajempaan tunnettuuteen viimeistään HBO:n Viikingit-menestyssarjan soundtrackin myötä. Musiikillisen panoksen lisäksi kokoonpanon nokkamies, black metal -yhtye Gorgorothistakin tuttu Einar Selvik on myös näytellyt sarjassa.

Wardruna: First Flight of The White Raven
Pe 26.3.2021 klo 22.00
Striimi on saatavilla 48 tunnin ajan
Liput: 27,90 €

Linkit
TuskaLive
Wardrunan Instagram
Wardrunan Twitter
Wardrunan verkkosivut
Lisätietoa julkaisijasta TuskaLive
TuskaLive
https://www.tuska.fi/tuskalive

TuskaLive koostuu keikoista ja kiertueista, joiden taustalla toimii Tuskan festivaaliorganisaatio. Ympäri vuoden järjestettävät tapahtumat vahvistavat raskaan musiikin tarjontaa Suomessa ja ovat oiva tilaisuus törmätä Tuska-tuttuihin myös festivaalin ulkopuolella.

 


Kuva ja lähde: TuskaLive

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here