Verisen auringon alla: Foredoomed tarjoilee singlen sekä energisen musiikkivideon tulevalta levyltään.

Kuva: Marko Lehikoinen

Tiedote 5.8.2019

Joensuulainen melodinen death metal -yhtye Foredoomed julkaisi musiikkivideon kappaleesta ”Blood Red Sun” sekä singlen ”Help the Lost Find Their Way”, jotka on otettu yhtyeen 30. elokuuta julkaistavalta kokopitkältä ‘Chaos and Beauty’.

Tulevan levyn teemassa kärjistyvät bändin melodisen death metal-tyylin raskaat ja herkät puolet. ”Blood Red Sun” sävellettiin levylle viimeisenä, sillä sen tarkoituksena on antaa kuva koko albumin ilmapiiristä ja musiikillisistä elementeistä.

”Blood Red Sun” -kappaleen sanoitusten teemana on tietynlainen eteenpäin menemisen tuska:

“Ihminen ruoskii itseään tulosten takia välillä aika rankallakin kädellä. Hienoja asioitahan sillä tavalla syntyy, mutta silti selkä on vereslihalla”, laulaja-kitaristi Atte kertoo.

Elokuussa julkaistava albumi ‘Chaos and Beauty’ on nyt ennakkotilattavissa yhtyeen Bandcamp-sivustolta.

1. In Paradisum (1:05)
2. Blood Red Sun (4:25)
3. Worldfire (5:09)
4. Feed (4:48)
5. Rowan (1:23)
6. Dead Candles (4:17)
7. Help the Lost Find Their Way (5:01)
8. Derelict Hours (7:04)
9. Heart-Searching (9:56)

Kansitaide Vladyslav Tsarenko (all4band.com).

Facebook: https://www.facebook.com/foredoomedband
Instagram: https://www.instagram.com/foredoomedband/
Website: http://foredoomed.net/

Kuva: Marko Lehikoinen

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here