Mustan metallin esi-isä Venom palasi voimalla 10 vuotta sitten, joten oli aika haudata raamatut ja piiloutua. Odotukset kuuntelun suhteen olivat alhaalla, sillä edelliset levyt eivät olleet Venom-nimen arvoisia julkaisuja. Heikot yritelmät ”Metal Black” ja ”Hell” käänsivät yhtyeen kurssin syöksykierteeseen ja suoraan sanoen Venom ei tuntunut toipuneen entiselleen Mantasin ja Abaddonin poistuttua rivistöstä lopullisesti uuden vuosituhannen vaihduttua.
”From The Very Depths” yllätti positiivisesti, ja Venom tuntui jälleen saaneen virtaa likaiseen koneeseensa. Lyhyen intron jälkeen nimibiisi pistää levyn liikkeelle jykevästi tarttuvien kitaramelodioiden säestyksellä. Saatanaa palvotaan ja rockin kuolemaa julistetaan, tunnelman ollessa kuin kotiinpaluussa. Suurimmassa osassa kappaleita ote on hitaampi ja perinteisempi, tässä mielessä on nyt palattu 2000-luvun vaihteen kovimpaan Venom-tyyliin.
Etukäteen julkaistu ”Long Haired Punks” sekä ”The Death Of Rock’n’Roll” edustavat lähes ainoina nopeampaa ja likaisempaa otetta. Riffeissä on kautta linjan tulta ja voimaa. Myös sovitukset ovat monipuolisia ja yllättävän kekseliäitä. Aivan jokainen kappale ei ole timantti, mutta koska näin olisi Venomin tapauksessa ollut? Kun mukana on ”Stigmata Satanasin” kaltaisia vastustamattomia sovituksia, ollaan taistelussa voiton puolella.
Kitaristi La Rage kuulostaa ensimmäistä kertaa siltä, kuin mies olisi tuonut omaa soundiaan mukaan keitokseen eikä tyydy pelkästään kakkostason Mantas-kopiointiin. Kitarariffit kuulostavat kiistatta Venomilta, mutta niissä on uudenlaista kieroutta, joka piristävästi koukuttaa. Merkille laitetaan myös kohtuullisesti lisääntynyt soundin raskaus, jonka voi laittaa onnistuneen tuotannon piikkiin. Äänimaailma on kohdallaan, ja tuotannon kirkkautta ja raskautta ei ole lakaistu bändin tavaramerkiksi muodostuneen räkäisyyden sekä kulmikkuuden alle.
Cronos on oma vihainen ja kyyninen itsensä, unohtamatta miehen kieltämättä loistavaa mustaa huumoria. Hänen tulkintansa ja sanoitusten satunnaiset oivallukset ovat ne asiat, jotka nyky-Venomissa ovat aina nostaneet hymyn huulille. Miehen basso on saatu hyvin levyllä pintaan, kuten asiaan kuuluu. Soitto kolisee parhaimmillaan kuin tuomion kellot helvetistä.
Ennen tätä albumia 2000-luvun Venomista olisi ollut oikeampaa puhua yhtyeenä, joka kuulostaa huonosti tributoivan Venomia. Nyt tehtiin onnistunut suunnanmuutos. ”From The Very Depths” ei ole Venomin paras levy, mutta se oli aikanaan bändin kovin julkaisu 15 vuoteen ja tätä voitiin pitää hienona saavutuksena.
8+/10
Ville Krannila
1. Eruptus
2. From The Very Depths
3. The Death of Rock’n’Roll
4. Smoke
5. Temptation
6. Long Haired Punks
7. Stigmata Satanas
8. Crucified
9. Evil Law
10. Grinding Teeth
11. Ouverture
12. Mephistopheles
13. Wings of Valkyrie
14. Rise
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}