Vanhaa liittoa modernein maustein – Stranded Ways julkaisee ”Hexcalibur” -EP:n

Kuva: Stranded Ways
MAINOS:




Tiedote 3.9.2021

Alkuvuodesta kokoonpanoaan laulajan ja rumpalin osalta uusinut ja samalla tamperelaistunut heavy metal -yhtye Stranded Ways julkaisee kolmen kappaleen ”Hexcalibur” -EP:n tänään perjantaina 3. syyskuuta. Levyn kappaleesta ”The Breaker” on heinäkuun loppupuolella julkaistu musiikkivideo:

Yhtyeen modernimpaan ja aggressiivisempaan suuntaan kehittyneessä soundissa kuuluu laulaja-kitaristi Ville-Eemeli Puurtisen ja rumpali Ismo Vuoren orkesteriin liittyminen. Puurtinen ja Vuori ovat äänittäneet kolme kappaletta sisältävän EP:n, jonka äänityspaikka oli ylöjärveläinen Osuuskunta Näädänpesä. Vuori on vastannut myös miksauksesta ja masteroinnista.

Kappaleet ”The Breaker”, ”Babylon” ja ”Hexcalibur” ovat kitaristi Tuomas Taralaisen sävellyksiä, jotka on sovitettu koko bändin voimin. Laulaja-kitaristi Puurtinen on sanoittanut kappaleet. Kappaleissa käsitellään minäkertojan elämän ja paikan etsimistä modernin maailman rakenteissa sekä oman voiman ja potentiaalin etsimistä: Hexcaliburin nostamalla otetaan vastaan sen tuoma voima ja vastuu.

https://distrokid.com/hyperfollow/strandedways/hexcalibur

Kokoonpano:
Ville-Eemeli Puurtinen: laulu, kitara
Aleksi Keränen: kitara
Tuomas Taralainen: kitara
Paavo Jantunen: basso
Ismo Vuori: rummut

https://www.facebook.com/StrandedWays
https://www.instagram.com/strandedways/


Kuva ja lähde: Stranded Ways

 

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.