David Coverdalen aikoinaan lentäväksi hollantilaiseksi ristimä kitaristi Adrian Vandenberg on todennäköisesti jäänyt suurelle yleisölle parhaiten mieleen 1980-1990-luvun taitteen pestistään Whitesnakessa. Kyseisenä aikana yhtye nautti kaupallisessa mielessä suurinta suosiotaan, mutta miehestä ei kuultu vuonna 1997 ilmestyneiden ”Restless Heart” ja ”Starkers In Tokyon” jälkeen musiikkirintamalla paljoakaan, ennen kuin hän kasasi oman Moonkings-yhtyeensä, jonka debyyttilevy ilmestyi vuonna 2014.
Lähes kahden vuosikymmenen mittainen levytystauko ei tarkoittanut, että Vandenbergin luovuus olisi tuona aikana tyrehtynyt, sillä mies keskittyi noina vuosina uraansa taidemaalarina. Moonkingsin ensimmäinen levy meni minulta ohi, lukuun ottamatta joitain yksittäistä kappaleita, joten en suoranaisesti ollut varma mitä bändin toiselta levyltä ”MKII” osaisi odottaa.
Levy lähtee käyntiin räväkästi rokkaavalla ”Tightropella”, joka tekee heti selväksi sen, että Vandenberg ei todellakaan ole aikeissa keksiä pyörää uudelleen, sillä niin selvästi 1970-luvun hard rockin suuntaan rullaava biisi kumartaa. Suutari pysyy lestissään, yhtyeen kulkiessa muutaman seuraavan kappaleen ajan rinta rottingilla mm. Freen, Bad Companyn ja Whitesnaken viitoittamaa tietä. Ensimmäinen varsinainen suvantohetki kuullaan voimaballadi ”Walk Awayn” myötä. Albumin loppupuolisko noudattelee pitkälti levyn alun määrittämää kaavaa, eli bändi luottaa hard rockin ilosanomaan, tarjoten välillä hieman kevyempääkin otetta. Omiksi suosikeikseni nousivat ”Tightropen” lisäksi AOR:n kanssa flirttaileva ”What Doesn’t Kill You”, nivustaiverokin ytimen tavoittava ”Ready For The Taking” sekä levyn komea päätösbiisi ”If You Can’t Handle The Heat”.
Vandebergin itse tuottama ”Mk II” oli soundeiltaan positiivinen yllätys. Tuotannollisesti Adrian on selkeästi vanhan liiton miehiä, sillä äänimaailma on varsin avara ja hengittävä. Nykymusiikkia usein vaivaava ”möhköfantti-tuotanto”, jossa levy masteroidaan niin tukkoon, että musiikista nitistetään pois viimeinenkin groove, loistaa Moonkingsin levyllä täysin poissaolollaan.
Vandenberg itse soittaa levyllä hyvin, joskaan mitään ilmiömäistä ilotulitusta mies ei kitarastaan revi. Homma pidetään varsin perusasioissa, mutta nämä perusjutut kitaristi hoitaa mainiosti ja tyylillä. Bändin rytmisektio Sem Christoffel (basso) sekä Mart Nijen Es (rummut) on pätevä parivaljakko ja miesten hyvin 1970-lukuinen meininki toimii mainiosti. Vokalisti Jan Hoving on myös mies paikallaan. Herran äänestä tulee välillä mieleen David Coverdale ja välillä Paul Rodgers. Aivan edellä mainittujen miesten huippuvuosien tasoinen vokalisti Hoving ei ole, mutta toisaalta aika vähän koko hard rockin historiasta löytyy vokalisteja, jotka voidaan niputtaa näiden kahden legendan tasolle.
Vaikka varsinaisia huippubiisejä levyllä ei kovin montaa kokonaisuudessa ole, ”Mk II” on kohtalaisen hyvin toimiva vanhakantaisessa hengessä rokkaava hard rock-levy, josta kaltaiseni vanhan liiton jäärä voi huoletta tunnustaa pitävänsä.
7/10
Ilkka Järvenpää
1. Tightrope
2. Reputation
3. Angel In Black
4. The Fire
5. Walk Away
6. All Or Nothing
7. What Doesn’t Kill You
8. Ready For The Taking
9. New Day
10. Hard Way
11. Love Runs Out
12. If You Can’t Handle The Heat
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}