Tiedote 24.12.2019
Valermada, suomalainen prog doom/death metal -bändi kera Tuomo Latvalan (Omnium Gatherum, Torture Killer) julkaisi uuden singlen nimeltä “Christmas Song”. Black metal -vaikutteinen musiikkivideo on katsottavissa alta.
Laulaja Seppo Santala kommentoi:
Joulu on joskus sellaista aikaa, että seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Kirjoitin biisin ja äänitin lauluraidan viettäessäni joulun yksin pari vuotta sitten. Biisi on tribuutti Black Sabbathille, Paradise Lostille ja Radioheadille – yhdistelmä doomia, melankoliaa, ja hämmennystä. Raskasta saundia värittää viulu, alttoviulu ja xaphoon.
Joudun usein perustella itselleni sitä miksi puhua tai laulaa negatiivisista asioista. Tämän biisin taustalla on se, kuinka joulu näyttäytyy tekopyhänä kulutusjuhlana, jolloin rikkaat lahjovat rikkaita, ja kuinka kerran vuodessa jeesustellaan niin että vielä seuraavana vuonnakin närästää. Mun perustelu on siis se, että tekemällä biisin tuosta aiheesta, ehkä voin antaa jollekin, joka vihaa joulua yhtä paljon kuin minä, millin verran lohtua.
Valermada julkaisi debyyttialbuminsa ”Fear, Regrets And Mourning” vuonna 2018. ”Becoming Me” -single päätyi Spotifyn New Metal Tracks -soittolistalle, jolla on yli 400 000 seuraajaa.
Kokoonpano:
Seppo Santala – laulu, kitara ja alttoviulu
Jari Herrala – kitara ja xaphoon
Antti Jylhä – basso ja viulu
Tuomo Latvala – rummut
Valermada verkossa:
Spotify: https://spoti.fi/38jdJui
Youtube:
Facebook: www.facebook.com/valermada
Instagram: www.instagram.com/valermada
Kuva: Valermada
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.