Nykymetallin vaikutusvaltaisimpiin suunnannäyttäjiin lukeutuva Arch Enemy erikoisvieraineen palasi Suomeen marraskuussa.
Teemana oli maaliskuussa 2025 julkaistu yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto ”Blood Dynasty” ja sitä juhlistanut peräti 27 kaupunkia käsittänyt ”European Blood Dynasty” -kiertue.
Järisyttävän intensiivisistä keikoistaan tunnettu melodeath-suuruus esiintyi nyt Helsingin jäähallissa yhdessä peräti kolmen lämmittelijän kanssa. Illasta muodostui erään aikakauden päätös, mitä kukaan ei tuolloin vielä tiennyt.
Ilta alkoi Yhdysvaltojen lounaisilta aavikkoseuduilta, kun Arizonasta ponnistava Gatecreeper avasi pelin. Vanhan liiton death metallin perinteen soihdunkantaja on saanut viime vuosina runsaasti huomiota tuoreen, toukokuussa 2025 julkaistun ”Dark Superstition” -albuminsa ansiosta ja raivannut paikkansa sukupolvensa kiinnostavimpien tulokkaiden joukossa.
In Flamesiin ja At The Gatesiin vertauksia kerännyt kokoonpano kanavoi vaikutteensa omaperäiseksi soundiksi, jota viisikko itse kutsuu stadium death metalliksi.
Introna kuultiin Mötley Crüen ikoninen “Shout At The Devil”. Pian tulevaisuuden lupaukset olivat lavalla ja Arizonan paahtava pölymyrsky oli valmis. Heti ensimmäisen kappaleen aikana pittiä yritettiin toiveikkaasti saada lavalta käsin pyörimään, mutta yleisö ei leikkiin lähtenyt.
Kakkosbiisissä saatiin jo reippaampaa liikettä. Keikan aikana kuultiin outoja katkoksia, aivan kuin kitaran ja PA:n välinen yhteys olisi pätkinyt.
Keikalla koettiin hetkeksi ikuisuudelta tuntunut pitkä hiljaisuus ambient-tyyliin, mikä sai aikaan Blood Incantation -mieleyhtymän. Musiikillisesti Gatecreeperia vastaa parhaiten Entombed ja Dismember. Kun death-paahto lähti jälleen käyntiin, riehakas pitti muuttui suorastaan valtavaksi.
Kitaristi näytti yleisölle useaan otteeseen kurkunleikkauseleitä, kannustaen pitissä suurempaan ja raaempaan liikkeeseen. Laulaja heitti bensaa liekkeihin:
“I think you need to go harder. Who needs to work tomorrow? We don’t give a fuck!”
Gatecreeperin 35-minuuttinen osuus oli aluksi puuduttava, mutta parani loppua kohden. Yhtye kiitti vuolaasti Arch Enemya mahdollisuudesta olla mukana kiertueella. Mainittakoon myös sympaattinen yksityiskohta: laulaja Chase H. Mason valokuvasi keikkaa lavalta käsin vanhan liiton pienellä pokkarikameralla. Tämän kaltaisissa yhtyeissä on death metallin tulevaisuus.
Toisena esiintyneen Eluveitien ainutlaatuisessa musiikissa kuuluu kaikuja sveitsiläisyhtyeen kotiseutujen mystiikasta, joita yhtye kutoo yhteen kelttimytologian ja gallialaisen perimätiedon uumenista kumpuaviin äänimaisemiin.
Muinaisella kelttiläisellä gallin kielellä sanoituksiaan höystävän kokoonpanon ylimaalliseksi kuvailtu, pakanallisen folk metallin ja melodisen death metallin alkukantainen sekoitus soi rikkaana luoden uusia arkkityyppejä raskaan musiikin geeniperimään.
Eluveitie on nähty Suomessa lukuisia kertoja ja valitettavasti settilista on pysynyt pitkään muuttumattomana, eikä yllätyksiä kuultu. Edellisen tammikuussa nähdyn konsertin jälkeen kahdeksasta seitsemään supistunut livekokoonpano oli palannut jälleen kahdeksaan ja tällä kertaa puhallinsoittimista vastasi Nils Fischer.
Mahtipontisen moniulotteinen ”Ategnatos” oli hyvä avaus. Eluveitien jäsenillä nähdään aina tutumpien soittimien lisäksi harvinaisempia työvälineitä, kuten esimerkiksi harppu, viulu, kampiliira ja jopa säkkipilli. Jäähallin suurella lavalla kaikille oli hyvin tilaa.
”Deathwalker” avasi progressiivisempaa puolta ja uuden ”Ànv”-albumin (2025) rymistely ”The Prodigal Ones” jyrähti voimalla. Biisin aikana ainoa alkuperäisjäsen ja keulamies Chrigel Glanzmann kyykistyi alas lavan reunalle ja Jonas Wolf repäisi loistavan kitarasoolon. Raskas ja nopeatempoinen soitto sai jengin moshaamaan.
Alkujaan vuonna 2022 standalone singlenä julkaistu ”Exile Of The Gods” esitettiin vakuuttavalla tavalla, jossa Wolf oli jälleen valokeilassa. Muut Eluveitien jäsenet pimennettiin soolojen ajaksi. ”A Rose For Epona” tarjosi nostalgisen suosikkihetken ja toi Fabienne Ernin heleän äänen esiin. Vuodesta 2017 mukana olleen Ernin valloittava esiintyminen on hyvin iso osa nykyistä Eluveitieta.
Glanzmannin laulama joulukuussa 2024 julkaistu ensimmäinen sinkkulohkaisu ”Premonition” kuului illan parhaimmistoon kaikessa teatraalisuudessaan ja biisin loppua kohden kuultiin kauniin herkkä Lea-Sophie Fischerin soittama viuluosa. ”Ambiramuksen” jälkeen Erni tervehti yleisöä iloisesti:
“Kiitos Helsinki! It is a very big pleasure to be part of this tour.”
Myös Glanzmann kiitteli myöhemmin Helsinkiä. Hänen spiikissään kiitokset saivat kaikki ne henkilöt, jotka ovat mahdollistaneet tämän kiertueen, eli lavanrakentajat, valo- ja ääniteknikot, ystävät sekä yhteiskiertueella mukana olevat bändit.
Viimeistään klassikot ”The Call Of The Mountains”, pitkän viulusoolon sisältänyt ”King” ja ”Inis Mona” sytyttivät yleisön kunnolla. ”Inis Monassa” viulu vaihtui kampiliiraan ja tunnistettava säkkipilli oli läsnä.
Hyvän maun rajoissa pidetty yleisönhuudatus oli mukavaa vuorovaikutusta bändin ja yleisön välillä ja lopussa yhtye poseerasi pitkään kiitosten saattelemana. Tarkasti hiottu 50 minuutin mittainen tiivis setti oli mainio kokonaisuus jättäen hyvälle tuulelle.
Kolmentena esiintyjänä lavalle nousi kotimaisen metallin suurlähettiläs Amorphis. Läsnäolevista ja sielun ytimeen pureutuvista keikoistaan tunnetun yhtyeen omintakeinen, lyijynraskaasta kuolonmetallista progressiiviseen ilmaisuun ulottuva musiikillinen matka on puhutellut faneja ja kriitikoita kautta maailman jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.
Amorphis on menestyksekkään uransa aikana julkaissut 15 pitkäsoittoa ja oli tämän illan yhtyeistä sekä vanhin että tuotteliain. Helsinkiläisyhtye on vuosien saatossa huomioitu lukuisilla Emma-palkinnoilla muun muassa paras metallialbumi, vuoden yhtye – ja vuoden vienti -kategorioissa.
Setti starttasi tuoreelta syyskuussa 2025 julkaistulta ”Borderland”-albumilta toisena singlelohkaisuna tunnetulla ”Bonesilla”. Intron jälkeen laulaja Tomi Joutsen toivotti yleisön hyväntuulisesti tervetulleeksi: “Hyvää iltaa Helsinki, ja sit mennään.”
Kosketinsoittaja Santeri Kallion kynäilemä radiossa paljon soinut ”Bones” osoittautui raskaudessaan erittäin tarttuvaksi ja koukuttavaksi.
”Lähtökohtaisesti halusin todistaa, että myös kosketinsoittaja voi tehdä raskaaseen riffiin pohjautuvan Amorphis-biisin ja kaikkien yllätykseksi “Bonesista” tuli “Borderlandin” raskain kappale”, Kallio kommentoi.
Keikan avaus oli miellyttävän raskas ja tarttuva sävellys, jonka ”bones”-chant jäi soimaan päähän. Polveilevat melodiat ja onnistunut örinän ja puhtaan laulun yhdistely veivät mennessään. Kitaristikaksikko Tomi Koivusaaren ja Esa Holopaisen poseeraukset loivat näyttävyyttä.
Vanha radiohitti ”Silver Bride” soi totutun varmasti. Amorphiksen keikka oli lämminhenkinen ja täynnä välillä jopa nostalgista kotiinpaluun tunnetta. Joutsen myönsi ääneen:
”Todella hieno fiilis olla täällä ja takaisin Suomessa ylipäätään. Helvetin hienoo et tulitte näin sankoin joukoin, kiitos oikein paljon, pitkästä aikaa. Tässä vanhakin nuortuu.”
”Wrong Direction” ja ”The Moon” jatkoivat korkeatasoisten biisien linjaa ja Amorphis soitti livenä suorastaan maagisen hyvin. Erityisesti ”The Moonin” mystinen tunnelma nojasi vahvasti Kallion komeisiin kosketinosuuksiin.
Joutsen muistutti yleisöä siitä, että Amorphikselta tuli hiljattain uusi levy ”Borderland” ulos ja kyseli, onko se jengillä hallussa. Tuoreelta albumilta yleisölle tarjoiltiin kolmas sinkku ja Holopaisen moderni sävellys ”Dancing Shadow”. Yhtye on hakenut biisissä rohkeasti uudistumista ja erilaista linjaa:
”Kappaleen työnimi oli Disco Tiger, mikä antaa hieman osviittaa missä mennään. Biisissä kuuluu tuttuun tapaan Amorphiksen musiikille tyypillinen tarttuvuus ja koukut, soundiltaan se on erittäin freesi, jopa moderni. Biisi saa jalat ja niskan vipattamaan paikallisessa hevidiscossa”, kuvailee Holopainen.
Rumpali Jan Rechberger jatkaa: ”Dancing Shadow”’n myötä astuimme täysin uudelle alueelle. Kun yhtye on ollut kasassa yli kolme vuosikymmentä, tällainen uudistuminen tuntuu merkitykselliseltä.”
”Death Of A Kingissa” kuultiin Holopaisen komeat soolo-osuudet. Setin vanhinta tykittelyä edusti “Tales From The Thousand Lakesilta” (1994) poimittu ajankohtaan varsin sopiva ”Black Winter Day”.
Joutsen valitteli tiukkaa aikataulua ja piti välispiikit lyhyinä mennen suoraan asiaan. Seuraavana oli vuorossa kaikille tuttu ”House Of Sleep”, jossa Joutsen toivoi yleisön laulavan mukana. Yhteislaulu oli illan äänekkäimpiä. Joutsenella oli myös suuri kunnia kiittää kaikkia illan aikana esiintyneitä yhtyeitä ja totesi, että nöyräksi vetää.
Joutsen muistutti Amorphiksen esiintyvän vielä kerran Helsingissä tänä vuonna pitkällä loppuvuoden Suomen kiertueellaan:
”Jos tällainen meno maistuu, niin 30. joulukuuta Amorphis on Kulttuuritalolla, tulkaahan sinne, siellä on Amo-juhlat.”
Koko Arch Enemyn lämmittelykiertueen Amorphiksen kanssa soittanut lainabasisti Victor Brandt (mm. Dimmu Borgir/Cemetery Skyline) hoiti tonttinsa moitteettomasti ja soiton lisäksi miehen taustalaulut Tomi Koivusaaren ohella erottuivat edukseen.
Aivan lopussa Amorphis tarjosi vielä yllätyksen. Viimeisessä kappaleessa ”The Bee” Brandtin korvasi tämän kiertueen perhesyiden vuoksi väliin jättänyt Olli-Pekka Laine. Ennen kuin biisi alkoi kunnolla, Joutsen spiikkasi: ”Noniin Helsinki, eiköhän mennä sekaisin”.
Loppukumarrusten ja kiitosten aikaan yleisöön lentää aina näyttävästi kuvitettuja sekä Joutsenen nimikirjoituksella varustettuja kortteja, kuten myös tällä kertaa.
30-vuotista uraansa juhlistavan Arch Enemyn ultimaattisen raskas ja samanaikaisesti melodisen vivahteikas soundi on hioutunut vuosien varrella entistä jalostetumpaan muotoon unohtamatta bändin underground-metallista kumpuavaa asennetta. Ruotsalainen melodisen death metalin jättiläinen on vieraillut Suomessa joka vuosi vähintään kerran vuodesta 2022 ja putki jatkui jälleen.
Lavaa koristi vanha tuttu “Pure Fucking Metal” -lakana. Jo Ozzy Osbournen “Bark At The Moon” -pre-intro sai tunnelman nousemaan ja jäähalli pimennettiin ”Set Flame To The Night” -introon. Lakana pudotettiin kun ensimmäistä varsinaista kappaletta, toiseksi uusimman albumin ”Deceiver, Deceiveria” oli soitettu jo hyvän aikaa.
Soundi oli brutaalin massiivinen ja äänenvoimakkuus korkea, mutta ei niin selkeä kuin odottaa saattoi. Nopeaa tempoa tukivat näyttävät ja erikoisen malliset valotelineet, jotka heiluivat holtittomasti valojen pyöriessä vinhaa vauhtia.
Alissa White-Gluz hallitsi show’ta näyttävällä energiallaan ja yleisö pääsi todistamaan useita hyppyjä. Hänen hihoissaan nähtiin hauskat “Arch” ja “Enemy” -tekstit, jotka erottuivat nopeasti. Räväkkä “Ravenous” toimi totuttuun tapaan ja yleisö reagoi voimakkaasti yltyen rytmikkäisiin taputuksiin. Michael Amottin taustalaulu tuli esiin rauhallisemmissa kohdissa, täydentäen kappaleen dynamiikkaa.
Lava tyhjeni intronauhan ajaksi ja vuorossa oli pari esitystä tuoreelta albumilta. ”Dream Stealer” tarjosi näyttävän valoshow’n ja ”Blood Dynasty” käynnistyi niin ikään taustanauhan saattelemana. White-Gluz toivotti yleisön tervetulleeksi “Blood Dynastyyn”.
Arch Enemy luottaa näiden livevetojen kohdalla tuttuun ja turvalliseen. Vaikka kyseessä olivat tuoreet kappaleet, oli paikoin hankalaa erottaa aivan uusinta tuotantoa vanhemmasta materiaalista. Biisit olivat hyviä, mutta ”sitä jotain” jäi puuttumaan. ”Blood Dynastyn” puheosuus jäi hyvällä tavalla mieleen kappaleen loppupuolella.
White-Gluz spiikkasi:
”Jumalauta Helsinki! Kiitos, we are Arch Enemy. And before we continue, I gotta tell you that this right here is fucking war.”
Vuorossa oli tietysti nimikkokappale “War Eternal” White-Gluzin debyyttilevytykseltä Arch Enemyn kanssa (2014). Valitettavasti tämän loistavan raskaan kappaleen livesoundi puuroutui ja ”War Eternal” kärsi käsittämättömästä epäselvyydestä.
Tuttu ja tunnistettava teollinen soundi löi alkutahdit ”My Apocalypselle” ja White-Gluz jatkoi korkeilla hypyillään yleisön seuratessa mukana. White-Gluz halusi yleisön sytyttävän valonlähteitä tuikkimaan kappaleen rauhallisessa osassa ja tällä luotiin tyylikästä tunnelmaa.
Ennen jälleen taustanauhaintrolla alkanutta uuden levyn “Illuminate The Pathia” taustalakana vaihdettiin ja lavalle syttyi suuri valaistu pentagrammi. White-Gluzin puhtaan laulun epävarmuus toisti koko keikan ongelmaa: vire ja energia eivät olleet kohdillaan. Yleisö lähti tähän kappaleeseen siitä huolimatta hyvin mukaan ja nätti käsienheilutus piristi.
White-Gluz kehui kappaleen päätteeksi riehakasta pittiä koko kiertueen parhaaksi ja nosti esiin eturivin suomalaisen superfanin, joka oli nähnyt bändin jo 15 kertaa:
”Alright Helsinki, I think this is the best circle pit we’ve had for the whole tour, I have to tell you, and right at the end of the tour. So we’ve pretty much seen everything now and this is the best one.”
“Now I wanna know who here has seen us play before? Welcome back. And so that’s good, you came back, I’m taking that as a compliment. Who is seeing us for the first time right now? Welcome, great to have you. So, we have a mix. Is there anyone here that has seen us actually twice before? Three times? Four? Five? Six? Seven?”
Eturivissä ollut superfani huusi 15, johon Alissa totesi:
”Oh fifteen, that’s true. You told me that earlier. Remind me of your name. I know it but I forgot it now. Make some noise for Jari, 15 shows, beautiful. For whether you have seen us 15 times or you are just seeing us now for the first time just promise me one thing. This is not the last time that we see you.“
Muiden esiintyjien tapaan myös White-Gluz huomioi lisäksi kaikki Arch Enemya lämmitelleet erikoisvieraat.
Pirteän melodinen ja loistavaksi livebiisiksi osoittautunut ”Liars & Thieves” nousi illan onnistujiin ja harvinaisesti tämän aikana nähtiin Suomessa kielletty crowdsurffaus.
Lava tyhjeni jälleen ennen ”The Eaglen Flies Alonen” alkua, jonka jälkeen rumpali Daniel Erlandsson tuli yksin takaisin. White-Gluz huudatti yleisöä ja huusi ”I wanna hear you scream!”. Tämä jättihitti oli kaikille tuttu ja se esitettiin rutiininomaisesti ilman ihmeellisyyksiä. Raskas sekä doom-henkinen ja junnaava ”First Day In Hell” toimii livenä aina erittäin hyvin ja oli osuva valinta.
”Saturnine”-intron myötä käynnistetty ”Sunset Over The Empire” olisi ollut kovaa kamaa, mutta aivan liian pitkä ja puuduttanut yleisönhuudatus Amottin soittaman melodian mukaan ympäri hallia onnistui latistamaan tunnelmaa sen nostamisen sijaan.
White-Gluz mielisteli suomalaisyleisöä:
“I’ve heard you singing and it was great. I can see you right now and you look fucking fabulous. So what I wanna do now, I wanna feel this room shake with you jumping up and down on the beat. Because this is No Gods, No Masters.”
Keikalla ei kuultu todellisia yllätyksiä lainkaan ja kaavamaisuus alkoi häiritä kokemusta. ”No Gods, No Masters” palautti tunnelman korkealle tasolle ja yleisön hypyt ravistelivat lattiaa kunnolla. White-Gluzin karatepotkuliikkeet toivat näyttävyyttä show’hun ja ensimmäistä kertaa nähtiin hieno neljän hengen ryhmäposeeraus.
Vanha kitaristi Jeff Loomis lähti Arch Enemysta vuonna 2023 ja tilalle pestattiin Joey Concepcion. Hän oli Michael Amottin veljen Christopher Amottin vanha Armageddon-bändikaveri. Valitettavasti taitoa, aggressiivisuutta ja lavakarismaa lähti roppakaupalla Loomisin poistuttua. En väitä, ettei Concepcion olisi kyvykäs ja taitava kitaristi, mutta Loomis on jokaisella osa-alueella parempi. Concepcion hoiti tonttinsa, muttei täysin täyttänyt Loomisin jättämää aukkoa.
Sävyltään surumielinen ja polveileva ”Avalanche” aloitettiin Erlandssonin bassorummun tahdissa ja väkevä veto nousi illan onnistujien joukkoon, joita oli harmittavasti aivan liian vähän. Suuret savupatsaat loivat lisää visuaalista ilmettä.
Oli encoren aika ja Arch Enemya pidempään seuranneet tiesivät tässä vaiheessa mitä tuleman piti. ”Snow Boundin” aloitti Concepcion nousemalla yksin yksin lavalle ja pian seuraan liittyi Amott. Pian Concepcion jätti lavan ja Amott jäi huudatuttamaan yleisöä kitarallaan, kunnes muu bändi White-Gluzia lukuun ottamatta saapui viimeistelemään tämän instrumentaalin.
“One for all, all for one, Helsinki, we are Nemesis”, karjui White-Gluz ja keikka alkoi olla viimeistä silausta vaille taputeltu. ”Nemesis” takoi illan komeimman rytmiryöpytyksen ja erityisesti Erlandssonin tuplabasarit ja Sharlee D’Angelon bassottelu iskivät raskaasti.
White-Gluz kiitteli yleisöä livemusiikin pitämisestä elossa:
”Jumalauta, seriously, that was fucking amazing. Helsinki, thank you for keeping metal alive. Thank you for being here and keeping live music alive. We will see you again soon, we are Arch Enemy, good night!”
”Fields Of Desolation” -outron myötä yleisöön laskettiin suuria mustia ja punaisia Arch Enemy -palloja ja sekava sekä ristiriitaisia fiiliksiä herättänyt show oli saatu päätökseen.
Tunnin ja 25 minuutin keikka oli ammattimaisen varma, mutta samalla valitettavan rutiininomainen, tunteeton ja jopa kylmä. Ajoittaiset soundiongelmat, liian itseään toistava settilista ja White-Gluzin ajoittain väsynyt laulu loivat vaisun kokonaisvaikutelman, eikä bändi yltänyt läheskään parhaalle tasolleen.
Settilistalla oli toki mainioita biisejä, mutta olisiko tätä voinut kierrättää kunnolla uusiksi, erityisesti kun samoja raitoja on veivattu lähes jokaisella keikalla? Kyseessä oli yksi heikoimmista Arch Enemy -konserteista, ellei jopa heikoin ja tunnelma enteili White-Gluzin lähestyvää lähtöä.
White-Gluzin illan aikana lausumat välispiikit näyttäytyvät oudossa valossa, sillä vain kahdeksan päivää kiertueen viimeisen Saksassa esitetyn keikan jälkeen kuului kummia. 23. marraskuuta 2025 Arch Enemy ilmoitti sosiaalisessa mediassa eronneensa Alissa White-Gluzin kanssa:
“Arch Enemy have parted ways with singer Alissa White-Gluz. We’re thankful for the time and music we’ve shared and wish her all the best. Wherever there is an ending, there is also a beginning. See you in 2026.”
Alissan tiedote:
“After 12 years in Arch Enemy, we have parted ways. I am forever thankful to the thousands of amazing fans I have met along the way. Thank you, Beastlings! I can’t wait to share what I have been working on with you all (with some big surprises in store). Stay tuned for big news in 2026 and see you very soon.”
Vain tunteja myöhemmin White-Gluz julkaisi uuden “The Room Where She Died” -soolokappaleensa.
Arch Enemy on jo bookattu useille ensi kesän festivaaleille ympäri Euroopan, joten jää nähtäväksi, millä kokoonpanolla yhtye jatkaa.
Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen © Metalliluola
