Koti Blogi Sivu 742

Thy Row – Unchained (2021)

Tuore helsinkiläisbändi Thy Row julkaisi debyyttialbuminsa syyskuussa. Yhtyeen musiikki on näppärä yhdistelmä vanhan liiton heavy metallia sekä hard rockia, mutta seassa on myös modernia otetta.

Levyn kappalemateriaalista löytyy parhaimmillaan energistä tykitystä ja seasta on helppo löytää mm. Judas Priestin, Scorpionsin sekä Iron Maidenin antamia vaikutteita. Parhaimmillaan laadukkaiden sävellysten päälle moneen paikkaan ehtivä vokalisti Mikael Salo vetää tähänastisen uran mahdollisesti parhaan laulusuorituksen ”Unchainedin” johtamana.

Täyttä kultaa helsinkiläisten debyytti ei ole, sillä osassa biiseistä kirves osuu kiveen ja ne elävät lähinnä vokalistin tulkinnan voimalla. Näitä hetkiä kun saadaan pudotettua vähemmäksi, on seuraavalla levyllä mahdollisuus iskeä runsaasti voimakkaammin. Tästä huolimatta ”Unchained” on asiallinen ja pätevä pelinavaus.

7½/10

Miika Manninen

1. Road Goes On
2. The Round
3. Unchained
4. Horizons
5. Hidebound
6. Just Fine
7. Down On My Knees
8. The Downfall Part 1. Killing All Inside
9. The Downfall Part 2. Beyond Reason
10. The Downfall Part 3. Fragments Of Memory

LankaFest julkaisi tiedot ensi vuoden festivaalista

Tiedote 10.11.2021

Puolangan torialueella järjestetään LankaFest-festivaali 1.7. – la 2.7.2022. Järjestäjänä toimii Puolangan kunta.

LankaFestin historia alkaa vuodesta 2010, jolloin tapahtuma toteutettiin koulukeskuksen liikuntasalissa neljän paikallisen bändin voimin. LankaFest saavutti niin suuren suosion, että vuonna 2011 tapahtuma järjestettiin uudelleen Keskipisteenpuistossa kahdeksan bändin voimin. Kesällä 2012 LankaFest siirtyi torialueelle valmistuneen Pohjanportin lavalle. Pääesiintyjänä silloin oli legendaarinen Zero Nine. Vuonna 2013 tapahtuma kehittyi taas huimasti. Pääesiintyjänä tuolloin Peer Günt. Heinäkuussa 2014 LankaFest oli ensimmäistä kertaa kaksipäiväinen ja mukana oli 11 esiintyjää mm. Brother Firetribe, Battle Beast ja Waltari. 2015 LankaFest oli edellis vuotiseen tapaan kaksipäiväinen. Ensimmäistä kertaa lavoja oli kaksi. Kävijöitä oli lähes 800. Esiintymässä oli mm. Battle Beast, Poisonblack, Lost Society ja Kotipelto&Liimatainen.

Tuosta eteenpäin LankaFest on edennyt tasaiseen tahtiin. Parhaimmillaan yleisömäärä on ollut 1200 vuonna 2018. Viime vuosina esiintymässä ovat olleet mm. Joe Lynn Turner, Graham Bonnet Band, Dynazty, Sonata Arctica, Stratovarius, Beast In Black, Mokoma, Stam1na…

”Nyt kahden välivuoden jälkeen usko on kova, että päästään nauttimaan live annista!”

”Ensi kesänä kaksipäiväinen LankaFest järjestetään 11:sta kerran. Jatkamme edelleen kahden lavan systeemillä. Näin pyritään yleisölle tarjoamaan live ohjelmaa koko festarin ajaksi!”

Esiintyjät 2022: Stratovarius, Turmion Kätilöt, Zero Nine, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Altaria, Electric Deathbeat, Martti Servo & Napander, Angry Machines (Dio cover) ja BoneButton (Iron Maiden cover)

Alue: Festarialue on aidattu. Alueella K-18 anniskelualue. Tapahtuma ikärajaton. Alueelta löytyy myyntipisteitä muun muassa LankaFest/bändien tuotteita ja ruokapisteitä.

Liput Tiketistä ennakkoon: 2 päivän early bird lippu joulukuun 50€ + palvelumaksu,

Tammi-heinäkuu 50/60€ + palvelumaksu. Portilta 60/70€


Lähde: LankaFest

Cradle Of Filthin konsertti Bloodstockissa 2021 katsottavissa kokonaisuudessaan

Cradle Of Filthin konsertti Bloodstockissa 2021 katsottavissa kokonaisuudessaan:

Biisit:

  1. At the Gates of Midian
  2. Cthulhu Dawn
  3. Nemesis
  4. Blackest Magick in Practice
  5. Crawling King Chaos
  6. Nymphetamine (Fix)
  7. Lilith Immaculate
  8. Heartbreak and Seance
  9. A Bruise Upon The Silent Moon
  10. The Promise of Fever
  11. Cruelty Brought Thee Orchids
  12. Her Ghost in the Fog
  13. From the Cradle to Enslave

Lähde: Bloodstock

Helloween julkaisi uuden lyriikkavideon “Indestructible”-kappaleesta

Helloween julkaisi uuden lyriikkavideon “Indestructible”-kappaleesta, joka on yhtyeen uusimmalta albumilta ”Helloween”.

Kansi: Elian Cantor
TRACKLISTING „HELLOWEEN“
01 – Out For The Glory
02 – Fear Of The Fallen
03 – Best Time
04 – Mass Pollution
05 – Angels
06 – Rise Without Chains
07 – Indestructible
08 – Robot King
09 – Cyanide
10 – Down In The Dumps
11 – Orbit
12 – Skyfall
Bonustracks Mediabook & Vinyl:
01 – Golden Times
02 – Save My Hide
Bonustracks Earbook
01 – Golden Times
02 – Save My Hide
03 – Pumpkins United

Lähde: Helloween

Virolainen Goresoerd julkaisi uuden kappaleen ”Eksortsist”

Kuva: Erlend Štaub

Eksortsist

Virolaisen Goresoerdin uusi kappale ”Eksortsist” on kuin ihmisyyden synkimmiltä kulmilta kaikuva aggressiivinen ääni, joka kertoo että bändi ei ole todellakaan antanut pandemian vaivuttaa itseään kohmeiseen uneen. Kappale on julkaistu kotimaisen Inverse Recordsin toimesta. Kappale on äänitetty Heliala studiolla Janek Kiven toimesta. Musiikkivideon on ohjannut Eero Soomere ja kuvannut Erlend Štaub. Editoinnista ja värimäärittelystä on vastannut Rasmus Tauk ja Laur Lindmäe.

Kuuntele kappale musiikkipalveluissa:
Spotify: https://spoti.fi/30eUceY
Bandcamp: https://goresoerd.bandcamp.com/
Apple Music: https://apple.co/3HnfPef
Amazon: https://amzn.to/3n4oc6d
Deezer: https://www.deezer.com/us/album/267707112
Tidal: https://listen.tidal.com/album/202169633

1. Eksortsist

https://www.facebook.com/goresoerd/
http://www.goresoerd.com/
https://www.instagram.com/Goresoerd/


Kuva: Erlend Štaub
Lähde: Inverse Music Group

Miehalan kappale ”I Am The Beast” on kuunneltavissa musiikkivideoineen

Kuva: Miehala

Tiedote 15.11.2021

Kotimainen thrash-metal -yhtye Miehala on julkaissut uuden singlen ”I Am The Beast”. Alta katsottavan musiikkivideon on ohjannut, kuvannut ja editoinut Jarkko Pesonen.

Miehala on Kuopio-Varkaus -suunnalta tuleva tuore bändi, jonka jäsenistöstä suurimmalla osalla on yhteistä historiaa 80-90 luvun taitteen paikallisista undergroundbändeistä Asthma, Carnage ja Uncle Candy. Vielä demoasteella ja täysin omakustannepohjalta toimivalla bändillä on jo kasassa useampi valmis demobiisi, joista nyt julkaistiin ensimmäinen virallinen musiikkivideo ”I Am The Beast” -kappaleesta.

Kokoonpano:

Tuomas Lepistö – kitara
Elias Lepistö – laulu, rummut
Esa Tuomela – kitara

Jarkko Pesonen – basso

https://www.facebook.com/miehala
https://www.instagram.com/miehala/


Kuva ja lähde: Miehala

Mötley Crüen debyyttialbumi julkaistaan remasteroituna levyn 40-vuotisjuhlapäivänä

Tiedote 10.11.2021

Nuorien rokkarien oma levy-yhtiö Leathür Records julkaisi 10.11.1981 Mötley Crüen debyyttialbumin Too Fast For Love. Nyt, tasan 40 vuotta myöhemmin, bändi julkaisee juhlavuotensa kunniaksi remasteroidun version tuosta klassikkolevystään. Rockin pahamaineisin bändi on aikaisemmin tänä vuonna julkaissut remasteroidut versiot myös levyistään Dr. FeelgoodGirls, Girls, GirlsTheatre Of Pain, sekä Shout At The Devil.

Too Fast For Love oli ensimmäinen seitsemästä studioalbumista, jotka myivät Yhdysvalloissa joko kultaa tai platinaa. Sinkkulohkaisu Live Wire nousi Billboardin Hot Rock and Alternative Songs -listalle sijalle 24, ja levy valittiin Rolling Stonesin The 100 Greatest Metal Albums of All Time -listalle paikalle 22.

Too Fast For Love kappalelistaus:

  1. Live Wire
  2. Come on and Dance
  3. Public Enemy #1
  4. Merry-Go-Round
  5. Take Me to the Top
  6. Piece of Your Action
  7. Starry Eyes
  8. Too Fast for Love
  9. On with the Show

www.motley.com
www.facebook.com/MotleyCrue
twitter.com/motleycrue
www.instagram.com/motleycrue
https://www.tiktok.com/@motleycrue


Lähde: Ginger Vine Management & PR

Korn julkaisi uuden musiikkivideon ”Start The Healing” tulevalta levyltä ”Requiem”

Korn julkaisi uuden musiikkivideon ”Start The Healing” tulevalta levyltä ”Requiem”.

Ennakkotilaa albumi: https://lnk.kornofficial.com/Requiem

Linkit:


Lähde: Korn

Annihilatorin ja Alexi Laihon yhteisesitys ”Downright Dominate” kuunneltavissa

Annihilatorin ja Alexi Laihon yhteisesitys ”Downright Dominate” tulevalta “Metal II” -levyltä kuunneltavissa. Levy julkaistaan 18.2.2022.

Levyn tilaukset: https://www.ear-music.net/annihilator

https://www.annihilatormetal.com


Lähde: Ear Music

Evanescencen “Far From Heaven” -livevideo katsottavissa

Evanescencen “Far From Heaven” -livevideo katsottavissa

Yhtyen linkit:


Lähde: Evanescence

Mainos

Viimeisimmät:

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa