70-vuotispäiväänsä ensi vuonna juhliva Udo Dirkschneider pitää yllä kiitettävää, 1980-luvun kulta-ajat mieleen tuovaa julkaisutahtia. ”Game Over” on laskentatavasta riippuen jo neljäs studiotuotos yhtä monen vuoden aikana. Lisäksi uutta livemateriaalia suolletaan markkinoille parin kiertueen välein. Toisin kuin monen suuremman yhtyeen kohdalla, U.D.O.:n levyjä ei verhoa sokea kaiken kritiikin kieltävä faniverho, joten uusi tuotos otetaan vastaan sellaisena kuin se on.

”Game Over” ei yllätä millään osa-alueella. Jos olet kuullut yhden U.D.O. -levyn, olet kuullut ne kaikki. Jostain laatikosta Udo miehistöineen on saanut kaivettua jopa 16 biisiä tuoreelle pitkäsoitolle. Liika on liikaa ja kuten arvata saattaa, jopa pitkän linjan fani alkaa puuttua viimeistään luonnollisen normialbumin keston ja kappaleen ”Marching Tank” kohdalla. Tosin biisin nimi on niin loistava, että Udolle tekee mieli antaa keskinkertaisuudet anteeksi pelkästään tästä kulttuuriteosta.

Ympäristöaktivistiksi vanhoilla päivillään kääntynyt Dirkschneider julistaa sanomaansa useassa kappaleessa ja tämä on myös inspiroinut albumin nimen. Oikealla asialla mies on, mutta myös tämä alkaa pidemmän päälle puuduttaa ja yhteiskunnallisen näkemyksen voisi mahdollisesti naamioida hiukan hienovaraisemmin kuin ”Kids And Gunsin” AC/DC-vaikutteisen sovituksen päälle liimatun ”they know how to raise their voices, they are taking life away” -hokeman keinolla.

Onneksi mukana on myös peruskiven lailla messunsa toimittavaa heavy metal -materiaalia. ”Metal Never Dies”, ”Speed Seeker” sekä ”Metal Damnation” kertovat jo nimillään mistä on kyse. Ensiksi mainittu lainaa 30 vuoden takaista ”Heart Of Goldin” riffiä häpeämättä, mutta kitaramelodiat ja soolot vievät takaisin kolmen vuosikymmenen eittämättä parempaan aikaan. Vastaavia hetkiä löytyy myös muualta albumilta, vaikka rehellisyyden nimessä tuntuu kuin sävellykset olisi puristettu kasaan autopilotilla.

Vokalistin poika Sven tekee hyvää työtä rumpujen takana muun taustayhtyeen jäädessä tutun kasvottomaksi. Udon äänijänteet ovat kunnossa ja tällä levyllä vokaalit on paitsi tuotettu erinomaisesti, Dirkschneider esittää lauluosuudet myös poikkeuksellisen monipuolisesti. Väitän kyseessä olevan laulajan paras suoritus tällä vuosituhannella. Harmillista, ettei sävellysten ajoittain heikohkoksi laskeva taso yllä samaan.

Viime vuosien loputtomien Accept-kiertueiden ja puhkikuluneen ”Balls To The Wallin” veivauksen jälkeen U.D.O.:n aktivoituminen on joka tapauksessa hieno asia. ”Game Over” ei tule nousemaan bändin parhaiden julkaisujen joukkoon, mutta nimestä huolimatta pelissä on vielä kolikoita muutamaan lisäkierrokseen.

7/10

Ville Krannila

1.Fear Detector
2.Holy Invaders
3.The Prophecy
4.Empty Eyes
5.I See Red
6.Metal Never Dies
7.Kids And Guns
8.Like A Beast
9.Don’t Wanna Say Goodbye
10.Unbroken
11.Marching Tank
12.Thunder Road
13.Midnight Stranger
14.Speed Seeker
15.Time Control
16.Metal Damnation