Koti Blogi Sivu 388

Moon Shot julkaisi lisää uutta musiikkia huhtikuun 26. päivä ilmestyvältä albumiltaan

Moon Shot, kuvat: Marko Leppinen

Tiedote 26.1.2024

Rockyhtye Moon Shot julkaisi lisää uutta musiikkia huhtikuun 26. päivä ilmestyvältä albumiltaan. Yhtyeen toinen pitkäsoitto on nimeltään The Power; kuuntele albumilta tänään julkaistu single Blackened Spiral tästä.

The Power albumin tekeminen oli syvin ja intensiivisin luova työ, jonka olen tähän mennessä koskaan tehnyt. Kaksi vuotta tinkimätöntä biisin kirjoitusta, soittamista, studiotyötä ja tuottamista. Tähän levyyn laitettu työn määrä vetää nöyräksi ja myös samalla äärimmäisen ylpeäksi”, kertoo säveltäjä-tuottaja-kitaristi Jussi Ylikoski. ”Blackened Spiral on erityinen laulu sillä se sisältää kaksi vastakohtaa; toisaalta se on kevyt ja popahtava Moon Shot -kappale, ja samalla viesti on paljon syvempi.  Kappale kertoo menettämisestä ja sen hyväksymisestä.”

Ville Malja jatkaa: ”Tämän kappaleen teksti on rehellisin, raa´in ja kipein mitä olen Moon Shotille kirjoittanut. Biisin positiivinen syke muodostaa täydellisen dialogin kohtalokkaiden sanoitusten kanssa. Blackened Spiral on omistettu kaikille heille, jotka ovat menettäneet läheltään rakkaan ihmisen. Se on omistettu kauniille muistoille, jotka säilyvät ikuisesti.”

Katso tänään Sami Joensuun ohjaama Blackened Spiral -musiikkivideo:

Moon Shotin muodostavat Ville Malja (Lapko), Jussi Ylikoski ja Mikko Hakila (Disco Ensemble) sekä Henkka Seppälä (Children of Bodom) – yhtye julkaisi debyyttialbuminsa ”Confession” syksyllä 2021. Bändi keikkaili albumin myötä laajasti Euroopassa muun muassa Danko Jonesin aisaparina ja esiintyi kattavasti kotimaisilla klubeilla ja rockfestivaaleilla. Toinen albumi The Power julkaistaan maailmanlaajuisesti saksalaisen Reaper Entertainmentin kautta. Tulevaa albumia juhlistetaan levynjulkaisukeikalla Helsingin Tavastia-klubilla lauantaina 11. toukokuuta. Ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Keikat 2024:
11.05. Helsinki, FI – Tavastia
16.08. Dinkelsbühl, DE – Summer-Breeze-Open-Air

Lisäyksiä tulossa.
MOON SHOT:
Jussi Ylikoski – Guitars
Henkka Seppälä – Bass
Ville Malja – Vocals
Mikko Hakila – Drums

Lähde: Reaper Entertainment / Katja Vauhkonen
Kuva: Marko Leppinen

Brother Firetriben ”Band on a Mission” -kiertue jatkuu keväällä uuden musiikin siivittämänä

Kuva: Sofia Douska

Tiedote 26.1.2024

Brother Firetribe palaa keväällä keikkalavoille. Syksyllä 2023 alkanut suosittu ”Band on a Mission” -nimeä kantava kiertue jatkuu huhtikuun 5. päivä Tampereen Olympia-korttelista ja päättyy 4. toukokuuta Helsingin rockpyhättöön Tavastia-klubille. Liput ovat myynnissä maanantaina 29.1. kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

”Aivan mahtavaa päästä jatkamaan keikkailua Suomessa tien päälle ”Band on a Mission” -rundin puitteissa. Erityisen nastaa on vierailla paikoissa, missä ei syksyllä käyty. Talvi on mennyt uutta levyä valmistellessa ja uusi sinkku tuleekin sopivasti ennen kevään keikkoja. Ihan parasta!”, kommentoi yhtyeen solisti Pekka Heino.

Kotimaan suurimmilta rock-klubeilta ja useiden festivaalien lavoilta tutun Brother Firetriben yli 20-vuotiseen taipaleeseen mahtuu lukuisia albumilistojen huippusijoja ja täysiä keikkasaleja läpi maan. Suursuositun hard rock -yhtyeen toistaiseksi viimeisimmät sinkkujulkaisut ”Man On A Mission” (2022) ja ”Just Another Night” (2023) saivat faneilta ja kriitikoilta loistavan vastaanoton.

Band on a Mission – Spring Tour 2024

  • 5.4. Olympia-kortteli, Tampere
  • 6.4. Teatro, Logomo, Turku
  • 12.4. Tanssisali Lutakko, Jyväskylä
  • 26.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
  • 27.4. Sawohouse Underground, Kuopio
  • 4.5. Tavastia-klubi, Helsinki

Lähde: Master Events
Kuva: Sofia Douska

Unborn Generation julkaisee keväällä 2024 seitsemännen albuminsa nimeltään ”…and All We Forget”

Valokuvaaja: Herkko Huttunen

Tiedote 26.1.2024

“Kivun kuilu“ on levyn ensimmäinen single. Tyylillisesti kappale edustaa levyn Crustimpaa laitaa: kylmää, raivokasta ja tummaa ilmaisua alusta loppuun. Ensimmäinen single esittelee myös ensimmäisen suomenkielisen kappaleen nykyisellä kokoonpanolla. Tulevalla julkaisulla kuullaan kappaleita suomeksi ja englanniksi.

Unborn Generation on toimittanut likaista grindcrustia jo vuodesta 2002. Musiikki yhdistää grindin armottoman ilmaisun, crustin energian ja sekaan heitetään mausteeksi pohjoista synkkyyttä melodioiden muodossa.

Yhtye on Jyväskyläläinen trio, johon kuuluu Herkko Huttunen (laulu/kitara), Eetu Huttunen (rummut) ja Arto Kettunen (basso). Unborn Generation on julkaissut aiemmin kuusi albumia, joissa viidessä lauluosuuksista vastasi aiempi laulaja Juho-Pekka Airaksinen.

01. Kivun kuilu
Säv: Herkko Huttunen
San. Arto Kettunen


Yhtyeen linkit:


Lähde: Inverse
Valokuvaaja: Herkko Huttunen

JP Ahonen: Belzebubs vol. II – Kuolema kuittaa univelat (2023, Kumiorava)

Belzebubs vol. II – Kuolema kuittaa univelat

Sarjakuvataiteilija JP Ahosen black metal -aiheinen huumorisarjakuva Belzebubs on edennyt jo toiseen julkaistuun kirjaan. Kuolema kuittaa univelat -teos jatkaa siitä mihin vuoden 2018 esikoinen jäi. 

Asiasta tietämättömille kerrottakoon, että Belzebubs on huumoripitoinen konsepti satanistis-okkultistisen perheen edesottamuksista ja arjen kiemuroista. Miten sovittaa perheen eksentrinen black metal -filosofia ja antikristillinen elämäntapa yhteiskuntaan, jossa vastaavia arvoja katsotaan vähintäänkin vinoutuneesti. Olkoonkin niin, että nämä arvot ovat huomattavasti humanistisempia, kuin yhdenkään kirkonpenkkiä kuluttavan moraalisaarnaajan. Belzebubs on eräänlainen äärimetalliserkku Addams Familylle ja omalla tavallaan erittäin fiksu kannanotto erilaisuuden hyväksymiselle.

Mistään pienen piirin jutusta ei Belzebubs-projektissa ole kyse. Sarjakuvia on käännetty usealle eri kielelle, ja niillä on yli puoli miljoonaa fania ympäri maailman. JP Ahosen luomille fiktiivisille hahmoille on rakennettu myös virtuaalibändi, jonka debyyttilevy Pantheon of the Nightside Gods julkaistiin vuonna 2019. Nyt tekeillä on uutta musiikkia, animaatiosarja ja virtuaalimaailmaan sijoittuva animoitu konsertti, The 360° Hexperience.

Kuva: JP Ahonen

JP Ahonen on onnistunut luomaan hienon tavan popularisoida synkkää viittaa kantavaa black metal -skeneä, joka tosin on ylittänyt kauan sitten uskottavan pahansuovan saturaatiopisteensä, ja moderni black metal -väestö osaa jo irvailla itselleen. Belsebubs-perheen edesottamuksille ei olisi naurettu mustan metallin syntyaikoina, kun norjalaiset sauvakirkot liekehtivät yön pimeinä tunteina ja saatanallinen paniikki peitti Skandinavian kautta koko maailman synkän viittansa alle.

Belzebubsin perheessä lukijaa viihdyttävät perheenisä Sløth, joka kipuilee luomisen tuskan, bändin pyörittämisen ja ruuhkavuosien parissa. Perheenäiti Lucyfer työskentelee tuskaillen mainostoimisto Limbossa ja pohtii uravalintaansa. Perheeseen kuuluvat myös poika Leviathan ja tytär Lilith. Kirjassa tavataan myös isoäiti ja haudasta kaivettu perheen isoisä. Mukana arjessa on myös sängyn alla asustelevat hirviöt ja perheen kissa. Hahmot ovat sympaattisia ja samaistuttavia. On vaikea valita suosikkia, jos sellainen tilanne eteen tulisi.

Kuva: JP Ahonen

Vaikka Belzebubs-sarjakuvissa on paljon viittauksia, jotka aukeavat paremmin “trve kvlt” -tyypeille, tarjoaa kirja riemukkaita hetkiä myös niille, jotka eivät pentagrammeja piirtele tai ole millään tavalla sisällä black metal -kulttuurissa. Belzebubs on aidosti hauska ja onnistunut konsepti. Uskoisin, että vain “trve kvlt” -porukat eivät arvosta JP Ahosen tuotoksia. Eivät ainakaan julkisesti myönnä sitä. 

Kirjan esipuheen on toteuttanut Eisner-palkittu Max Sarin (Giant Days) ja jälkisanat on kirjoittanut Mikael Åkerfeldt (Opeth), joka omalta osaltaan ylistää Ahosen huumoria ja kynänjälkeä. 

Musta sydämeni toivoo Belzebubsin perheelle useita kalmankatkuisia vuosia ja mitä parhainta tulevaisuutta. Kuolema kuittaa univelat -kirjan loppu ainakin povaa saagalle jatkoa.

Jos et ole vielä löytänyt tätä uutta ”Suomisen perhettä”, niin kipin kapin kirjakauppaan, levylautaselle Mayhemiä, Emperoria tai Bathorya, kaada valitsemasi juoma lasiin ja lukaise Kuolema kuittaa univelat.

10/10

Kuuntele Belzebubs-albumi ”Pantheon of the Nightside Gods”:

Tilaa sarjakuvakirja: https://www.sarjakuvakauppa.fi/jp-ahonen/belzebubs-vol-ii-kuolema-kuittaa-univelat.html

Videot:

https://belzebubs.com/

VANTA julkaisi debyyttialbuminsa nimikkosinglen musiikkivideon saattelemana

Future Does Not Belong To Us -albumin kappalelistaus: 1. Warhead 2. Let Me Out of Paradise 3. Hate in your Heart 4. Iscariot 5. Firstborn 6. …For No One 7. Our Holy Hell 8. Future Does Not Belong To Us

Tiedote 26.1.2024

Vuonna 2020 perustettu helsinkiläinen alternative rock -yhtye VANTA on työstänyt maaliskuun ensimmäinen päivä julkaistavaa debyyttialbumiaan huolella ja pieteetillä. Future Doesn’t Belong To Us -albumilta on julkaistu aikaisemmin singlet Iscariot sekä Let Me Out Of Paradise.

Tänään päivänvalon näkee albumin viimeinen single Future Doesn’t Belong To Us, joka on yhtyeen laulaja Markus Saikkosen mukaan itseoikeutetusti lunastanut paikkansa levyn nimikkoraitana:

”Nimi ’Future Does Not Belong To Us’ ilmaantui toissa kesänä, kun saimme levyn demotteluja päätökseen ennen viimeisiä studiosessioita. Heitin auton takapenkiltä nimen ilmaan ja kaikilla naksahti. Nimihän on tosi julistava, mutta pitää koko levyn ja tarinan kasassa.

Mitä tässä sitten julistetaan? Ainakin nihilistiseen tyyliin kuinka tulevaisuus on hukattu, maailma menetetty ja enää voi vain nauraa päälle. Säkeistöissä soiton alla tykyttää jatkuva syke, kertsi on todella leveä ja C-osassa kappaleen sanomaa ripitetään kuulijalle. Tuotanto on vedetty huippuunsa, ja tästä muodostui oman saundimme merkkipaalu. Future Doesn’t Belong To Us ansaitsee täysin paikkansa maaliskuun ensimmäinen päivä julkaistavan esikoislevymme nimikkobiisinä!”

Kappale saa seurakseen myös musiikkivideon, jota kuvatessa niin soittajat kuin myös luovuus päästettiin valloilleen.

”Pääsimme kuvaamaan hienoon halliin, jonka saimme täytettyä valovirityksillämme. Videosta tuli jo pelkästään puitteiltaan isoin mitä koskaan olemme päässeet tekemään, ja vihdoin meillä oli mahdollisuus tehdä video, jossa otamme isosta tilasta kaiken irti. Juoksua ja baunssia tulikin tehtyä, hyvä kun ei pumppu pettänyt, kun jätkät päästettiin vapaaksi. Kuvaajamme Niko keksi myös laittaa meidät ympyräasetelmaan, jonka ympärillä kamera kiertää. Tämä toi ihan oman twistinsä soittovideoon. Lisäksi hienot rekvisiitat kuten puhujapönttö saatiin sopimaan biisin tarinaan”, Markus Saikkonen kertoo.

VANTAn pääsee näkemään seuraavan kerran livenä Tampereella Bar HÖNÖssä maaliskuun 2. päivä, jolloin mukana ovat myös Frail sekä Antivalent.

VANTA on:
Markus Saikkonen: Vocals, Bass
Lauri Aaltonen: Guitar
Aleksi Laiho: Guitar
Henri Niemi: Drums

VANTA | FACEBOOK | INSTAGRAM | TIKTOK | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR

Dead by Aprilin ”The Affliction” -albumi on ilmestynyt

Kuva: Meea Salmela

Tiedote 26.1.2024

Dead by Aprilin viides studioalbumi The Affliction ilmestyi perjantaina 26. tammikuuta 2024.

– The Affliction summaa ensimmäisten levyjemme soundin ja vie kokonaisuutta taas kerran eteenpäin. Dead by April on aina uskonut jatkuvaan kehitykseen, emmekä pelkää kokeilla uusia asioita. Niiden avulla saimme aikaiseksi bändin historian parhaan pitkäsoiton, yhtye kommentoi.

Vuonna 2007 Göteborgissa perustettu Dead by April kiertää Suomessa helmikuussa 2024 heti pitkäsoiton ilmestymisen jälkeen. Helsingin Tavastian keikka on jo loppuunmyyty ja esiintymiset muuallakin Suomessa herättävät vahvasti kasvavaa kiinnostusta.

– Jos kaipaat alkuvuodesta herätystä talven kylmyydestä, Dead by April antaa sitä varmasti. Tulemme Suomeen uusien kappaleiden ja uudistetun livetuotannon kanssa, joten keikat tulevat olemaan kovimpia, mitä Dead by April on ikinä tehnyt, yhtyeen biisintekijä, tuottaja ja kitaristi Pontus Hjelm lupaa.

Kuuntele:

Dead by April (SWE)
+ Special Guests: One Morning Left & Self Deception (SWE)

to 1.2.2024 Turku / Teatro, Logomo (+ One Morning Left), 32/35 e
pe 2.2.2024 Helsinki / Tavastia, LOPPUUNMYYTY
la 3.2.2024 Tampere / Pakkahuone, 32,50/35 e
to 8.2.2024 Jyväskylä / Lutakko, 27/30 e (Jelmun jäsenille 25 e)
pe 9.2.2024 Kuopio / Sawohouse, 30/33 e
la 10.2.2024 Oulu / Tullisali, 32,50/35 e (Special Guests: One Morning Left & Crucify The Faith)

www.facebook.com/deadbyapril


Lähde: Nem
Kuva: Meea Salmela

Kotimainen progressiivinen post-metal -yhtye Besra palaa levynsä pariin uudella ”Valor”-videolla

Kuva: Aleks Talve

Tiedote 26.1.2024

Toisen täyspitkänsä Transitions viime vuoden syyskuussa julkaissut Besra on tehnyt videon levyltä löytyvään Valor-kappaleeseen. Albumin keskeisenä teemana toimii kaikenlaisten muutosten pysyvyys ja kuinka nämä usein tekevät samalla myös kipeää. Niinpä aina uusiutumiseen pyrkineen ja helppoja kategorisointeja uhmanneen yhtyeen tuorein levytys onkin oiva osoitus kehittymisestään monimuotoisempaan suuntaan venyttäen musiikkinsa rajoja entisestä laajemmalle.

Laulaja Hannes Hietarinta avaa videobiisin taustoja:
”Valor on hyvä esimerkki matkasta, jonka olemme kulkeneet debyytistämme tähän päivään: hitaasta ja lähes sludgemaisesta post-metal -poljennosta dynaamiseen, progressiiviseen sekä tiukkarytmisempään sointiin. Uusin levymme seilaa toki läpi hyvin laajojen maisemien ollen silti samalla ehdottomasti sieltä energisemmästä päästä myös temaattisesti.  Meille tutut melankolia ja ahdistus ovat tässä kappaleessa vaihtuneet rohkeuteen, kunniaan ja kadonneiden hyveiden kaipuuseen. Mielestämme tiukka biisi kaiken kaikkiaan!”

Besra keikkailee keväällä seuraavasti:
3.2. Lucky Monkeys, Lappeenranta. Mukana myös Surut ja Harms.
17.2. Utopia, Turku. Mukana myös Kaunis Kuolematon, Vorna ja Marianas Rest.
19.4. Leipätehdas, Vaasa. Mukana myös Craneium ja Eld.
20.4. Meara Klubi, Pori. Mukana myös Craneium ja Slowenya.

KOKOONPANO
Hannes Hietarinta – laulu & koskettimet
Ville Kaisla – rummut
Ville Kujansuu – kitara
Mika Mäkilaakso – kitara, koskettimet & laulu
Johannes Nygård – kitara
Pekko Seppälä – basso

DISKOGRAFIA
Anhedonia-LP (Temple of Torturous 2018)
Unsullied-single (omakustanne 2020)
Live at Rødhouse Studio -EP (omakustanne 2023)
Transitions-LP (Suicide Records 2023)

Linkit:
https://www.besra.band
https://besra.bandcamp.com
https://www.instagram.com/besra_band
https://www.facebook.com/besraband
https://www.youtube.com/@besra_band
https://www.suiciderecords.se

 


Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Aleks Talve

Decrownedilta toinen single helmikuussa julkaistavalta esikoisalbumilta

Kuva: Harri Säynevirta

Tiedote 25.1.2024

Debyyttinsä Persona Non Grata helmikuun 25 päivä Rockshots Recordsin kautta julkaiseva joensuulainen Decrowned tarjoaa toisen Stonewing-nimisen maistiaisen. Kappale on malliesimerkki yhtyeen tavasta yhdistää perinteistä heavy metalia sekä rankempaan että myös sinfonisempaan ilmaisuun tarjoten laveat ja tummasävyiset puitteet teemalevyn sanoituksille.

”Nyt ilmestynyt Stonewing on kertomus maan päällä taivaltaneesta langenneesta enkelistä, jonka täällä kohtaamansa suru ja murhe on saanut muuttumaan kiveksi. Synkästä tarinasta huolimatta siitä voi silti löytää myös positiivisuutta ja tätä puolta tuodaan esille myös musiikissa”, yhtye kuvailee kakkossingleä.

Decrowned-PERSONA NON GRATA
1. Folklore pt.1 (intro)
2. Mouth Leaks Black
3. Rainworld
4. Stonewing
5. Mindparasite
6. Scarred
7. Awaken
8. Faceless
9. The Bird and the Tree
10. The Vigorian Man
11. Persona Non Grata
12. Folklore pt.2 (outro)

Levyn julkaisua juhlistetaan keikalla helmikuun 23. päivä Joensuun Marks Rock&UG Clubissa yhdessä Perpetual Ragen kanssa.

KOKOONPANO
Miikka Hulmi – laulu ja basso
Antti Venäläinen – rummut
Jaakko Kauppinen – kitara
Simo Puustinen – kitara

DISKOGRAFIA
Weight of the Dark Sky -EP (2018)
Singularity-single (2019)
Hansel’s Nightmare -EP (2019)
Ships Leave -single (2020)
Dreamland-single (2021)
Road to Salvation -single (2021)
Persona Non Grata (Rockshots 2024)

Linkit:
https://www.facebook.com/decrownedtheband
https://www.instagram.com/decrownedtheband
https://www.tiktok.com/@decrownedofficial
https://decrowned1.bandcamp.com
https://sptfy.com/Decrowned
https://www.youtube.com/@decrownedband

 


Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Harri Säynevirta

Dreamtale julkaisi uuden Ilveksen lätkämatsissa inspiraationsa saaneen kappaleen

Kuva: Peero Lakanen

Tiedote 26.1.2024

Kokonaisen neljännesvuosisadan toiminnassa ollut kotimaisen power metalin pioneereihin kuuluva Dreamtale on julkaissut uuden kappaleensa Battleheart, jolla se osallistui myös Uuden Musiikin Kilpailun karsintoihin. Parhaillaan yhtye työskentelee vuonna 2022 ilmestyneen ja hyvän vastaanoton saaneen Everlasting Flame -albumin seuraajan parissa keikkaillen samalla ympäri Suomea.

Yhtyeen perustaja, biisinikkari ja kitaristi Rami Keränen kertoo nyt julkaistun singlen inspiraation lähteistä seuraavasti:
”Ajatukseni oli tehdä metallia ja elektronista musiikkia yhdistelevä biisi, jonka tekstiin sain puolestaan idean lätkäjoukkue Ilveksen ottelussa. Istuin jäähallin ylälehterillä ja tunnelma siellä oli yhtä jännittynyt kuin ennen muinoin gladiaattoreiden taistellessa roomalaisella taisteluareenalla.”

Kappale myös kaikissa muissa yleisimmissä striimauspalveluissa.

Kansitaide: Erich Martin

Bändi lähikuukausina keikoilla seuraavasti:
9.2.24 Yo-Talo, Tampere. Mukana Metal de Facto & Satan’s Fall.
10.2.24 On the Rocks, Helsinki. Mukana Metal De Facto & Everfrost.
17.2.24 Ottopoika, Kuopio. Mukana Endless Exam.
9.3.24 House of Rock, Kouvola.
15.6.24 TopRock Festit, Oulu.

KOKOONPANO
Nitte Valo – laulu
Jarno Vitri – laulu
Rami Keränen – kitara & taustalaulu
Akseli Kaasalainen – koskettimet
Arto Pitkänen – rummut
Zsolt Szilagyi – kitara & taustalaulu
Mikko Hepo-oja – basso

DISKOGRAFIA
Beyond Reality (Spinefarm 2002)
Ocean’s Heart (Spinefarm 2003)
Difference (Spinefarm 2005)
Phoenix (Motley 2008)
Epsilon (Secret Door 2011)
World Changed Forever (Secret Door 2013)
Seventhian …Memories of Time (Secret Door 2016)
Everlasting Flame (Dreamtale Production 2022)

 


Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Peero Lakanen

Melodista death metallia soittava Re-Armed julkaisi uuden singlen ”Lost and Cast Off”

Kuva: Simo Kuosmanen

Tiedote 26.1.2024

Pääkaupunkiseutulainen, melodista death metallia soittava Re-Armed ilmoittaa uudesta singlestään, ’Lost and Cast Off’. Julkaisullaan kotimainen metalliyhtye kuljettaa kuulijat epätoivon syövereihin ja ihmiskunnan jatkuvan selviytymistaistelun ytimeen. Tarinaa tuetaan myös visuaalisesti lyriikkavideon muodossa. Single on työstetty nk. tekoälyllä. Kyseessä on bändin kirjoittama ja biisintekoprosessiin integroima systeemi, joka kantaa nimeä ’Re-Armed = ATHNTC INDVDLS’.

Yhtye kommentoi julkaisuaan: ”Uusi luomuksemme ’Lost and Cast Off’ on tehty ’ATHNTC INDVDLS’ – oman datan prässäys systeemimme avulla. Ahdoimme viiteen ytimeemme ja viiteen prosessoriimme loputtomia määriä dataa, melodioita, sointuja ja sanojen käänteitä/äänteitä – ikään kuin musiikillinen seisova pöytä aivojemme algoritmeille nautittavaksi. Ja tämän myötä opittiin uutta ja nyt pystymme sylkemään kappaleita eetteriin kiihtyvällä tahdilla – jäädessämme itsekin ihmettelemään: osallistummeko me edes koko prosessiin? Löydätkö sinä sen häilyvän rajan ihmisen ja ”koneen” tekeleen väliltä? Me emme ainakaan! Terveiset Bahama Beachilta, missä keräämme rojaltit tileillemme cocktaileja siemaillen…

Kappaleen sanat ja teema sukeltaa pää edellä hallitsevaan maailmantilanteeseen. Näyttää siltä, että alkaa olemaan syitä roppakaupalla  tankata raketti ja suunnata kohti kaukaisia tähtiä paremman huomisen toivossa.”

KUUNTELE: Re-Armed – ’Lost and Cast Off’ (Spotify yms):

Re-Armed on vuonna 2001 perustettu kotimainen metalliyhtye, joka on julkaissut vuosien varrella neljä albumia ja pari EP:tä. Viimeisin albumi kantaa nimeä ’Ignis Aeternum’ (2020 – Black Lion Records). Koronaviruksen myötä albumin julkaisukiertue peruuntui ja yhtye päätti kaivautua takaisin studion uumeniin. Pakotetulla tauolla yhtye työsti 20-vuotistaivalta juhlistavan EP:n ’XX’ (2022 – Inverse Records). Vuosien saatossa Re-Armed on kiertänyt lavoja kotimaassa ja mm. Euroopassa, Briteissä, Kiinassa ja Japanissa. Vuoden 2024 aikana on luvassa enemmänkin uutta materiaalia tulevalta viidenneltä albumilta.

 

LINKIT:


Lähde: Inverse
Kuva: Simo Kuosmanen

Mainos

Viimeisimmät:

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa