Koti Blogi Sivu 353

Haastattelussa Sudenkehto – ”Heti aluksi oli selvää, että laulukieli on kotimainen härmä”

Kuva: Sudenkehto

Kotimainen rockia ja metallia yhdistelevä Sudenkehto vastaili Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu yhtyeeseen alla.

Bändin nimi: Sudenkehto
Yhtyeen genre: Rock vivahteinen melodinen/melankolinen metalli
Ketä yhtyeeseen kuuluu: Nico: Laulu
Jake: Kitara, taustalaulu, koskettimet
Baze: Kitara
Otto: Basso
Juho: Rummut
Mistä yhtyeenne on kotoisin: Yhtyeemme on akselilta Pohjanmaa/Etelä-Pohjanmaa, eli osa porukkaa on Vaasasta ja osa Seinäjoelta. Seinäjokiseksi bändiksi meidät virallisesti varmaankin luetaan.
Yhtyeenne esikuvat: Jake ja Baze: ”Emme tiedä onko yhtyeellämme varsinaista esikuvaa, mutta kaikki jäsenemme kuuntelevat metallia laidasta laitaan. Ihan sieltä äärimmäisestä metallista kevyempään. Tietenkin täytyy sanoa, että ainakin kitaristi kaksikon yhdeksi kovimmista bändeistä täytyy ehdottomasti nostaa pohjoisen pojat Muhokselta/Oulusta eli Sentenced. Kyllä meillä kummallakin nosti ja nostaa vieläkin senareiden musiikki ja sen melankolia ja musta huumori käsikarvat pystyyn, on se yhtye niin rakas kummallekkin!”
Kertokaa yhtyeenne taustatarina: Sudenkehto perustettiin lokakuussa 2022 vastapainoksi Jaken kyllästyttyä soittelemaan covereita.Jake: ”Bazen kanssa oli jo vuosi ennen Sudenkehdon perustamista käyty keskustelua bändin perustamisesta, mutta silloin olin vielä kiinni toisessa projektissa. Vuosi hiljalleen kului ja mun hypättyä pois cover bändistä alkoi kiivas viestien vaihto Bazen kanssa, jos laitettaisiin hynttyyt yhteen ja alettaisiin tehdä ihan omaa musiikkia, omalla twistillä.”

Jake: ”Heti aluksi oli selvää, että laulukieli on kotimainen härmä. Ajateltiin siinä, ettei jaksa alkaa englanniksi vääntää biisejä, koska ne hukkuisi vaan siihen tuhansien ja taas tuhansien englanninkielisten bändien joukkoon ja ainakin itselle suomeksi sanoittaminen oli luontevaa ja helppoa”

Baze: ”Meillä oli kummallakin nippu biisejä, tuhottomasti raakileita ja uusiakin tulossa, niin ajateltiin niputtaa ne yhteen ja alkaa tekemään omankuuloista suomenkielistä juttua sillä omalla twistillä”

Jake: ”Mulla on kokemusta eri bändeissä ja projekteissa olosta jo kymmeniä vuosia ja ajattelin, että alkaa nämä coverit riitämään ja haluan tehdä jotain omaa, mistä ehkä joku muukin voisi tykätä, joka tietenkin olisi vaan pelkkää plussaa. Suomenkielistä juttua. Oon soittanu niin extreme metal bändeissä, kuin cover bändeissäkin ja halusin jotain uutta omalle kohdalle ja tämä oli nyt se uutta”

Jake: ”Jäsenet bändiin löytyi suhteellisen nopeasti mm. Muusikoiden.netin wanted palstan kautta. Ensin löytyi rumpalimme Juho jo parin viikon aikajanalla ja sovittiin Juhon kanssa, että voisimme kokeilla yhtä biisiä, minkä minä olin säveltänyt. Juholla oli oma pieni treenikämppä ja hilasimme Bazen kanssa läppärit ja plugin kitara soundit ja alettiin vaan soittamaan. Siinä soiteltiin sitä yhtä kappaletta ja paria coveria ja huomattiin, että saatana, tässähän kemiat niin musiikillisesti, kuin muutenkin synkkaa ihan helvetin hyvin. Oli selvää, että Juhosta tulee meidän rumpali, koska jätkä on niin jämpti ja taitava soittamaan”

Baze: ”Juhon kanssa oli heti kemiat kohdillaan, kun päästiin vetämään ekat treenit kolmistaan, oli päivänselvää, että hommaa jatketaan siitä ja etsitään loput soittajat bändiin”

Jake: ”Tästä ei menny kuin viikon verran, niin yhteyttä otti Nico, tuleva laulajamme. Hänen kanssaan toimimme samoin, kuin Juhon kanssa. Eli tässä tapauksessa koelaulu. Mies Vaasasta Seinäjoelle, auton kyytiin ja nokka kohti Juhon treenistä. Suoraan sanottuna kaikki oli ”monttu auki”, kun Nico aukaisi ensimmäisen kerran lauluäänensä. Tässäkin vaiheessa ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, meinaan soundi oli aivan uskomaton ja tyyppinä Nico on äärimmäisen mukava heppu! Jos Nicolla on vahva ja tulkitseva puhdas ääni, niin leukoja lokasautti vielä enemmän ammolleen se, että Nicolla on aivan jäätävän hyvä örinä soundikin! Tässä mietittiin, että meillä on musikaalinen kenttä täysin avoin ja laulajan puitteissakin voimme tehdä musiikillisesti mitä huvittaa. Ei ainakaan jäisi laulajasta kiinni!”

Baze: ”Hieman myöhemmin sitten otin Ottoon yhteyttä, koska olimme vailla alarekisterin taitajaa. Eka koesoitto Oton kanssa ja se oli siinä. Otto otti täysin paikkansa tässä bändissä, kaikin puolin mukava tyyppi kun on, ja basson varressa juuri meidän musiikkiin sopiva soittaja”

Minkälaiset tavoitteet yhtyeellänne on: Baze&Jake: ”Tavoitteet ovat kunnianhimoiset. Emme siis soita vain treenikämpällä omaksi iloksi silloin tällöin, vaan suuntamme on jyrkästi ylöspäin. Tietenkin lähtökohtana on tehdä musaa mistä itse diggaa, mutta siinä sivussa on mukavaa, että jokin muukin diggaa. Olemmekin saaneet todella hyvää palautetta kummastakin singlestä, niin Pahuuden Riivaamasta, kuin Uneen Haudatusta. Soittokertoja on tullut Spotifyssä ihan mukavasti ja musiikkivideollekkin ihan kiitettävästi. Täytyy muistaa, että olemme suurelle yleisölle ihan tuore bändi, joka julkaisi vasta kaksi sinkkua.Tavoitteena on myös fanipohjan kasvattaminen ja siirtyminen keikkailuun, kunhan koko ensimmäinen 5 kappaleen EP julkaistaan nyt Perjantaina 1.9.2023. Meiltä on tulossa myös syksyn/talven mittaan lisää pienjulkaisuja, musiikkivideoita ja täyspitkän levyn säveltäminenkin on jo aloitettu. Debyytti albumillekkin on jo levyllisen verran biisejä tuotanto vaiheessa ja lisää tulee jatkuvasti. Eli hommaa kyllä piisaa!”
Minkälainen työnjako musiikin tekemisessä on: Jake: ”Sudenkehdolla homma hoituu niin, että joko minä tai Baze alkaa työstää demoa omassa kotistudiossaan, tekee viitteelliset rummut ja bassoraidan demolle myös. Juho saa sitten melko vapaat kädet tehdä lopulliset rumpusovitukset. Tietenkin näitä jonkin verran yhdessä treeniksellä katsotaan. Minä myös suurimmaksi osaksi sanoitan biisit, niin joko laulan demot Nicolle valmiiksi omassa kotistudiossani, mistä tulee rakenne ja laulumelodia tutuksi tai vaihtoehtoisesti Nico nappaa vain sanoista ja biisin instrumentaalista kopin ja tekee rytmitykset ja laulumelodian itse, tuo sen treeneihin jossa sitä ”makustellaan” yhdessä ja kun laulun puolelta alkaa olemaan homma hanskassa, Nico demottaa itse laulut taustoihin, jotka miksaan ja masteroin demolle jatkojalostusta vaille valmiiksi. Tämä on siis sitä alkupään tuottamista. Minä myös sävellän kosketinsoitin melodiat omassa kotistudiossani. Biisien säveltäminen on mennyt suurinpiirtein 50/50 Bazen kanssa. Myös rumpalimme Juho on ottanut osaa sanoitusten tekoon. Esim. Pahuuden Riivaaman sanat ovat Juhon kynästä.”
Millainen kokemus bändinne on livenä ja miksi yhtyeenne keikoille kannattaa tulla: Baze: ”Tällä hetkellä alla ei ole vielä yhtään keikkaa tällä kokoonpanolla, koska olemme niin tuore yhtye. Kaikilla on kuitenkin keikkakokemusta. Toisilla vähän vähemmän ja toisilla enemmän. Keikkoja aletaan ottamaan blakkariin EP:n ilmestyttyä eli nyt 1.9.2023 alkaen. Bändi tulee olemaan lavalla erittäin läsnäoleva ja kappaleisiin uponnnut ja jos tätä sanaa nyt voi käyttää, niin viihdyttävä. Biisimmehän eivät ole mitään 250 tempon blastbeattia, eli lavalla ei nyt kuitenkaan hirveästi riehuta, mutta otamme tämän siltä kantilta, että kun biisit kertovat suurimmalle osalle ihmisistä ne koetut tunteet ja elämän, niin pyrimme välittämään nämä tunteet mahdollisimman aitoina ja lähestyttävinä myös lavalla. Sanoitukset, kun kertovat suurimmaksi osaksi elämästä ja nimenomaan niistä kipeistä asioista mitä elämässä on koettu ja tullaan kokemaan. Läsnäolevana ja raakana itsenään. Päin naamaa heitettynä.”
Uusimman levynne nimi: Jake: ”Uusimman levymme nimi on Elämän B-Puolia, joka on 5 kappaleen EP julkaisu. Levyllä tuodaan sanoituksellisesti ulos elämän synkkiä hetkiä. Siksi levy on myös sopivasti nimetty. Eikös ne ”huonoimmat” tuotokset laiteta sinne vinyylin B puolelle. Samoiten elämässä. Heh heh!”
Avatkaa uuden levynne/julkaisunne taustoja. Mikä on toiminut sen inspiraationa ja miten tuotos on syntynyt: Baze: ”Tulevan EP:n taustat ovat syvällä elämän haavoissa, jotka ovat alkaneet arpeutua rumasti, mutta pysyvästi. Meidän lauluthan on tehty omista kokemuksista tai maailmassa ympärillä tapahtuneista asioista. Eli inspiraationa toimii se elämä kaikkine sen harmaana tahi jopa mustana näkyvinä asioina”
Minkä bändin kanssa lähtisitte kaikkein mieluiten kiertämään maailmaa: Jake&Baze: ”Voih! Niitä on niin monta! Kyllähän esim. Suomessa on jo niin paljon todella hyviä metallibändejä, ettei niitä ulkomailta tarvisi etsiä… Kyllähän itse haluaisin lähteä kiertämään esim. Before The Dawnin kanssa, varsinkin kun he kiinnittivät siihen upeaa laulantaa laulavan Paavo Laapotin.Jake toteaa. Toinen minkä kanssa haluaisimme jakaa saman lavan olisi Ville Laihiala & Saattajat. Jotenkin tuntuu siltä, että ajatusmaailma musiikillisesti voisi mennä heidän kanssa hyvin yksiin!, summaa Baze”
Jos uudelta levyltä/vanhasta tuotannosta pitäisi suositella kahta biisiä, niin mitkä ne olisivat ja miksi: Jake&Baze: ”Jos koko EP:n ottaa tähän mukaan, niin kyllä sieltä nousee kaksi biisiä muiden ylitse. Biisit ovat -Viimeinen Matka- ja -Rakkaus ja Tuonela-, luulemme, että koko bändi jaksaa tämän saman asian ja yksinkertaisesti siksi, että ne ovat omiin korviimme ehkä ne kovimmat biisit koko levyltä”
Mikä musiikki kolahtaa yhtyeellenne juuri nyt: Jake: ”No nyt itse kuuntelen tässä taustalla uusinta Before The Dawnia, kun tätä haastattelua teen, mutta minulle henkilökohtaisesti kolahtaa tällä hetkellä moni melodinen ja vähän rankempikin yhtye. Arch Enemystä, Mayhemiin. Levylautasella on pyörinyt nyt paljon Suomalaista metallia ja rockia. Mm. Hanoi Rocks on luureista tullut kiitettävällä volyymilla, senarit(Sentenced) pyörii tasaisin väliajoin ja muu ”vanhempi” kama.. Myös Viikatetta on tullut kuunneltua jonkin verran, kuin Stratovariustakin. Stratovariuksen uusin oli aivan mielettömän kova lätty! Minulla on niin laaja musamaku metallin ja rockin puolelta, että vaikea enempää eritellä, mutta siihen se melkeimpä sitten jääkin. Metalliin ja Rockiin. Me kaikki Sudenkehdossa kuuntelemme pääasiassa metallia ja raskasta rockia”
Muita asioita, joita haluatte kertoa yhtyeestänne: Jake: ”Tällä hetkellä EP:tä tulee saamaan pelkästään suoratoistona, mutta cd painoskin tulee jossain vaiheessa. Seuratkaa sivujamme, jos haluatte lätyn ostaa myös fyysisenä versiona. Merchiäkin painatetaan jossain vaiheessa, kun ennätetään. Focus on tällä hetkellä täysin uuden musiikin ja musiikkivideoiden jne. Tekemisessä ja keikkojen etsimisessä.”
Minkälaiset terveiset haluatte lähettää lukijoille: Baze: ”Käykää kuuntelemassa meidän tuotantoa Spotifyssä ja muissa suoratoistokanavissa, katsokaa musavideomme, tulkaa keikoillemme, kun keikat alkavat ja tukekaa muutenkin, niin meitä kuin muitakin pienempiä yhtyeitä ostamalla heidän fanituotteitaan ja jos mahdollista, fyysisiä levyjään ja vaikka emme olekkaan mitään moraalinvartijoita itsekkään, niin muistakaa yrittää käyttäytyä somessa, vaikka juuri teidän korvaan jonkin bändin musiikki ei olisikkaan mieluista. Suurinosa bändeistä kuitenkin tekee hommaa sydänverellään ja rakkaudesta ”lajiin”.
Linkki yhtyeen kotisivulle: https://www.sudenkehto.fi/
Linkit yhtyeen somekanaville: https://www.instagram.com/sudenkehto/
Linkki yhtyeen musiikkivideoon:
Linkit yhtyeen Spotify, Bandcamp tms. kanavalle: https://open.spotify.com/artist/0jJptUdGlTft16B12KCW71 https://sudenkehto.bandcamp.com/track/pahuuden-riivaama

 

Artikkelikuva: Sudenkehto

Haastattelussa After Infinity – ”Ja kun Suomi on valloitettu, niin sitten lähdetään levittämään ilosanomaa kunnolla muualle maailmaan”

Kuva: Lauri Läpä Koivusalo

Kotimainen sinfonista power metalia soittava After Infinity vastaili Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu yhtyeeseen alla.

Bändin nimi: After Infinity
Yhtyeen genre: (Sinfoninen) power metal, heavy metal.
Ketä yhtyeeseen kuuluu: Zsolt Szilagyi: kitarat, koskettimet, biisien kirjoitus / Roi Partanen: bassot / Gideon Ricardo: orkestraatiot. Debyyttilevyllä on useampi vieraileva laulaja: Nitte Valo, Mikael Salo, Leonard F. Guillan, Stephen Baker, Juanma Draven. Myös ison työn bändin soundin eteen on tehnyt miksaajana ja yhteistuottajana toimiva Benji Connelly.
Mistä yhtyeenne on kotoisin: Suomi on bändin pääsääntöinen kotimaa, mutta kansainvälistä meininkiä puuhaan tuo hollantilainen Gideon sekä italialainen Leonard.
Yhtyeenne esikuvat: Monet nykyaikaiset mutta myös perinteisemmät kotimaiset metalliyhtyteet, kuten Beast in Black, Battle Beast, Sonata Arctica, Stratovarius ja Arion.
Kertokaa yhtyeenne taustatarina: Homma lähti liikkeelle Zsoltin ideasta perustaa yhtye, jonka musiikki yhdistää raskaat riffit melodisiin lauluihin ja tarttuviin kertosäkeisiin. Hän lähti etsimään ystäväpiiristään bändiin jäseniä, jotka jakavat tämän vision, ja jotka ovat valmiita laittamaan aikaansa levyn tekemiseen. Roi ja Gideon löytyivät helposti, mutta laulajan pesti meni lopulta jakoon viiden eri henkilön kesken. Ehkäpä debyyttilevyn julkaisun jälkeen kokoonpano saadaan vakiinnutettua.
Minkälaiset tavoitteet yhtyeellänne on: Ensimmäisellä julkaisulla yhtye toivoo vakiinnuttavansa paikan ja kuulijakunnan Suomen metalliskenessä, ja toki siemeniä istutetaan jo alusta lähtien ulkomaillekin. Sen jälkeen onkin tarpeen vakiinnuttaa bändin kokoonpano, jolla voidaan lähteä tekemään keikkaa, sekä solmimaan hyvä levytyssopimus joka mahdollistaa, että levyjä saadaan tehtyä jatkossakin vaikkapa parin vuoden välein. Ja kun Suomi on valloitettu, niin sitten lähdetään levittämään ilosanomaa kunnolla muualle maailmaan.
Minkälainen työnjako musiikin tekemisessä on: Zsolt pyörittää tätä sirkusta toistaiseksi aika itsenäisesti. Muilla muusikoilla on tietysti vapaat kädet hoitaa oma tonttinsa haluamallaan tavalla. Soundista vastaa Zsoltin lisäksi suuresti myös levymme miksaaja ja yhteistuottaja Benji, jolla on myös vapaat kädet miksauksen lisäksi lisätä biiseille omia syntikkaraitoja sun muita erityistehosteita.
Millainen kokemus bändinne on livenä ja miksi yhtyeenne keikoille kannattaa tulla: Live-esiintymiset ovat vielä edessäpäin, mutta tarkoitus on, että biisien ei tarvitse kuulostaa livenä samalta kuin levyllä: jos lavalla on yksi kitaristi ja levyllä 6 päällekkäistä kitararaitaa, niin sitten sovitetaan kitarat uudestaan yhdelle kitaralle sen sijaan, että lähdettäisiin korvaamaan asiaa vaikka taustanauhoilla. Ehkäpä synisti voi soittaa jotain, mikä vedettiin levylle kitaralla. Ja muutenkin biisejä voi vetää vähän eri tavalla livenä ihan vaan vaihtelun vuoksi.
Uusimman levynne nimi: Debyyttialbumimme kantaa yksinkertaisesti nimeä After Infinity
Avatkaa uuden levynne/julkaisunne taustoja. Mikä on toiminut sen inspiraationa ja miten tuotos on syntynyt: Zsolt oli aluksi kirjoittanut levyllisen biisejä bändille, mutta samalla kun yhtyettä kasattiin ja konseptia rakennettiin, hän ehti kirjoittaa uuden levyllisen biisejä, joiden myötä yhtyeen suunta alkoi selkiintyä. Niinpä alkuperäisistä biiseistä debyyttilevylle päätyi lopulta vain yksi biisi. Ideana on, että tehdään oikeasti hyviä biisejä, jotka jäävät kuuntelijan mieleen. Hyvällä levyllä ei ole täytemateriaalia, vaan sille päätyvät ainoastaan oikeasti hyvin onnistuneet biisit.Levy ei ole vain kokoelma hyviä biisejä, vaan monet biisit on kirjoitettu tukemaan levyn rakennetta. Kun biisejä oli tietty määrä valmiina, niitä alettiin sijoittelemaan levylle jo varhaisessa vaiheessa: biisi A kuulostaa selvästi aloitusbiisiltä, kun taas biisi B on lopetusbiisi. Joihinkin kohtiin piti kirjoittaa uusia biisejä: kohdassa X voitaisiin hengähtää balladilla, kohtaan Y taas sopisi instrumentaalinen riffipläjäys. Pyrimme myös siihen, että jokaisella biisillä on oma identiteettinsä, ja ne eroavat toisistaan jollain merkittävällä tavalla. Myös levyn tasapainoon on panostettu: sopiva määrä nopeita, keskinopeita ja hitaita biisejä, joissain kikkaillaan enemmän ja jotkut ovat suoraviivaisempia, jotkut ovat pitempiä ja jotkut lyhyempiä.
Minkä bändin kanssa lähtisitte kaikkein mieluiten kiertämään maailmaa: Saako valita vaan yhden? No Symphony X esimerkiksi voisi olla aika kova! Niillä on mahtava soundi, laulaja ja soittajat osaavat hommansa, ja livesoitto on todella hyvää. Tuskin kyllästyisin vaikka pääsisin näkemään heidät joka ilta useamman kuukauden ajan.
Jos uudelta levyltä/vanhasta tuotannosta pitäisi suositella kahta biisiä, niin mitkä ne olisivat ja miksi: Vastaus riippuu paljolti kysyjästä, sillä debyytiltä löytyy jokaiselle jotakin. Mutta ensimmäinen singlejulkaisumme A Game of Chess nyt ainakin, koska siinä ilmentyy yhtyeemme tärkeimmät elementit: raskaat riffit, kauniit melodiat ja pienet progekikkailut. Vastapainoksi kannattaa kuunnella balladi Do What You Got to Do.
Mikä musiikki kolahtaa yhtyeellenne juuri nyt: Beast in Blackin ja Arionin viimeisimmät levyt ovat saaneet monta pyöräytystä julkaisustaan lähtien.
Muita asioita, joita haluatte kertoa yhtyeestänne: Olemme panostaneet paljon saadaksemme ihailemiemme artistien levyjen joukkoon yhden levyllisen lisää hyvänkuuloista metallia. Suosittelen kuuntelemaan levyn läpi vaikka ekat biisit ei nappaiskaan, luultavasti sieltä löytyy jokaiselle jotakin.
Minkälaiset terveiset haluatte lähettää lukijoille: No tässä vaikka pari isällistä neuvoa: olkaa armollisia itsellenne ja muille, ja muistetaan pitää huolta meidän metalliskenestä!
Linkki yhtyeen kotisivulle: https://after-infinity.net/

 

Kuva: Lauri Läpä Koivusalo

Raskasta Joulua tulee taas – 22 konserttia kattava kiertue alkaa 17. marraskuuta

Tiedote 18.8.2023

Jo perinteeksi muodostunut Suomen suurin areenakiertue Raskasta Joulua tulee luoksemme jälleen suurempana kuin koskaan. Liput Suomen areenat valloittavalle kiertueelle tulevat myyntiin perjantaina 25. elokuuta klo 9.00 Lippu.fi:ssä.

Suomalaisten sydämet valloittanut, perheet, ystävät ja naapurit yhteen kokoava 22 konserttia kattava kiertue alkaa tänä vuonna 17. marraskuuta Laukaasta ja päättyy reilun kuukauden kuluttua Jyväskylään. Kiertueen suurin konserttiyleisö kohdataan 9. joulukuuta Tampereen Nokia Arenalla.

Kitaristi Erkka Korhosen luotsaama musiikkiprojekti Raskasta Joulua on luonut jouluista tunnelmaa suomalaisille jo lähes 20 vuoden ajan levyjen sekä konserttien muodossa. Kulta- ja platinarajoja rikkoneita Raskasta Joulua -albumeita on julkaistu jo peräti kahdeksan; Raskasta joulua -04, Raskaampaa joulua -06, Raskasta joulua -13, Ragnarok Juletide -14, Raskasta joulua 2 -14, Tulkoon joulu – akustisesti -15, Raskasta joulua IV -17 sekä viime vuonna ilmestynyt Viides Adventti.

Tämän vuoden kiertueen teema on 2013 julkaistu, triplaplatinaa myynyt Raskasta Joulua -albumi, joka soitetaan joka konsertissa kokonaisuudessaan. Menestysalbumista tullaan julkaisemaan myös uudelleen miksattu 10-vuotisjuhlaversio Universal Musicin kautta.

Viime vuonna loistavan vastaanoton saaneen levyn Viides adventti julkaissut Raskasta Joulua suuntaa kiertueelle iloisin ja odottavin mielin.

On upeaa päästä vihdoin kunnon kiertueelle kolmen haasteellisemman vuoden jälkeen! Toivottavasti yleisömme on odottanut tätä yhtä paljon kuin me, etenkin niissä kaupungeissa, joissa emme ole vierailleet useampaan vuoteen”, projektin luoja Erkka Korhonen sanoo, ja jatkaa: ”On myös hienoa päästä juhlistamaan yhdessä yleisön kanssa kymmenen vuotta täyttävää ’Raskasta joulua’ -albumia, joka on ylivoimaisesti suosituin julkaisumme. Konserteissa tullaan kuulemaan täysin uudistettu ohjelma.”

Vuosien saatossa kiertueella on nähty erikoisvieraita kuten esim. Floor JansenDee SniderJoe Lynn Turner ja Glenn Hughes, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta. Erikoisvieraat ja kiertueen paikkakuntakohtaiset laulajat julkaistaan myöhemmin. Mukana tänäkin vuonna ovat Suomen metallimaailman kärkinimet.

RASKASTA JOULUA –KIERTUE 2023

17.11.2023 Pe Peurunka Areena, Laukaa
18.11.2023 La Lahtihalli, Lahti
19.11.2023 Su Promenadi, Pori
21.11.2023 Ti Akustiikka, Ylivieska
22.11.2023 Ke Raahesali, Raahe
23.11.2023 To Kuhmo-talo, Kuhmo
24.11.2023 Pe Kaukametsä, Kajaani
25.11.2023 La IKH, Kauhajoki
26.11.2023 Su Kampushalli, Kokkola
30.11.2023 To Ikaalinen Spa, Ikaalinen
01.12.2023 Pe Gatorade Center, Turku
02.12.2023 La Jäähalli, Helsinki
03.12.2023 Su Satama Areena, Kotka
04.12.2023 Ma Wanha Areena, Hyvinkää
05.12.2023 Ti Joensuu, Areena
07.12.2023 To Eino Säisä -sali, Iisalmi
08.12.2023 Pe Ouluhalli, Oulu
09.12.2023 La Nokia Arena, Tampere
12.12.2023 Ti Lappeenranta-Sali, Lappeenranta
13.12.2023 Ke Verkatehdas, Hämeenlinna
14.12.2023 To Mikaeli, Mikkeli
15.12.2023 Pe Kuopiohalli, Kuopio
16.12.2023 La Paviljonki, Jyväskylä

Raskasta Joulua -kotisivut


Lähde: PINK MOON MGMT & PR

Tuska 2024 ensimmäiset bändit julkistettu: Bring Me The Horizon, Amorphis, Opeth ja monia muita

Tiedote 30.8.2023

Helsingin Suvilahdessa 28.–30.6.2024 järjestettävä Tuska-festivaali on julkaissut ensimmäiset esiintyjät. Ensi kesän pääesiintyjäkatraasta ensimmäisenä esitellään Englannin Sheffieldistä tuleva Bring Me The Horizon, joka on kiistatta yksi tämän hetken kuumimpia live-bändejä. Deathcoren parista vuonna 2004 aloittanut yhtye taipuu nykyään pikemminkin vaihtoehtometallin lipun alle. Bring Me The Horizon tunnetaan oman tiensä kulkijana, niin musiikillisessa kuin ulkomusiikillisessakin mielessä. Yhtye ei ole ikinä mukautunut metallibändien muotteihin ja normeihin vaan pikemminkin luonut vaikutuksellaan oman tyylisuunnan ja vaikuttanut suuresti modernin metallin kehitykseen.

Muita vahvistuneita Tuska 2024 -esiintyjiä ovat suomalaisen metallin ykkösnimi Amorphis, länsinaapurimme progemetalli-ylpeys Opeth, kimurantti ja tarttuva lemiläinen Stam1na, skotlantilainen piraattipartio Alestorm, tanskalainen modernin metallin lähettiläs Vola, australialainen moderni bailumetalli-orkesteri Voyager, Puolan proge-jättiläinen Riverside, kotimainen monipuolinen metallijyrä Bloodred Hourglass, kansainvälinen power metal -myrsky Angus McSix, melodista metalcorea toimittava englantilainen Bury Tomorrow, australialainen metalcore-kone Make Them Suffer, moldovalainen ja modernin äkäinen Infected Rain, metalcoren ja post-hardcoren hengessä nykyaikaista, tarttuvaa vaihtoehtometalliaan tulkitseva norjalainen Fixation sekä konstailematonta voimametallia tarjoileva ruotsalainen Brothers Of Metal.

Vahvistuneet Tuska 2024 -esiintyjät:

Bring Me The Horizon, Amorphis, Opeth, Stam1na, Alestorm, Vola, Voyager, Riverside, Bloodred Hourglass, Angus McSix, Bury Tomorrow, Make Them Suffer, Infected Rain, Fixation, Brothers Of Metal

Bändien esiintymispäivät ilmoitetaan myöhemmin. Lisää artisteja julkaistaan syksyn kuluessa.

Rajoitettu erä Tuska 2024 Early Crow 3pv-lippuja nyt saatavilla Tuskan virallisten lipunmyyntikumppaneiden verkostoissa TiketissäTicketmasterissa ja Lippu.fi:ssä. Muut lippukategoriat tulevat myyntiin myöhemmin.

Early Crow kolmen päivän liput alk. 229,00€

Tuskan ikäraja on 18 vuotta.

TUSKA 28.–30.6.2024
Helsinki, Suvilahti
#tuskafestival

Linkit
Facebook
Instagram
Twitter
Verkkosivut
YouTube

 

Lähde: Tuska

Uusi tulokas melodisen death metallin kärkisarjaan – Miara julkaisi uuden singlen ”My Will Dominates”

Kuva: Miara

Tiedote 30.8.2023

Italialainen melodista death metallia soittava Miara julkaisi uuden singlen ”My Will Dominates”. Kappale on otettu yhtyeen tulevalta debyyttialbumilta ”Hungering inside”, joka julkaistaan 17. marraskuuta 2023 suomalaisen Inverse Records -levy-yhtiön kautta. Miaran musiikkia luonnehtii voimakas, moderni soundi, johon on vaikuttanut melodiset konnotaatiot tyypillisestä pohjoismaisesta musiikkiskenestä.

Kuuntele kappale musiikkipalveluissa: https://push.fm/fl/miara-my-will

Antonio Grillo, yhtyeen kitaristi ja perustaja, kommentoi:
”Kappale on hymni määrätietoisuudelle, omien tavoitteiden tavoittelulle, motivaatiolle mutta myös selkeälle tietoisuudelle sitoutumisesta, joka on tarpeen saavuttaakseen kauan kaivatun tavoitteen. Olen erittäin ylpeä tähän mennessä kuljetusta polusta. Vaikka projekti syntyi muutama kuukausi sitten, löysimme fantastisen harmonian, joka johti 9 kappaleen valmisteluun suhteellisen lyhyessä ajassa. Me tiedämme, että matka on vielä pitkä, mutta olen varma, että se on palkitseva.”

 

1. My Will Dominates

Ennakkotallenna ”Hungering Inside” -albumi: https://music.imusician.pro/a/nlsMRSRw

Kuuntele albumin ensimmäinen single ”You Still Remain”’: https://push.fm/fl/miara-you 

Miara perustettiin vuonna 2022 Bolognassa, Italiassa. Projekti syntyi Antonio Grillon (kitara) ja hänen veljensä Francescon (basso) ideasta. Pandemian aikana Antoniolle tuli tarve antaa ääni epävarmuuden ja avuttomuuden tunteelle, jota maailma kävi läpi tuohon aikaan. Veljekset äänittivät ensimmäisen singlen ”Ascending to Second Life”, joka julkaistiin helmikuussa 2022 ja sai heti erittäin positiivista palautetta online-alustoilla.

”Melodic death metal” -genreen sijoittuva yhtye täydentyi vuonna 2023, kun siihen liittyivät Ruben Sanchez (kitara), Guido Romano (rummut) ja Markus Kristofferson (laulu). He aloittivat heti työskentelyn ensimmäisen albumin ”Hungering Inside” parissa, jossa on tyypillisiä Göteborgin soundin kovaa ja melodista riffiä.

Toukokuussa 2023 he olivat Wacken Metal Battlen finalisteja.

1 – Hungering Inside
2 – You Still Remain
3 – The Gate of Hell
4 – Fit Into the Mold
5 – Save Me
6 – Broken Bond
7 – My Will Dominates
8 – Trying
9 – Honesty Is a Dream

Kokoonpano:
Antonio Grillo – kitara
Ruben Sanchez – kitara
Francesco Grillo – basso
Guido Romano – rummut
Markus Kristoffersson – laulu

https://www.facebook.com/miaraband
https://www.instagram.com/miara_official_band
https://miara.bandcamp.com 


Kuva: Miara
Lähde: Inverse Music Group

Chaos Injected julkaisi uutta musiikkia kolmen kappaleen kokonaisuutena

Tiedote 30.8.2023

Melodista kuolometallia soittava Chaos Injected julkaisi kolme uutta kappaletta 18.8.2023.

”Voisi sanoa, että kyseessä on kolmen biisin kokonaisuus, jossa kappaleet liittyvät aihepiireiltään vahvasti toisiinsa. Julkaisu on myös rakennettu tämä idea mielessä. Kappaleet tutkiskelevat ja ihmettelevät ihmistä sen kaikkine mielenoikkuineen”, kertoo Chaos Injectedin nokkahenkilö Juho Helppi.

Julkaisu kantaa nimeä ”Shadowgate” ja sen jakelee digitaalisesti CdBaby. Single/ EP on tuotettu omakustanteisesti. Biisit ovat kuunneltavissa ja ladattavissa julkaisupäivämäärällä suosituimmissa stream- ja download -palveluissa.

https://www.facebook.com/chaosinjected
https://open.spotify.com/artist/3ArKO3173TaievMmzQz2qh


Kuva ja lähde: Chaos Injected

Progemetallin soihdunkantaja Soen julkaisi perjantaina ilmestyvän albuminsa viimeisen singlen ”Violence” musiikkivideon kera

Kuva: Jeremy Saffer

Tiedote 30.8.2023

Kuudennen täyspitkän studioalbuminsa lähestyvään julkaisuun valmistautuva ruotsalainen Soen julkaisi viimeisen singlen kovia odotuksia herättäneeltä ”Memorial” -albumiltaan, jonka yhtye julkaisee Silver Lining Musicin kautta. Musiikkivideon kanssa julkaistava ”Violence” on synkissä vesissä uiva kappale, joka käsittelee väkivaltaa ja sen eri muotoja.

Spotify: https://open.spotify.com/album/69QHsFQzpLV99zHurU1A6f

”Violence käsittelee pakottamisen eri keinoja, oli kyse sitten fyysisistä tai henkisistä keinoista. Väkivaltaa käytetään joskus myös erittäin hienovaraisesti tavoilla, jotka eivät anna tilaa reaktiolle siinä hetkessä, mutta ne ajan kuluessa ne tuhoavat itsevarmuutesi ja itsetuntosi” ,laulaja Joel Ekelöf kertoo.

Uraansa tinkimättömästi rakentanut Soen tunnetaan bändinä, joka ei tee musiikissaan kompromisseja, eikä mene sieltä mistä aita on matalin. Modernin raskaan rockin kovimpiin tekijöihin kuuluvan yhtyeen tuleva albumi on harkiten veistetty, ja lopputuloksena on yhtyeen tähän asti kypsin albumikokonaisuus. Levyltä on kuultu tähän mennessä singlet ”Unbreakable” sekä nimikkokappale ”Memorial”.

1. Sincere
2. Unbreakable
3. Violence
4. Fortress
5. Hollowed (feat. Elisa)
6. Memorial
7. Incendiary
8. Tragedian
9. Icon
10. Vitals

Puoliakustisen Atlantis-konseptinsa suomalaisille heinäkuussa CoolHead LIVE -konserttisarjassa esitellyt Soen tullaan näkemään Suomessa seuraavan kerran maaliskuussa, kun ”Memorial”-albumin julkaisukiertue saapuu Ouluun, Jyväskylään, Tampereelle ja Helsinkiin. Lippuja pääset ostamaan esimerkiksi tätä kautta. Kaikki kiertuepäivämäärät voit tarkastaa täältä.

https://soenmusic.com/
https://www.facebook.com/SoenMusic
https://www.instagram.com/soenmusic/
https://open.spotify.com/artist/38uWD5h115pdz278q4rwZW


Kuva: Jeremy Saffer
Lähde: Ginger Vine Management & PR

Revenginen musiikkivideo ”Temporary” on katsottavissa

Kuva: Tiina Kallantie

Tiedote 30.8.2023

Kuudentoista vuoden iän saavuttanut raskaan grungen sanansaattaja Revengine on palannut studion uumenista keikkarintamalle tuoreen ”Right”-singlen ja alkuvuodesta julkaistavan pitkäsoiton ”Everyone Knows This Is Temporary” siivittämänä. Yhtye on työstänyt albumiaan yhdessä Suomen huippustudioista, SF Sound Studiolla Kontiolahdella.

Yhtye pestasi tuottajaksi uudelle levylleen Ari Laurilan (Sara / SubUrbanTribe / Klamydia / Apulanta / Turmion Kätilöt), joka on saanut tallennettua levylle ryhmän todellisen sielun. Uusi materiaali sisältää myös orkesterille epäominaisia iloisia hetkiä, joita ei ole aiemmissa julkaisuissa kuultu.

Aiempien julkaisujen, kahden EP:n ja pitkäsoiton lisäksi yhtyeen musiikkivideo ”EOL” on saanut kiitosta psykologisesti monikerroksisesta kerronnasta. Mikko Pohjolan (Saha Prod) käsialaa on myös juuri ensiesityksensä saanut, veret seisauttava musiikkivideo koskettavasta kappaleesta ”Temporary”. Musiikkivideo esitettiin maailmanensi-illassa Oulun 45 Special -musiikkiklubilla 18.8.2023 ja nyt video on katsottavissa myös kaikelle kansalle Youtuben kautta.

Video kertoo kyynisen kauniin tarinan matkasta läpi epätoivoisen häpeän ja melankolian. ”Tunteet ovat ajattomia, tunteet ovat väliaikaisia”, videon ohjaaja-käsikirjoittaja Mikko Pohjola kiteyttää teoksen teeman. Teos on kuvattu Pelkosenniemen, Kuusamon
ja Kilpisjärven kansallismaisemissa.

Etelä-Pohjalaisen Revenginen musiikista huokuu rytminen, 90-luvun melankoliaa hengittävä raskaampi rock. Moniulotteisen ja melodisen tuotannon ansiosta musiikki saavuttaa niin grunge-rokkarit kuin metallifanitkin. Yhtyeen julkaisut ovat löytäneet
tiensä kotimaan listojen lisäksi kansainvälisille soittolistoille ja heidän musiikkiaan onkin kuunneltu pelkästään jo Spotifyssä yli puoli miljoonaa kertaa.

https://revenginemusic.com/
https://www.facebook.com/revengineband
https://www.instagram.com/revenginemusic/
https://open.spotify.com/artist/4nkzBJAE7dZJuQGV16ZIHa


Kuva: Tiina Kallantie
Lähde: Revengine

Shade Empire ”Sunholy”-albumin Suomen-kiertueelle lokakuussa – Mukana ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävät norjalainen In Vain ja saksalainen Firtan

Kuva: Oliver König

Tiedote 16.8.2023

Kotimaan äärimetallin kulmakiviin lukeutuva Shade Empire julkaisee kuudennen Sunholy-albuminsa 15. syyskuuta ja suuntaa albumin myötä myös Suomen-kiertueelle ennen tulevia ulkomaan keikkoja. Ensimmäinen keikka kuullaan Kuopiossa 13. lokakuuta.

Kuopiossa ja Helsingissä mukana on ensimmäistä kertaa koskaan Suomessa nähtävä norjalainen In Vain, jonka kanssa Shade Empire kiersi Eurooppaa yhdessä Borknagarin kanssa vuonna 2014. Reilut 15 vuotta debyyttinsä The Latter Rain (2007) ja neljän monumentaalisen albumin jälkeen In Vain on edelleen progressiivisen extreme metalin yksi ehdottomista helmistä. Perustamisestaan ​​lähtien yhtye on yhdistellyt eri musiikkigenrejä saumattomasti yhteen, ja yhtyeen riveistä löytyy myös tuttuja kasvoja Ihsahn-yhtyeen rumpalin liityttyä bändin riveihin. Vuonna 2023 In Vain juhlii 20-vuotista taivaltaan, ja Suomessa kuullaankin musiikkia heidän koko uransa ajalta.

”Odotamme innolla, että pääsemme vihdoin soittamaan Suomessa, eikä mikään tee siitä parempaa kuin liittyminen veljiemme ja suomalaisen extreme metal -jättiläisen Shade Empiren kanssa heidän julkaisukiertueelleen. Meillä oli mahtava kiertue yhdessä vuonna 2014 ja odotamme innolla, että pääsemme taas jakamaan lavan heidän kanssaan. Toivottavasti näemme teidät kaikki siellä”, In Vainin lauluntekijä ja kitaristi Johnar Håland lisää.

Tampereella ja Lahdessa nähdään niin ikään ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva saksalaisen melodisen black metalin nouseva suuruus Firtan, joka on kerännyt varsinkin Keski-Euroopassa jo vankan fanikunnan. Viime vuonna yhtye julkaisi erittäin kehutun kolmannen Marter-täyspitkänsä. Firtan yhdistelee erittäin hyvin tunnelmaa ja raaempaa ilmaisua, mielenkiintoisuutta lisää kokoonpanossa keikoillakin mukana soittava viulisti.

”Saamme teiltä Suomesta hienoa palautetta uusimmasta albumistamme, joten emme malta odottaa, että pääsemme vihdoin vierailemaan kauniissa maassanne! Kiitos Shade Empirelle kutsusta ja kiitos teille kaikille musiikkimme levittämisestä. Nähdään pian!”

Kiertueen liput tulevat myyntiin tällä viikolla, seuraa tiedotusta Shade Empiren somekanavilla.

Shade Empire on rakentanut omaa soundiaan vuodesta 1999 lähtien. Yhtyeen ensimmäisen, kriitikoiden ylistämän albumin Sinthetic (2004) julkaisi italialainen Avantgarde Records. Menestystä seurasi vuonna 2006 Studio Perkeleellä äänitetty Intoxicate O.S, joka saavutti avausviikolla Suomen virallisen listan sijan 25. Heidän kolmas julkaisunsa, konseptialbumi Zero Nexus (2008) debytoi sijalla 15. Neljäs albumi Omega Arcane julkaistiin Candlelight Recordsin kautta vuonna 2014. Sitä seurasi Poetry Of The Ill-Minded vuonna 2017. Bändi on kiertänyt yhtyeiden, kuten Unleashed, Krisiun, Borknagar kanssa ja esiintynyt lukuisilla festivaaleilla maailmanlaajuisesti.

Shade Empire – Sunholy:
1. In Amongst The Woods
2. The Apostle
3. This Coffin an Island
4. Sunholy
5. Torn Asunder
6. Maroon
7. All-Consuming Flame
8. Profane Radiance
9. Rite of Passag

Tilaa Sunlight jo enakkoon täältä.

Shade Empire on:
Henry Hämäläinen – laulu
Juha Sirkkiä – kitara ja koskettimet
Eero Mantere – basso
Erno Räsänen – rummut
Aapeli Kivimäki – kitara

shadeempire.com | Facebook | Instagram | Twitter | Candlelight


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Oliver König

Tamperelainen Sargassus julkaisi uuden EP:n ”King of the Sun”

© Joonas Leskinen 2023 All rights reserved. Any use forbidden.

Tiedote 17.8.2023

Sargassuksen uusi EP King of the Sun on yhtyeen kunnianhimoisin luomus tähän mennessä, joka esittelee yhä dynaamisemman ja tunnelmallisemman ulosannin ja pyrkii välittämään saman energian, joka yhtyeellä on livenä. Yhtyeelle tuttuun tapaan kappaleet ovat sävelletty livesessioissa jamipohjalta, mikä osaltaan on mahdollistanut EP:lle tunnusomaisten äkillisten tunnelmanvaihdosten luomisen. Kappaleista huokuu
bändin halu kehittyä ja edetä taiteellisin ratkaisuin, kehittäen yhä pidemmälle kappaleiden epätavanomaisia rakenteita ja musiikin teknisyyttä. Sargassus siirtyy ennalta-arvaamattomasti osien välillä atmosfäärisistä välisoitoista energisiin genrelle ominaisiin osioihin, unohtamatta bändiä leimaavaa melodisuutta.

Sargassuksen King of the Sun kunnioittaa genren perinteitä, kuitenkin kunnianhimoisesti
uudistuen. Levyn miksauksesta ja masteroinnista vastasi kotimaan ykkösnimiin lukeutuva Samu Oittinen. EP:n soundimaailmassa siirryttiin askel kohti orgaanisempaa ja perinteisempää, kuitenkaan uhraamatta tuumaakaan brutaaliudesta ja turpaanvedosta kappaleen niin vaatiessa! EP:n lyyriset teemat saavat vahvasti inspiraatiota Lucienin eepoksesta, historian ensimmäisestä science fiction-tarinasta. Elämää suuremmat hahmot sotivat itsekästä Venuksen herruudesta, johtaen kosmisia legioonia loputtomiin
taisteluihin. EP pohtii tätä hulluutta sekä kaikkien asianosaisten turhaa kärsimystä, jonka lopussa ei ole selvää voittajaa lunastamassa voittoa verilöylyn jälkeen.

 

Sargassus – King of the Sun (EP 2023)
Biisilista:
1. Dies Iræ
2. Queen of the Moon
3. Breed of the Exodus
4. King of the Sun
Miksaus & Masterointi: Samu Oittinen
Laulun tuotanto: Raging Cannon
EP:n kansikuva: Matias Stenman

Progressiivisen death metallin underground-yleisöä puolelleen valloittava Sargassus perustettiin rumpali Matias Rokion ja kitaristi Teemu Leskisen toimesta jo noin kymmenen vuotta sitten ja homma jatkui hyvin pitkään hiljaiselona. Vuosien yhteissoitto loi perustan kaksikon tyylille tehdä kappaleet lähes kokonaan livenä jamittelemalla. Bändi saavutti kuitenkin nykisen muotonsa laulaja Matias Stenmanin liityttyä mukaan
vuonna 2020, jolloin bändi julkaisi tulevaisuuden suuntaviivoja määrittelevän ensimmäisen EP:nsä The Giantin.

Kesällä 2021 Sargassus julkaisi niin raskaita ja synkkiä kuin myös tunnelmoivia sävyjä sisältävän Tiamat-singlen, joka oli selvä tuotannollinen kehitysaskel The Giantin jälkeen. Bändi ei hidastanut tahtia ja vain noin puoli vuotta myöhemmin kolmibiisinen The Albatross -EP näki päivänvalon. The Albatross EP:n progressiivinen ja melodinen ote keräsi kehuja niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin ja samalla bändin energiset keikat keräsivät kehuja sekä yleisöä. Vuoden 2022 aikana Sargassus jatkoi ahkeran työskentelyn parissa ja sävelsi uutta materiaalia, jonka lopputuloksena kevään 2023 aikana äänitettiin bändin tuore EP King of the Sun.

Kokoonpano:

Teemu Leskinen – kitara
Matias Rokio – rummut
Matias Stenman – laulu
Jukka Teppola – basso

Linkit:


Lähde: Inverse: 
Kuva: Joonas Leskinen

Mainos

Viimeisimmät:

Hollywood Vampires – Hollywood Vampires (2015)

Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa