Koti Blogi Sivu 352

Scar Symmetry kiertää Suomea maaliskuussa 2024

Uuden levynsä myötä myös uudesti syntynyt ruotsalainen progressiivisen melodeathin kärkinimi Scar Symmetry palaa Suomeen ensi vuoden maaliskuussa.

Yhtye julkaisi pitkään odotetun The Singularity (Phase II – Xenotaph) albuminsa kesäkuun alussa Nuclear Blastin kautta. Levynjulkaisua voidaan pitää yhtyeen osalta uuden sivun kääntämisenä sillä viimeisimmästä julkaisusta ehti vierähtää melkein yhdeksän vuotta.

Xenotaph kiertue alkoi jo viime keväänä yhtyeen kiertäessä Ruotsia yhdessä Meshuggahin kanssa. Suomessa yhtye on aina odotettu vieras ja useamman kaupungin kattava kiertue tarjoaakin nyt mahdollisuuden todistaa Scar Symmetryn uusi aikakausi maamme eteläosista pohjoiseen asti.

Valloittavia kitaraharmonioita lisänään progekiemuroita, kliinejä lauluosuuksia tarttuvilla pop-koukuilla, raivokasta murinaa, tekoälyteemaisia lyriikoita sekä mukaansatempaava lavapresenssi. Jotenkin näin kiteytyisi se mitä yhtyeeltä voidaan ensi maaliskuussa odottaa. Phase II on alkanut!

Lippujen ennakkomyynti alkaa perjantaina 1.9. klo9

 

SCAR SYMMETRY (SWE) + supports

12.03.24 FI – OULU, 45 Special

Liput 30/35€ – Ticketmaster

13.03.24 FI – TBA

14.03.24 FI – SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo

Liput 27/32€ – Tiketti

15.03.24 FI – TAMPERE, Olympia Kortteli

Liput 33/35€ – Tiketti

16.03.24 FI – HELSINKI, On The Rocks

Liput 29/32€ – Tiketti

 

www.scarsymmetryofficial.com

www.heavymetalheartagency.com


Lähde: Heavy Metal Heart Agency

SteelChaos 2023 järjestetään 20.-21.10.2023 Hyvinkään Villatehtaalla

Äärimetallifestivaali SteelChaos 2023 järjestetään 20.-21.10.2023 Hyvinkään Villatehtaan tiloissa, jossa myös toukokuisin pidetään Steelfest-tapahtuma.

Kaksipäiväisessa festivaalissa tällä hetkellä julkaistut esiintyjät ovat Taake, Satanic Warmaster, Krypts, Urn, Evil Angel, Nightside ja Cannibal Accident.

Tapahtuman Facebook-sivu: https://www.facebook.com/events/1126902198270507/


Lähde: SteelChaos

Epica julkaisi ”Beyond The Matrix” -kappaleen tulevalta livelevyltään

Kuva: Riku Juutilainen

EPICAn uusi digitaalinen EP ”Live At The AFAS Live” julkaistaan 6. lokakuuta. Yhtye julkaisi levyltä kappaleen ”Beyond The Matrix”.

Coen Janssen kommentoi: ”Tämä on meidän ’villimpi’ livekappaleemme! Emme ole vielä löytäneet yleisöä, joka ei olisi hyppinyt mukana kertosäkeen aikana. Voitteko kuvitella, kuinka mahtavalta näytti, kun koko AFAS alkoi hypätä samanaikaisesti?! Hieno näky päättää show täynnä adrenaliinia!!”

Niille, jotka eivät jaksa odottaa kuukautta lisää nauttiakseen bändin suurimmasta kotimaan pääkonsertista nauhoitetuista videoista, voit nyt virittäytyä uudelle heavy metal -suoratoistopalvelulle Thunderflix, jossa EPICAn viimeisin BluRay-julkaisu vuodelta 2021, Omega Alive, on yksinoikeudella saatavana täytenä striimauksena: https://www.thunderflix.com/checkout/subscribe/purchase?campaign=epica

Vinyylifanit ovat myös onnekkaita, sillä 13. lokakuuta EPICA julkaisee vihdoin viidennen albuminsa ”Requiem For The Indifferent” läpinäkyvän punaisena tuplavinyylinä. Alun perin vuonna 2012 julkaistu levy sisälsi ikivihreän ja fanisuosikin ’Storm The Sorrow’ ja on ollut loppuunmyyty yli 8 vuoden ajan: https://bfan.link/requiem-for-the-indifferent

EPICA linkit:

https://www.epica.nl/band
https://www.facebook.com/epica/
https://twitter.com/Epica
tps://www.instagram.com/epicaofficial/


Lähde: Nuclear Blast Records
Kuva: Riku Juutilainen

Raduxin vauhtimetallidebyytti ilmestyy syyskuun puolivälissä – ydintuhon jälkeisestä elämästä kertova näyte kuunneltavissa

Kuva: Sami Hinkkanen

Tiedote 28.8.2023

Tamperelainen speed metal -porukka Radux julkaisee debyyttialbuminsa ”It’s Going to Be a Great Day” syyskuun 15. päivä saksalaisen GoldenCore Records kautta. Luvassa on puolen tunnin mittainen kaoottista tarttuvuutta sisältävä vauhti-ilottelu täynnä energiaa ja vaarantunnetta.

Esikoisen kanssa samalla ilmestyy myös ensimmäinen bonusbiiseillä varustettu CD-painos Svart Recordsin vuonna 2018 vinyylinä julkaisemasta Disaster Imminent -EP:stä.

”Levyn kolmannella raidalla Radioactive Dawn maalaillaan kauhukuvia ydintuhon jälkeisestä elämästä ja sen lyhyydestä. Kuka voitti kun kaikki hävisivät?”, laulaja-basisti Juho Vaarala esittää viimeiseen ennakkomaistiaiseen sisältyvän kysymyksen.

IT’S GOING TO BE A GREAT DAY -BIISILISTA
1. Atomic Fear
2. War of the Few
3. Radioactive Dawn
4. Last Ones to Survive
5. Evacuate Earth
6. Instinct of Survival
7. Ceasing to Exist
8. Good Night and Good Riddance

Radux keikoilla loppuvuodesta seuraavasti:
12.10. Varjobaari, Tampere
13.10. Lepakkomies, Helsinki
3.11. Tukikohta, Oulu
25.11. Maanalainen, Tampere

KOKOONPANO
Juho Vaarala – laulu & basso
Joacim Osenius – kitara
Markus Kyrölä – kitara
Akseli Vihriä – rummut

DISKOGRAFIA
Radiation Kills -demo (2015)
Last Ones to Survive -demo (2016)
Disaster Imminent -EP (Svart 2018)
It’s Going to Be a Great Day (GoldenCore 2023)

 


Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Sami Hinkkanen

Sirakh julkaisi uuden ”Let it Go” -singlen

Tiedote 1.9.2023

”Let it Go” on ensimmäinen täysin uusi Sirakh-julkaisu sitten kansainvälisesti kiitetyn vuoden 2021 ”Crisis of Faith”-esikoisalbumin. ”Let it Go” jatkaa yhtyeen monipuolisuuden esittelyä siirtyen hieman aiemman levyn metallisesta soundista kohti 80-luvun post-punkia. Yhtye haluaa silti huomauttaa yleisölleen, että totuttua goottimetalliakin on luvassa jatkossa.

Edeltäjänsä ”Crisis of Faithin” tavoin ”Let it Go” tavoittelee teknistä täydellisyyttä yhdistelemällä bändin rujoa lähtösoundia maailman hienoimpien studiolaitteiden kanssa. ”Let it Go”:n soundia on verrattu muun muassa The Curen ja Depeche Moden kaltaisiin jättiläisiin ja Sirakh lupaakin tulevaisuuden materiaalin flirttailevan popista aina doom metalin kaltaisten fiilisten kanssa.

Let it Go ilmestyi 1. syyskuuta, 2023 ja löytyy digitaalisena kaikista
merkittävimmistä verkkokaupoista, tai suoraan yhtyeeltä itseltään osoitteesta: https://sirakh.bandcamp.com/

https://sirakh.bandcamp.com/track/let-it-go
https://open.spotify.com/album/5as8ARSOqBadhGzXfnDP2t

1. Let It Go

Sirakh on:
Tuovila – Laulu
Nikki Angelus – kitara
Dimitry Bonefield – Rummut

https://www.facebook.com/sirakhband
https://www.instagram.com/sirakhband/
https://www.youtube.com/@sirakh8558/
https://open.spotify.com/artist/73vn0il5t5AecWgsuHZuCC


Lähde: Sirakh

Etelä-savolainen hardrock/metalli-yhtye Boforia julkaisi uuden singlen ”Eloaave”

Kuva: Boforia

Tiedote 31.8.2023

Etelä-savolainen hardrock/metalli-yhtye Boforia julkaisi uuden kappaleen ”Eloaave”.

Yhtyeen jäsenet ovat Mikkelistä ja Hirvensalmelta, pitkään soittohommissa vaikuttaneita tekijämiehiä.

Boforia on nykyisessä muodossaan ollut kasassa tämän vuoden alusta saakka. Bändi on aiemmin julkaissut kaksi singleä, joista ensimmäisessä, nimeltään ”Pimeän kansan laulu” oli vierailijoina Emppu Vuorinen kitarassa ja Timo Rautiainen laulussa. Toisena singlenä bändi julkaisi alkuvuodesta – 2023 kappaleen ”Vaistot”. Molemmista biiseistä on julkaistu myös videot ja myös ”Eloaave”-kappaleesta on tulossa video.

Nyt julkaistu ”Eloaave” on melodinen, hiukan rokimpi veto. Bändin laulaja-kitaristi, Risto M. Repo kertoo: ”Eloaaveesta piti alunperin tulla metallisempi biisi, mutta kun Kaitsu (aiemmin muun muassa Ruoskassa vaikuttanut Kai Ahvenranta) esitteli melodiset kitaraideansa, tajusin samantien, että hitto soikoon, juuri tältä biisin pitääkin kuulostaa! Jännästi siihen tuli aavistus myös keltti-meininkiä mukaan, jollain tasolla Big Countryn ja Thin Lizzyn hengessä, mutta hevimpänä…”

Kaikki kolme Boforian julkaistua biisiä on miksannut Tomi Pakarinen ja masteroinut Mika Jussila/Finnvox

Boforia on: Jaakko Mattila, rummut; Jamppa Lautamäki, basso; Kai Ahvenranta, kitara; Risto M. Repo, laulu ja kitara

Kuuntele kappale Spotifyssa:

https://www.facebook.com/boforiaofficial


Lähde ja kuva: Boforia

Wax Mekanix julkaisi tulevalta albumiltaan uuden singlen ja videon ”Once Upon A Lie”

Kuva: Ken Wolfe Photography

Hard rockia, poppia ja metallia sekoitteleva yhdysvaltalainen Wax Mekanix julkaisee 8.9.2023 uuden albumin ”Psychotomimetic”. Levyltä julkaistiin toinen single ja video ”Once Upon A Lie”.

Video: Dante Torrieri

Yhtye:

  • Wax~Lead vocals, acoustic guitar, drums, backing vocals
  • Tom Altman~Electric guitar, bass
  • Bishop~Electric guitar
  • M11SON~Backing vocals
  • Marissa Wolner~Backing vocals
  • Lectriq~Backing vocals, percussion
“Psychotomimetic”:
1. PILLARS OF CREATION (2:41)
2. ONCE UPON A LIE (3:22)
3. SHREW’S FIDDLE (3:17)
4. TWO LEFT FEET (3:29)
5. JEREMY HILLARY (3:20)
6. KEY TO THE END OF THE WORLD (2:36)
7. LOOK AT YOU NOW (3:39)
Kansitaide: Diogo Soares, Gargantula Creations

Tilaa levy: https://talonrecordsusa.bandcamp.com/album/wax-mekanix-psychotomimetic

Linkit:


Lähde: Wax Mekanix/Electric Talon Records
Kuva: Ken Wolfe Photography

Kotimainen black metal-yhtye Aganthros julkaisi debyyttilevynsä ”Syntiset saatanat kurjat” – mukana tulkinta kansansävelmästä ”Seitsemän miehen voima”

Kuva: Aganthros

Tiedote 31.8.2023

Vuonna 2021 Jyväskylässä perustettu black metal-yhtye Aganthros julkaisi 25.8. debyyttilevynsä ”Syntiset saatanat kurjat”. CD-version julkaisijana toimii saksalainen black metaliin keskittyvä levy-yhtiö Purity through fire.

Noin 41 minuuttia kellottava albumi käsittää seitsemän kappaletta, joista viimeiseksi on valikoitunut yhtyeen tulkinta Aleksis Kiven ”Seitsemän veljestä”-kirjaan pohjaavasta kansansävelmästä ”Seitsemän miehen voima”. Levyn teemaa yhtye valottaa seuraavasti:

”Albumi on satanistin syväsukellus itseyden ja ihmisyyden viemäreihin. Aihetta lähestytään enemmän draaman kuin kylmän analyysin keinoin: pyrkimällä ymmärtämään tekstien hahmojen sielunelämää voi muodostaa kuvan siitä, missä määrin he ovat tulleet sinuiksi yöpuolensa kanssa.

Seitsemän miehen voima taas toimii mm. muistutuksena siitä, että ihminen on aina myös ympäröivän kulttuurin tuotosta. Näin ollen on luontevaa lopettaa albumi Suomen historian tunnetuimpaan pilkkalauluun, jonka sävelistä perisuomalainen, pikimusta ja hirtehinen sielunmaisema suorastaan tihkuu lävitse.”

Kuuntele levy Spotifyssa: https://open.spotify.com/album/6UXUmd6YrcM97eTp2hJiVi

1. Ruttolapsi
2. Sodoman valssi
3. Veljet, kantakaa minut hautaan
4. Avaruuden nurja puoli
5. Ana
6. Vieraiden askeleet
7. Seitsemän miehen voima

https://www.facebook.com/profile.php?id=100086152967610
https://www.instagram.com/aganthros/
https://open.spotify.com/artist/3h2kaAGNNcnsZ0o14RRrEO


Kuva ja lähde: Aganthros

Punkrock-yhtye Huora julkaisi uuden singlen ”Sanni”

Kuva: Peter Saari

Tiedote 25.5.2023

Punkrock-yhtye Huora julkaisi uuden singlen. Kuuntele Sanni tästä. 7-tuumainen vinyyli sisältää Sanni -kappaleen llisäksi huhtikuussa julkaistun Timo Lahest -kappaleen.

”Sannin teksti syntyi odottamattomasta rakkauden ja toivon menetyksestä. Raa’an rehellisesti. Luulin etten selviä siitä koskaan, enkä ensiksi selvinnytkään, kunnes yhtäkkiä surun keskelle kasvoi tähänastisen elämäni selkein ymmärrys siitä millaista rakkautta haluan ja mitä ajattelen rakkauden olevan – suosittelen vastaamista näihin kysymyksiin”, kuvailee yhtyeen laulaja-sanoittaja Anni Lötjönen.

Punkrock-yhtye Huora nousi yleisön tietoisuuteen vuonna 2016 julkaistun Kaikki uuniin -EP:n myötä. Tarttuvilla biiseillä ja tinkimättömällä live-menolla läpimurron tehnyt yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Hukutaan paskaan vuonna 2017 ja suoraan fyysisen albumilistan ykköseksi kivunneen kakkosalbuminsa Kosto Elää! vuonna 2018. Kolmas albumi Älä luovuta ilmestyi vuonna 2022 ja nousi suoraan virallisen albumilistan ykköseksi sekä noteerattiin kahdella Emma-ehdokkuudella (Vuoden Rock, Yleisöäänestys). Bändiin kuuluvat laulaja Anni Lötjönen, kitaristi Paavo Pekkonen, basisti Ere Manninen ja rumpali Saku Sahlstedt.

Huora ja Sakara Records aloittivat yhteistyön alkuvuodesta 2023. Bändi valmistelee tällä hetkellä neljättä albumiaan, jonka aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.

Keikat:
25.08. JYVÄSKYLÄ Lutakon Lippa
20.10. NOKIA Kerhola
21.10. PORI Isomäki Rocks
27.10. MIKKELI Black Box Mikkeli
28.10. LAHTI Möysän Musaklubi

Lähde: Sakara Records
Kuva: Peter Saari

Hevilaulaja Johanna Rutto julkaisi western-henkisen musiikkivideon

Kuvakaappaus

Tiedote 31.8.2023

Johanna Rutto julkaisi uuden western-henkisen musiikkivideoon kappaleeseensa
”Tarot Cards”. Biisin on säveltänyt Pasi Laakkonen ja sanoittanut Mikko Kovanen.
Rummuissa soittaa Ami Havukainen (Abandon All). ”Tarot Cards” on jatkumoa Johanna Ruton soolotuotannolle.

Kappale kertoo nimensä mukaisesti henkilöstä, joka on lähtenyt etsimään
vastauksia henkimaailman puolelta tarot-korteista.

”Kuuntelin koko kevään western-musiikkia, ja takaraivossani oli vahva ajatus
että se täytyy saada tallennettua tähän musiikkivideoon jotenkin, vaikka kappale onkin
heavymetallia.  Suomi-westerniä on tunnetusti hyvin vähän, joten hieman spedemäisessä maailmassa tässä liikutaan”.

Videon on kuvannut Pasi Helin ja Jyrki Virola.

https://www.facebook.com/Johanna-Rutto-official-104671025606502
https://www.youtube.com/user/Johnnnssi


Lähde: Johanna Rutto

Mainos

Viimeisimmät:

Hollywood Vampires – Hollywood Vampires (2015)

Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa