Whitesnake julkaisee toukokuussa uuden levyn ”The Purple Album.” Julkaisu sisältää 15 Whitesnaken uudelleen versioimaa klassikkoa David Coverdalen Deep Purple-albumeilta vuosilta 1974 ja 1975. Maistiaisena on nyt julkaistu video biisistä ”Stormbringer.” Levy käsitellään luonnollisesti Metalliluolassa heti sen ilmestyttyä.
Whitesnakelta ”The Purple Album” toukokuussa
My Funeral – Violence Academy (2015)
[three_fourth]Jyväskyläläinen My Funeral on pitkän tien kulkija suomen thrash metal kentässä. Yhtye on edelleen tiukasti kiinni viemäreiden ja maanalaisen elämän kulisseissa, mutta nyt päätä kurkotetaan jo katutasolle yhtyeen kolmannella täyspitkällä. Alkuaikojen death metal vivahteet ovat sulaneet pois ja jäljelle on jäänyt pienellä huumorilla maustettua thrash metelöintiä.
Väkivallan akatemia kouluttaa kuuntelijaa reilun puolentunnin ajan tiukalla ja likaisella otteellaan, jossa myös melodiat pääsevät esille. Musiikillisesti yhtye kulkee turvallisia polkuja ja esikuvat tulevat musiikista selvästi esille. Albumia kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, että miltä yhtye kuulostaisi jos asennetta ruuvattaisiin entistä ilkeämmäksi. Pilke silmäkulmassa – tyyliset lauluosuudet eivät jotenkin istu tähän yhtyeeseen. Esimerkiksi ”Speed Of Deathin” kaltaiset synkemmät thrash vedot toimivat erinomaisesti, kun taas vastapuolena perseilyn ja hauskanpidon kustannuksella tehty ”Too Drunk To Thrash”-tyylinen sekoilu vetää yhtyettä takaisin sinne viemärirottien ja muiden jätteiden joukkoon.
Biisimateriaalin ollessa kaksijakoinen myös kokonaisuus kärsii. Parhaiten levyltä esiin nousevat moniulotteinen ”Violence For Violence”, Slayerille kunnioitusta osoittava ”Speed Of Death” sekä groovaava ”Strongest Falls”. Bändi vetää tiukasti yhtyeen ja vuosien kokemus on selvästi kuultavissa.Tuotannollisesti jälki on vahvaa keskitasoa. Kitarat rouhivat mallikkaasti ja bassokin on hyvin esillä tukien kokonaissoundia. Ilkka Sepposen laulu on sitten asia mikä varmasti jakaa mielipiteitä. Oma mielipiteeni on se, että yhtye nostaisi tasoaan laadukkaammalla laulajalla.
My Funeralin uutukainen on perinteitä kunnioittava teos, joka kannattaa vastaantullessa tarkistaa. Vaikka mitään uutta genreen yhtye ei pyrikään tuomaankaan, niin jotain lisäväriä jäin kaipaamaan. Nyt albumi on vaarassa hukkua harmaaseen massaan, vaikka terävimmät sävellykset hipovatkin suomen thrash metallin kärkeä.
7- / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Violence Academy
2. Thrash Hammer
3. Violence For Violence
4. Unknown Abyss
5. Thrash On Your Grave
6. Rest In Business
7. Speed Of Death
8. Strongest Falls
9. Too Drunk To Thrash[/one_fourth_last]
Gian – All Life Erased (2015)
[three_fourth]Modernin metallin kirjo jatkaa kasvuaan ja yrittäjiä tuntuu olevan tänä päivänä enemmän kuin tarpeeksi. Harmillisesti monet yhtyeet toistavat liikaa itseään ja jäävät kamppailemaan olemassaolostaan lievän ylitarjonnan keskellä. Äänekoskelainen Gian on varmasti monille uusi nimi ja näyttääkin ensimmäisellä albumillaan miten homman kuuluu toimia.
Gian on perustettu alkujaan vuonna 2005. Miehistö on luonnollisesti kokenut vaihtuvuutta ennen sulautumista nykyiseen muotoonsa. Bändin viimeinen rekry oli kitaristi Tuomo Laulainen, jonka nimi saattaa olla tuttu tarkkasilmäisille lukijoille Behind Dead Eyes:sta, jonka ep oli Metalliluolankin arvioinnissa. Bändin pääpiru on kitaristi Lassi Pollari, joka vastaa myös sävellystyöstä. Vastuullisena laulajana toimii vahvaääninen Jampe Honkonen, basistina Henri Rahm ja rumpuja hakkaa Konsta Vehkala.
Bändin musiikista voi löytää viitteitä eri musiikkigenreihin. Karjunnat, hc-tyyliset huudot sekä puhtaat laulut eivät ole vierasta yhtyeelle ja kun päälle isketään raskaita ja runttaavia riffejä, niin biisit potkivat pääsääntöisesti erittäin kovaa. Lauluosuuksia on jaettu niin, että Honkonen laulaa pääosuudet ja karjuntoihin sekä murinoihin osallistuvat kitaristi Pollari sekä basisti Rahm. Tämä kompleksi on kieltämättä varsin toimiva.
Yhtyeen ehdoton valttikortti on kumminkin iskevät riffit, joita on upoteltu pitkin levyä. Koko bändin asenteesta uhkuu intoa ja kunnianhimoa päästellä menemään aivan yläkierroksilla. Hengitystaukoja ei tarjoilla vaan koko albumin 39 minuuttia vedetään armotta täysillä. Vaikka yhtye suhteellisen taitavasti biisejä kuljetteleekin ja tempon vaihtelut, näppäilyriffit sekä melodiaosuudet tuovat tarttumapintaa, niin jotain jään vielä kaipaamaan. Monesti levyä kuunnellessa fiilikset olivat katossa ensimmäisten 4-5 biisin aikana ja loppulevy meni sitten täysin ohi. Yksi asia mistä on pakko myös kritisoida on se, että miksi levyn kannesta jätetään bändin nimi pois. Imagon ja yhtyeen nimen mieleenpainamisen kannalta olisi tärkeää, että se yhtyeen nimi siellä myös näkyy.
Albumilta nostan esille levyn avaamaan ”Trauman”, jossa päästellään löysät pois ja esitellään albumi pienoiskoossa. ”Bloodstorm” on varmasti levyn hitti, jonka uskoisin yltävän jopa radiosoittoon. Biisissä käydään lävitse yhtyeen koko vokaalirepertuaari aina puhtaista lauluista hc-tyyliseen karjuntaan. Loppupuolelta esiin nousee groovava ”A Perfect Shot”, joka nimensä mukaisesti ampuu täydellisen metalliannoksen kuulijan naamavärkkiin. Useassa kappaleessa osiosta toiseen siirryttäessä laulaja Honkonen murjoo Tom G. Warriorin – tyylisiä karjahduksia, jotka kieltämättä toimivat todella hyvin.
Gianin debyytti All Life Erased on monella tapaa hyvä albumi. Soundit ovat raskaat ja käsin kosketeltavan teräksiset. Biisimateriaalinkin ollessa tasaista ilman suurempia heikkouksia, niin nostan Gianin suomen kamaralla ykköshaastajaksi genrensä kärkinimien takalistoja potkimaan. Gianin vahvuus on olla takertumatta liikaa yhteen asiaan, vaan pataan heitellään aineksia vähintäänkin riittävästi välittämättä siitä, että soppa ei kaikille maistuisikaan. Väitän kumminkin, että tämä soppa maistuu ja jos ei maistu, niin sitten syötetään väkisin.
8- / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Trauma
2. Bloodstorm
3. All Life Erased
4. ZombieChrist
5. Self-Immolation Party
6. Burn
7. A Perfect Shot
8. Pain and Pleasure
9. Aggression Unleashed
10. No Absolution
11. Capital Punishment[/one_fourth_last]
Jalometalliin uusia kiinnityksiä
Elokuussa 2015 toteutuvan Jalometallin uusia kiinnityksiä mm. Candlemass, Satan, Stargazery, A.R.G. ja Battle Beast!
http://www.jalometalli.net/
Tuska Open Air 2015 julkistanut viimeisimmät kiinnitykset
Tuska on julkistanut uusia kiinnityksiä mm. Mokoma, Architects, Alfahanne, Dr. Living Dead, At The Hollow sekä Adamantra.
http://www.tuska-festival.fi/
Damnatör – Key Of Hades EP (2014)
[three_fourth]Kakkosdemonsa ”Key Of Hades” julkaissut helsinkiläinen Damnatör vakuuttaa kuuntelijan heti ensitahdeista lähtien. Ensimmäisestä demosta ”Unchain The Plague” on parannettu jokaisella osa-alueilla ja primitiivisen black metallin sekä alkukantaisen Venomin thrash-riffien yhdistelmästä on edetty sille omimmalle osa-alueelle, jossa kuuluvat esikuvat sopivalla volyymilla. Musiikissa on uutta monipuolisuutta aggressiosta ja kaiken allensa hautaavasta energiasta yhtään tinkimättä.
Damnatör ammentaa voimansa mustan thrashin alkulähteiltä. Vaikuttajina mainitaan mm. Legion Of The Damned, Toxic Holocaust sekä Nifelheim. Legion Of The Damned kuuluukin enimmäkseen solisti Riku Mäkisen viiltävässä tulkinnassa kun taas itse musiikista on poimittavissa selvästi Nifelheimin mustan metallin sävyjä. Onpa kitaroista poimittavissa jopa vanhan 1980-luvun puolivälin heavy metal esimerkiksi Running Wildin ja Ragen varhaisten levytysten tyyliin, mikä siis tässä tapauksessa on vain ja ainoastaan hyvä asia.
Neljän kappaleen demolla on kaksi uutta ja kaksi vanhempaa biisiä, mutta kokonaisuus toimii mainiosti. Avauskappale ”Ceremonial Stab Wounds” aloittaa hitaasti aivan kuin Alice Cooperin ”Gail”-klassikkoa lainaillen, kunnes tempoa kasvatetaan asteittain ja lopulta kuin manalasta nouseva piiska isketään kehiin todella vakuuttavan nopea riffi. Biisin kitaravallit lyövät kehiin sellaista murhaa, että kuuntelijalta tipahtaa leuka lattiaan. Seuraavat kaksi biisiä ovat lyhempiä nopeita rutistuksia ja viimeisenä kuultava nimibiisi puolestaan jyrää taas hitaammalla raskaammalla alulla ja tätä seuraavilla terävillä temponvaihdoksilla.
Loppujen lopuksi Damnatör tekee voitokasta tulosta bändin musiikillisella lahjakkuudella, jossa yhdistyy sovitusten ehdoton periksi antamattomuus. Myös soundit ovat kunnossa kaikkien soitinten ollessa hyvin pinnassa eikä esimerkiksi Nifelheimin debyyttilevyn rasittavaan pörinään sorruta. Demotason yhtyeeksi kyseessä on harvinaisen loistava ja lupaava tulokas, joten pidetään silmät ja korvat tiukasti kiinni Damnatörissa.
4½/ 5
Ville Krannila
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1.Ceremonial Stab
Wounds 2.Invoking The Flesh
3.The Nocturnal Spawn
4.Key Of Hades
[/one_fourth_last]
Black Royal – The Summoning pt.1 EP (2015)
[three_fourth]Isoja riffejä, huutoa, karjuntaa, olutta, dieselin katkua ja palavaa kumia. Näillä sanoin musiikkiaan kuvaa Tamperelainen metalliorkesteri Black Royal. Tuoreen Ep:n kannessa istuu vielä vuohi valtaistuimellaan niin kyllähän mielenkiinto väkisinkin herää yhtyettä kohtaan. Musiikillisia vaikutteita on otettu 90-luvun death metallista kuin 70-luvun rynkytyksestä. Nyt jos hapuilet kaapin pohjalta leveälahkeisia farkkuja, isokauluksisia paitoja ja keltalinssisiä aurinkolaseja, niin turhaan.
Kuuden biisin ep:llä on mittaa 23 minuuttia ja mikään läpihuutojuttu Black Royal ei todellakaan ole. Ahdistava ja raskas yleistunnelma luo painetta kuuntelijaan ja itsellä menikin ensimmäiset kuuntelut miettiessä, että mikä helvetin yhtye tämä on kun ei ole aikaisemin vastaan osunut. Painavat riffit ja erityisen hyvin pinnalla oleva basso ovat vain ensimmäinen kosketuspinta, jotka johdattelevat kuuntelijan syvemmälle Black Royalin luomaa paholaisenkin kanssa flirttailevaa tunnelmaa.
Mitään kuoropoikia Black Royalin jäsenet eivät ole ja sen kuulee musiikista. Laulaja Riku vetelee tummanpuhuvaa matalaa lauluaan erittäin hyvällä otteella. Kitarat jyrisevät vakuuttavasti alavireessä ja soundi on yksinkertaisuudessaan todella raskas. Rumpali Jukka kannuttaa iskut perille ja muutenkin peruskompit istuvat hyvin kappalekokonaisuuksiin. Joskus basistit jätetään yhtyeissä taustalle, mutta nyt on eri ääni kellossa. Peten basso luo erittäin hyvän kombinaation rumpujen kanssa. Muutenkin bassokuviot saavat tarpeeksi tilaa eivätkä sounditkaan ole mitään 70-luvun ”jynkytystä”. Tuotannollisesti MSTR-Studiossa on tehty erinomaista jälkeä.
The Summoning Pt.1 on tasainen kokonaisuus, jonne on ripoteltu hitaasti avautuvaa metalliryminää. Jos ensimmäinen kappale ”Black Royal” on hidasta doomahtavaa jopa Candlemassin tyylistä painavaa riffittelyä, niin vastapainoksi vauhtia lisätään ”All Proven Stupidyssa” jossa otetaan kaikki irti mitä diesel-moottorista on saatavissa. Levyn parhaimmaksi kappaleeksi nousee kumminkin puhtaita taustalauluja sisältävä ”Contagion Accident”, joka kuljettaa kuuntelijan western-saluunasta pimeimpiin metallikellareihin ja aina kannessa näkyvän vihtahousun luokse.
Black Royalin musiikki on loppujen lopuksi yllättävänkin monipuolista, jota värittävät oikeisiin paikkoihin isketyt melodiat, puhtaat taustalaulut sekä myös tunnelmalliset fiilistelyt. Vaikka lähtökohdat ovatkin hyvällä mallilla, niin haasteitakin tulee olemaan. Aavistuksen tasapaksu materiaali kaipaa vielä hiomista ja keinoja millä erottaudutaan joukosta. Jos omaat pitkän parran, ruman naamataulun sekä todellisen hevarin asenteen, niin Black Royal on sinun juttusi. Vahva pelinavaus ja jatkoa varmasti seuraa.
3+ / 5
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Black Royal
2. Destination: Threshold
3. Contagion Accident
4. Festering Truth
5. All Proven Stupidity
6. Reformation[/one_fourth_last]
Wake The Nations – Sign Of Heart (2015)
[three_fourth]AOR on musiikkityylinä kokenut viimeiset vuodet melkoisen renessanssin, jonka paras terä on alkanut jo taittua. Melodisen ja mahtipontisen rockin syvälle Journeyn, Foreignerin sekä Bostonin suuntaan kumartavat sankarit ovat tuottaneet kuluneen vuosikymmenen aikana yhä uusia voitetun ja hävityn rakkauden tunnustuksia.
Monikansallisia aineksia sisältävä Wake The Nations liittyy nyt mukaan karkeloihin. Kansakuntia herätellään ensimmäisellä täyspitkällä, jonka 10 raitaa tarjoavat vahvasti kosketinpohjaista AOR-materiaalia. Valitettavasti alussa mainittujen yhtyeiden korkeilla hulmuaviin takinliepeisiin ei ylletä koskettamaan, vaikka sävelmät tuovatkin sinänsä mukavia melodisen hard rockin tuntemuksia. Parhaat hetket sijoittuvat alkuun ja keskivaiheille. Avauskappale ”Fairytale Romance” jää soimaan mukavasti jo ensimmäisen kuuntelukierroksen jälkeen ja Kroatian euroviisuedustajanakin nähty Dado Topic laulaa ”This Feeling”-kappaleen, joka on sävellyksellisesti ”Sign Of Heartin” parasta antia. Biisin olisi voinut kuvitella kajahtavan Rocky-elokuvien soundtrackilta.
Yhtyeen läpikulkevana hahmona toimii sävellystyöstä pääasiallisesti vastaava Risto Tuominen, joka on soittanut levylle kitarat ja myös laulaa pari kappaletta. Muun pääbändin muodostavat kosketinsoittaja Jori Tojander, basisti Janne Granfors sekä rumpali Tuomas Pelli. Mukana on myös iso joukko vierailevia artisteja, jotka tuovat oman panoksensa levyn kokonaisilmeeseen. Lähes jokaisen biisin laulaa eri henkilö, mikä osaltaan tuo kiinnostavuutta ja toisaalta taas saa homman kuulostamaan enemmän projektilta kuin täysveriseltä bändiltä.
Materiaalin hiukan liiallisen turvallisuuden lisäksi laulujen epätasaisuus tekee kuuntelusta haastavan kokemuksen ja osalla vokalisteista tuntuu paras taito olevan aivan jossain muussa genressä kuin melodisessa hard rockissa. Esimerkiksi Nils Nordlingin maanläheinen tulkinta mahtipontisesti soivien koskettimien etualalla tuo esiin epäedullisen ristiriidan. Joissain kohdissa laulun volyyminappia olisi myös voinut kääntää hiukan enemmän kaakkoon.
Tojanderin koskettimet vyöryttävät kappaleisiin värikästä mattoaan, joka jakaa varmasti mielipiteitä. Osa palaa musiikin myötä nostalgian huumassa 1980-luvulle Dingon aikakauteen ja osa viedään sinne vähän muun kaltaisissa tunnelmissa. Joka tapauksessa tälle musiikinlajille on varmasti paikkansa ja Wake The Nations toivon mukaan vielä sinne tulevilla levytyksillä tiensä löytää.
7 / 10
Ville Krannila
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1.Fairytale Romance
2.The Touch Of Your Hand
3.All I Want
4.So Broken
5.Love Distracts The Senses
6.This Feeling
7.Seas Of Emptiness
8.Love Leads The Way
9.Until The End Of Time
10.Who Am I?
[/one_fourth_last]
UFO julkaisee 21.studioalbuminsa ”A Conspiracy Of Stars”
UFO julkaisee 21. studioalbuminsa ”A Conspiracy Of Stars” 23.2.2015. Etukäteen julkistetuista maistiaisista päätellen laadukasta hard rockia on jälleen luvassa.
01. The Killing Kind
02. Run Boy Run
03. Ballad Of The Left Hand Gun
04. Sugar Cane
05. Devils In The Detail
06. Precious Cargo
07. The Real Deal
08. One And Only
09. Messiah Of Love
10. Rolling Rolling
11. King Of The Hill (bonus track)
Viimeisimmät:
BrokeNCYDE (USA) Helsinkiin ma 27.4.2026
Tiedote 14.2.2026
BrokeNCYDE (USA) Helsinkiin ma 27.4.2026. BrokeNCYDE on laulaja Mikl Shean ja instrumenteista vastaavan PhatJ:n muodostama duo, joka tulee Yhdysvaltain Uuden Meksikon Albuquerquesta.
Hip hop...
