[three_fourth]
Vuosi 1990 ja elettiin thrash metallin kulta-aikaa. Kyseisen vuoden sekä yksi kaikkien aikojen parhaimmista thrash levyistä on ehdottomasti Megadethin Rust in Peace. Megadeth oli ennen tätä julkaisua tehnyt kohtuullisen hyvän So far, so good..So Whatin, jonka kiertueen aikana Mustaine veti päihteitä siihen malliin, että harva enään uskoi Megadethin paluuseen. Tai voidaanko sitä sitä edes pitää ihmeenä, että alta kolmekymppinen alan ammattilainen käy pohjalta hakemassa vauhtia? Kovien vieroitushoitojen jälkeen Mustaine laittoi aluksi bändin uusiksi ottaen rumpuihin Nick Menzan ja toiseksi kitaristiksi Marty Friedmanin. Bassoa kuritti edelleen David Ellefson. Tämä on itselle sekä monille muille se klassisin Megadeth-kokoonpano. Mustaine pursui varmasti vihaa sekä näyttämisenhalua jonka tuloksena syntyi yhtyeen paras, vihaisin ja monipuolisin levy Rust in Peace.
Albumi lähtee käyntiin riffimyrskyllä joka tempaisee kuulijan samantien mukaansa. ”Holy Wars.. The Punishment Die” on täydellinen kappale josta löytyy kaikki thrash metallin tunnusmerkit: nopeus, teknisyys, käsittämättömän hienot kitarasoolot ja vihainen Mustainen laulu. Koko bändi soittaa niin hyvin yhteen, että edellisen levyn kohokohdat jäävät vain hienoiksi muistoiksi.
”Hangar 18” jatkaa melodisella ja erittäin teknisellä linjalla. Mustainen ja Friedmanin soolot sotivat toisiaan vastaan semmosella tavalla mitä ei ole ennen kuultu. Biisin loppupuolen progressiiviset riffittelyt ja tekninen taiturointi pysäyttää jokaisen metallimiehen ja – naisen. Mustaine näyttää ansaitusti keskisormea muille bändeille ja etenkin viereiseen pöytään. ”Hangar 18” tulee aina olemaan olemaan monille 90-luvulla eläneille hevareille yksi aikakauden kappaleita puhumattakaan kitaristeista, jotka sormet verillä tahkoivat biisin melodioita sekä sooloja. Sama tekninen raivo jatkuu myös seuraavien kappaleiden ”Take no Prisoners” sekä ”Five Magicsin” osalta. Jos ensimmäisissä kappaleissa soolot ja kimurantit riffit näyttelivät pääosaa niin kyllä viimeistään näissä kappaleissa David Ellefsonin bassonsoitto saa myös kunniaa, puhumattakaan rumpali Nick Menzan äärimmäisen tarkasta soitosta.
”Poison was the Curea” olen aina pitänyt levyn ns. heikoimpana lenkkinä, vaikka oman panoksensa levyn yhtenäiseen linjaan se tuokin. Kauaa ei tarvitse jäädä paikoilleen polkemaan, koska ”Lucretia” palauttaa järjestyksen. Soolot heitetään semmosta tahtia ulos, että ei voi kuin ihailla Mustainen ja Friedmanin taitoa.
Levyn loppu on myös erittäin kovaa tekoa, vaikka hengähdystaukoa tarjoillaankin ”Dawn Patrolin” muodossa. Tämän jälkeen ”Tornado of Souls” sekä ”Rust in Peace…Polaris” pistävät semmoisen ydinsodan käyntiin, ettei Megadethin asemaa yhtenä kovimpana thrash-yhtyeenä pystytä horjuttamaan, vaikka tulevilla julkaisuilla tasonlaskuakin odotettavasti tulikin.
Rust in Peace on todettu monissa äänestyksissä yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi metallialbumiksi. Tuotanto on äärimmilleen vietyä ja soittimien tasapainoinen tulitus kannattaa koko 40 minuutin ajan. Tyylikäs kansikuva kruunaa Megadethin mestariteoksen joka muutti meidän monen maailman. Se on paljon sanottu yhdestä levystä, jos olit paikalla niin tiedät mitä tarkoitan.
10 / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Holy Wars… The Punishment Due 6:32
2. Hangar 18 5:11
3. Take No Prisoners 3:27
4. Five Magics 5:39
5. Poison Was the Cure 2:56
6. Lucretia 3:56
7. Tornado of Souls 5:19
8. Dawn Patrol 1:51
9. Rust in Peace… Polaris 5:44[/one_fourth_last]
