Koti Blogi Sivu 2212

Sixx: AM julkaissut kappalenäytteen ja lisätiedot tulevalta levyltä

sixx am

Sixx: A.M. on julkistanut tulevan levynsä lisätiedot sekä ensimmäisen kappalenäytteen. Mötley Crüe-basisti Nikki Sixxin johtama yhtye julkaisee ”Prayers For The Damned Vol.1”-levyn 29.4.2016. Kakkososaa kaavaillaan ilmestyväksi myöhemmin tänä vuonna. Bändi on omien sanojensa mukaan luovuutensa huipussa ja haluaa tarjota faneilleen musiikillisesti sekä visuaalisesti maksimaalisen kokemuksen. Sixxin ohella bändissä vaikuttavat laulaja James Michael sekä kitaristi DJ Ashba. Yhtye esiintyy Sweden Rock-festivaaleilla 9.6.2016.

Levyn ensimmäinen single ”Rise” kertoo ihmisten velvollisuudesta nousta ylös ja vaatia enemmän maailman johtajilta sekä itseltään. Kuuntele biisi alta:

”Prayers For The Damned Vol.1” kansi ja kappalelista alla:

sixxamcover

Rise
You Have Come To The Right Place
I’m Sick
Prayers For The Damned
Better Man
Can’t Stop
When We Were Gods
Belly Of The Beast
Everything Went To Hell
The Last Time (My Heart Will Hit The Ground)
Rise Of The Melancholy Empire

Kuva: Dustin Jack

Santa Cruz, Block Buster ja Groupie High School @Hevimesta, Oulu 26.2.2016

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva

Archiejamiddy1

Santa Cruzin “We Are The Ones To Fall” –hitti soi Radio Rockilla tiheään pari vuotta sitten aikaan, kun ajoin paljon autolla radio päällä. Silloin kuulin biisiä niin paljon, että ehdin jo kyllästyä siihen ja sitä myötä bändiinkin. Muutama eri medioissa seuraamani keikkakuvaaja kuitenkin otti Santa Cruzin live-esiintymisistä upeita kuvia ja bändillä näytti kuvien perusteella olevan lavalla sata lasissa ja hirmuinen meininki päällä. Yleensä hirmuinen meininki lavalla on suoraan verrannollinen yleisön viihtymiseen. Tällä perusteella otin Cruzin levyt ”Screaming For Adrenaline” (2013) ja ”Santa Cruz” (2015) kuunteluun ja totesin bändin energisen glam metalin soivan vallan mainiosti. Sopivasti alkuvuodesta bändi aloittikin Oispa Kesä 2016 -kiertueensa tullen myös pohjoisemmille kulmille ennen suuntaamistaan Eurooppaan Reckless Loven lämmittelijänä.

groupie high school

Oispa Kesä 2016 –kiertueella Santa Cruzia lämmittelee Kuopiolainen rehellistä ja reipashenkistä hard rockia soittava Block Buster. Hevimestassa nähtiin alkuillasta paikallisvärinä myös minulle entuudestaan tuntematon glam rock -kokoonpano Groupie High School.

Groupie High Schoolin aloittaessa yleisöä oli jo alkanut kertyä Hevimestan kellariin ja lavan eteenkin, mutta vielä ei varsinaista tungosta ollut havaittavissa. Yhtyeen riehakas esiintyminen ja varsinkin solisti Vinny Olavin kaikkensa antava rock’n’roll show viihdytti paikallaolijoita. Lavan edustalla jammailtiin ja yleisö seurasi jalat lattiaa naputtaen.

Block Busterin live-esiintymisessä oli vähintään asteen verran enemmän särmää kuin yhtyeen taltioidussa tuotannossa. Bändin FB-sivun esittelyssä mainitaan mm. AC/DC -vaikutteet, jotka livenä oli selvästi kuultavissa varsinkin kitaraosuuksissa. Omat biisit olivat yhtyeellä hyvin hallussa ja lavaesiintyminen varmaa ja hyväntuulista. Erityisesti kitaristi Elias Salon ja basisti Joonas Arppen sokka irti -meinoa oli kiva seurata. Oma sijoittumiseni suhteessa kaiuttimiin sai lead kitaran kuulumaan selvästi sekä laulun että muiden soittimien yli, mutta en välittänyt epätasapainosta riittävästi etsiäkseni auditiivisesti parempaa paikkaa, varsinkin kun tunnelma alkoi tiivistyä ja väkimäärä lisääntyä.

Illan pääesiintyjän aloittaessa Hevimestan alakerta oli täynnä. Yleisön keski-ikä olisi pikaisen arvion mukaan parinkympin hujakoilla ja sukupuolijakaumassa näkyi suhteellisen vahvasti myös naisedustus, mutta paikalle oli saapunut väkeä laidasta laitaan. Useat kuulostivat käyneen Santa Cruzin keikoilla useita kertoja. Santa Cruz aloitti ”We Are The Ones To Fall” -hitillään ja jatkoi koko setin samaa räjähtävän energistä linjaa. Vasta loppupuolella kuultiin lähes hidas ”Bye Bye Babylon” ja melkein-balladi ”Can You Feel The Rain”. Bändin tuotanto on kokonaisuudessaan nopeatempoista ja usein oikeastaan punk-asennetta hipovaa ja livenä syke nousee vielä entisestään. Bonuksena kuultiin ex tempore yleisön pyynnöstä esitetty klassikko ”Paranoid”. ”Soittakaa Paranoid!” kuuluu yleisöstä melkein joka keikalla, mutta enpä ole koskaan ennen todistanut humoristiseen heittoon vastattavan biisiä soittamalla. Kerta oli ensimmäinen sanojensa mukaan myös vokalisti-kitaristi Archie Cruzille.

archie12

Lavaesiintyminen on näillä nuorilla miehillä vauhdikasta ja liikkuvaista suhteellisen pienissäkin tiloissa. Kontakti yleisön kanssa oli kautta keikan välitöntä ja konstailematonta yläfemmoista kitaristi Johnnyn pyrähtämiseen soolon aikana lavalta yleisön sekaan. Siitä huolimatta biisit kuuluivat teknisesti hyvin soitettuna. Biiseissä kitarat ovat paljon esillä ja sitä oli upea seurata myös livenä, usein eturiviin noin viidentoista sentin etäisyydeltä. Myös yhtyeen sisäinen kemia ja esiintymisestä nauttiminen näkyi selvästi. Bändin jäsenten nuoruudesta huolimatta keikkakokemus ja esiintymisvarmuus näkyi lavalla, mutta kiertueväsymyksen tai leipääntymisen merkkejä ei ollut nähtävissä. Hyvä meininki näkyi keikan aikana selvästi myös yleisön osallistumisessa välispiikkeihin kommentoiden, biisien mukana laulaen ja tilan ahtaudesta huolimatta moshaten ja pogoillenkin.

Äänentoiston puolesta valitsin paikkani kitarakaiuttimen tulilinjalta ja kuulin ajoittain Archien mikin huonosti. Korkeat nuotit ja järeämpi äänenkäyttö kyllä kuuluivat ihan mukavasti. Myös Middyn basson erottaakseen sain asioikseni keskittyä. Äänenvoimakkuus oli kuitenkin tilan kokoon ja väkimäärään sopiva. Keikkapaikkana Hevimesta sopi vielä Santa Cruzille, vaikka varmaan isompikin paikka voisi tulla täyteen. Olisi kiva päästä kuvaamaan ja kuulemaan näitä kavereita isommallakin lavalla.

Pienenä viileänä miinuksena keikkapaikasta voitaneen sanoa, että tapahtuman facebook-sivuilla ovien avaamisen ajaksi ilmoitettiin klo 21.00, mutta ovet avattiin vasta reilu puoli tuntia myöhemmin. Normaalisti Hevimesta avaa ovensa vasta klo 22.00, mutta tällä kertaa se oli merkitty myös ensimmäisen bändin aloittamisajaksi. Ajoissa saapuneelle ehti tulla vilu.

Teksti ja kuvat: Raisa Krogerus (c) Metalliluola

 

TUSKA PRE-PARTY: Swallow The Sun ja Medeia @Virgin Oil 26.03.

Tuskaa varten on mitä mainioin tilaisuus ottaa lämpöä ja jo heti alkukeväästä, kun Virgin Oiln lauteille Helsingissä täräytetään 26. maaliskuuta Tuska Pre-Party, jossa isännöi tämän hetken kuumimpiin kotimaisiin metalliakteihin lukeutuva Swallow The Sun, sekä aina ärhäkkä Medeia.

Swallow The Sun julkaisi viime syksynä vuoden arvostetuimpien levyjen joukkoon lähes poikkeuksetta rankatun ”Songs From The North”-tripla-albumin. Suomi-doomin johtotähden aseman jo vuosia sitten vakiinnuttanut Swallow The Sun on kiertänyt albumin tiimoilta tiukasti ja nyt bändin kireään aikatauluun ilmaantui sopiva väli soittaa Helsingissä.

Medeian tekninen ja brutaali tykitys täydentää maaliskuisen lauantai-illan musiikillisen annin. Yhtyeen äskettäin julkaisema ”Manning The Helm” -ep on uuden vokalistin, Frans Aallon Medeia-debyytti ja varsin väkevästi mies tonttinsa hoitaa.

TUSKA PRE-PARTY: SWALLOW THE SUN ja MEDEIA
La 26.03.2016 Virgin Oil, Helsinki
Ovet 22:00
Ikäraja: K-18
Liput ennakkoon alkaen: 18,00 e / liput ovelta: 20,00 e
Ennakot: Virgin Oil ja Tiketti

Lipunmyynti alkaa tiistaina 1. maaliskuuta.

LISÄTIEDOT
swallowthesun.net/
www.medeiaband.com/
www.virginoil.fi
tuska-festival.fi

Provinssin ohjelmistoa täydentää mm. Amorphis sekä Periphery

Provinssin ohjelmisto vahvistuu muutamalla ulkomaisella artistilla ja liudalla kotimaisia huippuja!

Lukuisista hiteistä tunnettu ruotsalainen poplaulaja Veronica Maggio esiintyy Seinäjoella lauantaina 2. heinäkuuta. Maggio nousi vuonna 2011 ilmestyneellä ”Satan i gatan” -albumillaan yhdeksi Ruotsin suosituimmista artisteista ja on voittanut lukuisia musiikkialan palkintoja uransa aikana. Uutta musiikkia kuullaan pian, kun ”Den första är alltid gratis” -single ilmestyy maaliskuun 17. päivä. Huikeista live-esiintymisistään tunnetun Veronica Maggion viides albumi julkaistaan toukokuussa.

Progressiivista rockia ja metallia soittava Periphery on suomalaisille tuttu varsinkin Devin Townsendin ja Dream Theaterin kanssa soitetuista yhteiskonserteistaan. Kolme albumia julkaissut yhtye esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa omalla loppuunmyydyllä klubikeikallaan marraskuusssa 2015 ja saapuu nyt ensimmäiselle Suomen festarikeikalleen Provinssi-perjantaille.

Seinäjoelle saapuu myös liuta kotimaisia huippuja. Torstaille on vahvistunut lappeenrantalainen punkyhtye Anal Thunder sekä Emma- ja Femmagaaloissa palkittu Pää Kii. Perjantaina nähdään Suomen tämän hetken suosituimipiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Amorphis, upea laulaja-lauluntekijä Iisa sekä juuri 15 jäähallia Cheekin kanssa kiertänyt, kovassa nosteessa oleva räppäri Nikke Ankara.

Lauantain ohjelmaa täydentävät karismaattiset sooloartistit; kolmella pystillä Iskelmägaalassa palkittu Juha Tapio sekä kotimaisen rockmusiikin legenda ja sielu Ismo Alanko. Molempien kohdalla kyseessä ovat ainoat esiintymiset Seinäjoen ja Vaasan alueella ensi kesänä. Takuuvarmat bileet lauantaina järjestää suomirapin tämän hetken suosituin duo JVG. Debyyttialbuminsa viime syksynä julkaissut Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? esittää hyväntuulista garagerockpoppia Törnävällä lauantaina.

Viimeisimpien julkistusten myötä Provinssin ohjelmistosta on nyt selvillä lähes 40 esiintyjää. Uusia esiintyjiä tiedotetaan vielä kevään aikana!

Provinssin kaikki lipputyypit ovat myynnissä osoitteessa www.provinssi.fi/liput. 1-3 päivän festivaalilippujen ohella saatavissa on myös lippu+leirintä-, VIP- ja majoituspaketteja.

PROVINSSI 2016
30.6.-2.7.2016 @ Seinäjoki, Törnävänsaari

To 30.6.2016
Nightwish / Five Finger Death Punch / Flogging Molly / Action Bronson / Aurora (NO) / Anal Thunder / Ellinoora / Olavi Uusivirta / Pää kii / Pyhimys / Sanni

Pe 1.7.2016
Cheek / Damien Rice / Periphery / Dirty Three / Jamie Lawson / Silvana Imam / Amorphis / Antti Tuisku / Chisu / Disco Ensemble / Iisa / Maj Karma / Nikke Ankara

La 2.7.2016
Rammstein / Biffy Clyro / Bring Me The Horizon / Veronica Maggio / Yelawolf / Skinny Lister / Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? / Ismo Alanko / Juha Tapio / JVG / Paperi T / Vesala / View

PROVINSSI-LIPUT:
3pv – alk. 139 EUR
2pv – alk. 119 EUR (to-pe, pe-la tai to-la)
1pv – alk. 79 EUR (to, pe tai la)
Lippukauppa: www.provinssi.fi/liput

www.provinssi.fi
www.facebook.com/provinssirock
www.twitter.com/provinssirock
www.instagram.com/provinssi

Sylosis laittanut uuden singlen linjoille

sylosis

Progressiivinen thrash metal-yhtye Sylosis Englannista on julkaissut uuden singlen ”Different Masks On The Same Face”. Kappale on yhtyeen vuoden 2015 ”Dormant Heart”-albumin sessioiden käyttämättä jäänyttä materiaalia ja on ladattavissa iTunesista. Bändi esiintyi Suomessa viimeksi joulukuussa Helsingin Jäähallin Black Boxissa Children Of Bodomin lämmittelijänä.

Kuuntele single alta:

Horror Metal – yhtye Gloomy Grim julkaisee uuden albumin kesäkuussa.

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva

gloomy grim

Kotimaisen horror metallin kulttiyhtye Gloomy Grim siirtyy huhtikuussa studioon nauhoittamaan järjestyksessään kuudetta täyspitkää albumiansa. Vielä nimeämätön albumi julkaistaan 06.06.2016 Murdher Recordsin sekä Satanath Recordsin kautta. Albumi odotellessa voit käydä fiilistelemässä kahdeksan vuoden takaista “Under the Spell of the Unlight” albumia tästä:

https://www.reverbnation.com/tunepak/1493083

https://www.facebook.com/AgathonTheBeast/

 

Death Angelin viime kesän keikka Wacken-festivaaleilta katsottavissa

death_angel_220215

Thrash pioneeri Death Angelin pro shot-kalustolla kuvattu 31.7.2015 toteutunut Wacken Open Air- keikka on nyt katsottavissa kokonaisuudessaan. Bändi julkaisee uuden albumin ”The Evil Divide” 27.5.2016 Nuclear Blastin kautta.

Katso Wackenin esiintyminen alta:

Settilista:

Seemingly Endless Time
Son Of The Morning
Claws In So Deep
Buried Alive
Voracious Souls
Succubus
The Dream Calls For Blood
The Ultraviolence-Intro
Mistress of Pain

deathangeltheevildividecd

Iron Maidenin ”Legacy of the Beast” – pelistä traileria

ironmaidenlegacy2

Roadhouse Interactive sekä 50cc Games yhteistyössä Iron Maidenin kanssa ovat julkaisemassa ”Legacy Of The Beast” – peliä ensi kesän aikana. Peli tullaan julkaisemaan iOS- ja Android-alustoille ja siinä kuullaan kattavasti Iron Maidenin musiikkia sekä yhtyeen aiemmin kuulemattomia livenauhoituksia. Pelaaja taistelee Eddien roolissa hankkien takaisin häneltä vietyjä voimia, taitoja ja sielun palasia.

Tästä voit katsoa traileria pelistä:

iron maiden beast game

Amorphis ja uusi musiikkivideo kappaleesta ”The Four Wise Ones”

amorphis 2015

Kotimaisen metallijoukon kärjessä vuosia kulkenut Amorphis on julkaissut viimeisimmältä albumiltaan ”Under The Red Coud” musiikkivideon kappaleestaan ”The Four Wise Ones”. Video on kuvattu viime vuoden puolella Amsterdamissa.

Amorphiksen ”Under The Red Cloud” – albumi on ollut todellinen menestys. Albumi valittiin Metalliluolan toimituksen kesken vuoden metallilevyksi ja yhtyettä vietiin kotimaan kiertueen lisäksi Eurooppaan yhdessä Nightwishin sekä Arch Enemyn kanssa. Metalliluolan Teemu Kuosmasen levyarvion voit lukea tästä. Kävimme myös haastattelemassa laulaja Tomi Joutsenta sekä kitaristi Esa Holopaista albumin julkaisun kynnyksellä. Haastiksen saat lukuun tästä.

amorphis

 

Jalometallin ohjelma täydentyy kotimaisilla esiintyjillä

Kuva: Jutun yhteydessä mainitun yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva

Jalometalli on kiinnittänyt seitsemän kovaa kotimaista bändiä tulevan kesän festivaalimeininkeihin. Niiden etunenässä lavalle kipuaa pudasjärveläinen Kalmah. Perinteikkään melodisen death metalin edustaja on sekoittanut kitarariffien ilotulitukseensa myös hyvin sinfonisia elementtejä ja persoonallisia pohjoispohjalaisia tunnelmia. Kalmah valmistelee parhaillaan kahdeksatta studioalbumiaan sekä kiertää aktiivisesti kevään aikana ympäri Itä-Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Yhtye vieraili edellisen kerran Jalometallissa vuonna 2008.

Melodisen death metalin juhlaa lisää Wolfheart, jota luotsaa metallin monitoimimies Tuomas Saukkonen. Wolfheartin talvisen jäätävää tunnelmaa huokuva musiikki tuo oivallisen viilentävän lisän helteisen heinäkuun festivaalitunnelmaan. Wolfheartissa nähdään myös oululaisverta, sillä bändin lead-kitaristina toimii Mors Subitasta ja Eternal Tears of Sorrow’sta tuttu Mika Lammassaari.

Myös Kuopio on jälleen vahvasti edustettuna Jalometallissa, kun teknisen death metalin kotimainen pioneeri Demilich nähdään jälleen pohjoisemmilla leveyksillä. Yhtye oli merkittävä osa suomalaisen death metalin kehitystä 1990-luvun alussa. Satunnaisten paluukeikkojen ohessa Demilich aktivoitui jälleen viime vuonna ja sen alkuperäisestä kokoonpanosta ovat edelleen mukana kitaristi Aki Hytönen, rumpali Mikko Virnes sekä laulaja-kitaristi Antti Boman.

Kuopiolainen Warmath puolestaan edustaa kotimaisen speed metalin ensimmäistä aaltoa. Bändi syntyi vuonna 1986, kun Damage-yhtyeen jäsenet sekä myöhemmin Suburban Triben laulajana ja Tuska-festivaalin promoottorina tunnettu Jouni Markkanen yhdistivät voimansa. Yhtye julkaisi 1990-luvun alussa albumin ja EP:n, mutta hajosi pian niiden jälkeen. Warmath teki paluun tämän vuoden alussa ja kunnioittaa perinteikkäällä materiaalillaan myös Jalometallia.

Oululaista paikallisväriä täydentävät viime vuonna uudet studioalbumit julkaisseet melodisen heavy metalin lähettiläs Burning Point sekä kalmankatkuinen death metal -ryhmä Torture Pulse. Lisäksi kotimaisen uuden sukupolven vanhakantaisen heavyn ja thrash metalin vinkeitä tarjoaa jyväskyläläinen Justice Theory.

Metallimusiikin erikoistapahtuma Jalometalli viettää tulevana kesänä 15-vuotisjuhlia. Tapahtuman pääesiintyjinä soittavat yhdysvaltalainenAnthrax ja ruotsalainen Sabaton. Aiemmin Jalometalliin ovat varmistuneet lisäksi At the Gates, The Haunted ja Spiritual Beggars sekä kotimaiset Swallow the Sun, Moonsorrow, Convulse, True Black Dawn ja ainutkertaisen jäähyväiskeikan tekevä Thyrane. Lisää esiintyjiä julkaistaan maaliskuun aikana.

Jalometallin perinteinen bändikisa Lapin läänin demobändeille järjestetään tällä viikolla. Esikarsinnasta jatkoon selvisi neljä bändiä ja Rovaniemen Grandessa 5.3. kisattavan finaalin voittaja pääsee esiintymään heinäkuiseen Jalometalliin. Bändikilpailun järjestää Rovaniemellä toimiva elävän musiikin yhdistys Arctic Live Entertainment.

Jalometallin kahden päivän ennakkoliput ovat hinnaltaan alkaen 99,50 euroa. Liput ovat myynnissä Ticketmaster Suomen (ent. Lippupalvelu) toimipisteissä. VIP-liput ja yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin. Kahden päivän lipun sisältävät hotellipaketit ovat myynnissä Original Sokos Hotel Arinassa. Lisätietoa: www.jalometalli.net/liput

Kuvat: Wolfheart, Torture Pulse (Tatu Olavi Ollanketo)

Jalometalli-2016_www_bg_v4

Mainos

Viimeisimmät:

Funeral Home julkaisee debyyttialbuminsa tammikuussa – ensimmäinen single ”You Failed My...

Tiedote 23.10.2025 Kuopiolainen vuonna 2009 perustettu death metal -bändi Funeral Home julkaisee  debyyttialbuminsa "Your Funeral" 16.1.2026 Inverse Recordsin kautta. Albumin ensimmäinen single "You Failed My Trust" on...

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa