Koti Blogi Sivu 2

Stormbreakerin debyyttialbumi ”Enlightning” on julkaistu

Stormbreaker: Enlightning 1. Unleash the Power 2. Femme Fatale 3. Sandman 4. The Story Never Told 5. In the Moment 6. Salvation in Pain 7. Dream 8. Solace 9. Storm 10. Mother Gaia

Tiedote 5.9.2025

Joensuulainen melodisen metallin yhtye Stormbreaker on saatellut maailmaan  debyyttialbuminsa ”Enlightning”. Kymmenen kappaleen kokonaisuuden viimeistelee Miitri Aaltosen miksaus ja Mika Jussilan masterointi.

Stormbreakerin taru alkoi vuonna 2021 Joensuussa, kun koronan myllerryksessä toimettomiksi jääneet itäsuomalaiset muusikot päättivät yhdistää voimansa. Amaranthelta, Stratovariukselta ja Children of Bodomilta vaikutteita ottaneen yhtyeen ensimmäinen julkaisu oli vuoden 2023 debyytti-EP ”Vengeance”.

Stormbreaker
Anni Kokkonen – Laulu
Petri Tarvainen – Laulu
Tomi Virtanen – Kitara
Anssi Kinnunen – Basso
Sami Ratilainen – Rummut

Linkit:
Spotify  |  Instagram  | Facebook | YouTube | Bandcamp

Lähde: Rockhopper

Before The Dawnin uusi albumi “Cold Flare Eternal” julkaistu – Uusi musiikkivideo katsottavissa

Kuva: Sofia Douska

Tiedote 5.9.2025

Kotimainen Before The Dawn on julkaissut uusimman albuminsa “Cold Flare Eternal” sekä musiikkivideon kappaleeseen ”Stronghold”, jota yhtye kuvailee näin:

”Kuin rakkaudella annettu isku kasvoihin, jonka voiman takana ovat raskaat kitarat, massiiviset murinat, jyräävät rummut ja eeppisyyden tuolle puolen yltävä melodia. Se on Stronghold – suoraviivaisen, luihin ja ytimiin pureutuvan metallin musiikillinen ruumiillistuma.”

Katso musiikkivideo:

Cold Flare Eternal biisit:
1. Initium
2. Fatal Design
3. As Above, So Below
4. Mercury Blood
5. Stellar Effect
6. Flame Eternal
7. Stronghold
8. Destination
9. Shock Wave
10. Ad Infinitum
KANSI: Gogo Melone

Aiemmat videot:

As Above, So Below:

Fatal Design:

Stellar Effect:

Shockwave:

Syyskuussa yhtye lähtee kiertueelle WOLFHEARTIN kanssa.

Mukana: SUOTANAFULL HOUSE BREW CREW

(* vain Wolfheart & Before The Dawn)

20.09. Koba Live, Abadiño, Espanja *

21.09. Revi Live, Madrid, Espanja *

22.09. Wolf, Barcelona, Espanja *

25.09. De Helling, Utrecht, Alankomaat

26.09. Kulturwerk, Herford, Saksa

27.09. Kubana, Siegburg, Saksa

29.09. Backstage By The Mill, Pariisi, Ranska

30.09. DVG Club, Kortrijk, Belgia

01.10. Logo, Hampuri, Saksa

02.10. Hellraiser, Leipzig, Saksa

03.10. Turock, Essen, Saksa

04.10. Café Central, Weinheim, Saksa

05.10. Analog Music Hall, Budapest, Unkari

06.10. Klub Zaścianek, Krakova, Puola

07.10. Collosseum, Košice, Slovakia

08.10. Rock Café, Praha, Tšekki

09.10. Orto Bar, Ljubljana, Slovenia

10.10. Slaughter Club, Milano, Italia

11.10. Chollerhalle, Zug, Sveitsi

12.10. Club Vaudeville, Lindau, Saksa

13.10. Backstage, München, Saksa

Suomen kiertue – headline-keikat:

20.06. Nummirock Festival, FI

05.09. Tavastia, Helsinki

06.09. Olympia, Tampere

13.09. Möysän Musaklubi, Lahti

24.10. Logomo Teatro, Turku

25.10. House of Rock, Kouvola

07.11. Monde, Rovaniemi

08.11. Kantakrouvi, Oulu

🎫 Liput ja lisätiedot: https://www.btdmetal.com/

BEFORE THE DAWN on:

  • Tuomas Saukkonen – Guitar
  • Paavo Laapotti – Vocals
  • Juho Räihä – Guitar
  • Pyry Hanski – Bass

 

BEFORE THE DAWN verkossa:

Lähde: Reaper Entertainment

Mørket esittelee tulevaa kolmosalbumiaan ”Dissosiaatio”-singlellä – “Loppu häämöttää jo edessä!”

Rooster Fest Summer 2025 Mørket, kuva Teppo Krogerus

Tiedote 5.9.2025

Lokakuussa uuden “Del III: Dödsångestens fågelsång” -kolmosalbuminsa julkaiseva helsinkiläisyhtye Mørket tarjoilee levyltä uutena ennakkomaistiaisena 5. syyskuuta ilmestyvän ”Dissosiaatio”-singlen.

Singlellä Mørket liikkuu jälleen tyylilleen uskollisesti tummasävyisesti ihmismielen varjoisalla puolella. Tekstimaailmaltaan biisi on on jatkumoa aiemmin tänä vuonna julkaistuille MTV3:n Levyraati-ohjelmassakin nähdylle ”Kirottu maa”- ja ”Högar av lik” -kappaleille.

”Mieli kestää vain rajallisen määrän stressiä ja traumaa. Dissosiaation minä-kertojan matka läpi Kirotun maan on tullut vaiheeseen, jossa todellisuuden rakenteet eivät enää tunnukaan niin todellisilta, ja olemattomat Ruumiskasat (Högar Av Lik) kummittelevat näkökentässä yhä useammin.

Kertoja tiedostaa yhä että matkan on jatkuttava ja loppu häämöttää jo edessä, mutta mielen paetessa etäämmälle ruumiista voivat ratkaisut olla kohtalokkaita.”, tekstin takana oleva basisti-laulaja Janne Leskinen kuvailee.

3.10. “Del III: Dödsångestens fågelsång” -kolmoslevynsä julkaiseva Mørket yhdistee musiikissaan tumman metallin tymäkämpiä sävyjä perinteisempään rock-paahtoon ja samat elementit ovat läsnä myös ”Dissosiaatio”-singlellä. Suomeksi ja ruotsiksi laulava bändi luottaa tällä kertaa kielivalinnassa ensimmäiseen kotimaiseen.

“Dissosiaatio tarjoaa oikein hyvän ennakkomaistiaisen tulevasta pitkäsoitosta. Vaikka tällä kertaa liikutaankin vähän hitaammalla tempolla, niin kyllähän biisistä tietty löytyy lopusta ehtaan Mørket-tyyliin erittäin rivakkaa blast-tykittelyä. Ei malteta odottaa, että päästään vetämään tätä keikoilla!”

”Del III: Dödsångestens fågelsång” -albumin vihreän vinyyliversion voi tilata jo nyt ennakkoon Levykauppa Äx:stä.

https://www.levykauppax.fi/artist/morket/del_iii_dodsangestens_fagelsang/

Kuuntele kappale Spotifyssa: https://open.spotify.com/artist/2xQsXLrqFxjCF6yTyi6dl4?si=JnOQveycT0GjQHeZGihl9A

Mørket on:

  • Erik Lindroos: Laulu
  • Janne Leskinen: Basso, laulu
  • Arttu Hurme: Kitara
  • Samuli Väänänen: Kitara
  • Aapo Sandberg: Rummut

Linkit:

 

Lähde: Mørket

Se, Josta Ei Puhuta -kytkyisen Serpent Godin ”keyhole”-single julkaistu – ”Toivottomuuden ja epätoivon voi lähestulkoon maistaa”

Promokuva: Niko Partanen

Tiedote 4.9.2025

Iisalmelainen melodista death/doomia soittava Serpent God julkaisi tulevan debyyttialbuminsa viimeisen singlen ”keyhole”. ”Denial” -nimeä kantavan albumin julkaisupäivä on 10.10.2025 ja sen julkaisusta vastaa Inverse Records.

Serpent God – keyhole (Single 2025)
Sävellys, sanoitus, miksaus & masterointi: Samu Männikkö
Sovitus: Serpent God
Singlen kansi: Heidi Hyvärinen

KUUNTELE Keyhole -single: https://push.fm/fl/serpent-god-keyhole 

Bändi kommentoi:

”So close to the answer, so far again”

Yksi levyn hidas-tempoisimmistä biiseistä itkevillä tremolokitaroilla. Doomahtava kokonaisuus alusta loppuun. Toivottomuuden ja epätoivon voi lähestulkoon maistaa. Hitaasti mutta varmasti pimeys tuudittaa meidät kaikki unohdukseen. Melankolinen piano on viimeinen asia minkä koskaan kuulet. Kaikki me kuolemme yksin, piileskellen itserakennettujen valtaistuimiemme takana. “Mechanism in pitting corrosion, I carved my kingdom inside.”

Kokoonpano:

  • Samu Männikkö – Laulu, kitarat ja koskettimet
  • Juho-Pekka Lappalainen – Basso
  • Jimi Myöhänen – Rummut

Linkit:
https://www.facebook.com/serpentgodband
https://www.instagram.com/serpentgodband
https://www.tiktok.com/@serpentgodband
https://serpentgod.bandcamp.com

Lähde: Inverse Records

Äänekoskelaisen metalliyhtye Withered Petunian uusi kappale on synkkä tarina traumaperäisestä skitsofreniasta kärsivästä henkilöstä

Valokuvaaja: Sanna-Mari Niemelä

Tiedote 3.9.2025

Äänekoskelainen metalliyhtye Withered Petunia on julkaissut uuden singlen ”Fragility of a Mind”. Bändin musiikki pohjautuu testailuun hyödyntäen palasia death metallista, melodisesta metallista sekä hardcoresta. Debyytti-EP ”Withered Petunia” julkaistiin tammikuussa 2025 yhtye jatkaa samalla kaaottisella linjallaan uudella ”Fragility of a Mind” -singlellä. Kappale on synkkä tarina traumaperäisestä skitsofreniasta kärsivästä henkilöstä. Musiikillisesti kappale esittelee yhtyeen progressiivista puolta, teknistä riffittelyä ja synkkää atmosfääriä, mikä on tuttua, mutta myöskin jotain uutta bändin katalookissa.

Sanat: Leevi Raatikainen, Mikael Kalkku, Juuso Hytönen
Sävellys: Leevi Raatikainen, Mikael Kalkku, Juuso Hytönen, Joel Eskelinen, Tuure Honkonen

Kuuntele kappale musiikkipalveluissa (Spotify, Apple Music, Deezer, Tidal, AmazonMusic yms.): https://push.fm/fl/witheredpetunia-fragilityofamind

 

Yhtyeen linkit:

 

Lähde: Inverse Music Group

Sparzanza julkaisi ”Fear The Night” -singlen lyriikkavideon kera

Kuva: Erik Hansen

Tiedote 5.9.2025

Ruotsalainen raskaan rockin yhtye Sparzanza lähestyy ”From Dust To Darkness” -albuminsa julkaisua. Levy on luvassa lokakuun 3. päivä, ja julkaisijana toimii Despotz Records.

Tänään tulevalta albumilta julkaistiin viimeinen single, Fear The Night, joka sai seurakseen synkkään teemaan sopivan lyriikkavideon.

Laulaja Fredrik Weileby todistaa olevansa uransa parhaimmassa vedossa, ja basisti Johan Carlsson antaa tästä kunnian yhtyeen kitaristille:

”Kitaristimme Magnus Eronen työskenteli nyt äänittäjänä, ja tämä on kehittänyt koko bändiä, etenkin laulujen osalta. Hän tietää täsmälleen, milloin ja miten puskea Fredrikistä paras mahdollinen suoritus ulos.”

From Dust To Darkness -albumilta saatiin etukäteen maistiaisiksi singlet Bad MotherfuckerTwitch of the Death NerveThe Blinding Absence of a Light sekä viimeisin julkaisu Bloodborne.

Ruotsissa vuonna 1996 perustettu Sparzanza tunnetaan vuosituhannen alun rock- ja metallikentän aktiivisimpana Suomen-vierailijana. Edellisestä keikasta on vierähtänyt jo aikaa, mutta nyt yhtye on saapumassa Suomeen neljän keikan mittaiselle kiertueelle.

KE 8.10. Tavara-asema, Tampere
TO 9.10. Lutakko. Jyväskylä
PE 10.10. On The Rocks, Helsinki
LA 11.10. Apollo, Turku

Sparzanza on:
Calle Johannesson – Kitara
Anders Åberg – Rummut
Johan Carlsson – Basso
Fredrik Weileby – Laulu
Magnus Eronen – Kitara

SPARZANZA | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Punk-yhtye Rasvamaksan uusi single antaa äänen kaikille alaspainetuille

Kuvaaja: Jussi Ratilainen

Tiedote 5.9.2025

Helsinkiläinen punk-yhtye Rasvamaksa julkaisi tulevalta kakkosalbumiltaan toisen singlensä ”En ollut niin kuin muut”. Jokaisella on kokemus ulkopuolisuudesta tai siitä, että vaikka itsestään antaa kaiken – se ei aina vain riitä.

“Muista kuka olet, ihan sama mitä koirat huutaa. Lopulta, sä et voi olla kukaan muukaan”, toteaa yhtyeen laulaja Pietu.

Energisistä ja intensiivistä keikoista tunnettu kuusikko yhdistelee musiikissaan saumattomasti punkkia, metallia ja rokkia – uudella singlellä kuullaan jopa metalcore-elementtejä.

Rasvamaksa julkaisi syksyllä 2023 debyyttialbuminsa Muutakin kuin muisto, joka valittiin mm. yhdeksi vuoden 2023 parhaista albumeista Kaaoszinen toimittajien listauksessa.

Yhtye on kiinnitetty Love Is Punk Recordsille ja jatkaa aktiivista keikkailuaan Stupidon riveissä.

Single Spotifyssä: https://open.spotify.com/album/5SZuN22RU72W0DWnoXNjSp

Rasvamaksa Facebookissa: https://www.facebook.com/RasvamaksaVirallinen
Rasvamaksa Spotifyssä: https://open.spotify.com/artist/12bn3Nda9KGVQXGquiptqF?si=a1pYJhI8TkCpK8vg5edi-w
Rasvamaksan verkkosivut: https://www.rasvamaksa.com/

Rasvamaksa:
Anssi – laulu
Pietu – laulu
Lasse – kitara
Sasu – kitara
Joel – Basso
Tero – Rummut

Lähde: Love Is Punk Records

Punkrockyhtye God Given Ass julkaisi debyyttialbuminsa

Kansi: Jussi Karjalainen Kannen kuva Heikki Teuri

Tiedote 5.9.2025

Punkrockyhtye God Given Ass on jälleen ajankohtainen, kun poikkeuksellisen pitkään hauduteltu, yhtyeen nimeä kantava debyyttipitkäsoitto ilmestyi nyt perjantaina 5. syyskuuta digialustoilla TMH Productionsin julkaisemana. Vinyyliä joudutaan odottamaan hieman pidempään, mutta sekin saataneen jakeluun syyskuun puoliväliin mennessä.

Yhtyeen solisti Otto Grundström kertoo levynteosta: Aikansa se otti – biisien pohjat nauhoitettiin jo koronakeväänä 2020, mutta sen jälkeen kappaleet unohtuivat useammaksi vuodeksi pölyttymään. Se ei välttämättä ole pelkästään huono asia, sillä kun naruja alettiin työstää uudelleen, tuntui matsku omaankin korvaan uudelta – hauskaa siihen nähden, että levyn vanhimmat sävellykset ovat peräisin jo 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä.

Vaikka GGA:n levytystahti on hidastunut, musiikki ei niinkään: 12 kappaleen ja vajaan puolen tunnin kokonaisuuden aikana kaasutellaan ripeästä punkrockista 60-luvun melodisempien sävyjen ja kimallejytäpoljennon kautta takaisin ja käväistään välillä ehkä jostain kasari-ysäri -pientareenkin kautta.

God Given Assin nykykokoonpanon muodostavat Otto Grundström, Tommi Kanerva, Pyry Keskinen, Niila Kunnari ja Reeta Pankka, joiden taustalta löytyy jos jonkinlaista tunnettua ja vähemmän tunnettua viritystä jo useamman vuosikymmenen ajalta.

God Given Ass levyn julkaisua juhlistetaan Helsingin Kulttuuritalon KULT-klubilla lauantaina 13.9., missä yhtye soittaa keikan yhdessä Lovers Left Aliven ja Likaisten Pikkareiden kanssa. Tapahtuman ennakkoliput ovat myynnissä: https://www.lippu.fi/artist/god-given-ass/

Kuuntele levy:

Keikat:

  • 13.9. Helsinki, Kult, levynjulkkarit, w/Lovers Left Alive, Likaiset Pikkarit
  • 19.9. Lahti, Torvi w/My Nasty, Lovers Left Alive
  • 26.9. Vaasa w/Kivesveto Go Go, Flippipuisto, Grillijono K.O.
  • 27.9. Oulu, 45 Special w/Kivesveto Go Go, Flippipuisto, Grillijono K.O.
  • 3.10. Tampere, Vastavirta, w/Lovers Left Alive, Roost
  • 4.10. Kuopio, Ruskapunk
  • 10.10. Turku, Nirvana, w/Rock Siltanen Group, Drug Drug
  • 7.11. Vantaa, Skenesali w/Lovers Left Alive
  • 28.11. Kouvola, House of Rock, w/Rokets
  • 31.12. tba

God Given Ass:

  • Otto Grundström – laulu
  • Tommi Kanerva – kitara
  • Pyry Keskinen  – kitara
  • Reeta Pankka – basso
  • Niila Kunnari – rummut

Linkit:

Lähde: God Given Ass

Progeny of Sun julkaisi toisen studioalbuminsa ”Prophets of the Void”

Promokuva: Janiv Oskár & Joni Kiviniemi

Tiedote 5.9.2025

Progeny of Sun julkaisi tänään toisen täyspitkän albuminsa, joka kulkee nimellä ”Prophets of the Void”. Levy pitää sisällään 12 kappaletta, jotka ovat saaneet raivokkaampia, tummempia ja kauniimpia muotoja verrattuna edeltävään albumiin. Albumin kappaleita yhteen sitova genre on death metal, mutta bändin tyylille uskollisesti levyllä tullaan kuulemaan vivahteikasta ja yllätyksellistä genrerajat ylittävää tunnelmointia.

Progeny of Sun – Prophets of the Void (Albumi 2025)
Biisilista:
1. Swarmspawn
2. Penance
3. Worldstone
4. Decimation
5. Colonus
6. Lifeless Light
7. Sun and Moon
8. Circle of Keres
9. Diary Ender
10. Deface
11. Rain for Discouraged
12. Forsaken Brigade
Miksaus: Jaakko Hautamäki
Masterointi: Jonathan Mazzeo
Albumin kansi: Joni Kiviniemi & Niko Aromaa

KUUNTELE Prophets of the Void albumi: https://push.fm/fl/progeny-of-sun-prophets 

Yhtye kertoo omin sanoin taustoistaan:

Alussa Progeny of Sun oli Jaakko Hautamäen ja Niko Aromaan muodostama kahden miehen bändi. Jaakko vastasi instrumenteista, miksauksesta ja masteroinnista, kun taas Niko hoiti laulun, sanoitukset, visuaalit jne.

Jaakon esittelemät kappaleet olivat hyvin monipuolisia. Jotkut olivat nopeita, toiset hitaita, toiset maalasivat tunnelmallaan kuvan ja toiset olivat suoraviivaisempia bangereita. Tyylien monimuotoisuudesta huolimatta kaikki toimi poikkeuksellisen hyvin yhdessä, ja tästä lähtökohdasta bändi alkoi kehittyä ja raivata omaa tietään eteenpäin.

Aluksi Progeny of Sun loi kuuden kappaleen EP:n, joka kantoi bändin nimeä, ja huomasi, että heidän musiikkinsa sai erinomaisen vastaanoton. Bändin takana oleva duo hoiti kaiken miksauksen, masteroinnin, videot ja grafiikan itse. Koko projekti oli erittäin hauska ja palkitseva.

EP:n julkaisun jälkeen Jaakko ja Niko alkoivat ajatella, että jotain lisää olisi vielä tarpeen. Heillä oli edelleen palava halu levittää musiikkiaan ympäri maailmaa, mutta kahdella hengellä se olisi ollut mahdotonta.

Myöhemmin Jaakko löysi kaksi paikallista muusikkoa Seinäjoen alueelta: Joni Kiviniemi (kitara) ja Juha Peura (rummut). Joni ja Juha otettiin aluksi mukaan vain tarjoamaan näkemyksiään ja soittamaan uusia kappaleita heille osoitetuilla instrumenteilla. Pian he kuitenkin alkoivat tuntua osalta perhettä, ja niinpä päätettiin, että heistä tulisi täysivaltaisia jäseniä ja osa bändin tarinaa. Pian sen jälkeen myös Tuomo Tolkki (basso) otettiin mukaan, ja muutamassa kuukaudessa kokoonpano oli valmis.

Ensimmäinen julkaisu täydellisellä kokoonpanolla, 3-raitaisen EP:n ”Dark Wanderer”, julkaistiin vuonna 2021. Seuraavaksi julkaistiin singlet ‘Worthless’ ja ”Anguish” vuonna 2022. Edellä mainitun kokeiluvaiheen ansiosta Progeny of Sun on saanut itseluottamusta ja alkanut ymmärtää omaa identiteettiään. Yhtye työskenteli ahkerasti debyyttialbuminsa Throne of Desolation parissa, joka julkaistiin vuoden 2023 lopussa. Progeny of Sunin toinen albumi Prophets of the Void julkaistiin 5.9.2025.”

Katso musiikkivideot:

Penance:

Decimation:

Forsaken Brigade:

Swarmspawn:

Kokoonpano:
Niko Aromaa – laulu
Jaakko Hautamäki – kitaa
Joni Kiviniemi – kitara
Tuomo Tolkki – basso
Juha Peura – rummut

Linkit:
https://www.facebook.com/Progenyofsun
https://www.instagram.com/progenyofsun
https://progenyofsun.bandcamp.com

Lähde: Inverse Records

Five Finger Death Punch julkaisi kappaleen Babymetalin kanssa

Tiedote 5.9.2025

Moninkertaista platinaa myynyt modernin metallin jättiläinen Five Finger Death Punch juhlii 20-vuotista uraansa kahdella kokoelmalevyllä – Best Of – Volume 1 saatiin julki toukokuussa, ja yhtye on juuri ilmoittanut, että Best Of – Volume 2 ilmestyy 24. lokakuuta 2025. Julkaisijana toimii Better Noise Music.

Ensimmäinen single tulevalta kokoelmalta on uusi versio The End -hittikappaleesta, jolla vierailee Babymetalin laulaja Su-Metal, joka kommentoi yhteistyötä:
”Sain laulaa japaniksi osan kappaleesta, ja kokeilin paljon erilaisia laulutyylejä, jotka voisivat sopia näin voimakkaaseen biisiin. Suosikkikohtani on se, kun oma ääneni vähitellen peittyy Ivanin karjunnan alle. Se antoi kylmät väreet, ja toivon, että kuulijat kokevat saman!”

Uudet kokoelma-albumit eivät siis ole pelkkiä remastereja, vaan yhtye on nauhoittanut uransa suurimmat hitit uudelleen alusta asti. Julkaisuilla yhtye ottaa kantaa entisen levy-yhtiönsä toimintaan. Levy-yhtiö oli myynyt oikeudet Five Finger Death Punchin aiempien levyjen mastereihin ilman, että tästä oli kerrottu yhtyeelle mitään.

Mukana on uudelleentulkintoja klassikoista kuten Sham Pain, Blue On Black, Trouble ja Burn MF. Yhtye painottaa, että tämä on samalla tribuutti sekä kappaleille että faneille, jotka ovat seisseet bändin rinnalla jo kahden vuosikymmenen ajan.

Yli 13 miljardin toistokerran, lukemattomien listaykkösten sekä monien kulta- ja platinalevyjen myötä Five Finger Death Punch on kasvanut yhdeksi vuosituhannen menestyneimmistä rock-yhtyeistä. Best Of – Volume 2 sisältää 16 uudelleen äänitettyä klassikkoa sekä kolme ennen julkaisematonta live-versiota kappaleista Wash It All Away, Wrong Side Of Heaven ja Jekyll And Hyde.

Best Of Volume 2 -kappalelistaus:
1. Hell To Pay (2025 Version)
2. The End (feat. BABYMETAL) (2025 Version)
3. M.I.N.E (End This Way) (2025 Version)
4. Hard To See (2025 Version)
5. Got Your Six (2025 Version)
6. Cold (2025 Version)
7. Burn MF (2025 Version)
8. Never Enough (2025 Version)
9. Sham Pain (2025 Version)
10. Blue On Black (2025 Version)
11. I Apologize (2025 Version)
12. Trouble (2025 Version)
13. When The Seasons Change (2025 Version)
14. Cradle To The Grave (2025 Version)
15. My Nemesis (2025 Version)
16. Walk Away (2025 Version)
17. Wash It All Away (Live)
18. Wrong Side Of Heaven (Live)
19. Jekyll And Hyde (Live)

WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Mainos

Viimeisimmät:

Hollywood Vampires – Hollywood Vampires (2015)

Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa