Koti Blogi Sivu 164

Provinssi, 27.-29.6.2024 @Törnävänsaari, Seinäjoki

Provinssi keräsi tänä vuonna Törnävänsaarelle yhteensä 85 000 festivaalikävijää. Kolmen helteisen päivän aikana kuultiin laajasti musiikkia, josta löytyi varmasti jokaiselle jotain. Rock -ja metallimusiikkia tarjoiltiin runsaasti ja se selkeästi upposi tämän vuoden yleisöön.

Torstaina pitin pyörittämisen aloitti Mokoma ja keikan aikana lavalla nähtiin myös myöhemmin esiintyvän Stoned Statues -yhtyeen laulaja-basisti Jenna Kosunen.

Radio Helsinki Stagelta löytyi brittiläinen Picture Parlour, joka heitti ensimmäisen suomen keikkansa. 

Päivää jatkettiin Turnstilen tahtiin, joka varmisti päivän isoimmat moshpitit.

Rock-kansalle tarjoiltiin vielä musiikkia Lähiöbotoxin, Apulannan, Stoned Statuesin ja Blind Channelin toimesta, ennenkuin oli vuorossa selkeästi päivän odotetuin esiintyjä ja headliner Måneskin. Euroviisut 2021 voittaneen bändin ensimmäinen Suomen keikka oli menestys. Yleisö lauloi mukana koko keikan ja osa onnekkaista faneista pääsi tanssimaan bändin kanssa lavalle “KOOL KIDS” biisin tahtiin.

Perjantaina löytyi valikoimasta myös metallia, kun lavoille nousi mm. Huora, Vola, Ikinä ja Stamina. Blind Channelin “Die Another Day” -kappaleella feattaava RORY heitti myös ensimmäisen suomen keikkansa ja liikutti telttalavan yleisön kyyneliin. Illalta löytyi vielä kaksi odotettua esiintyjää YUNGBLUD ja Bring Me The Horizon. Yhteisbiisinkin julkaisseiden artistien musiikista löytyy paljon samoja elementtejä. Genrerajoja rikkovat ensiintyjät villiinnyttivät 28 000 ihmisen yleisön peräjälkeen.

Lauantaina näimme vielä neljä raskaampaan makuun sopivaa bändiä: Tesseract, joka kiinnitettiin paikkaamaan kiertueen perunutta Bad Omensia. Uraansa lopetteleva Maj Karma, Helsingistä ponnistava modernin rockin sanansaattaja Block of Flats ja japanilainen metalcore sensaatio Hanabie.  

 

Apulanta

Blind Channel

Block of Flats

Bring Me The Horizon

Hanabie.

Huora

Ikinä

Lähiöbotox

Maj Karma

Mokoma

Måneskin

Picture Parlour

Rory

Stam1na

Stoned Statues

Tesseract

Turnstile

Vola

Youngblud

Trio Niskalaukaus -basisti Nils Ursinin uusi kappale tarjoaa synninpäästöä niin tekijälleen kuin kuulijoilleen

Kuva: Nils Ursin

Tiedote 26.7.2024

Niin Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus kuin Marsh Tea -yhtyeistäkin tuttu Nils Ursin on julkaissut kolmannen soolosinglensä nimeltään ”Nothing”. Aiemmin jo ilmestyneiden kappaleiden lailla miellyttävän kevytprogemetallisesti soljuva biisi käsittelee itsemurhaa sekä siihen johtavaa pimeyttä tarjoten synninpäästöä niin säveltäjälle itselleen kuin kuulijoilleenkin. Suoraviivaisen rehelliset sanoitukset vievät synkkien tunteiden maailmaan pyrkien purkamaan koettua tuskaa ja tässä laulajana vierailevan Teemu Liekkalan (Red Eleven & Rioghan) rooli syvästi tunnepitoisten tekstien tulkitsijana on merkittävä. Kaksikon yhteistyön tarkoitus on myös luoda pohjaa avoimelle keskustelulle mielenterveydestä ja itsemurhasta sekä tarjota edes pieni mahdollisuus käsitellä synkkiäkin tunteita musiikin terapeuttisen voiman avustuksella.

”Kappale on henkilökohtainen synninpäästö asiasta, josta olen syyttänyt itseäni vuosikausia. Toivon, että voin tämän myötä antaa itselleni anteeksi ja kunnioittaa radikaaleimpaan tekoon päätyneen päätöstä”, säveltäjä Nils Ursin tiivistää singlen sisällön.

Kansitaide: Teemu Liekkala

 

Biisi myös Spotifyssa.

 

Lähde: Metal Asylum Promotions

Blood Red Delusion julkaisi uuden singlen – Musiikkivideo katsottavissa

Kuva: Peter Saari

Tiedote 25.7.2024

Kotkalainen melodista death/thrashmetallia soittava Blood Red Delusion julkaisi uuden ”Hollow Queen” -singlensä. Musiikkivideon kanssa tarjottava uutukainen on ensimmäinen single yhtyeen seuraavalta albumilta, josta tiedotetaan lisää myöhempänä ajankohtana.

”Hollow Queen -sävellystyön valmistuttua ja paikallisen pubin tiskillä istuessa tuli ilmi, että herra baarimestarillahan on paljon ’hyvää’ sanottavaa. Musiikkivideon päätähdeksi valikoitui luonnollisesti kappaleen lyriikoista vastannut Marko. Videon kuvaukset, editoinnin sekä suunnittelun toteutti yhtyeen vokalisti Hannu Mikkola.
Hollow Queenin äänitykset ja miksaus on tehty lähinnä omin kätösin, tosin J-P Pusa jelppasi rumpujen äänityksissä, sekä masteroinnista vastasi Deep Noise Studiosin Saku Moilanen” kitaristi Juuso Laitinen avaa.

Hollow Queen video:

Spotify:
https://open.spotify.com/album/6P4M0jwXNkWjFga9aBxR1g?si=qPtTnLLbSqepS99XhQetWQ

Linkit:

https://www.levykauppax.fi/artist/blood_red_delusion/ruthless_behaviour/

https://bloodreddelusion.com

https://www.facebook.com/bloodreddelusion

https://www.youtube.com/@BloodRedDelusion

https://www.instagram.com/bloodreddelusionofficial

Lähde: Blood Red Delusion

Epileptica – Reign Of Enticement (2024)

Epileptica on Oulun suunnalta tuleva yhtye, joka on perustettu 2016. Sinfonista power metallia esittävä ryhmä on ehtinyt julkaista aiemmin vuonna 2019 yhden EP:n ”Phantom Dynasty” ja vuotta myöhemmin debyyttitäyspitkän (”Die Before The Heaven”). Keväällä vuorossa oli toinen albumi ”Reign Of Enticement”.

Vuonna 2020 ilmestynyt ”Die Before The Heaven” oli lupaava ja onnistunut näyte bändin osaamisesta. Pienistä oppirahojen makselusta huolimatta levyn onnistuneimmat biisit toimivat edelleen ja uutta täyspitkää oli jo odotettu.

Rosteriaan hivenen tälle albumille uusinut Epileptica kuulostaa kypsemmälle, vahvemmalle sekä tarttuvammalle kuin neljä vuotta sitten. Monella osa-alueella on menty eteenpäin, mutta pieni ”käppäisyys” kulkee edelleen mukana. Tämä ei toki ole huono asia, sillä muistissa on esimerkiksi erään kiteeläisen porukan uran ensitahdit ja samoja fiiliksiä puski esiin myös silloin. Nightwishin ja kumppaneiden vaikutus kuuluu, mutta vaikea tässä genressä olisi tuota välttää. Epileptica ei ole lähtenyt kopioimaan ketään, vaan tekee omaa juttuaan.

”Reign Of Enticement” on hyvä albumi ja onnistunut jatko yhtyeen uralle. Mm. Stargazerysta, Burning Pointista sekä Mysterizerista tuttu kosketinsoittaja Juho Palmroos on onnistunut rakentelemaan kavereineen hyvin otteessaan pitävän kiekon, jonka parhaiden hetkien pariin palaa mielellään. Tuotannollisesti on myös pysytty maltillisena, eikä levyä ole ylituotettu. Tämä sudenkuoppa on vienyt monen tämän genren tekijän töistä sielukkuutta, mutta tässä tapauksessa näin ei käy.

Täysin virheetön suoritus CD ei silti ole. 14 raidan sekä reilun tunnin mitassaan sen voi kokea liian pitkäksi. Kokonaisuus olisi dynaamisempi ja tehokkaampi muutamaa kappaletta lyhyempänä, mutta plussalle bändi tässä silti jää reilusti. Tämmöisenä sinfonista voimametallia nauttii mielellään ja toivottavasti Oulun suunnalta kajahtaa uudelleen samalla polulla kulkevaa musiikkia.

8/10

Miika Manninen

1. Enticement
2. Two Kingdoms War
3. Northern Shine
4. War Of Death
5. Nightfall
6. From The Rise Of Machines
7. Hollow Madness Of The Night
8. Scytheman
9. Pain Immortal
10. The Darkest Tower Of The Lost Cathedral
11. Always By Your Side
12. Deathcount
13. The Dream Of Eternal Dawn
14. Powerdragon

Chileläinen Demoniac Hellsinki Metal Festivaliin osana Come to Latin America – Chileen matkaava suomalaisbändi julkaistaan elokuussa

Tiedote 25.7.2024

Chileläinen metalliyhtye Demoniac on valittu edustamaan Come to Latin America (CTLA )-hanketta Hellsinki Metal Festivaliin. Demoniacin osallistuminen julkaistiin eilen paikallisen median edessä Santiago de Chilessä Suomen suurlähettilään Johanna Kotkajärven residensissä.

Chilen ja Suomen välille rakennettu bändivaihto vie myöhemmin tänä vuonna myös suomalaisen bändin Chileen esiintymään CL.Rock-festivaaliin Santiagossa. Ehdokkaat julkistetaan elokuussa CTLA:n sosiaalisessa mediassa.

Metal Swap -kampanja on osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Come to Latin America (CTLA) -hanketta, jonka tavoitteena on edistää kulttuurivaihtoa sekä rock- ja metalliyhtyeiden kansainvälistymistä Suomen ja Latinalaisen Amerikan välillä. Tänä vuonna CTLA keskittyy Chileen korostaen sen elävää metallimaailmaa.

Demoniac, alun perin Limachesta Valparaíson alueelta kotoisin oleva bändi, valittiin kolmen chileläisen yhtyeen joukosta. Kärkikolmikossa olivat Demoniacin lisäksi Alterhyde ja Sobernot. Mukana valinnassa olivat chileläiset alan erikoismediat ja toimittajat. Vuonna 2011 perustettu Demoniac on kehittänyt ainutlaatuisen soundin, joka sekoittelee thrash metalin ja black metalin elementtejä, ja esimerkiksi Beheritin esikuvakseen mainitseva yhtye on jo saanut laajaa huomiota sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Bändin muodostavat Vicente Pereira (basso), Javier Cisternas (kitara), Javier Ortíz (kitara ja laulu) sekä Carlos Pereira (rummut), ja aiemmin heidät on nähty esiintyvän kotimaassaan muun muassa Napalm Deathin ja Bulldozerin kanssa. Demoniacin viimeisin albumi Nube Negra julkaistiin vuonna 2024.

”Meillä on kunnia edustaa Chileä Hellsinki Metal Festivalissa. Tämä antaa meille mahdollisuuden esitellä musiikkiamme niinkin kaukana kuin Suomessa ja lisäksi pääsemme tutustumaan Suomen metallimaailmaan. Olemme valmiita heiluttamaan chileläisen metallin lippua ja jyräämään Helsingissä”, kommentoi Demoniacin basisti Vicente Pereira.

CTLA:n perustaja Niina Fu ​​sanoo olevansa erittäin tyytyväinen valintaan.

”Olemme ylpeitä voidessamme tukea chileläistä metallimaailmaa Suomessa. Demoniac on mainio esimerkki chileläisen metallimusiikin energiasta ja autenttisuudesta.”

Hellsinki Metal Festivalille osallistumisen lisäksi Demoniacilla on Metal Swap -kampanjan ansiosta mahdollisuus olla yhteydessä suomalaisiin bändeihin ja osallistua kansainvälistymisen sekä ammatillisen kehityksen työpajoihin.

Sekä Demoniac että suomalaisen kisan voittaja saavat lisäksi Neural DSP:n palkinnon. Kummallekin yhtyeelle on luvassa 3000 euron arvosta yrityksen tuotteita. Chileläisten Douglas Castron ja Francisco Crespon Helsingissä perustama Neural DSP on palkittu Suomessa tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnolla.

 

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Nummirock 2024 yleisögalleria – All the passion!

Nummirock 2024 juhlittiin perinteisesti juhannusviikonloppuna epäperinteisen kauniissa säässä. Helle houkutteli festarinkävijät myös iloittelemaan helleasuillaan.

Nummirockissa yksilöllinen tyyli on paitsi hyväksyttyä, myös suosittua. Mökki-tyylikin käy näillä ”come as you are” -festareilla. Festarialueella nakkisillaan viuhahtajat ovat rajoittuneet vesirajaan, mutta ainoastaan sukkaan pukeutuneita on tänäkin vuonna nähty.

Nummen läpi vuorokauden lämpimästi sykkivä sydän on luonnollisesti kuitenkin leirintä. Perinteisillä leireillä on vuosikymmeniä vaalitut sijansa, ja leirien rakentamisessa ei ole säästelty vaivaa eikä luovuutta. Leirinnästä löytyy myös aina ystäviä. Jos ei ennestään tuttuja ystäviä, niin sitten sellaisia, joihin tutustut tänä vuonna, tämän aamuyön tunteina.

Kurkkaa galleriaan ja löydä itsesi ja ystäväsi! Jos et tänä juhannuksena osunut kuviin, niin koitetaan ensi kesänä uudelleen!

 

 

Kuvat ja teksti: Raisa Krogerus/Krogography ©Metalliluola

Denigrate julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta neljänneltä albumiltaan – ”Crystal Rest” syntyi pelosta ja surusta

Kuva: Jere Haataja

Tiedote 25.7.2024

Vuonna 1996 perustettu helsinkiläinen doom metal -yhtye Denigrate julkaisee myöhemmin tänä vuonna neljännen pitkäsoittonsa To the Goddess Unknown. Nyt albumilta on julkaistu ensimmäinen single ja musiikkivideo kappaleesta Crystal Rest.

Kappaleen säveltäjä ja yhtyeen kitaristi Seppo Nummela kertoo kappaleen synnystä: ”Kappale syntyi pelosta/surusta, joka aiheutui nuorimman tyttäreni syntymän jälkeisestä teho-osastovaiheesta. Hänen oma verenkiertonsa ei alkanut toimimaan normaalilla tavalla, vaan hän joutui olemaan tarkkailussa viisi päivää. Kolmannen päivän kohdalla tajusin vasta kunnolla tilanteen vakavuuden ja pelko valtasi mieleni. Ajoin sairaalasta kotiin ja tartuin kitaraan. Kappale syntyi hyvin nopeasti aina c-osaan asti. Työstin sitten kappaletta loppuun vuosia myöhemmin”

”Crystal Rest on mielestämme ilmiselvä ensimmäinen ulostulo tulevan levyn kauhukammiosta: helvetin synkkä, pitkä ja monitulkintainen sävellys. Tapani mukaan lyriikat ja tematiikka on raavittu ei niin kovin purkkapop-hengessä, tällä kertaa ranskalaisrunoilija Paul Verlainen innoittamana. Tietty tekstin ajattomuus ja pyrkimys musiikin taustatarinaksi on läsnä – pyrin aina tekemään kaikkeni, että pilaan mahdollisimman vähän näiden kertakaikkiaan nerokkaiden muusikoiden sävellystä” Denigraten laulaja ja sanoittaja-biisintekijä Galzi Kallio kertoo.

 

Katso musiikkivideo:

Denigrate perustettiin vuonna 1996. Maailma oli tuolloin hiemankin erilainen paikka säveltää ja toteuttaa metallimusiikkia jossa yhdistyy melankolia, tarkkanäköisyys ja raskas pohjavire.

Bändin tarkoituksena ei ole ollut julkaista määrällisesti paljon materiaalia, vaan se määrä materiaalia, joka tarpeen on. 2024 julkaistava albumi ”ToThe Goddess Unknown” on bändin neljäs pitkäsoitto.

Ensimmäisen ja neljännen albumin välillä bändin sointi on muuttunut raskaammaksi, monipuolisemmaksi ja tinkimättömän omaehtoiseksi, materiaaliksi joka palkitsee kuuntelemalla, ei taustamusiikkina.

DENIGRATE:

  • Galzi Kallio: Laulu
  • Pekka Pyrhönen: Basso
  • Seppo Nummela: Kitara
  • Teemu Riekki: Kitara
  • Tipi Toivanen: Rummut

Linkit:

www.facebook.com/denigrateCamp

https://www.instagram.com/denigrate_official/

 

Lähde: Inverse Records

 

Qstock 26.7.2024: Jokaiselle jotain?

Vuonna 2003 ensimmäistä kertaa järjestetty Oulun Qstock on noussut vuosien varrella Pohjois-Suomen suurimmaksi festivaaliksi.

Qstock voidaan kokoluokkansa puolesta huoleti nostaa myös valtakunnan tasolla festareiden raskaaseen sarjaan.

Järjestyksessään 21. tapahtuma oli jälleen kerran loppuunmyyty jo hyvissä ajoin ennen varsinaista festaria, mikä tarkoitti sitä että, kahden päivän aikana Qstockissa vieraili yhteensä 40 000 vierasta.

Omalta osaltani tämän vuoden Qstock jäi yhden päivän pituiseksi, sillä lauantaina suuntasin kohti Kuopio Rockia, jonka vuoksi missasin Qstockin lauantain pääesintyjän The Prodigyn sekä Don Huonot ja Bloodred Hourglassin.

Vuonna 2023 Qstock oli rock-henkinen, sillä lavalla nähtiin mm. D.A.D., Megadeth, Ville Valo, The 69 Eyes sekä Michael Monroe. Pikainen vilkaisu tämän kesän kattaukseen osoitti sen, että Metalliluolan toimittajan näkökulmasta Qstock oli laajentanut linjaansa liikaa ja erityisesti elektronisen musiikin suuntaan.

Samalla suuren osan festareiden artistikattauksesta lohkaisivat pelkällä etu- tai taiteilijanimellä kulkevat kotimaiset artistit, joiden musiikki oli selkeästi poppia, hip hoppia tai jotain näiden väliltä.

Mikä siinä, kansalle pitää antaa sitä, mitä kansa haluaa. Onko tämä sitten merkki siitä, että Qstockin kohdeyleisöä ei kitaravetoinen musiikki pahemmin kiinnosta? Siihen olen väärä ihminen vastaamaan, parasta lopettaa spekulointi ja mennään itse asiaan.

Saavuin pääkallopaikalle hieman ennen kuin Ursus Factory aloitti keikkansa klo 14. Kovassa nosteessa oleva Suomen ”The White Stripes-duo”, osoitti heti alkuun, ettei sähkökitara ole vielä valmis kuolemaan, päinvastoin kitara voi yhä hyvin. Siitä ei pääse mihinkään, että duon ”Rakastuin lesboon” oli minulle Qstock-perjantain ”The Biisi”.

Jos Ursus Factory saarnasi kitararockin ilosanomaa, samaa voidaan sanoa myös klo 15 settinsä aloittaneesta alun perin Lappeenrannasta lähtöisin olevasta Mokomasta, joka tuuttasi vaikut korvista komeasti. Kahden vuoden päästä 30 vuotta täyttävä bändi voidaan jo tässä vaiheessa nostaa vanhemman valtiomiehen asemaan, kun puhutaan Suomeksi lauletusta metallista. Mokoma osoitti jälleen, että livenä yhtye on pirullisen kova.

Mokoman jälkeen suuntasin suoraan tsekkaamaan klo 16 aloittaneen Huoran livemeiningin, joka osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Bändin suoraviivainen punk upposi allekirjoittaneeseen vähintään hienosti.

Huoran jälkeen festarini jatkui kovassa nosteessa olevan bändin, eli Stoned Statuesin parissa. Kyseinen ryhmä oli minulle tuttu ainoastaan nimenä, mutta livenä he olivat vakuuttavia ja triolle voi tämän perusteella povata valoisaa tulevaisuutta.

Tässä vaiheessa Qstockin kattaus oli kevyttä, joten päätin pitää pienen ruokatauon ennen klo 19.15 aloittanutta Saksalaista Enemy Insidea, joka ei oikein iskenyt. Bändissä ei ollut mitään vikaa, mutta pätevällä naislaulajalla varustettu bändi ei pystynyt vakuuttamaan. Esimerkiksi Jinjer ja Infected Rain tekevät tämän homman yksinkertaisesti paremmin. Molemmista bändeistä löytyy lisäksi selvästi vakuuttavampi keulahahmo.

Oma festarini oli tässä vaiheessa loppusuoralla, kun suuntasin tsekkaamaan toimintansa tähän kesään lopettavan Maj Karman viimeistä Qstock-keikkaa. Yleisö piti näkemästään ja pakko on tunnustaa: kyllä Maj Karmaa tulee ikävä.

Qstock 2024:n viimeinen bändi oli minulle tuttu Suomen vieras, eli länsinaapurista kotoisin oleva Amaranthe, jolla on jatkuvasti suuremmaksi kasvava fanijoukko. Joku voisi kuvailla Amaranthen musiikkia Radio Rock -heviksi ja yhtyeen musiikki levyltä kuunneltuna on aika lailla valmiiksi pureskellun kuuloista, mutta livenä bändi on kieltämättä vakuuttava tapaus. Ei vähiten naislaulaja Elize Rydin ansiosta.

Amaranthen jälkeen suuntasin kotiin, joten minulla jäi näkemättä perjantain pääesiintyjä, huikeaan miljardiluokkaan Spotify-toistoissa nousseen toisen ruotsalaisen Zara Larssonin keikka. Mutta kun juna lähtee klo 7.10, jostain on luovuttava. Tällä iällä uni on sellainen asia, josta tämä toimittaja ei suostu enää tinkimään.

Perjantaina yleisöä helli helteinen sää ja runsaslukuinen yleisö näyttik nauttivan Qstockista melkoisesti. Kuten aiemmin mainitsin, lauantai jäi minulta väliin, mutta kun Gene kutsuu silloin on mentävä.

Qstock oli liikkeellä selvästi ajatuksella ”kaikille jotain” ja yhden festaripäivän perusteella tässä myös onnistuttiin.

Teksti ja kuvat: Ilkka Järvenpää

Alias Noone julkaisi uuden singlen ”Primordials”

Promokuva: Tuomas Scholz

Tiedote 25.7.2024

Helsinkiläisen melodista death metallia soittavan Alias Noonen tuoreella sinkulla Primordials matkustetaan meitä isompien voimien äärelle. Primordials kertoo muinaisista kosmisista olennoista, jotka ilmentävät universumin perusvoimia ja olemuksia. Ne ovat olemassa ajan ja paikan ulkopuolella ja niistä puhutaan usein kuin ne olisivat olleet olemassa ennen universumin luomista. Ne ovat ikuisia ja muuttumattomia ja ne edustavat pysyviä vakioita kosmisessa järjestyksessä.

Katso lyriikkavideo:

Myöhemmin tänä vuonna julkaistava kokopitkä Weight of the World äänitettiin vuosina 2023-24 D-Studioissa useissa sessioissa. Albumi sisältää 8 raskaasti groovaavaa voimakasta ja melodista kappaletta. Levyn materiaali sisältää myös aiempaa enemmän koukkuja.

Levyn teemat käsittelevät paljon raskaita ja vaiettuja asioita. Masennusta, syrjäytymistä, ulkopuolisuuden tunnetta. Biisit eivät silti ole masentavaa kuunneltavaa, vaan ne sisältävät isoja ja kauniita melodioita, kuoroja. Mukaan saatiin jopa hieman akustista kitaraa. Biisit hioutuivat studiossa lopulliseen muotoonsa. Biiseistä ei tehty tällä kertaa juurikaan demoja joten biisit elivät sessioiden edetessä paljon ja bändille ei tullut kyllästymistä vaikka biisejä hiottiin paljon.

Kokoonpano
Teemu Ratamaa – Laulu
Janne Öysti – Kitara
Juha-Pekka Tiainen – Kitara
Antti Valkama – Basso
Matti Fagerström – Rummut

Kaikki koskettimet, ohjelmointi ja tuotanto – Jarno Hänninen
Laulu kappaleissa Final Salute, Shadowkeep, Left Behind – Saara Nurmela

Linkit:

https://www.facebook.com/aliasnoone/
https://www.instagram.com/aliasnoone/

 

Lähde: Inverse Records

Primordial julkaisi lyriikkavideon ”Nothing New Under The Sun”

Kuva: Fergal Flannery

Irlannista tuleva Primordial on julkaissut uuden videon singlestä ”Nothing New Under The Sun.” Kappale on yhtyeen albumilta ”How It Ends” vuodelta 2023.

Laulaja A. A. Nemtheanga, ”We knew the world would not be the same. A few people laughed, a few people cried, most people were silent. I remembered the line from the Hindu scripture, The Bhagavad-Gita; Vishnu is trying to persuade the Prince that he should do his duty and, to impress him, takes on his multi-armed form and says, ’Now I am become Death, the destroyer of worlds.’ I suppose we all thought that, one way or another.”

PRIMORDIAL Live:
7/19/2024 Rock Unter Eichen – Bertingen, DE
7/20/2024 Nachtleben – Frankfurt, DE
7/21/2024 Luppolo In Rock – Cremona, IT
7/26/2024 Tolminator – Tolmin, SL
7/27/2024 Kanekas Metal Fest – Cangas Do Morrazo, ES
8/03/2024 Wacken Open Air – Wacken, DE
8/04/2024 Vargos Metal Fest – Vagos, PL
8/10/2024 Brutal Assault – Jaromer, CZ
8/23/2024 Neuborn Open Air – Worstadt, DE
8/24/2024 Manegram Open Air – Norrtalje, SE
9/07/2024 Summer Dying Loud – Lodzki, PL
9/13/2024 Willemeen – Arnhem, NL
9/14/2024 Baroeg Open Air – Rotterdam, NL
9/20/2024 Radio Lublin – Lublin, PL
9/21/2024 Metal Im Woid – Schrobenhausen, DE
10/05/2024 Metal Storm Over Luzern – Luzern, CH
11/07/2024 Kulturpalast – Herford, DE
11/08/2024 Factory – Magdeburg, DE
11/09/2024 Hell’s Balls Belgium – Kortrijk, BE

PRIMORDIAL:
A.A. Nemtheanga – vocals
Ciarán MacUilliam – guitar
Pól MacAmlaigh – bass
Simon O’Laoghaire – drums

https://www.primordialofficial.com
https://www.facebook.com/primordialofficial
https://www.instagram.com/primordial_official

Lähde: Metal Blade Records

Mainos

Viimeisimmät:

Omnium Gatherumin ”The Last Hero” -single enteilee ”May The Bridges We...

Tiedote 17.6.2025 Yksi Suomen aktiivisimmista maailmalla kiertävistä yhtyeistä, Omnium Gatherum,  julkaisi tänään ensimmäisen singlensä The Last Hero tulevalta albumiltaan. May The Bridges We Burn Light The Way julkaistaan myöhemmin...

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa