Koti Blogi Sivu 116

Manaja julkaisi uuden EP:n ”Penumbra”

Tiedote 13.1.2025

Noitagrungea kanavoiva nelihenkinen Manaja julkaisi uuden EP:nsä ”Penumbra” 10.1.25.

Levyn tematiikka kumpuaa oman henkisyyden ja merkityksen etsinnästä ja kysymyksistä ihmisen paikasta kaaottisessa eetterissä. Penumbran soundimaailma yhdistelee grungea progemetalliin ja psykedeliaa melankoliaan.


Manaja livenä:
16.1.25 Varjobaari, Tampere (+ Katoaja)
23.1.25 Vastavirta, Tampere (+ Hasty Lemon, Nazar Eye)

Yhtyeen linkit:

SPOTIFY
FB
IG

Lähde: Manaja

Kokeellisen ”Haunters of the Silence” -kauhuelokuvan ensimmäinen teaser traileri on julkaistu

Tiedote 12.1.2025

Kokeellisen ”Haunters of the Silence” -kauhuelokuvan ensimmäinen teaser traileri on julkaistu.
Kokopitkä elokuva perehtyy unihalvauksen aiheuttamaan unen ja todellisuuden väliseen rajamaailmaan, samalla tutkien yksinäisyyden vaikutusta psyykeen. Virallinen teaseri on nyt katsottavissa YouTubessa.
Elokuvan tyyli ammentaa inspiraatiota kokeellisen musiikin genreistä, kuten dark ambientista ja drone metalista. Elokuvan musiikista vastaavat Heikkisen lisäksi mm. John Haughm (Agalloch), Shane Davis (Ravnblod) ja Aki Vartiainen (SeaNoir). Elokuvan tunnelma rakentuu suurelta osin immersiivisten äänimaisemien ja aavemaisten sävelkerrosten ympärille, toisintaen surrealistista ja abstraktia teemaa.

’Haunters of the Silence’ on pienen budjetin tuotanto, joka kuvattiin 2024 lopulla Yhdysvaltojen Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa. Elokuva tulee ensi-iltaan 2025 syksyllä. Kuvauksesta vastaa Veleda Thorsson-Heikkinen. Tuottajana toimii indie-musiikkijulkaisuista tunnettu Savo-Karelian Productions.
Elokuvaprojektin edistymistä voi seurata Instagramissa ja tuotantoyhtiön kotisivulla:
Lähde: Savokarelian.com

Viikinheviä death metal -otteella – Sallimus julkaisi debyytti-EP:nsä

Kuvaaja: Veli-Matti Törmänen

Tiedote 13.1.2025

Sallimus julkaisi Chapter I – Dawn -nimisen EP:n vuoden alussa. Julkaisulla on neljä kappaletta, jotka esittelevät bändin näkemyksen viikinkimetallista.

Vuonna 2023 kasattu projekti ammentaa sanoituksensa skandinaavisesta mytologiasta, mutta mistään folkmetallijulkaisusta ei ole kyse. Sanoituksista ja sävellyksistä vastaava Sampo Marski avaa prosessia seuraavasti:

“Varmasti EP:tä tehtäessä Amon Amarthia tuli kuunneltua, mutta kyllä musiikista minusta muitakin vaikutteita löytää”, Marski avaa.

Alun perin Marskin sooloprojektina alkanut bändi vahvisti ennen EP:n äänittämistä rivejään kahdella lisäjäsenellä. Julkaisulla rumpuja soittaa Janne Sipola ja soolokitaraa käskyttää Arto Tammenoksa.

“Jannen ja Arton näkemyksestä ja panoksesta oli korvaamaton apu prosessissa. Varmasti saatiin näin kiinnostavampi kokonaisuus julki”, Marski kertoo.

EP on Marskin mukaan Sallimukselle ensimmäinen askel, mutta materiaalia on työstetty jo tulevia julkaisuja varten.

“Kuten EP:n nimestä voi päätellä, ei tarkoitus ole hommaa tähän jättää, kun vauhtiin on kerta päästy”, hän nauraa.

Chapter I – Dawn on kuunneltavissa kaikissa suosituimmissa suoratoistopalveluissa.

Linkit:

Sallimus @ Spotify

Sallimus @ Instagram

Lähde: Sallimus

Anger Grinder julkaisee ”Vihamylly”-debyyttialbuminsa 1.2.2025

Bändikuva: Kari Peräsalo

Tiedote 13.1.2025

Lapua – Seinäjoki akselilta tuleva Anger Grinder julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa ”Vihamylly” 1.2.2025 kaikilla digitaalisilla alustoilla. Metallista ja punkista vaikutteensa saava bändi on perustettu kesällä 2023, ja bändiltä on jo ilmestynyt viisi singleä reilun vuoden aikana.

Kappaleet ovat saaneet hyvän vastaanoton ja ovat myös päässeet soittoon eri radiokanavilla. Menestystä on myös tullut radioiden listoilla ja äänestyksissä.

Albumin bändi äänitti itse studiossaan, kuten myös miksaus sekä masterointi suoritettiin omin voimin. Pyrkimyksenä on, että bändi kuulostaa livenä samalta, ilman taustanauhoja tms, kuin levytettynä versiona.
Lisäksi yhtyeen grafiikat ja videotuotanto toteutetaan lähes kokonaan ilman ulkopuolisia tahoja.

Tuleva albumi sisältää kymmenen rouheaa punkmetal-kappaletta, ja albumi julkaistaan myöhemmin myös cd-levynä.

Anger Grinder on:
Jay Van Bed – kitara
Alfie McClaren – laulu
Dr. Jonesy – rummut
TJ Rosendahl – basso

Anger Grinder Linkit:

www:https://angergrinderband.weebly.com/

Instagram:https://instagram.com/angergrinder?igshid=MzMyNGUyNmU2YQ==

Facebook:https://www.facebook.com/profile.php?id=100092529157247

Tiktok:https://www.tiktok.com/@angergrinder?_t=8h3MQQPBxBJ&_r=1

YouTube:https://www.youtube.com/channel/UC5HMTTkP3NpFsjdb08K-KmA

Spotify:https://open.spotify.com/artist/1Rd9Q8gvSQSltJ9GOE5cUk?si=By5a9_H-Q7mN7KGvpIt2ng

Tidal:https://tidal.com/browse/artist/43260771

Deezer:https://www.deezer.com/us/artist/239265831?deferredFl=1

Amazon Music:https://music.amazon.com/artists/B0CLTYWZ4Q/anger-grinder

Apple Music:https://music.apple.com/us/artist/anger-grinder/1713673793

 

Lähde: Anger Grinder

Tuore melodisen metallin artisti In Tranquil julkaisi debyyttisinglensä ”Blind”

Kuva: In Tranquil

Tiedote 13.1.2025

Kuopiolaisen artistin, Santeri Mutasen soloprojekti In Tranquil on julkaissut debyyttisinglensä ”Blind”. Kappale edustaa melodisen metallin tuoreinta aaltoa, yhdistäen tumman kauniit melodiat, voimakkaat kitaravallit ja elokuvalliset äänimaisemat.

”Blind” on matka tunteiden syvyyksiin – kappaleen intensiivinen tunnelma ja sanoitusten herkkyys kuljettavat kuulijan ilon ja surun rajamaille. In Tranquilin tyyliä leimaavat henkilökohtaiset sävyt sekä tavoite luoda musiikkia, joka saa kuulijat tuntemaan jotain mitä ei voi käsin koskea.

Santeri Mutanen kommentoi julkaisuaan seuraavasti:
”In Tranquil on vuosien tulos, mutta julkaiseminen muuttui matkan varrella taakaksi, joka oli lopulta pakko karistaa harteilta. Ensimmäiseksi julkaisuksi valikoitui “Blind”, jossa kiteytyvät ne tunteet ja äänimaailmat, joita haluan In Tranquililla tuoda esiin – yhdistelmä voimaa ja herkkyyttä, joka toivottavasti resonoi kuulijoiden kanssa. Tyylillisesti tämä tuntuu oikealta ja seuraavat julkaisut odottavatkin viimeistelyä ja myöhemmin julkaistava EP on jo työstössä, joten jos Blind oli miellyttävä kokemus, tervetuloa seuraamaan matkaa.”

”Blind” on nyt kuunneltavissa kaikilla suoratoistopalveluilla:

Spotify: https://open.spotify.com/track/20GsIybhUp3Yb9P4zuV7LN?si=5ecb341a93d846f7
Youtube ( Lyriikkavideo ) : In Tranquil – Blind

Instagram : In Tranquil (@intranquilmusic) • Instagram-kuvat ja -videot

Lähde: In Tranquil

The Crown – Death Is Not Dead (2015)

Yli neljän vuoden odotuksen jälkeen Ruotsin death metal -veteraani The Crown palasi osuvasti nimetyllä kahdeksannella albumillaan “Death Is Not Dead.” Fanit ovat erityisen innoissaan bändin alkuperäisen laulajan Johan Lindstrandin jälleen kerran noustessa kehiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003 ”Possessed 13”- levyn. Edellisellä ”Doomsday King” -pitkäsoitolla laulanut God Macabren Jonas Stålhammar teki toki hyvää työtä, mutta Lindstrandin ääni on The Crownin terävin miekka, mikä käy heti ensi tahdeista selville.

Lyhyt intro ”Reign” käynnistää pelin surullisen kauniilla kitara-melodiallaan, jonka jälkeen varsinainen avauskappale ja singlenä julkaistu ”Headhunter” lähtee vauhtiin tyypillisellä The Crown -otteella. Melodinen death metal satunnaisine thrash-vaikutteineen ovat valttia edelleen. Lindstrand karjuu tutulla raakuudella ja Marko Tervosen sekä uuden soittajan Robin Sörqvistin kitaraharmoniat vievät biisiä eteenpäin sävyttäen rivakkaa vauhtia. Rummut takovat tiukkaa rytmiä ja on hienoinen yllätys, että Tervonen on soittanut myös rumpuosuudet itse bändin varsinaisen rumpalin Janne Saarenpään siirryttyä töihin Applelle.

Sama tiukka meininki jatkuu seuraavissa kappaleissa. Kitarat rouhivat paikoitellen terävällä otteella ja The Crownille tuttuja kitaramelodioita viljellään tasaisesti lähes jokaisessa sovituksessa. Poikkeuksen tasaiseen materiaaliin tekee ”Ride To Ruin” jonka groove on jopa Black Sabbathmaista. Vastaavaa suunnanmuutosta olisi saanut olla tarjolla enemmän. Biisi nousee koko levyn kohokohdaksi.

The Crown jatkoi takuuvarmalla ladullaan uuden vuosikymmenen saattelemana. Jäsenmuutokset eivät millään tavalla negatiivisesti vaikuttaneet lopputulokseen, vaan musiikista huokuu vankka itsevarmuus. Soundit ovat mainiot ja yhtyeen musiikista pitävät nauttivat varmasti tästä levystä. Se myös parantaa kokonaisuutena kappalemateriaaliltaan ”Doomsday Kingista” ja Lindstrand loistaa vokaaleissa.

Vaikka death metal -mestariteoksesta ei ole kyse ja seuraavat albumit onnistuivat parantamaan tästä vielä jonkin verran, ”Death Is Not Dead” viihtyy usein soittimessa edelleen. Varma merkki aikaa kestävästä teoksesta.

8+/10

Ville Krannila

1.Reign
2.Headhunter
3.Iblis Bane
4.Eternal
5.Struck By Lightning
6.Speed Kills
7.Herd Of Swine
8.Horrid Ways
9.Ride To Ruin
10.Meduseld
11.Godeater

Indie Awards 2025 ehdokkaat julkistettu – Palkinnot jaetaan 30. tammikuuta Helsingin Tiivistämöllä

Tyrantti 2024, kuva: Miika Ihanainen

Tiedote 8.1.2025

Suomen riippumattomien levy- ja tuotantoyhtiöiden yhdistys IndieCo ry palkitsee vuoden 2024 onnistujia Indie Awards 2025 -tapahtuman merkeissä. Palkinnot jaetaan torstaina 30. tammikuuta Helsingin Tiivistämöllä kutsuvierastilaisuudessa. Illan aikana Tiivistämöllä esiintyy lähes kaikki Vuoden Tulokas -kategorian artistit eli Alma Alanko, Asla Jo, Poni, Zangoma ja Viive. Illan päättää Vuoden Artisti-ehdokas Samae Koskinen ja Vuoden Rock -ehdokas Pekka Nisu.

Ehdokkaat ja voittajat ovat valinneet IndieCon hallituksen kasaama raati, johon tänä vuonna kuului Yle Suomen Johan Lindroos, Radio Helsingin Lotta Savolainen, Qobuzin Sini Tiainen, Tavastia-klubin & Semifinalin Iivari Nenonen, Nelonen media liven Janne Tamminen, YleX:n Ella Ossi, Radio Rockin Laura Vähähyyppä, Music Finlandin Niko Kangas, Glivelabin Jaani Haapasalo, Jazz City Turun Jussi Fredriksson ja Infernon & Soundin toimittaja / Levykauppa ÄX:n myymälävastaava Aki Nuopponen. Jazz/Soul & Etno/Kansanmusiikki -ehdokkaat ja voittajat valikoi Radio Suomen toimittaja Tuuli Saksala ja Suomen Jazzliiton toiminnanjohtaja Maria Silvennoinen. Klassisen musiikin kategorian ehdokkaat ja voittajan valitsi TAIKEn johtaja Kaisa Rönkkö.

Kuudetta kertaa järjestettävässä Indie Awardsissa palkitaan myös Vuoden striimatuin kappale, Vuoden Indieystävä, jonka valitsee IndieCo ry:n hallitus, Vuoden Vientiteko Music Finlandin toimesta sekä Radio Helsinki jakaa oman kunniamainintansa.

 

Indie Awards 2025 -ehdokkaat ovat:

VUODEN YHTYE 
Litku Klemetti
Jari Raaste
The Holy
Lasten Hautausmaa
Rosettes
Bad Sauna

VUODEN TULOKAS 
Poni
Alma Alanko
OLGA
Asla Jo
Zangoma
Viive

VUODEN ROCK 
Sami Yaffa
Aino ja Hajonneet
Pekka Nisu
Luukas Oja
The Holy
Huora

VUODEN METALLI 
Mokoma
Lähiöbotox
Haunted Plasma
Medeia
Tyrantti

VUODEN POP 
Alma Alanko
OLGA
Neea River
Kiki
Modem
Windows95man

VUODEN ARTISTI 
Rebekka Holi
Samae Koskinen
Ege Zulu
Iisa
Viitasen Piia
Rosita Luu

VUODEN ALTERNATIVE 
Mikko Joensuu
Rebekka Holi
Sepikka
Rosita Luu
Saarisalo
Henna Emilia Hietamäki

VUODEN ALBUMI 
Rebekka Holi – Kukkaan
Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo – Tähdet palaavat paikoilleen
DJ Kridlokk – Hai
Viitasen Piia – Ihmisen aika
Pekka Laine – Pekka Laine & The Enchanted in Slumberland
Rosita Luu – Yöeläin

VUODEN ISKELMÄ 
Katri Ylander
Ira
Marko Haavisto & Poutahaukat
Eva Louhivuori
Elias Kaskinen
Henna Uoti

VUODEN HIPHOP 
Röge
Melo
Laua Rip
Kuopus
Karri Koira
Lavaredo
Dilemma

VUODEN KAPPALE 
Juhlat feat Ty Roxy – Tarinoita
Komiat – Minähän vien
Bizi feat Vesta – En tunne mitään
Ege Zulu & Behm – Tunnista tuntiin
Jore & Zpoppa – Heikkouteni
Viitasen Piia – Outo tyttö

VUODEN KLASSINEN
Waltteri Torikka & Marko Hilpo
Linda Suolahti
Hanna Hohti & Anna Kuvaja
Ville Aslak Raasakka
Laura Hynninen

VUODEN JAZZ/SOUL
Joska Josafat
Emilia Sisco
Aurora Hentunen
Viive
Matti Salo Quartet
Pauli Lyytinen

VUODEN ETNO
Ánnámáret
Jaakko Laitinen ja Väärä raha
Wishamalii
Helsinki-Cotonou Ensemble
Zangoma
Eve Crazy & Mar Jo

 

https://www.facebook.com/indiecofinland

 

Lähde:

Nervebreak julkaisi kolmannen singlen tulevalta EP:ltään

Kuva: Hank J. Photography

Tiedote 10.1.2025

Vuonna 2020 perustettu Nervebreak julkaisi Desperate Measures -EP:nsä vuonna 2022 ja esiintyi seuraavana kesänä Tuskassa. Yhtyeen tuotannossa sekoittuvat ainekset vanhan liiton thrash metallista, groove metallista sekä funkista.

Yhtye pohjustaa parhaillaan maaliskuun 7. päivä julkaistavaa ”Hopeless Society” -EP:tään, jolta on kuultu tähän mennessä singlet Better Off ja Dead End.

EP:n kolmas single Give Me a Break edustaa Nervebreakin groovaavinta ja ärhäkkäintä laitaa.

”Eräänä päivänä otin kitaran käteen ja kappaleen intron riffi oli ensimmäinen asia, joka kitarasta lähti irti. Riffi on leikkisän menevä ja sen pohjalta saatiin rakennettua erittäin groovaava Nervebreak kipale!”, kitaristi Lassi Kuusela kommentoi.

Give Me a Break äänitettiin yhdessä yhtyeen vakio äänittäjä-miksaaja Joel Pölläsen kanssa. Masteroinnista vastasi Mikko Herranen.
Kappaleen lyriikat ovat yhtyeen solistin alaa. Nervebreakin laulaja Santeri Salmela kertoo kappaleen inspiraation heränneen erään surkeasti soitetun keikan jälkeen.

”Soitimme taannoin edellisen bändini kanssa erään keikan aivan hirvittävän huonosti ja kuinka ollakaan, selkään taputtelijat hyökkäsivät keikan jälkeen kehumaan esitystä. Hyväähän kaikki tietysti tarkoittivat, mutta mietin päässäni vain, että ’give me a break’.  Tästä sitten inspiroiduin kirjoittamaan lyriikat kappaleeseen – hieman kieli poskessa tietysti.”

Nervebreak on:
Santeri Salmela – laulu
Lassi Kuusela – kitara
Fernando Arriaga – basso
Aki Kuokkanen – rummut

INSTAGRAM | FACEBOOK | YOUTUBE | SPOTIFY

Lähde: Ginger Vine Management & PR

Admire The Grim julkaisi viimeisen singlen ”No Limits” tulevalta debyyttialbumiltaan

Promokuva Minna Rossi

Tiedote 10.1.2025

Lappeenrantalainen melodista death metallia soittava Admire the Grim julkaisee debyyttialbuminsa ”Resist” Inverse Recordsin kautta 31. tammikuuta 2025.

Albumin kolmas single ’No Limits’ julkaistiin ja se on kuultavissa kaikissa olennaisissa suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/atg-nolimits

Admire The Grim – No Limits (Single 2025)
Sävellys: Jani Loikkanen & Katri Snellman
Sanoitus: Katri Snellman
Singlen kansi: Juha Tretjakov

Bändi kommentoi:

“No Limitsin kirjoitusvaiheessa oli selvää, että tulossa on mahdollisesti levyn ja koko bändin historian vaikein biisi soittaa. Jani kirjoitti biisiin huikeita riffejä, joista koostui murskaavan kuuloinen kokonaisuus. Kaahaava tunnelma ja aggressiivinen soitanta toimivat mielestämme hyvin yhteen biisin sanoitusten kanssa. Kovaa ajoa ja vähintään 1000 km/h ylinopeutta. Tästä biisistä tuli ihan hullu ja turboahdettu kaikilla soittimilla. Kyllä vituttaa soittaa livenä.”

 

Kitaristi Jani Loikkanen kommentoi:

“No Limitsiin tuli ikäänkuin vahingossa mukaan metalcore-sävyä. Ajattelin tosi pitkään, että tämä biisi jää pois albumilta, koska se on niin erilainen. Petri, meidän basisti, kuitenkin sanoi minulle että tätä biisiä ei todellakaan jätetä levyltä pois, vaan siitä tehdään single. Kun lopulta biisi oli äänitetty ja kuulin ensimmäisen miksatun version, ajattelin että tästähän tuli hyvä! Eli lopulta olenkin alkanut pitää biisistä kaikinpuolin. No Limits on hullu biisi, joka on täynnä energiaa. Hervottoman rankka ralli, jota kuunnellessa ei suoda kenellekään hetkenkään lepoa.”

Albumin ensimmäinen single Crescent Moon: https://push.fm/fl/atg-crescent
Albumin toinen single Resist (feat. Antti ’Hyrde’ Hyyrynen) https://push.fm/fl/atg-resist

Kahden vuoden ajan valmisteltu levy pitää sisällään tuttua Admire the Grimiä, mutta myös akustisia yllätyksiä. Levyn nimikkobiisillä vierailee Stam1nan Antti ‘Hyrde’ Hyyrynen. Debyyttilevyn julkkarikeikka on luvassa 8.2.2025 Lappeenrannan legendaarisessa Nuijamiehessä, jonka jälkeen bändi suuntaa keikoille ympäri Suomen.
Admire the Grim perustettiin vuonna 2021. Bändi sai hyvän vastaanoton Inverse Recordsin kautta julkaistulle ‘Rogue Five’ -debyytti EP:lleen vuonna 2022. Julkaisun jälkeen Admire the Grim suuntasi Suomen kiertueelle sekä ensimmäiselle ulkomaan keikalleen Bloodstained Metal Festeille Viroon.

Albumin rajoitettu CD-painos ennakkotilattavissa TÄÄLTÄ

Admire The Grim – Resist (albumi 2025)
Track list:
01. Crescent Moon
02. Resist
03. Revolutions
04. Rivers to Surge
05. Acoustic Melodies from the Past and Present
06. Choke on Your Words
07. Hypocrite
08. Mad Queen of the Second Sun
09. No Limits
Albumin kansi: Anssi Kuivalainen

Kokoonpano:

  • Katri Snellman (laulu)
  • Jani Loikkanen (kitara)
  • Sirja Ojaniemi (kitara)
  • Petri Hänninen (basso)
  • Tommi Vante (rummut)

 

Linkit:
https://www.instagram.com/admirethegrim

https://www.facebook.com/admirethegrim
https://admirethegrim.bandcamp.com

 

Lähde: Inverse Records

Defiled Serenity julkaisi coverin Rihannan ”Unfaithful” -kappaleesta – mukana vierailemassa The Voice of Finlandista tuttu Sonja Lindberg eli Karisma

Promokuva: Sanna Lehtonen

Tiedote

Loimaalainen Defiled Serenity julkaisee odotetun debyyttialbuminsa ’Within the Slumber of the Mind’ 21.2.2025 Inverse Recordsin kautta. Tänään päivänvalon näki albumilta lohkaistu kolmas single Unfaithful, joka on cover -versio Rihannan tunnetuksi tekemästä hitistä. Kappaleella vierailee The Voice of Finlandista tuttu Sonja Lindberg, joka käyttää taiteilijanimeä Karisma.


­
Defiled Serenity – Unfaithful feat. Karisma (Single 2025)
Singlen kansi: Nikos Stavridakis / VisionBlack

Vokalisti Paavo Laapotti kommentoi:
”Olen aina pitänyt covereiden tekemisestä, ja varsinkin kun poppibiiseistä tehdään hevicovereita. Kuulin tämän biisin joskus nuorempana ja melodia jäi pysyvästi mieleen. Koin tämän biisin sopivan erinomaisesti melodeath-coveriksi ja visio tuli minulle toteutuksesta aika äkkiä. Saimme myös feattaajaksi aivan ilmiömäisen Sonja Lindbergin, johon tutustuin The Voice Of Finlandin kuvauksissa. Hän teki erinomaista duunia ja pidän hänen uniikista äänestään erittäin paljon.”

KUUNTELE ’Unfaithful” suoratoistopalveluissa: https://push.fm/fl/defiled-serenity-unfaithful

Defiled Serenity on melodinen death metal-pumppu Loimaalta. Bändi on perustettu vuonna 2021 laulajana ja Before The Dawnin nokkamiehenä tunnetun Paavo Laapotin toimesta. Bändin musiikillisia innoittajia ovat mm. vanha In Flames, Amorphis, Amon Amarth, Dark Tranquillity. Heidän soundistaan kuuluu selkeästi 90-luvun melodeath vaikutteet, mutta modernilla twistillä. Biisit ovat täynnä synkkiä ja matalia örinöitä, isoja riffejä, kauniita melodioita ja tiukkaa rytmiosastoa.

 

Bändi julkaisi ensi-singlensä ”Voices from the Void” vuonna 2022 ja se on striimannut jo 25,000 kertaa Spotifyssä pelkästään. Siitä lähtien bändi on kirjoittanut uutta materiaalia ja nyt aika on tullut julkaista heidän pitkään odotettu debyytti albuminsa!

Defiled Serenity – Within the Slumber of the Mind (albumi 2025)
Biisilista:
1. Alkutaival (feat. Juha Tapio) 
2. Voices from the Void
3. Exiled to Infinity
4. Death
5. Mortal
6. Within the Slumber of the Mind
7. Through the Chaos
8. Your Worst Enemy
9. Tears of Black
10. Unfaithful (Rihanna cover) (feat. Karisma)
• Äänitys ja miksaus: Lauri Seppälä
• Masterointi: Juho Räihä / SoundSpiral Audio
Albumin kansi: Nikos Stavridakis / VisionBlack

KUUNTELE ensimmäinen single ’Your Worst Enemy’ https://push.fm/fl/defiled-serenity-your-worst-enemy

KUUNTELE toinen single ’Exiled to Infinity”  https://push.fm/fl/defiled-serenity-exiled

Defiled Serenity CD/VINYYLI/PAITA ennakkomyynti TÄÄLLÄ
Kokoonpano:

  • Paavo Laapotti – laulu (+sävellys, sanoitus)
  • Jarkko Mäkelä – soolokitara, akustinen kitara
  • Lauri Seppälä – rytmikitara (+miksaus)
  • Mikko Sormunen – basso (+orkestraatiot)
  • Arttu Airo – rummut

 

Linkit:
https://www.facebook.com/defiledserenity
https://www.instagram.com/defiledserenity
https://www.tiktok.com/@defiled.serenity
https://defiledserenity.bandcamp.com
https://open.spotify.com/artist/4Tc6Fx3eJPc9XKqgBxnh7p?si=qK4J0_ljR-WlSitHQvsRwQ

Lähde: Inverse Records

Mainos

Viimeisimmät:

Hollywood Vampires – Hollywood Vampires (2015)

Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa, kun joku legendaarinen pitkän uran tehnyt persoonallisen äänen omaava laulaja käy käsiksi muiden artistien tuotantoon. Hienoja esimerkkejä tästä ovat mm....

Seuraa

21,666FanitTykkää
2,794SeuraajatSeuraa
177SeuraajatSeuraa
0TilaajatTilaa