[three_fourth]Kymmenen vuotta sitten esikoisensa ”Valontuojan” levyttänyt kuopiolainen synkeän rokin edustaja Tytär julkaisi oman ilmoituksensa mukaan viimeiseksi jäävän albuminsa ”Synkkyyden ylistyksen” helmikuun 17. päivä. Levy nauhoitettiin jo aikaisemmin, vuonna 2009 julkaistun EP:n ”Kääntöpuolen” ilmestymisen jälkeen, mutta se jäi aikanaan julkaisematta erinäisistä syistä. ”Synkkyyden ylistys” on nyt ilmestynyt ainoastaan yhtyeen bandcamp-sivuston kautta ja sen yhteydessä on julkaistu myös yhtyeen keulamiehen W.Iivarisen digikirja ”Inhon valtakunta”.
Tyttären joutsenlauluksi jäävän levyn saatteessa sitä kuvataan kurkistukseksi ihmismielen salattuihin ja pimeimpiin kolkkiin, yhdeksi synkimmistä suomenkielellä koskaan julkaistuista albumeista. Sanat osuvat oikeaan ja ne kuvaavat levyn kappaleita varsin tarkasti.
Tyttären ensimmäisellä albumilla kuuluva raskassoutuisuus, synkeä näkökulma ja musiikillinen laaja-alaisuus ovat läsnä myös ”Synkkyyden ylistyksellä”. Rautalankakitarassa on entistä uhkaavampi särö, eikä tällä levyllä juuri leikitellä pimeyteen siivilöityvillä musiikillisilla valonsäteillä, kuten ensimmäisellä albumilla on vielä aistittavissa. Melodioissa vallitsee enimmäkseen kaaoksen tuntu, joka kerää ajoittain itsensä helpommin tartuttavammiksi kertosäkeen kurimukseksi. Esimerkkinä ”Synkän mielen rauha”, jossa epämääräisen toivottomasta kokonaisuudesta nousee esiin lähes herttaisena soiva kertosäe.
Kaoottisen olon jättävän alun jälkeen levyn puolen välin tienoilla sävy alkaa muuttua ja raivo hiipii avoimemmin pintaan. ”Vuohi” päättyy W.Iivarisen tuskaisen raivoisaan ärjyntään ja siitä alkaen allekirjoittaneen korvaan epätoivoon ja inhoon alkaa sekoittua yhä enemmän avoimen aggressiivisia sävyjä. Nämä tuntuvat tekevän kappaleista myös helpommin käsitettäviä. Esimerkiksi ”Kerettiläinen” ui jo iholle alkupään biisejä vahvemmin. Säkeistöt kuljettavat hypnoottista sykettä ja hiljaista monotonista laulua, kunnes kitara ruhjoo kertosäkeen ilmoille.
Alakulo ja synkeys palaavat vielä kantavaksi voimaksi viimeiselle kahdelle kappaleelle. Allekirjoittaneella tämä kadottaa levyn jännitteen. Hypnoottinen päätösbiisi ”Vasemman käden tie” kerää liikevoimaa sen verran hitaasti, että tätä alkaa olla hankala kestää. Päätöksellään levy palaa jossain määrin aloituspisteensä kaoottisina soiviin epätoivon sointuihin.
W.Iivarisen laulutapa muistuttaa minua hieman Alangon veljesten tyylistä, mikä aiheuttaa hetkittäin kummallisia muistumia lähinnä Sielun Veljien tuotantoon. Hetkittäin laulutapa ärsyttää laiskahkon nuottinsa vuoksi. Parhaimmillaan vokalisti on raivoisassa karjunnassa, mutta myös uhkaavan puoleinen, monotoninen kuiskaava laulu on levyllä tavallaan viehättävää.
”Synkkyyden ylistys” on raskas musiikillisesti ja tunnelmaltaan. Se vaatii kuulijaltaan sekä tiettyä mielentilaa, että melkoista negatiivisten tunteiden sietoa. Helpoksi kuunneltavaksi levyä ei voi sanoa, eikä sitä sellaiseksi toki ole tarkoitettukaan. Synkeään maailmanvihauspäivään levy on must-have ja tuomion sävelten ystävälle samoin, mutta itselleni levy olisi saattanut upota huomattavasti paremmin lokakuun lopussa, näennäisesti loppumattoman pimeyden äärellä.
7+/10
Raisa Krogerus
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1. Alkusoitto
2. Rajattomaan rakkauteen
3. Synkän mielen rauha
4. Vuohi
5. Aamuntähti
6. Kerettiläinen
7. Raskolnikov
8. Vasemman käden polku[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 - Metalliluolan arvio, Raisa Krogerus.){kind=link}