
Tiedote 10.6.2023
Helsinkiläinen Dio-tribuuttiyhtye Faijas Con Dio on julkaissut videon Dio-klassikko “Don’t Talk To Strangersista” vuodelta 1983. Biisin valinta videoksi oli Faijas-miehille helppo.
”Don’t Talk To Strangers” on Dion läpimurtolevyn yksi parhaista kappaleista, ikoninen Dio-biisi, jota on kiva soittaa. Sen kuunteluun ei koskaan kyllästy”, sanoo yhtyeen laulaja Pasi Kivioja.
Yhtyeen kitaristi Manu Marttinen arvostaa paljon Vivian Campbellin kitarointia, varsinkin hänen kitarasoolojaan.
”Tämän biisin soolo on yksi hienoimmista kitarasooloista, jonka tiedän ja parasta siinä on tietysti se, että se riittävän pitkä. Se on haastava soittaa enkä edes yrittänyt soittaa sitä nuotilleen, vaan koitin tuoda siihen jotain omaakin alkuperäistä sävellystä kunnioittaen,” Marttinen sanoo.
Faijas Con Dio sai alkunsa vuoden 2018 lopulla baari-illan vitsistä, josta syntyi yhtyeen nimi. Yhtye on soittanut pari keikkaa, joilla kuultiin Dio-klassikoita yhtyeen kahdelta ensimmäiseltä levyltä. Myöhemmin settilistaa on tarkoitus laajentaa muuhunkin Dion tuotantoon.
Helmikuussa yhteiskeikalla Rare Maidenin kanssa Korson Bar Rock Bearissa yhtye soitti nämä kappaleet:
Stand Up And Shout
Straight Trought The Heart
Don´t Talk To Strangers
Egypt (The Chains Are On)
The Last In Line
Holy Diver
We Rock
Faijas Con Dio on aiemmin julkaissut videon ”Stand Up And Shoutista”. Voit katsoa videon alta:
Yhtye on timanttisessa keikkakunnossa, joten se ottaa keikkatarjouksia mielellään vastaan.
https://www.facebook.com/faijascondio/
Kuva: Panu Pentikäinen
Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.