Oululainen kitaristi Tommi Ilmarinen nukkui pois keskuudestamme 12.5.2018. Ilmarinen olisi täyttänyt tänään 50 vuotta.
Ilkka Järvenpää sekä oululaiset muusikot muistelivat ystäväänsä ja bänditoveriaan tämän kuoleman jälkeen kolme vuotta sitten.
Tommi ei ehkä ollut tunnettu kautta Suomen, mutta Oulussa mies tunnettiin ”Tuiran Tomppana”, joka osasi jo nuorena poikana soittaa kaikki Kissin biisit. Pari vuotta myöhemmin Tommin näpeistä irtosi sitten oikeastaan kaikkien 1980-luvun kitarasankarien klassikkoriffit ja soolot. Erityinen paikka Tommin sydämessä oli mm. Paul Gilbertillä, Joe Satrianilla, Marty Friedmanilla, sekä Jason Beckerillä. Musiikillisen innostuksen Tommi sai jo kotoaan, sillä miehen isoveli Immu Ilmarinen oli nokkamiehenä 1980-luvun alun legendaarisessa Riff Raff –yhtyeessä.
Oma ystävyyteni ja musiikillinen yhteistyöni Tommin kanssa alkoi jo 1990-luvun loppupuolella. Se ensimmäinen kerta, kun soitin Tommin kanssa yhdessä oli klassinen ”mitä vittua tässä oikein tapahtuu-hetki”. En ollut koskaan aiemmin todistanut lähietäisyydeltä sellaista täydellistä soittimen hallintaa, mihin Tommi pystyi. Pian selvisi, että tämä ei ollut sattumaa, vaan kyseessä oli, ei ainoastaan vuosien, vaan vuosikymmenten tinkimättömän harjoittelun tulos. Tommille ei ollut mikään ongelmaa treenata kotona viikossa 70-80 tuntia, se oli pikemminkin tapa. Tommin soittotyylin kutsuminen virtuoosimaiseksi olisi sen vähättelyä. Miehen soitossa virtuositeetti yhdistyi tyylitajuun ja kappaleen ehdoilla soittamiseen.
Kitaristina Tommin urasta ei voi puhua mainitsematta miehen valitettavan vähälle huomiolle jäänyttä vuonna 2004 ilmestynyttä komeaa soololevyä ”Black Satin” (levyllä soittaa rumpuja Diablo-yhtyeen Heikki Malmberg). Tämän levyn ilmestymisen jälkeen Tommin muusikonura keskittyi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta useamman vuoden ajan coverbändeihin, eikä jatkoa instrumentaalimusiikin parissa valitettavasti kuultu.
Sessiokitaristin roolin ulkopuolella omaa musiikkia Tommilta kuultiin seuraavan kerran Liverbox-yhtyeessä, joka syntyi yhteisen coverbändimme juurille vuonna 2014, kun mukaan saatiin bassoon mm. National Napalm Syndicatesta ja Catamenista tuttu Tero Nevala ja rumpuihin Ozzi Ojala. Bändin ura eteni mukavasti reilun vuoden. Teimme omakustanne-EP:n ja paljon keikkoja. Pian valitettavasti tuli selväksi, ettei kaikki ollut Tommin terveyden suhteen kunnossa.
Päädyimme äänittämään debyyttilevyämme tietämättä kuka sen mahdollisesti julkaisisi. Studiossa näkyi jo selvästi, kuinka vakava sairaus vaikeutti Tommin soittoon. Se mikä näkyi, ei kuitenkaan kuulunut ja albumille päätyi todella upeaa kitarointia. Erityisesti muistan sen, kun Tommi sanoi soitettuaan sessioiden viimeisen soolon syyskuussa 2016: ”jos tämä on viimeinen levy, jolla soitan, niin tänne on lyöty sielu ja sydän”. Valitettavasti jo kahden kuukauden päästä Tommi soitti kanssamme viimeisen keikan. Fysiikka ei enää kestänyt. Levyn saimme kuitenkin valmiiksi ja saimme sillä myös sopimuksen Saksalaisen Rock it up recordsin kanssa.
Soittamisen ulkopuolella Tommi tunnettiin erittäin miellyttävänä herrasmiehenä ja lojaalina ystävänä, joka oli aidosti kiinnostunut siitä, mitä toiselle ihmiselle kuuluu. Tommin silmäterä oli hänen tyttönsä Iita, joka oli miehelle kaikki kaikessa. Samalla tavalla tärkeä oli myös elämänkumppani Tiia, vaikka ei mies sitä kuin kahden kesken jutellessa paljastanut. Isäksi tuleminen sopi Tommille ja mies silmin nähden nautti tästä roolistaan. Läheisen ystävän silmin katsottuna Tiia ja Iita olivat Tommille rakkaimmat tässä maailmassa ja perhe oli miehelle tärkein tuki aina loppuun saakka.
Perheen lisäksi Tommia jäi kaipaamaan laaja joukko ystäviä ja kollegoita niin musiikin kuin siviilityön saralta.
” A tous le monde
A tous les amis
Je vous aime
Je dois partir”
D.Mustaine 1994.
Sinua ikuisesti kaivaten,
Pitkäaikainen bändikaverisi ja ”pikkuveljesi”
Ilkka Järvenpää 1.9.2018
Riku Hopeakoski, Tarmo Kanerva, Sami Kukkohovi, Mika Kuokkanen ja Jukka Kyrö. Suuri kiitos teille. Panoksenne tämän tekstin valmistumiseen oli korvaamaton. Se, että lähditte mukaan, on osoitus siitä kuinka arvostettu ja pidetty persoona Tommi oli oululaisessa musiikkimaailmassa.
Riku Hopeakoski (Catamenia):
Legenda – se on iso sana se, mutta todellakaan ei ole vääryys käyttää sitä sanaa puhuttaessa musiikista, kitaran soitosta ja Tommi Ilmarisesta.
Astuessani bändini alkuaikoina nuorena teininä Immun studioon Välivainiolla, kuulin ihan järkyttävän hienoa sooloilua – se pysäytti! Tämä herra astui kopista pois, pyyteli anteeksi meidän ajan tuhlaamisesta. Siihen ei todellakaan ollut syytä, koska olimme aivan liian aikaisessa, joka menee jännityksen piikkiin. Siinä hän kuitenkin jutteli niitä näitä lämpimästi ja ei arvostellut meitä aloittelevan bändin kamojen perusteella. Päinvastoin, hän tsemppasi meitä tulevaan!
Tämä herrasmies ja upea muusikko omisti nopeat kädet ja sormet, mutta ennen kaikkea lämpimän sydämen!
Lue nyt tämän muiston ensimmäinen sana…
Lepää rauhassa, Tommi!
Tarmo Kanerva (Afire, ex-Poisonblack):
Tutustuin Tommiin alun perin yhteisten kavereiden kautta. Niin moni hehkutti tätä ”hemmetin kovaa tuiralaista kitaristia”, että nimi jäi väkisinkin mieleen. Mutkien kautta päädyimmekin samaan bändiin soittamaan. Tomppa oli todellakin intohimoinen musiikin suhteen. Jos Tomppa fanitti jotain bändiä, oli se sitten Kiss tai Megadeth, hänen hyllystään löytyi kaikki bändin mahdolliset ja mahdottomat julkaisut sekä mieletön määrä kyseisen bändin uraan liittyvää pikkutarkkaa taustatietoa.
Samalla intohimolla Tommi suhtautui myös omaan musiikkiinsa ja bändeihinsä. Jopa siinä määrin, ettemme me muut yhtyeen jäsenet aina meinanneet miehen vauhdissa pysyä. Vaikka aika pian tiet Tommin kanssa erkani eri bändeihin, kunnioitus säilyi aina miestä kohtaan niin muusikkona kuin kaverinakin. Ehkäpä me vielä joskus jossain siellä muualla jammailemme kimpassa, kuka tietää?
Tommi Ilmarisen muistoa kunnioittaen,
Tarmo
Sami Kukkohovi (Kursk, Afire, Ex-Sentenced):
Tommi Ilmarinen… Ensikosketus tuohon nimeen oli joskus 1990-luvun alkupuolella. Joku kaveri jossain keskustelussa kysyi, tiedänkö kyseisen kitarasankarin, oli kuulemma ihan helevetin kova. En tiennyt, enkä tavannut miestä kuin vasta vuosien päästä.
Jotain satunnaisia baaritörmäilyjä saattoi olla, mutta sitten tie vei vuosituhannen vaihteessa hetkeksi samaan soittoporukkaan. Ja olihan se kova, ihan helevetin kova!!
Kaveri veteli semmoisia licksejä, että en uskonut korviani, enkä silmiäni, sen verran vaivatonta oli soitto. Tiet erkanivat tuossa ryhmässä ja se jatkoi joitain aikoja ilman Tommia, eihän se ollut enää sama bändi joten nimikin taisi vaihtua myöhemmässä vaiheessa. Vuosien varrella joitain kertoja tämän jälkeen vielä satuimme samoihin soittoporukoihin, jotkut kestivät keikalle asti, toiset eivät. Covereita soiteltiin ja jatkuvasti hämmästelin miten taitava tämä mies voikaan olla. Hymyssä suin mies soitti semmoiset soolot, joiden alkuperäisesittäjätkin varmaan olivat taitojensa äärirajoilla niitä studiossa äänitellessään. Treeneissä ei paljon poristu, soiteltiin vain, mitäpä sitä aikaa turhiin lässytyksiin tuhlaamaan. Ja mikäs siinä bassoa juntatessa oli vierestä seurata, miten kitarasankarointi hoidetaan tyylikkäästi. Tommin soitto oli tyyliltään niin eleetöntä, että välillä näytti siltä, etteivät sormet edes otelaudalla liikkuneet. Mies vaan liu’utteli kättään otelautaa pitkin, jostain ne sulosävelet silti ilmoille nousivat.
”Siviilissä” kun Tommia näki, hän aina kysyi miten menee tai mitä kuuluu, oli hymyilevä ja jotain mystistä seesteistä ”kaikki on riittävän ok”-fibaa huokuva. Tällaiselle perus -”kaikki on paskaa ja inhoan elämää”- jantterille tuollainen olemus tuntui vieraalta, ennenkuulumatonta, kyllähän miehellä nyt täytyy jotain valittamisen aihetta olla. Monella oli, ei Tommilla, tällaisen kuvan hänestä sain. Vaikka en koskaan tuntenut Tommia lähemmin, tieto hänen poismenostaan riipaisi syvältä, hän oli ihminen, josta oli helppo pitää ja joka kuului minun kategoriassa niihin hyviin tyyppeihin ja muusikkona hän oli vertaansa vailla. Niinhän sitä joku on joskus sanonut, että ’Only the good die young’ – nyt ei lähtenyt hyvä ennen aikojaan, vaan yksi parhaista. Valitettavasti.
Mika Kuokkanen (Afterworld):
Tommi oli omaperäinen ja omintakeisen kuivahkolla huumorilla siunattu oman tiensä kulkija, joka oman musiikkinsa suhteen oli kuitenkin tinkimätön persoona ja joka olisi taitotasoltaan heittämällä läpäissyt kriteerit missä tahansa maailmanluokan bändissä. Itselläni oli ilo ja kunnia saada soittaa lempeän ja monipuolisen maestron kanssa monessa eri bändissä ja projektissa. Tommin kitarointia kuullaankin vielä postuumisti akustisen kitaran muodossa tulevan Afterworldin levyn päättävässä rauhallisessa, tuonpuoleista elämää sivuavassa ”Second Wave” -kappaleessa. Lepää rauhassa ja ”Anna kitaran laulaa” siellä jossain, kuten lauloit viimeisellä yhteisellä keikallamme.
Jukka Kyrö (National Napalm Syndicate):
Muutin Ouluun siinä 1990-luvun vaihteessa ja aika nopeasti sain käsityksen Oulun metallipiireistä ja tietyt nimet tulivat keskusteluissa esille. Yksi näistä nimistä oli Ilmarisen Tomppa. Miestä pidettiin kovana kitaristina jo tuolloin ja varsinkin soolopuolen hallitsijana. Myöhemmin sitte itsekkin mieheen tutustuin Tompan isoveljen Immun kautta. Mulle Tomppa aina oli mielipiteissään tinkimätön ja uskalsi sanoa asiansa suoraan päin naamaa eikä ju-pissut selän takana tilanteista. Muutaman kerran kävimme kiivaitakin keskusteluja Megadethin sen hetkisestä julkaisusta tai Ozzy Osbournen uudelleen julkaisujen alkuperäisistä soittajista, mukavahan se oli väitellä kaverin kanssa joka tiesi mistä puhui ja pystyi aina perustelemaan mielipiteensä. Myöhemmin olin välillisesti mukana julkaisemassa Tompan soololevyäkin ja mies auttoi studiolla kun tarvitsimme asiantuntevan kaverin pistämään kitarat ruotuun ja hienovireeseen.
Törmäiltiin sitten silloin tällöin näinä viime vuosina ja Tomppa oli sama tinkimätön muusikko kuin aina. Liian lyhyt ura miehelle jonka taidot olisivat riittäneet missä tahansa.
R.I.P. Tomppa
Tommi Ilmarisen muistokonsertti pidettiin Oulussa Tuiran Joku Paikallisessa Pubissa 8.9.2018. Paikka oli Tommin vakiokuppila ja toinen koti. Lavalla nähtiin useampi tuttu oululainen muusikko tätä tapahtumaa varten kasatuissa kokoonpanoissa soittamassa Tommille rakkaita biisejä, sekä Tommin viimeiseksi bändiksi jäänyt Liverbox.
Tommi Ilmarinen: ”Until We Meet Again”
Tommi ilmarisen viimeinen julkinen esiintyminen Liverboxin kanssa kappaleessa ”Falling Apart” taltioituna alla:
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
