Thundermotherin entiset jäsenet muodostivat uuden trion The Gems

MAINOS:



Tiedote 16.6.2023

Uusi ruotsalainen rock-trio The Gems esittelee debyyttisinglensä Like a Phoenix. Yhtye muodostuu ex-Thundermother-jäsenistä. Uuden yhtyeen laulajana toimii Guernica Mancini, rumpalina Emlee Johansson, kun taas kitaran ja basson tonttia hoitaa Mona Lindgren. Uusi kappale Like a Phoenix musiikkivideoineen julkaistiin Napalm Recordsin kautta, ja se on jo herättänyt paljon positiivista ja kansainvälistä huomiota ympärillään.

”Like a Phoenix kertoo siitä kuinka noustaan sen jälkeen sinua on puskettu alas. Et saa antaa negatiivisten sanojen määritellä sinua. Päämääränä on voimaannuttaa ja antaa motivaatiota puskea eteenpäin, eikä antaa periksi. Biisin musiikkivideo kertoo meidän ja yhtyeemme uudelleensyntymisestä, ja kuinka olemme käyneet läpi liekkien tullaksemme entistä vahvemmiksi. Rakastamme tätä kappaletta ja mielestämme se on täydellinen debyyttisinkuksemme The Gems -nimen alla”, yhtye kommentoi.

The Gemsin ura on saanut loistavan startin ja suunta on kovaa vauhtia ylöspäin. Yhtye on parhaillaan loppusuoralla debyyttialbuminsa työstössä, ja ensi viikolla The Gems lähtee ensimmäiselle ulkomaan keikalleen. Kohteena on Saksa, jossa järjestetään Euroopan suurin purjehdustapahtuma Kieler Woche.

INSTAGRAM | FACEBOOK | TIKTOK | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR