The Price: Twisted Sister tänään viimeistä kertaa Suomessa

MAINOS:




twisted-sister

Glam heavyn esi-isä sekä yksi heavy metallin legendaarisimmista yhtyeistä Twisted Sister päättää uransa ja nähdään tänään viimeistä kertaa Suomessa. ”Forty & Fuck It – Farewell 1976–2016” kiertue on jatkunut viime vuodesta alkaen ja kuudenneksi viimeinen konsertti toteutuu tänään Porisperessä.

Twisted Sister sai alkunsa New Jerseyssä ja kitaristi Jay Jay Frenchin toimesta virallisesti jo vuonna 1973 ja perusti toimintansa pian Long Islandiin, New Yorkiin. Bändi kiersi New Yorkin ja New Jerseyn klubeja 10 vuoden ajan ennen kuin sai aikaiseksi lopullisen läpimurron ja levytyssopimuksen. Vielä vuonna 1981 huolimatta valtaisasta fanijoukosta näistä asioista päättävät tahot näkivät bändin muinaisjäänteenä ja kuuluvaksi väärään aikakauteen. Yhtye kävi ensimmäiseen levyynsä asti läpi lukuisia kokoonpanomuutoksia, Eddie ”Fingers” Ojeda liittyi toiseen kitaraan 1975 ja Dee Snider saapui laulajaksi vuotta myöhemmin. Tästä usein katsotaan Twisted Sisterin uran varsinaisesti alkaneen. Mark ”The Animal” Mendoza puolestaan nousi riveihin basistiksi The Dictatorsista lokakuussa 1978 ja klassisen kokoonpanon täydensi lopulta rumpali A.J. Pero, joka liittyi mukaan vuonna 1982. Vuosien varrella yhtyeen alkutaipaleen New York Dolls-vaikutteinen rock-soundi oli muovautunut Sniderin vokaalityyliin ja dominoivan sävellystyön vaikutuksesta raskaammaksi heavy metalliksi. Bändin fanit opittiin jo varhain tuntemaan nimellä S.M.F. (Sick Mother Fuckers) ja Twisted Sisterin konsertit olivat energiatasoltaan lyömättömiä tapahtumia, joissa 1970-luvun lopulla erityisesti disco sai osakseen voimakkaan ryöpytyksen.

twisted_sister

Levytyssopimus saatiin lopulta Englannissa haltuun pienen Secret Recordsin kautta ja jo toisella levyllään ”You Can’t Stop Rock’n’Roll” Twisted Sister oli suuremman yhtiön Atlanticin listalla. Bändi iski markkinoille tarttuvilla kappaleilla juuri oikeaan aikaan. Erään teorian mukaan yhtye oli niin jäljessä ajastaan, että fanit alkoivat nähdä heidät uuden heavy metal tyylin edelläkävijänä ja bändi luettiin samaan kastiin 10 vuotta nuoremman Mötley Crüen kanssa. Korkokengissä kaksimetrinen Snider ja vieressä samanpituisena seisonut Mendoza olivat pelottavia ilmestyksiä; Twisted Sister edusti aikanaan kaikkea mitä vanhempi sukupolvi vastusti ja kappaleita kuten ”I Wanna Rock” sekä ”We’re Not Gonna Take It” syytettiin nuorison yllyttämisestä väkivaltaisuuteen. PMRC ottikin yhtyeen nopeasti silmätikukseen, Dee Snider oli paikalla senaatin edessä puolustamassa bändiinsä ja metalliin kohdistuneita syytöksiä. ”We’re Not Gonna Take It”- videota syytettiin väkivaltaan yllyttämisestä ja biisin ”Under The Blade” väitettiin sisältävän sadomasokistisia viittauksia. Snider kertoi näiden viittausten olevan ainoastaan rouva Tipper Goren päässä, ja ”Under The Bladen” kuvaavan itseasiassa kitaristi Eddie Ojedan kurkkuleikkausta ja siihen liittyneitä pelkotiloja.

Huolimatta valtaisasta suosiosta, yhtyeen liekki paloi loppuun nopeasti. MTV:n, videoiden ja imagon tuoma julkisuus johti kompromisseihin, kaupallisempaan musiikilliseen suuntaan ja kasvaviin riitoihin jäsenten välillä. A.J. Pero jätti yhtyeen vuoden 1985 myyntiluvuissa pettymykseksi osoittautuneen ”Come Out And Playn” jälkeen, ja Dee Snider ilmoitti tekevänsä soololevyn. Elokuussa 1987 ilmestynyt ”Love Is For Suckers” julkaistiin kuitenkin Twisted Sisterin nimen alla. Seurannut lyhyt kiertue tehtiin ilman yhtyeen tavaramerkiksi muodostuneita meikkejä ja osoittautui lopulliseksi naulaksi arkkuun. Viimeinen keikka soitettiin Minneapoliksessa 10.10.1987 ja Twisted Sister laskeutui hautaan liki 15 vuoden ajaksi. Virallisesti hajoamisesta ilmoitettiin tammikuussa 1988.

TwistedSister

1990-luvulla Dee Snider teki levyjä Desperado- ja Widowmaker-yhtyeiden kanssa sekä sooloesiintymisiä. Myöhemmin mies laajensi repertuaariaan elokuviin sekä radio-ohjelmiin. Jay Jay French lopetti muusikon työt lähes kokonaan keskittyen tuottajan ja managerin töihin. Muut jäsenet hankkivat elantonsa soittamalla eri sessioissa sekä mm. antamalla soittotunteja.

Loppuvuodesta 2001 bändi esiintyi ensimmäistä kertaa hajoamisensa jälkeen yhdessä New Yorkissa, tämä pikku hiljaa viritti kaikkien ajatukset kohti suurempaa yhteentulemista. Välit eivät olleet kunnossa vieläkään ja pahiten Sniderin kanssa riitautunut Mendoza saapui oman kertomansa mukaan ensimmäisiin harjoituksiin aseen kanssa. Varsinainen paluu tapahtui vuonna 2003, jolloin Twisted Sister nähtiin mm. Sweden Rockissa sekä Wacken Open Air-festareilla. Bändi on kiertänyt harvakseltaan sen jälkeen ja suosio on pysynyt vankkana. Tänään toteutuva Porin konsertti on Twisted Sisterille jo kahdeksas Suomessa uudelleen kasaamisen jälkeen. Markkinoille on vuosien aikana saatu uudelleen masteroidut versiot bändin klassikkolevyistä, lukuisia livenauhoituksia, DVD-julkaisuja ja satunnaisia uusia studiolevytyksiäkin. Tekipä yhtye vuonna 2006 kokonaisen joulualbumin ”A Twisted Christmas” ja levytti tätä ennen uusiksi vuoden 1984 klassikkolevynsä ”Stay Hungryn” nimellä ”Still Hungry.” Varsinaista uutta studiolevyä ei ole kuitenkaan koskaan ilmestynyt.

Tragedia iski kun A.J. Pero menehtyi maaliskuussa 2015 vain 55-vuotiaana. Tämä oli yhtyeen mukaan viimeinen sinetti päätökselle paketoida pitkä taival. Peron korvaajaksi viimeiselle kiertueelle saapui entinen Dream Theater-rumpali Mike Portnoy. A.J.:n toukokuussa 2015 Las Vegasissa soitetusta muistokonsertista julkaistiin äskettäin ”Metal Meltdown” DVD ja myös käynnissä olevalta päätöskiertueelta on luvassa konserttitaltiointi. Yhtyeen varhaisvuosia luotaava ”We Are Twisted F**king Sister”-dokumentti sai sekin odotetun julkaisunsa aiemmin tänä vuonna. Tähän on siis hyvä lopettaa ja bändin mukaan päätös tulee pitämään. Pitkä ura saa lopullisen päätöksensä yhtyeen kotiseuduilla New Jerseyn Lakewoodissa 1.10.2016 pidettävässä konsertissa. Tänään kuitenkin Twisted Sister on vielä elossa ja edelleen huippuvedossa, joten Porissa tulee kaikumaan varmasti bändin ja tuhansien fanien yhteislauluna korkealta ja ehkä kovemmin kuin maassamme koskaan:

”This is our life, this is our song!”

Teksti: Ville Krannila

twisted sister

Twisted Sister esiintyy tänään Porispere-festivaaleilla Porin Kirjurinluodossa. Mukana ovat myös kotimaisen hevin merkkinimet Diablo, Stam1na ja Reckless Love sekä laulaja Mike Howen kanssa paluun tekevä Metal Church. Metalliluola on paikalla. Katso illan soittoajat alta:

Portit aukeavat klo 15:30.

Päälava:

Diablo 16:30
Sanni 18:15
Stam1na 20:45
Twisted Sister 23:00

Tuulivoimala-lava:

Reckless Love 17:20
Metal Church 19:30
Maj Karma 22:00
Roope Salminen & Koirat 00:15

www.porispere.fi

Viralliset jatkot pidetään BarKinossa klo 23-04. Porispere-rannekkeella vapaa pääsy. Muilta 6€ (klo 24 jälkeen).

Twisted Sisterin viimeisimmän settilistan saa tarkistettua linkistä.

Katso alta Twisted Sisterin esitys kappaleesta ”The Price” A.J. Peron tribuuttikonsertista 2015:

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.