The Jelly Jam – Profit (2016)

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
MAINOS:


[three_fourth]The Jelly Jam, eli basisti John Muyngin (Dream Theater), kitaristi-vokalisti Ty Taborin (King’s X) ja rumpali Rod Morgensteinin (Winger, Dixie Dregs) sivuprojekti julkaisi uransa neljännen albumin Prophet Profit  27.5. Allekirjoittaneelle tämä bändi oli tuttu ainoastaan nimenä, joten pääsin päräyttämään levyn CD-soittimeen ilman suurempia ennakkoluuloja siitä, millaista materiaalia orkesterin musiikki tulisi olemaan.

Albumin starttaa Taborin emobändin King’s X:n melkoisesti mieleen tuova keskitempoinen rokkari Care. Hieman indie rock-sävyjäkin tavoitteleva biisi ei missään vaiheessa rokkaa, vaan keskittyy fiilistelyyn. Levyn toinen biisi Stain on the sun, on melkeinpä balladi, joka jatkaa edeltäjänsä tunnelmallisissa, mutta samalla varsin alakuloisissa tunnelmissa. Levyn kolmannen biisin, Waterin aikana minulle valkeni millainen orkesteri The Jelly Jam on: Bändi soittaa synkkää ja alakuloista progehenkistä ja hieman indiesävyistä rokkia. Water kulkee myös tässä hengessä, mutta kappaleesta löytyy kuitenkin pari edeltäjäänsä parempi melodinen koukku.

Levyn neljäntenä biisinä kuultava Stop kulkee jälleen keskitempoisena tunnelmapalana eteenpäin. Biisi ei oikeastaan auennut minulle ollenkaan. Levyn viidentenä biisinä kuultava Perfect lines (Flyin’) lähtee käyntiin melkoisena häröilynä, mutta asettuu sen jälkeen varsin nopeasti orkesterin perusmeininkiin, eli biisi on jälleen kerran alakuloista tunnelmointia, joka ei rokkaa, eikä siinä ole myöskään juuri tarttuvuutta. Kappaleesta löytyy kuitenkin hieno Taborin kitarasoolo. Levyn kuudes biisi Mr. Man uhkailee hieman rokkaavammalla meiningillä Taborin kitaran riffitellessä varsin muikeasti. Onnistunut kertosäe, Taborin kitarasoolo, sekä biisin lopun tahtilaji-ilotulitus kruunaavat kipaleen yhdeksi levyn harvoista positiivista hetkistä. Memphis aloittaa seitsemäntenä viisuna levyn loppusuoran varsin pirteänä rokkauksena. Tätä rokkaavampaa vaihdetta ei kuitenkaan kestä kauan, sillä levyn kahdeksas ralli Ghost town palaa jällen levyn alkupuolen tunnelmiin, ollen varsin mitäänsanomaton keskitempoinen tunnelmapala. Jälleen keskitempoisena starttaava Heaven aloittaa levyn neljän viimeisen kipaleen loppusuoran, ollen mielestäni melkoisen turhanpäiväinen fiilistelypala. Levyn kymmenes ralli Permanent hold on instrumentaali, jossa Morgensteinen marssikomppi tukee Taborin taidokasta ja hyvin Eric Johnson-henkistä sooloilua. Biisin lopussa orkesteri suuntaa laukkansa aika lähelle jopa free jazz-fiiliksiä. Ainakin minun korvaan tämä häröily toimi sopivana ”korvienputsaajana” useamman keskitempoisen ja rehellisesti sanottuna varsin tylsän fiilistelupalan jälkeen. Levyn toiseksi viimeinen biiisi, Fallen on jälleen kerran keskitempoinen tunnelmapala, johon minun oli todettava: Ei kiitos. Ei enää. Levyn päätösraita Strong belief jatkaa toiveistani huolimatta keskitempo-linjalla, päättäen tämän musiikillisesti melkoisen alakuloisen ja luvalla sanoen todella tylsän albumin paremman termin puuttessa: alakuloisesti.

Summa summarum: The Jelly Jamin voi huoleti laskea soittajien CV:en perusteella progressiivisen rokin superbändiksi. Valitettavan usein nämä superpumput ovat kuitenkin vähemmän kuin osiensa summa, kuten The Jelly Jamkin mielestäni on. Muusikkoina miehet ovat erittäin taitavia, mutta kun kappalemateriaali on sievästi sanottuna varsin hetkessä unohtuvaa tunnelmointia, niin en voi juuri tätä albumia erityisemmin kehua. Heikoin lenkki orkesterissa on mielestäni Ty Tabor. Miehen kitarointi on taidokasta, mutta mies on laulajana melkoisen munaton ja kasvoton. Musiikillisesti bändin lähin vertailukohta on miehen emobändi King’s X, mutta biisit kaipaisivat ehdottomasti ison nipun koukkuja, tarttuvia riffejä sekä taitavamman ja sielukkaamman laulajan.
Kenelle tätä suosittelisi? En rehellisesti sanottuna tiedä. Ehkäpä sopiva kohde voisi olla univajeesta kärsivät. Sen verran nukuttava levy  Prophet Profit on.

4- / 10

Ilkka Järvenpää


[/three_fourth]
[one_fourth_last]
the jelly jam
Care
Stain on the sun
Water
Stop
Perfect lines (flyin’)
Mr. Man
Memphis
Ghost town
Heaven
Permanent hold
Fallen
Strong belief
[/one_fourth_last]

Website | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-