Iron Maiden -vokalisti Bruce Dickinsonin kuuden sooloalbumin sarja sai jatkoa liki 20 vuoden levytystauon jälkeen, kun seitsemäs pitkäsoitto ”The Mandrake Project” näki päivänvalon maaliskuun alussa 2024.
Edellinen soololevy ”Tyranny Of Souls” oli julkaistu vuonna 2005, joten uutuus otettiin ilolla vastaan ympäri maailman. Vielä uutta levyä suurempi uutinen oli se, että Dickinsonille julkaistiin mittava kiertue albumien väliä pidemmän tauon jälkeen. Ennen tämän vuoden rundia edellinen soolokeikka oli soitettu vuonna 2002.
Tuona kesänä Dickinson nähtiin Kaisaniemessä järjestetyn Tuska-festivaalin päätöspäivän pääesiintyjänä ja show oli samalla yksi kiertueen viimeisistä. Esitys on jäänyt mieleen mainiosta settilistasta ja kesäisestä hyväntuulisuudesta. Tuolloin setissä kuultiin soolokimaran lisäksi muutama Dickinsonin kirjoittama Iron Maiden -kappale ja konsertti oli yhtä juhlaa alusta loppuun. Näin komealla setillä sooloprojektin live-esitykset saateltiin 22 vuoden tauolle:
Silver Wings
Back From The Edge
Broken
Revelations
Accident Of Birth
Darkside Of Aquarius
The Tower
Tears Of The Dragon
Laughing In The Hiding Bush
Drum Solo
Innerspace
Bring Your Daughter… To The Slaughter
Tattooed Millionaire
The Prisoner
Powerslave
Delilah
Kun tieto vuoden 2024 soolokiertueen saapumisesta Helsinkiin julkaistiin, oli faneilla aihetta juhlaan ja liput Kulttuuritalolle myytiin loppuun hetkessä. Monilla vanhemmilla kuulijoilla oli mahdollisuus ottaa uusinta vuoden 2002 tai aiemmista konserteista ja mikä parasta, nuoremman polven Iron Maidenin ja Bruce Dickinsonin ystäville tarjottiin nyt mahdollisuus kuulla soolotuotantoa ensimmäisen kerran livenä.
Iron Maiden on esiintynyt Suomessa kymmeniä kertoja, viimeksi vuosi sitten Tampereella, joten Dickinsonin soolokeikat ovat huomattavasti harvinaisempaa herkkua. Kiertueelta kantautuneiden tietojen mukaan Iron Maidenia ei tällä kertaa kuultaisi, vaan setti oli rakennettu täysin soolotuotannon varaan. Hypätään mukaan Kultuuritalon iltaan ja katsotaan, onko aika kullannut muistot vai onko legendaarinen vokalisti vielä iskussa soolomateriaalinsa parissa?
Hieman ennen ilmoitettua aloitusaikaa tunnelma täpötäydessä salissa sähköistyi ja yleisö otti tilanteesta heti ilon irti, ”Olé, olé, olé – Brucee, Brucee” yhteislaulun täyttäessä salin koko katsomon voimalla. Laulu jatkui avauskappaleena olleen ”Accident Of Birthin” aikana. Kertosäkeeseen koko Kultuuritalo yhtyi huikealla intensiteetillä: “Welcome home, it’s been too long, we’ve missed you, Welcome home, we’ve opened up the gates, Welcome home to your brothers and sisters, Welcome home to an accident of birth”.
Bruce oli elementissään ja heti ensitahdeista lähtien hommasta välittyi suuri nautinto ja intohimo. Dickinson säntäili lavalla edestakaisin vinhaa vauhtia saaden yleisön täydellisesti hyppysiinsä. Tuntui, että pitkä 22 vuoden odotus purkautui heti avausbiisin myötä äärimmilleen yleisön nauttiessa täysin siemauksin.
”Tyranny Of Souls” -albumin ”Abduction” jatkoi vahvalla latauksella ja tunnelma oli kirjaimellisesti katossa. Vanha ”Laughing In The Hiding Bush” ja uuden kiekon ensimmäinen single ”Afterglow Of Ragnarok” soivat peräkkäin tasapainoisina, vaikka kappaleiden julkaisuväli on huimat 30 vuotta.
Seuraavan numeron esittelyssä Dickinson totesi ensin vihjailevasti: ”Koskaan aiemmin ei olla soitettu yhtään George Michaelin kappaletta”, mutta jatkoi hetken päästä: ”Eikä soiteta tänään”. Sen sijaan kuultiin vuoden 1996 ”Skunkworks” -levyn ”Faith”. Knoppitietona mainittakoon, että “Skunkworksista” piti alun perin tulla myös uuden yhtyeen nimi, mutta levy-yhtiö ei suostunut julkaisemaan albumia muulla kuin Bruce Dickinsonin nimellä.
Keikan aikana kuultiin paljon Dickinsonin tarinoita ja alustuksia esitettäviin kappaleisiin, mikä täydensi hienosti illan runsasta antia. Hieno ja tunteikas ”Jerusalem” oli kerrassaan mahtavaa kuultavaa ja Dickinson osoitti, että lauluääni on edelleen täydessä terässä. Vahva veto! ”The Chemical Wedding” -albumin nimikkokappaleessa oli yleisön jälleen mahdollista venyttää äänijänteitään ja biisin jälkeen Dickinson saatiin aidosti liikuttumaan katsojien laulaessa lähes eteläamerikkalaiseen tyyliin, kuten hetki ennen keikan alkua.
Yhteislaulu jatkui, kun vuorossa oli vuoden 1994 “Balls To Picasso” -LP:n tähtihetki ”Tears Of The Dragon”, eli yksi Dickinsonin tunnetuimmista soolokappaleista. Koko bändin kemiat tuntuivat kohtaavan poikkeuksellisen hienosti ja tällaista soittamisen riemua ei ole hetkeen nähty.
Monipuolinen, Quentin Tarantinon hengessä elokuvamusiikillisia osia sisältävä ”Resurrection Men” tarjosi vastapainoksi myös Black Sabbath -tyylistä raskasta riffittelyä. Tämä, kuten myös muut uuden albumin numerot saivat uutta virtaa livenä. Nyt keikan jälkeen kuunneltaessa näistä löytyy tuoreita ulottuvuuksia myös levyversioihin.
Lavan taustalla näytettiin soitettuja kappaleita tukevaa kuvitusta, videoita sekä livekuvaa. Esimerkiksi seuraavana kuullun singlelohkaisu ”Rain On The Gravesin” mustavalkoinen video oli tyylikäs, ja tuki tätä pitkää sovitusta hienosti.
Napakan rumpusoolon jälkeen siirryttiin alun perin Edgar Winter Groupin levyttämän ”Frankenstein”-instrumentaalin pariin. Kyseessä oli riemukas musiikki-iloittelu, missä bändi tarjosi parastaan ja myös Dickinson esitteli lyömäsoitintaitojaan. Jazzahtavia sävyjä sisältänyt teos jakoi varmasti mielipiteitä, mutta allekirjoittaneelle se tarjosi huikean elämyksen. Psykedeelinen loppu saatteli tämän välipalanumeron päätökseen.
”The Chemical Weddingin” “The Alchemist” ja “Accident Of Birthin” ”Darkside Of Aquarius” viimeistelivät illan varsinaisen setin. Usein äänentoistoltaan vaikealla Kultuuritalolla oli vaihteeksi onnistuttu erinomaisesti ja myös tämä seikka alleviivasi omalta osaltaan keikan ainutlaatuisuutta.
Encoreiden aluksi melodinen ”Navigate The Seas Of The Sun” rauhoitti tunnelmaa, mutta ei latistanut sitä. Dickinsonin pitkällä puheella alustaman ”Book Of Thelin” jälkeen oli aika esitellä illan bändi. Kitaroinnista vastasivat Philip Näslund ja Chris Declerq, koskettimia ja keytaria soitti Mistheria ja rumpusetin takaa löytyi Dave Moreno. Suurimmat suosionosoitukset keräsi valovoimainen basisti Tanya O’Callaghan, joka nähtiin viimeksi Suomessa kaksi vuotta sitten Whitesnaken riveissä.
Kiertueelle oli alun perin tarkoitus lähteä kyseenalaisesti ainoastaan yhden kitaristin voimin. Ainoan kiertuesoittajan roolissa piti olla Dickinsonin luottomies Roy Z, mutta studiokiireet pakottivat hänet jäämään sivuun ennen pitkän kiertueen alkua. Myös Adrian Smithin nimi oli jossain vaiheessa huhuissa esillä toiseen kitaraan, mutta tämä osoittautui uutisankaksi. Lopulta livekokoonpanoon löydettiin kaksi kitaristia ja kaksikko Näslund/Declerq oli laadukas valinta.
”Book Of Thelin” jälkeen myös illan viimeinen kappale ”The Tower” oli peräisin ”The Chemical Wedding” -pitkäsoitolta ja Dickinsonin lisäksi myös yleisö käytti viimeiset äänenrippeet kertosäkeessä. Albumi vaikuttaa olevan Dickinsonin suosikki, sillä siltä kuultiin illan aikana viisi esitystä. Huomionarvoisesti vuoden 1990 debyytti ”Tattooed Millionaire” jäi tuotannon ainoana levynä setistä kokonaan ulos.
Kulttuuritalolla koettiin yksi tunti ja 50 minuuttia sellaista ilotulitusta, ettei vastaavaa aivan heti muistu mieleen. Homma rullasi iloisesti ja vapautuneesti, mikä siivitti myös yleisön todelliseen hurmokseen. Esiintyminen sai viime vuosien tiukasti käsikirjoitetut Iron Maiden -keikat tuntumaan täysin rutiinisuorituksilta. Tätä iltaa tullaan muistelemaan paikalla olleiden toimesta vielä pitkään! 10 pistettä, 5 tähteä (tai mitä asteikkoa haluaa käyttää) on nyt ainoa käytössä oleva arvosana.
Illan lämppäripestin täytti oman vain vajaan puolen tunnin vuoronsa hyödyntänyt Temple Balls. Mainio hard rock oli hyvä avaus illalle ja tämä oululaisbändi on pirteäksi havaittu myös aiemmissa Metalliluolan keikka-arvioissa. Lyhyt esiintymisaika oli tähän paikkaan riittävä ja shown intensiteetti säilyi tiiviinä. Myös itse Bruce Dickinson oli käynyt katselemassa ja kuuntelemassa oululaisten soittoa lavan sivulta.
Toivottavasti Dickinson saadaan mahdollisimman pian takaisin esiintymään Suomeen. Haluja varmasti on, sillä vokalisti spiikkasi lavalta yhtyeen tarvitsevan suuremman keikkapaikan tulevaisuudessa.
Raportti ja kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
