MAINOS:



Kotimainen dark rockia ja metallia yhdistelevä DOL vastaili Metalliluolan kysymyspatteristoon. Tutustu yhtyeeseen alla.

Bändin nimi: DOL
Yhtyeen genre: Dark rock/Metalli
Ketä yhtyeeseen kuuluu: Eero ”Mc” Veri (kitara/laulu)
Hades Faith (kitara)
Jykä (basso)
Lauri Dante (kosketinsoittimet)
Catsy (rummut)
Mistä yhtyeenne on kotoisin: Hämeenlinna/helsinki
Yhtyeenne esikuvat: Ozzy Osbourne
Him
Marilyn Manson
Sentenced
Kertokaa yhtyeenne taustatarina: DOLin tarina liittyy oleellisesti laulaja Eeron tarinaan, tarkemmin sanottuna selviytymistarinaan. Vuonna 2015 Eeron edellinen yhtye Odalisuqe hajosi, jättäen hänet täysin tuuliajolle. Bändin hajoamisen lisäksi samaan syssyyn meni parisuhde, sekä asunto alta. Edessä ei ollut kovinkaan valoisa tulevaisuus, sillä tilanne oli johtanut syvälle päihdekierteeseen ja asunnottomuuteen. Jollain ilveellä mies sai kuitenkin tehtyä bändinhakuilmoituksen muusikoiden nettiin ja tätä myötä gmailin saapuneet kansioon kolahti mahdollisuus koesoittoon uuteen bändiin. Tuon bändin rumplaina toimi Catsy. Tästä alkoi ystävyys sekä pitkä ja kivinen tie kohti nykyistä raittiutta, jossa tämä ystävyys näytteli ratkaisevaa roolia. Tuo ensimmäinen bändi oli kuitenkin tuhoon tuomittu projekti, jonka hajottua Eero ja Catsy perustivat DOLin. Noin vuosi kesti saada kokoonpano nykyiseksi ja kokeilimme useita soittajia kitarassa ja bassossa, ennen Hadeksen ja Jykän löytymistä. Biisin tekoon ryhdyttiin aika lailla välittömästi ja 2020 julkaistiinkin ensimmäinen EP nimeltä Between Love and Death. EPnjulkaisijaksi tuli Jyväskyläläinen Inverse Records, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut siitä lähtien. Maaliskuun 30. päivä julkaistaan toinen EP, nimeltään Amor Brutale.
Minkälaiset tavoitteet yhtyeellänne on: Tavoitteena tähdet taivaalta.
Ehkä kuitenkin sitä ennen olisi syytä saada enemmän kuuluvuutta yhtyeelle uusien julkaisujen myötä ja ennen kaikkea keikkailla paljon!
Minkälainen työnjako musiikin tekemisessä on: Eero tekee kaikki biisit yleensä suht valmiiksi demoversioiksi, joista alamme koko bändin voimin työstämään biisejä lopulliseen muotoonsa. Ensin treenaamme biisit treeniksellä hyvin, jonka jälkeen nauhoitamme parhaimmat studiossa julkaistavaan kuntoon. Jokainen saa kirjoittaa omia osuuksiaan ja ehdottaa eri juttuja, mutta pääosin biisit menevät suht lähelle Eeron kirjoittamaa sävellystä, pienin sovituksellisin muutoksin.
Millainen kokemus bändinne on livenä ja miksi yhtyeenne keikoille kannattaa tulla: Yleisön reaktioista päätellen kokemus on mieleinen. Pyrimme antamaan mahdollisimman hyvän visuaalisen kokemuksen yleisölle, sekä tietysti mahdollisimman tarkasti soitetun keikan. Parasta keikka on ollut niinä kertoina, jolloin yleisö on tanssinut hulluna Maniac koverimme tahtiin ja kun koko yleisö on laulanut pitkiä wooo-oo-ooo melodioita Eero Veren laulattaessa heitä. Pyritään saamaan keikasta suht interaktiivinen kokemus.
Uusimman levynne nimi: Amor Brutale (EP ilmestyy 30.3.23)
Avatkaa uuden levynne/julkaisunne taustoja. Mikä on toiminut sen inspiraationa ja miten tuotos on syntynyt: EP on syntynyt kokonaisuudessaan korona pandemian aikana, kun bändillä ei ollut enää keikkoja eikä yhdessä vaiheessa edes treenaaminen ollut mahdollista kehä 3 sulun vuoksi. Eero sävelsi tuona aikana (2020–2021) noin 80 biisin rankaa, joista valitsimme 5 Amorille sopivaa kappaletta ja aloitimme tuotannon. Kun treenaamaan taas pääsi, hioimme biisit levytyskuntoon ja aloimme etsiä sopivaa studioa. Muutaman mutkan ja lisärajoituksen kautta päädyimme ratkaisuun, jossa nauhoitimme kaiken itse ja Stratovariuksen Matias Kupiainen lähti messiin tuottamaan ja miksaamaan/masteroimaan EPtä.
Musiikillisesti halusimme tehdä jotain, joka olisi selvästi edellisestä materiaalista erottuvaa, joskaan ei liikaa. Päädyimme käyttämään aiempaa hevimpää saundia sekoitettuna kone/sample-elementteihin. Lyyrisesti Amor käsittelee paljon ihmisen sisäistä elämää, sisäisiä demoneita, mielenterveysongelmia ja niiden kanssa elämistä sekä rakkauden kivuliasta puolta. Inspiraationa biiseille on toiminut Eeron oma elämä ja kohtaamat vaikeudet.
Minkä bändin kanssa lähtisitte kaikkein mieluiten kiertämään maailmaa: Jos Him tekisi comebackin niin heidän kanssa voisi olla hauskaa taas, mutta aktiivisista vaikka Slipknot olisi hieno kokemus/oppi-isä
Jos uudelta levyltä/vanhasta tuotannosta pitäisi suositella kahta biisiä, niin mitkä ne olisivat ja miksi: Uudelta luultavasti Hand of Hate, jossa tiivistyy hyvin uuden EPn meininki
Vanhasta omasta mielestä paras biisi on My Juliet, joka myös kuunnelluin biisimme spotarissa. Näistä biiseistä varmasti kuulee uuden ja vanhan väliset erot ja yhtäläisyydet hyvin.
Mikä musiikki kolahtaa yhtyeellenne juuri nyt: Paljon kaikkea erilaista, nyt on kuunneltu paljon esim. Arch Enemyä, mutta toisaalta myös joitain poppi puolen juttuja. Myös uutta inspiraatiota haetaan joistain industrial bändeistä
Muita asioita, joita haluatte kertoa yhtyeestänne: Tuossahan tuli jo paljon eri asioita ilmi. Mutta, yhtyeen visiosta sen verran, että emme ole saavuttaneet vielä täyttä potentiaaliamme emmekä löytäneet täysin hakemaamme saundia. Jokin noissa kone/kitaramusiikin hybridissä viehättää ja se on suunta johon aiomme sukeltaa enemmän. Koneet tuottavat vaan tiettyjä haasteita livenä, jolloin kuitenkin haluamme soittaa emmekä vain lyödä mp3 soittimesta musiikkeja ulos. Jotain kuitenkin koneellisen musiikin ja soitetun musiikin kultaistakeskitietä tässä haluaisi löytää.
Minkälaiset terveiset haluatte lähettää lukijoille: Kuunnelkaa uutta EP:tämme Amor Brutalea ja muuta tuotantoamme, katselkaa musiikkivideoitamme, tulkaa keikoillemme. Teemme tällä hetkellä ”Hiljaisuuden Jälkeen” kiertuettamme, joka alkoi syksyllä ja jatkuu näillä näkymin aina loppu kesään. Kiertueella on mukana vaihtelevasti bändit Daiba Cowboys, Miss Vain sekä vakkarina Darkness Is My Canvas, joten pitäkää silmät meidän someissamme, niin ette missaa, kun tulemme sinun paikkakunnallesi!
Ja lopuksi, drugs are bad!
Linkki yhtyeen kotisivulle: https://eerokaasinen81.wixsite.com/dolband
Linkit yhtyeen somekanaville: https://linktr.ee/dolband

https://facebook.com/dol.rockband

Linkki yhtyeen musiikkivideoon:
Linkit yhtyeen Spotify, Bandcamp tms. kanavalle: https://push.fm/fl/dol-handofhate

 

Kuva: Maria Ilonen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.