Tamperelainen rock-yhtye Manzana jää määrittelemättömän pituiselle tauolle.

Kuva: Hannu Juutilainen
MAINOS:




Tiedote 9.5.2023

Tamperelainen rock-yhtye Manzana jää määrittelemättömän pituiselle tauolle. Yhtye on perustettu vuonna 2004 ja julkaissut kuusi levyä. Yhtye on kiertänyt vuosina 2009 – 2020 paljon ulkomailla: Euroopan kiertueita yhtyeellä on vyöllään toistakymmentä ja 2016 – 2019 myös useita Kiinan kiertueita. Yhtyeen industrial-vaikutteinen rock on innostanut myös kotimaan lavoilla runsaan keikkailun muodossa. Yhtyeen laulaja Piritta Lumous tunnetaan myös musiikkiteatteriesiintyjänä sekä tiuhaan keikkailevan 1920-lukuisen Roamin Street Bandin riehakkaana jazz-laulajana. Lumous on julkaissut myös romaanin ja toiminut sanoittajana useille artisteille.

“Nyt keskityn jonkun aikaa teatterin opettamiseen ja muihin bändeihin, mutta kyllähän rokkimuija on aina rokkimuija”  kommentoi Lumous. “Ja kyllähän niitä biisejä ja kirjoja aina mielessä pyörii. Eli never say never.”

“Manzana on silti ikuisesti mun elämäni bändi – me ollaan tehty tuolla ulkomailla niin uskomattomia reissuja että niissä riittää itsellekin ihmeteltävää vielä vanhainkodissa. Mää rakastan sitä Manzanan kanssa liikkuvaa porukkaa ja toimintaa.”

“Sitä paitsi me ollaan edelleen mun mielestä maailman paras bändi. Mutta nyt pidetään taukoa”, Lumous päättää.

Manzanan viimeisin levy Neon Darkness ilmestyi keväällä 2021. Siltä on julkaistu singlet Bang bang holiday ja In the dark.

Muita Manzanan jäseniä näkee jatkossakin keikoilla mm. Aukin, Dear Victimsin, Madame T:n riveissä ja sekä miksauspöytien takana.

https://www.facebook.com/ManzanaFinland

Lähde: Manzana

Profiili |  + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.