[three_fourth]2006 perustettu Espoolainen Standing Ovation keräsi 2012 ilmestyneellä debyyttilevyllään The Antikythera Mechanism mainioita arvosteluja, mutta tältä toimittajalta orkesteri pääsi livahtamaan täysin ohi. Toista levyä saatiin odottaa kolme vuotta, mutta kun bändin toinen levy Gravity Beats Nuclear pärähti postiluukkuuni oli korkea aika selvittää millainen pumppu Standing Ovation todellisuudessa on.
Suomen virallisella listalla julkaisuviikollaan sijalle 28 ponnistanut albumi käynnistyy ”23+23”-introlla. Rauhallinen intro auraa tietä avauskipaleelle ”Permafrostille”. Kyseinen viisu on tarttuvalla kertosäkeellä varustettu progehevi/rock-biisi, jossa on myös AOR-vaikutteita. Biisi toimiikin mainiona avausrallina levylle. Seuraavana kuultava ”Killer, Iron” suuntaa raskaan riffin myötä huomattavasti rankempiin sfääreihin. Biisin kertosäe häviää mielestäni edeltäjälleen, eikä biisi muutenkaan nouse edeltäjänsä tasolle, vaikka kipaleesta löytyykin melkoisesti korvakarkkia progehevi-faneille.
Musavideo-biisi ”Hellbillies” tarjoilee monenlaista meininkiä örinälaulusta banjoväliosaan. Orkesteri huimaa soittotaidollaan, mutta allekirjoittanut ei löytänyt kappaleesta tarttuvaa kertosäettä, jollei siksi lasketa vokalisti Jouni Partasen Cannibal, candy bar-toistoa. Toisaalta eipä sitä kertosäettä aina tarvita. Videobiisin jälkeen bändi siirtyy toisiin tunnelmiin rauhallisesti käynnistyvän ”Fool’s Paraden” myötä. Kotimaisen YUP:n hengessä käynnistyvä kymmenen minuuttia kestävä kappale nousikin yhdeksi suosikikseni levyllä. 10 minuuttia kestävä kappale oli orkesterille pelkkää lämmittelyä, sillä seuraava biisi ”Lifeline” rikkoo kestollaan 18 minuutin rajan. Lukuisia osia sisältävä biisi on vakuuttava taidonnäyte orkesterilta, sillä bändi pystyy varsin hyvin pitämään kappaleen jännittettä yllä.
Pitkällä instrumentaali-introlla käynnistyvä ”The Great Attractor” yllättää 70-luvun proge-meiningille kumartavalla säkeistöllään, ollen hieno näyte orkesterin ammattitaidosta. Levyn toiseksi viimeisenä kuultava ”Run Little Mouse Run” tuo jollain tavalla mieleen System of a Downin yllättäen kuulijan mm. Blast-beateilla. Levyn viimeinen kipale ”I Am” käynnistyy kitaran ja laulun voimalla esitellen bändin herkempää puolta. Balladiksi laskettava kappale nousi omaksi suosikikseni ja toimi samalla hienona päätöksenä levylle.
Summa summarum: Standing Ovation on erittäin taitava orkesteri. Bändin niputtaminen ”pelkäksi” progehevibändiksi olisi mielestäni vääryys, sillä levyltä löytyy sen verran paljon erilaisia tunnelmia. Jos megakriittiseksi rupeaa, niin minulle musiikissa (sori Yngwie) usein vähemmän on enemmän. Pitkät biisit vaativat kuulijalta melkoisesti, eikä pieneltä keskittymisen herpaantumiselta voi aina välttyä. Kaikesta huolimatta Standing Ovation on taitava bändi, joten levy saa tältä kriitikolta kohteliaat aplodit. Varsinaiset seisaaltaan annetut aplodit säästän vielä tulevaisuuteen.
7-/10
Ilkka Järvenpää
Standing Ovation Facebook
Bändin kotisivu: http://www.standingovationband.com/
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. 23+23
2. Permafrost
3. Killer, Iron
4. Hellbillies
5. Fool’s Parade
6. Lifeline
7. The Great Attractor
8. Run Little Mouse Run
9. I Am[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
 - levyarvio. Metalliluola, Ilkka Järvenpää.){kind=link}