Helsingin Hartwall Arena sai kunnian toimia metallijätti Slipknotin vuoden 2016 kiertueen avajaisestradina. Bändi onkin kiertänyt kotimaatamme sangen mukavasti sitten ensikeikan 2002 ja esimerkiksi edellinen vierailu Suomessa 2015 Helsingin Jäähallissa oli loppuunmyyty. Nyt oltiin pykälää isommalla tantereella ja ihan jokaista lippua ei oltu saatu myytyä tai sitten tiukanpuoleinen pakkanen esti herkimpien takakaarilaisten saapumisen paikalle.
Uutta paluuta tekevä skate/HC/thrash/punk/metal-kvintetti Suicidal Tendencies toimi lämmittäjän virkana. Yhtye paiskoikin varsin mukiinmenevän, energisen ja viihdyttävän setin vaikka kohmeisen maanantaiyleisön houkutteleminen villeimpiin nyrkinnostatuksiin osoittautuikin aika haastavaksi saavutukseksi. ST:n keulakuva Mike ”Cyco Miko” Muir oli hyvässä vedossa vaikkakin kehäketun imelät ja melko naiivit välispiikit saivat ainakin aikuisemman yleisön tuntemaan olonsa lähinnä vaivaantuneeksi. Silti legendoille pointsit kotiin hyvästä showsta. Levy lähtee tilaukseen!
Knot aloitti vahvan ja visuaalisen alkuintron jälkeen The Negative Onella ja yleisö oli välittömästi pelissä mukana ja seuraavat Disasterpiece ja Eyless vain lisäsivät raivoa. Oma suosikkini Psychosocial saatiin kuulla setin keskivaiheilla. Suunnilleen näillä main alkoi pittikin pyöriä pykälää rajummin Arenan kentällä. Vanha klassikko Wait And Bleed toimii kaikkien näiden vuosien jälkeenkin ja tuntuu, että vastahan Slipknot tuli tietoisuuteemme. Maskimiehet ovat kuitenkin runtanneet meteliään jo reilun 20 vuoden verran eli mistään tähdenlennosta ei ole kyse. Uusina livebiiseinä oli erittäin hyvinä valintoina otettu mukaan Skeptic ja I Am Hated. (sic) ja Surfacing jäivät vielä erityisesti mieleen muutenkin brutaalista ja raa’asta illasta. Heikkoja hetkiä ei muutenkaan illan friikkisirkuksesta löytynyt etsimälläkään.
Knot kuuluu siihen kategoriaan bändejä, jotka kannattaa nähdä livenä. Se ei jätä kylmäksi ja sen mielipuolista menoa on miellyttävää seurata. Hartwall Arenalle rakennettu stage olisi saattanut silti vaatia muutaman lisäneliön, jotta koko bändi olisi päässyt paremmin esille. Corey Taylor on kuitenkin mutkaton showmies ja selkeä keulakuva, joka hautaa äänellään ja karismallaan kaikki mahdolliset muut puutteet. Uuden settilistan myötä kuitenkin yllättävän monessa biisissä Shawn ”Clown” Crahan ja Chris Fehn jäivät aika työttömiksi ja tyytyivät nojailemaan roskapönttöihinsä tai kieppumaan ympyrää. Patarumpujen soundit jäivät myöskin totaalisesti muiden soittimien taustalle eikä musiikillista lisäarvoa näistä juurikaan syntynyt. Toisaalta Sid Wilson juoksenteli tapojensa mukaisesti ympäri lavaa ja kävi jopa seksuaalisesti häiriköimässä Clownin rumpusettiä. Joey Jordisonin paikan rumpupatterin takana ottanut Jay Weinberg hoiti urakkansa moitteettomasti. Kitaristit Jim Root ja Mick Thomson yhdessä Craig ”133” Jonesin kanssa vetivät eleettömästi, mutta kylmän viileästi illan urakkansa.
Väitän, ettei parempaa keikkaa voi vuoden alku tarjota. Vauhti ei hyytynyt bändiltä eikä yleisöltä koko illan aikana. Knotin esiintyminen ja presenssi tuo mieleen kasarikauhuleffan, jossa läjä mielisairaalasta karanneita kaheleita mesoaa ja saarnaa julmaa manifestiaan seuraajilleen. Omaksi harmiksi People=Shit ja The Heretic Song jäivät kuulematta, mutta toisaalta tämä lista antoi lisätilaa monelle muulle hyvin toimivalle livebiisille.
Slipknotin yleisö jakautui aika laajalle segmentille ja mättöä otti vastaan hyvässä hengessä niin teiniangstia potevat yläkoululaiset kuin kaltaiseni kulahtaneet ikinuoret rokkikukot. Väkijoukosta löytyi pellepukua, kaasunaamaria ja barcodella varustettua haalarijengiä. Bändin ahkera keikkailu ja laadukkaat musiikilliset ansiot varmistavat, että uusille levyille löytyy aina kuulijakuntaa ja keikoilla käy varmasti väkeä riehumassa jatkossakin. Ja onhan Knot vaan ihan v*tun kova bändi.
SETTILISTA:
Be Prepared for Hell
The Negative One
Disasterpiece
Eyeless
Skeptic
I Am Hated
Killpop
Dead Memories
Everything Ends
Psychosocial
Wait and Bleed
Duality
The Devil in I
Metabolic
(sic)
Encore:
Surfacing
Left Behind
Spit It Out
TEKSTI & KUVAT: Pete Alander
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.