Porilainen Serpico on vaivihkaa edennyt jo kolmanteen täyspitkään albumiinsa. Minulle bändi on täysin uusi tuttavuus, mutta välillä päätoimittaja yllättää lähettämällä arvioon uusia julkaisuja, jota kautta tämä tuotos minulle päätyi. ”The Chosen Four” on taltioitu Astia studiolla legendaarisen rocktuottaja Anssi Kipon toimesta ja tuhdit soundit hivelevät korvaa.
Serpico paiskii rehellistä hard rockia genrenomaisin tunnusmerkein, joten rouheat ja potkivat soundit sopivat tähän kuin nakutettu. Sanoitukset kertovat juuri niistä asioista mitä nuorten tai miksei vanhempien miesten päässä pyörii ja kitaravetoinen rock maustaa sanomaa. Soittotaito on ryhmällä kohdallaan, joten siitä ei jää homma kiinni, mutta sitten tullaan perimmäisten kysymysten äärelle. Kuinka on itse biisien laita?
Olen kuunnellut levyn läpi lukuisia kertoja ja todennut, että tämä vaatii yllättävän paljon kuuntelukertoja avautuakseen. Albumin starttaava kolmikko ”Riverbanks”, ”Midnight Cowboy” sekä ”Rock Your Brain” ovat hyviä kappaleita, mutta ne eivät kertakuuntelulla mieleen jää, joten uusintakierroksia tarvitaan. Kertosäkeet soivat komeasti ja niissä esitysten voima piilee. Erityisesti ”Midnight Cowboy” on voimakas biisi upeine kertosäkeineen ja säemelodioineen nousten albumin parhaimmaksi raidaksi.
Lisää tarttuvuutta tai koukkuja olisi kaivannut myös lopuille raidoille, sillä nyt ne jäävät aloitustriplan varjoon. Promoliitteessä hehkutetaan levyn balladia ”Dark Energya”, johon on haettu riisutumpaa lähestymistapaa. En ole mikään hitaiden balladien suurin ystävä, mutta komea kertosäe tähän on rakennettu ja riisuttu lähestymistapa toimii. Silti tuntuu, että bändi on omimmillaan rokkaavammilla raidoilla, missä saa rähistä ja rokata kunnolla. Esitykset kuten ”I Am A Rocker”, ”Holy Rocks Outta Body” sekä ”Smokin´Hot Mama” edustavat juuri tätä osastoa.
Vaikutteet erottuvat, kun niitä osaa etsiä, mutta suorat lainaukset eivät hyppää silmille. Skid Row ja 1980–90 -luvun taitteen rokimmat retkueet tulevat paikoin mieleen ja se on aina hyvä asia. Levyllä on myös vaihtelevuutta ja kappalelistaa on varmasti mietitty tarkkaan. Tempoltaan ja tunnelmaltaan erilaiset biisit on siroteltu erilleen toisistaan ja tämä pitää mielenkiintoa paremmin yllä.
Albumin loppuun säästetty ”The Last Days Of Monopoly” on kestoltaan kuusi minuuttinen ja on ainoa raita, jonka kanssa on vaikeuksia, vaikka vokalisti Kalle Virtanen, tai Vee Dour kuten taiteilijanimi kuuluu, päästelee menemään hurjasti. Pisteet myös rumpali Jani Serpicolle lehmänkellon käytöstä! Se laittaa aina hymyn huulille, kun sitä sopiviin väleihin säästeliäästi käyttää.
Vaikka albumi ei vielä napakymppi ole, hieno näyte se Serpicolta on. Melodisen hard rockin nimeen tässä vannotaan. Olisi ollut kiva kuulla myös yhtyeen aiemmat tuotokset vertailukohdiksi siihen, miten ryhmä on matkan varrella kehittynyt.
Voisin myös kuvitella, että Serpicon vahvuus pääsee paremmin esille livetilanteissa. Kuuma rock-klubi on kuin tehty tällaisen musiikin esittämiseen ja jos pojat alueesi esiintymisareenoille ilmaantuvat, kannattaa käydä tsekkaamssa millaisen shown he saavat aikaan. Ensihätään voi tarkistaa albumilta lohkotut videojulkaisut YouTubesta, jotta saa kiinni millaisesta hommasta tässä on kyse.
7/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1. Riverbanks
2. Midnight Cowboy
3. Rock Your Brain
4. I Am A Rocker
5. Dark Energy
6. Silent Love
7. Smokin’ Hot Mama
8. Holy Rocks Outta Body
9. The Last Days Of Monopoly
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}