Serpent Spells – Mantras Within Ascending Fire EP (2016)

MAINOS:




[three_fourth]Vuonna 2014 perustettu Bangladeshilainen Serpent Spells on iskenyt pihalle ensimmäisen tuotoksensa. EP kantaa nimeä ”Mantras Within Ascending Fire” ja edustaa tyylisuunnaltaan vihaista ja hyvin pahansuopaa mustaan metalliin taipuvaa death/thrash metallia.

Bändin logo sekä EP:n kansikuva ovat omiaan herättämään mielenkiinnon. Ensimmäiset kuuntelukerrat antavatkin selvän viestin, että nyt vedetäänkin täysillä ja armoa on turha odottaa. Intoa löytyy enemmän kuin taitoa ja toiselle puolella maailmaa halutaan antaa merkkiä, että kyllä täälläkin osataan. Ehkä tästä syystä puolalainen levy-yhtiö Godz Ov War on yhtyeensä riveihinsä ottanutkin.

Vokalisti Krypthoth rääkyy demonisella otteellaan vakuuttavasti ollen bändin ehdoton voimavara. Biisit ovat periaatteessa hyviä vetoja vaikkakin liian pitkäksi venytettyjä. Yli kuuden minuutin synninpäästö kappaleessa ”Piercing the Cervix Of Nehemah” tuntuu lopulta aikamoiselta sekamelskalta vaikka siellä kelpo osioita löytyykin. Riffejä heitellään helvetin ikuiseen liekkiin ja sokeat lampaat uskovat sokaistuneena liikaakin omaan onnistumiseensa. EP:n paras kappale on nimibiisi ”Mantras Within Ascending Fire” joka pysyykin parhaiten kasassa.

Vahvasti 90-luvulle peilaava materiaali on tuotannoltaan hiukan kaksijakoinen etenkin kappaleesta ”Scourge Heretic Consecrationista” johtuen. Biisin alun dempatut riffit ja kitarasoolo kuulostavat ihan hirveältä vaikka biisi lähteekin lopulta ihan kelvollisesti käyntiin. Jatkossa kun nämä sudenkuopat ylitetään ja sovituksiin saadaan vankempaa linjaa, niin lopputulos voi olla aivan toisenlainen.

2½/5

Juha Karvonen

[/three_fourth]
[one_fourth_last]
Serpent Spells cover
1.Prism Of Flesh (Entrance)
2.Piercing the Cervix of Nehemah
3.Scourge Heretic Consecration
4.Mantras Within Ascending Fire [/one_fourth_last]

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-