Tiedote 22.3.2024
Vuonna 2020 Tikkurilassa perustettu Saving Jack on rock-triosta seitsemän hengen orkesteriksi kasvanut yhtye, johon kuuluu niin klassisen musiikin osaajia kuin itseopiskelleita autotallirokkareita. Ässä Recordsille vähän aikaa sitten kiinnitetyltä yhtyeeltä on kuultu tähän mennessä EP:t Free sekä Live Your Life, joita seuraa tänään julkaistu uusi sinkku Losing You.
”Losing You on perinteisen melankolinen erotarina höystettynä räjähtävän energisellä musiikilla ja tiukasti tarttuvilla melodioilla. Musiikillisesti jatkamme siis perinteisellä linjallamme, mutta kappaleella on tuorettakin kulmaa mukana. Alun perin suunnittelimme säkeistöihin reggaehenkisiä takapotkuisia jamitteluja, mutta pienen tuottamisen jälkeen päädyimmekin täysin päinvastaiseen suoraan poljentoon, joka toimii kuin Klamydia konsanaan!”, yhtye hehkuttaa ja jatkaa:
”Janne Saksan ja Eero Kaukomiehen muodostama tuotantotiimimme loi lopputuloksesta energisen ja ison. Kappale on sopivan popahtava ja se jää mieleen ensimmäisellä kerralla. Samalla kerroksia on paljon ja jokaisella kuuntelukerralla löytyy jotain uutta. Ulkopuolisena apuna käytettiin tällä kertaa Vili Itäpeltoa, joka soitti kappaleelle komeat hammondit.”
Uskomattoman livebändin maineessa olevan Saving Jackin tulevat keikat:
12.4. Old Story, Vantaa
26.4. Opus K, Lohja
17.5. Hönö Tampere
Saving Jack on:
Laulu – Ville Muru
Kitara – Timo Pyykkö
Kitara – Jaakko Tanninen
Basso – Heikki Hartikainen
Rummut – Ossie Jaala
Piano – Sampo Anttila
Perkussio – Nils-Ole Römark
FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY | TIKTOK | WEBSITE
Lähde: Ginger Vine Management & PR