Scorpion Child on julkaissut uuden seiskatuumaisen singlen ”She Sings, I Kill.” Biisi antaa esimakua yhtyeen tulevalta toiselta täyspitkältä, joka julkaistaan Nuclear Blastin kautta alkuvuodesta 2016. Bändi on juuri aloittanut kuukauden pituisen Euroopan kiertueen. Skandinaviaan kyseinen rundi ei kuitenkaan saavu.
Katso ”She Sings, I Kill” lyriikkavideo alta:
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.