Satanismia, rikoksia, väkivaltaa ja itsemurhia – Svart Records julkaisee kotimaisen black metallin historiikin.

MAINOS:




pirunkehto

Svart Records julkaisee syyskuussa Tero Ikäheimosen kirjan Pirunkehto – Suomalaisen black metallin tarina. Lähes 500-sivuisessa teoksessa käydään läpi suomalaisen black metallin historia 1980-luvun lopun alkuhämärästä aina nykypäivään saakka, toisinaan aihepiirin laitamilla poukkoillen.

azazel

Kirjaa varten on haastateltu yli viittäkymmentä suomalaista black metal -muusikkoa, pienlehden toimittajaa ja muuta alakulttuurivaikuttajaa. Valtaosa haastatteluista tehtiin kasvokkain ympäri Suomea. Tuloksena syntyi rehellinen kuvaus ehdottomuudesta, äärimmäisyydestä ja kyltymättömästä underground-poltteesta, joka on ajanut ihmisiä black metallin pariin pian 30 vuoden ajan – unohtamatta black metal -alakulttuurin likaisempia puolia: satanismia, rikoksia, väkivaltaa ja itsemurhia. Tällaista teosta ei suomalaisen musiikkikirjallisuuden historiassa ole nähty.

Kirjailija Ikäheimosen mielestä kotimainen black metal oli aikakin laittaa kansiin, sillä aiheesta on kirjoitettu aivan liian vähän niin kotimaassa kuin ulkomailla:
– Black metallista on ulkomailla kirjoitettu useitakin kirjoja, mutta suomalaiset yhtyeet ovat jääneet kaikissa täysin varjoon. Tämän halusin korjata. Minulle oli tärkeää, että ääneen pääsevät nimenomaan tekijät, eivät kokijat. Moni tarina kuullaan ensimmäistä kertaa kirjan sivuilla.

Beheritin ja Impaled Nazarenen kaltaisten genren kivijalkojen lisäksi kirjassa käsitellään koko joukko yhtyeitä, jotka eivät ole koskaan nousseet suuren yleisön tietoisuuteen, mutta jotka ovat jollain muulla tapaa jättäneet jälkensä kotimaisen black metallin historiaan.
– Tärkeä osa black metallin henkeä jäisi mielestäni uupumaan, jos kirjassa käsiteltäisiin vain genren tunnetuimmat nimet. Mukana on yhtyeitä, jotka ovat julkaisseet vain demokasetteja tai korkeintaan seiskatuuman, Ikäheimonen lupaa.

Pirunkehto – Suomalaisen black metallin tarina julkaistaan suomeksi 16.9.2016 ja vuonna 2017 englanniksi. Molempien kirjojen julkaisusta sekä jakelusta tulee huolehtimaan kotimaisen Svart Records levy-yhtiön oma kustantamo Svart Publishing.

Lisätietoja ja otteita kirjasta tullaan julkaisemaan teoksen omalla Facebook-sivulla osoitteessa:
 https://www.facebook.com/pirunkehto/

Kuvat: Azazel (Tero Ikäheimonen),
Pirunkehto – logo ( Taneli Jarva)

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-