50 vuotta sitten harva vielä tunnisti kanadalaisen Rush-trion nimen, mutta muutos oli jo vireillä kun yhtye valmistautui taltioimaan toista studiolevyään. Alkuperäinen rumpali John Rutsey oli saanut tässä välissä kenkää ja tilalle rekrytoitiin hyvin erilainen soittaja Neil Peart. Peart oli aktiivinen lukija ja pohdiskelija, joka kirjoitti sanoituksia. Harvoin tämä osa-alue raskaassa musiikissa jää rumpalin työksi, mutta Rush tarttui viisaasti tähän mahdollisuuteen heti kättelyssä.
Helmikuussa 1975 ilmestyneen ”Fly By Night” -LP:n avausraita “Anthem” kertoi välittömästi uuden rumpalin vaikutuksesta. Kyseessä oli objektivismin kehittäneen Ayn Randin ajatuksiin vahvasti nojannut teos. Vuonna 2020 edesmennyt Peart oli äärimmäisen taitava rumpali, josta tuli yksi sukupolvensa arvostetuimmista perkussionisteista. Neil johdattaa biisissä yhtyeen läpi sinnikkäiden konetulimaisten virveli-rumpusarjojen, joita basisti Geddy Lee ja kitaristi Alex Lifeson seuraavat tarkasti kuin kello. Rutsey oli ollut osaava muusikko, mutta loppujen lopuksi rajoittunut tyyliltään ja koska Rush oli kolmihenkinen kokoonpano tähtäimessään selvästi monipolvisempi soundi, bändi tarvitsi selkeän veturin rumpujakkaralle.
”Anthem” kasvaa Led Zeppeliniä mukailevaksi hard rockiksi, mikä oli alkuvuosina Rushille ominaista, mutta Peartin soitto toi yhtyeelle uuden ulottuvuuden. Biisi kestää vain reilut neljä minuuttia, mutta sisältää useita suunnanmuutoksia yhtyeen tavaramerkiksi muodostuvaa tyyliä ennakoiden. Rumpalin kyky omaksua vaativimpia tahtilajeja inspiroi ja laajensi Leen sekä Lifesonin sävellysmahdollisuuksia, sillä he eivät enää olleet rajoittuneita tavanomaisiin hard rock -rytmeihin.
Intohimoinen lukija Peart auttoi myös suuntaamaan yhtyettä sanoituksellisesti, ja ”Anthem”-kappaleessa asetti sävyn, joka tunnistettaisiin yhtyeestä sen koko uran ajan. Randin vuoden 1964 “The Virtue of Selfishness” -teoksesta lainattu ”Live for yourself, there is no one more worth living for” nostaa yksilön keskiöön. Lopussa Peart toteaa lakonisesti Leen välittämänä. “After all, it was me not you who I came to write this song”.
Peartia syytettiin jopa fasistiksi, vaikka rumpali omien sanojensa mukaan uskoi ainoastaan yksilön ainutlaatuisuuteen ja tämä korostui miehen lyriikoissa. Peartin kirjoitukset ovat usein historiallispainotteisia, ja esimerkiksi ”Beneath, Between, & Behind” käsittelee sekä Amerikan vapautumista Britannian imperialismin ikeestä 1700-luvulla että Watergate-skandaalin jälkeisiä ongelmia vuonna 1974. ”Principles have been betrayed,” Lee laulaa surullisesti ja jatkaa, ”Dream has gone stale”. Kappale päättyy siitä huolimatta optimistisesti: ”Let hope prevail”.
Levyltä löytyy vielä debyyttialbumin kaltaisita materiaalia, joka nojaa Led Zeppelinin vahvaan vaikutukseen kuten ”Best I Can”, mutta yleisilme on jo selvästi hiotumpi sekä progressiivisempi. Peart on kirjoittanut suurimman osan sanoituksista, mutta Lee tarjoilee vielä panoksensa aiemmin mainittuihin ”Best I Can” sekä päätösraitaan ”In The End”, jotka molemmat olisivat voineet löytyä jo edeltävältä pitkäsoitolta.
Kaksi esitystä kuvaa parhaiten bändin jakautunutta persoonaa tuohon aikaan. Jopa singleaineksia omaava nimikappale olisi voinut olla pienimuotoinen hitti. Sävellys on perinteisesti rakennettu ja yhtyeelle epätavallisen ytimekäs. ”By-Tor & The Snow Dog” oli puolestaan bändin ensimmäinen yritys äänittää rockeepos. Snow Dog tässä tapauksessa oli Lifeson ja By Tor Geddy Lee.
Kuten monet Rushin 1970-luvun sovitukset, ”By-Tor & The Snow Dog” on kirjoitettu useaan osaan, aikakauden progressiviisien virtausten ja paljolti Yes-yhtyeen mallia noudattaen, Muinaiseen mytologiaan perustuva katkonainen ja monimutkainen tarina jää vaille selkeää loppuratkaisua, mutta osoittaa suuntaa Rushin seuraavalle albumille ”Caress Of Steel”.
Leen vokaalit heiluvat ”Fly By Nightilla” suurimman osan ajasta korkealla atmosfäärissä, mutta esille on nostettava ”Making Memories” sekä ”Rivendell”, jotka peräjälkeen LP:n kakkospuolella soivina tuovat mielenkiintoisen kontrastin musiikillisesti ja Leen vokaalisuorituksen osalta. Basisti käyttää ääntään hillitymmin ja erityisesti akustisessa ”Rivendell” -balladissa hyvin eri skaalassa kuin yleensä. Vaikka Sormusten Herra -tarinat olisi jo tuolloin voinut jättää käyttämättä, biisissä on jotain koskettavaa.
Rushin tuottajana uran alusta aina 1980-luvulle toiminut Terry Brown on loihtinut levylle 1970-luvun puoliväli huomioiden selkeät, kirkkaat ja tasapainoiset äänimaailmat. Kansitaide ei ole klassikko, mutta aikakautta kuvaava. ”Fly By Night” nousi Yhdysvaltain listoilla keväällä 1975 sijalle 113, mutta myi kultaa Kanadassa. Rush nousi menestykseen todenteolla vasta seuraavan vuoden ”2112”-mestariteoksella, mutta ”Fly By Night” osoittaa merkkien olleen ilmassa jo aiemmin.
8/10
Ville Krannila
1.Anthem
2.Best I Can
3.Beneath, Between & Behind
4.By Tor & The Snow Dog
5.Fly By Night
6.Making Memories
7.Rivendell
8.In The End
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}