Melodista progressiivissävytteistä, mahtipontista ja kevyttä hevirokkia. Sitä on Royal Hunt, jo vuonna 1989 kosketinsoittajansa Andre Andersenin perustama ryhmä juuttien maalta eli Tanskasta.
Ensikosketukseni bändiin tapahtui 1990-luvun lopulla, kun sattumalta sain käsiini vuonna 1995 julkaistun ”Moving Target” -pitkäsoiton. Huomio kiinnittyi suuriin orkestraalisiin sovituksiin sekä ennen kaikkea melodioihin. Biisintekijä Andresenin melodiantaju on jotain sellaista, johon harvoin törmää ja näitä mukaansa tempaavia melodioita riittää sekä lauluun, koskettimiin, että kitaroihin. Ehkä melodioista löytyy jotain, joka vetoaa suomalaiseen mielenlaatuun, sillä niissä on hyppysellinen slaavilaista melankoliaa, ripaus ABBAa ja kourallinen Suomi-iskelmää.
Bändin vuonna 1997 julkaistua ”Paradoxia” pidetään jonkinlaisena kulttilevynä ja se on edelleen oma suosikkini Royal Huntin tuotannossa, mutta nyt arviossa oleva 10 vuotta sitten ilmestynyt ”A Life To Die For” pääsee hyvin lähelle.
”A Life To Die For” yllätti ja tuli itselleni kuin puskista vasta hyvän aikaa ilmestymisensä jälkeen. Mielenkiinto Royal Huntia kohtaan oli vuosien saatossa päässyt hiipumaan ja välissä oli useita vuosia ilman yhtään kuuntelukertaa. ”Moving Targetin” ja ”Paradoxin” aikoihin bändissä laulajana vaikuttanut DC Cooper palasi riveihin vuonna 2011 ja sen myötä löytyi alkuperäinen soundi, jonka muuttuminen modernimpaan ilmaisuun 2000-luvun alkupuolella oli latistanut omaa mielenkiintoani.
Levyn avaava ”Hell Comes Down From Heaven” on loistava aloitus albumille. Tempo ei nouse kappaleen missään vaiheessa, vaan koko yli yhdeksän minuuttia mennään maltillisesti. Mutta voi herran tähden, minkä kitaramelodian ovat tanskalaiset biisin teemaksi (tai introksi, miten vaan) kehitelleet. Se toistuu ja kantaa läpi koko sovituksen tarttuen väkisin korvaan.
Jatkossa kaasua hiljalleen lisäillään ja tempot nousevat, mutta varsinaiseen tykittelyyn ei missään vaiheessa lähdetä. Ehkä tämän levyn tempoilla moni bändi kuulostaisi huomattavasti rankemmalta, mutta ”A Life To Die Forin” ja yhtyeen yleisilme on kosketinsoittimien ja – jälleen kerran – melodioiden vuoksi kevyempi.
”A Bullet´s Tale,” ”Running Out Of Tears,” ”One Minute Left To Live” sekä ”Signs Of Yesterday” maalailevat albumia eteenpäin ja jokaisesta kappaleesta löytyy kiinnostavia elementtejä. Royal Huntin tärkeät asiat eli monipuolinen laulu stemmaharmonioineen, kosketinsoittimet ja kokonaisuutta täydentävä kitara ovat alati läsnä.
Vauhtia kahlitaan albumin loppua kohti ja toiseksi viimeinen biisi ”Won´t Trust, Won´t Fear, Won´t Beg” on jo perinteinen hevipop-balladi sopien draamankaareen hienosti. Levyn päättävä nimikappale ”A Life To Die For” sitten omalta osaltani räjäyttää pankin. Tempoa nostetaan edelliseen verrattuna hiukan, mutta rauhallisilla vauhdeilla silti mennään. Kappaleen avausriffi ja sen päälle maalailevat koskettimet soivat täydellisessä harmoniassa keskenään. Laulumelodiat stemmoineen ovat koukuttavuudessaan omaa luokkaansa. Vähän samassa hengessä ja tempossa tässä kuljetaan kuin levyn avausbiisissä. Todennäköisesti tarkoin harkittua laittaa nämä biisit näille paikoille ja tällä tavoin levy sekä alkaa, että loppuu samankaltaisissa tunnelmissa.
Varsinkin koko DC Cooperin laulamaa Royal Hunt -tuotantoa alleviivaa tämä jollain tavalla selittämätön helppous saada kappale- ja levykokonaisuudet kuulostamaan pakottomasti ja kuin itsestään syntyneiltä. Tiedä sitten, miten paljon verta ja hikeä tämän albumin eteen on vuodatettu, mutta kovin vapautuneelta ja luontevalta se kuulostaa.
Kosketinsoittimet tässä eniten ovat esillä ja antavat vahvan leiman bändin ilmaisuun. Royal Huntin pidemmissä kappaleissa biisi on keskiössä ilman ylimääräisiä väliosia ja fokus on nimenomaan itse sävellyksessä. Ja mikä omaa korvaani suuresti miellyttää, jokaisessa raidassa on tyylitajuinen ja kappaletta tukeva ja täydentävä kitarasoolo niin kuin tässä lajissa yleensä tapana on.
Mikäli pidät melodioista, massiivisista sovituksista, kerrostalon kokoisista kertosäkeistä ja ehkä vähän siitä Suomi-iskelmästä, tähän levyyn kannattaa ehdottomasti tutustua. Itselleni tämä oli ehdottomasti vuonna 2014 haltuun ottamistani pitkäsoitoista ylivoimainen ykkönen. Aina ei tarvitse paahtaa sata lasissa, vaan välillä voi tyylikkäästi kevyemmin lasketella ja silti päästä voittajana maaliin.
9½/10
Teemu Kuosmanen
1.Hell Comes Down From Heaven
2.A Bullet’s Tale
3.Running Out Of Tears
4.One Minute Left To Live
5.Sign Of Yesterday
6.Won’t Trust, Won’t Fear, Won’t Beg
7.A Life To Die For
40 ja plus vanhan liiton metallimies Kajaanista. Musiikkimaku juminut metallin osalta perinneheviin ja stadionkertseihin, mutta vanhemmiten korvaa alkanut miellyttää myös muunlainen musiikki. Pääasia, että kuulostaa hyvältä niin kuin esimerkiksi Popeda ja E-Type. Perheenisän velvollisuuksien lisäksi aikaa vievät kitaransoitto bänditouhuineen sekä intohimoinen suhde maailman kovimpaan metallibändiin ja maailman kovimpaan jalkapallojoukkueeseen. Scream for me Liverpool!
 Metalliluolan arvio, Teemu Kuosmanen.){kind=link}