10 vuotta kasassa ollut Helsinkiläinen rokkirykmentti Pro Widow on edennyt urallaan kolmanteen albumiinsa, eli syyskuussa 2016 julkaistuun ”Poured Down Decadeen”. Lähellä pororajaa asustavana toimittajana en ollut aiemmin kuullut orkesterista, mutta levyn mukana tulleesta biosta kävi ilmi, että bändi onkin keikkaillut pääasiassa pääkaupunkiseudulla.
Heti ensimmäisestä biisistä asti on selvää, että nyt ollaan perusasioiden parissa, sillä sen verran komeasti levyn avaava ”Sweet ol’ sound” rokkaa. Sama tiukka rokkimeininki jatkuu kakkosviisun ”Get up n’ runin” myötä. Ukot soittavaat komeasti ja sonnikuorot nostavat kertosäkeet lentoon. Levyn kolmantena kuultava hieman balladimainen ”Skin & soul” jatkaa tasokasta linjaa, mutta toisaalta viisu paljastaa myös mielestäni orkesterin heikoimman lenkin: taiteilijanimellä Baron von Bonaparte kulkeva vokalisti tuo mieleeni Dogs D’amourin Tylan. Valitettavasti kyseinen vokalisti ei kuulu suosikkilaulajiini ja rehellisesti sanottuna en hirveästi pitänyt Herra Paroninkaan laulusta, tosin ei homma mielestäni siihen mitenkään kaadu. Miehen soundi ei valitettavasti vaan miellytä korvaani.
Neljäntenä kuultava albumin nimikkobiisi ”Poured down decade” jatkaa levyä keskitempoisella rokkauksella, ollen varsin komea veto. Viidentenä kuultava ”Baby Blu” vie orkesterin hieman edellämainitun Dogs D’amourin mieleentuoviin tunnelmiin. Biisistä löytyy myös varsin komea kertosäe. Muutaman iisimmän viisun jälkeen Pro Widow palaa takaisin rokkauksen pariin ilkeän kitarariffin ympärille kasatun ”Stool Pigeonin” myötä. Kyseinen kipale olikin mielestäni yksi levyn kovimmista runttauksista. ”Sweet Eileen” vie orkesterin jälleen takaisin keskitempoisen rokkauksen pariin, säkeistöriffin nostaessa hattuaan Australian suuntaan herroille Angus ja Malcolm Young.
Levyn toiseksi viimeisenä kuultava ”Perfect tits” asetti jo nimellään riman melkoisen korkealle ja suoraviivainen rokkaus ne lunastaakin täydellisten tissien ylistyslauluksi kohoavan kertosäkeen myötä. 9 biisiä ja reilut 29 minuuttia kestävä levy päättyy komeasti, levyn viimeisen rallin, ”Rock ’n’ Roll dollin” myötä.
Kokonaisuudessaan Pro Widowin ”Poured Down Decade” on varsin miellyttävä paketti. En erityisemmin pitänyt laulajan äänestä, mutta sen vastapainoksi levyltä ei löydy yhtään huonoa biisiä, tosin en voi välttyä ajatukselta olisiko näistä kipaleista ollut revittävissä vielä enemmän irti, jos bändi olisi käyttänyt levyllään ulkopuolista tuottajaa? Mene ja tiedä. Toisaalta turha analysointi on tämäntyyppisen musan suhteen mielestäni turhaa. Tärkeintä on se, että bändi rokkaa komesti ja orkesterista on aistittavissa ne tämän tyyppisen rokin kolme tärkeintä peruselementtiä, eli Kalja, Hiki ja Paska. Pro Widow ei hienostele, vaan vetelee suoraan lekalla takaraivoon. Tämä on rokkia. Piste.
ps. Jos niitä pakollisia vertauksia muihin bändeihin on haettava, niin kuvailisin orkesterin soundia AC/DC:n ja Hanoi Rocksin ristisiitokseksi.
7+/10
Ilkka Järvenpää
1. Sweet ol’ sound
2. Get up n’ run
3. Skin & Soul
4. Poured down decade
5. Baby Blu
6. Stool pigeon
7. Sweet Eileen
8. Perfect tits
9. Rock ’n’ roll Doll
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 - levyarvio. Ilkka Järvenpää, Metalliluola.){kind=link}