Possessed saapuu Suomeen huhtikuussa

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja
MAINOS:




Possessed Suomeen huhtikuussa.

Vuonna 1983 perustettu, death metal -tyylisuunnan peruskivi Possessed esiintyy huhtikuussa 2017 kaksi kertaa Suomessa. Yhdysvaltalaisyhtye jytää perjantaina 14. huhtikuuta Jyväskylän Lutakossa ja seuraavana iltana Helsingin Nosturissa.

Possessed saapuu keikoille laulaja Jeff Becerran johdolla. Jo yhtyeen ensimmäisellä, Death Metal -nimisellä demolla mylvinyt vokalisti toi metallimusiikkiin uutta raivoa ja oli mukana kehittämässä nykyään vahvana elävää tyylisuuntaa. Becerra on ollut jo vuodesta 1990 ampumistapauksen takia pyörätuolin käyttäjä, mutta se ei keulakuvaa hidasta tai pehmennä. Luvassa on alkuperäistä raivoa tiukassa paketissa.

Possessed on toiminut vaihtelevilla kokoonpanoilla vuosina 1983-87, 1990-93 ja vuodesta 2007 eteenpäin. Nykyään viisimiehinen bändi oli jo viime keväänä tulossa Hyvinkään Steelfest-tapahtumaan, vaan silloin keikka peruuntui.

Keväällä 2017 on vuorossa kaksi uutta yritystä: death metal -legenda laittaa tyrät ryskymään Jyväskylässä ja Helsingissä. Myös alaikäiset metallistit pääsevät molemmille keikoille: sekä Lutakossa että Nosturissa on rajattu alue nuorille heavyn ystäville.

Nem Agency & SaariHelvetti Present:

POSSESSED (USA)
pe 14.4.2017 Jyväskylä, Lutakko (S/K-18)
18 e (Jelmun jäsenet), 20 e (muut) jelmu.net
21,50 e lippu.fi
22 e (ovelta)

la 15.4.2017 Helsinki, Nosturi (S/K-18)
23 e + toim.kulut (ennakko), 27 e (ovelta)
ennakko: Ticketmaster

Liput tulevat myyntiin ma 16.1.2017 klo 9.

Tapahtuman virallinen facebook-event

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-