Brutal Assault Tsekin koilisessa sijaitsevassa linnoistuskaupungissa Jaromerissa vetää suomalaisia puoleen joka vuosi sadoittain.
Festarin line-up ei koskaan petä, sillä tarjontaa on monelta saralta. Jälleen kerran oli tehtävä perinteinen reissu Jaromeriin ja Brutal Assaultiin, sillä bändejä oli tolkuttoman paljon ja totta kai suomalaisille halvempaa olutta.
Keskiviikko 9.8.2023
Kotimaisella Feastemilla oli kunnia olla ensimmäisen päivän ensimmäinen yhtye. Bändi veti rivakkaalla tahdilla tiukkaa grindiä. Biisien välissä laulaja loi erilaisia äänimaisemia, mutta ne eivät päässeet oikeuksiin kunnolla, kun oltiin suurella lavalla. Feastemin grind olisi ollut tiukemmillaan pienemmissä ympyröissä.
Fit For An Autopsy on näitä uuden aallon death metallin tai pikemmin death coren yhtyeitä, jotka ovat niittäneet suosiota huomattavasti.
Japanilainen Chuch Of Misery kävi yhdessä vaiheessa Suomessa keikoilla. Viime vuodet ovat olleet seesteisempää bändin toiminnan osalta. Brutal Assaultissa Church Of Misery soundasi terävältä ja oli kovassa lavakunnossa. Laulajan liikehdintä oli suoraan kuin Ozzy Osbournen preesensistä.
Pitkän linjan hardcore-ryhmittymä Slapshot on vieraillut Brutal Assaultissa aikaisemmin. Edellisellä kerralla nokkamies Jack Kelly onnistui huitasemaan mikillä otsan auki ja verta valui pitkin naamaa. Tällä kertaa ei veri tirskunut, vaan hardcore jyräsi kunnolla. Kelly on 60-vuotias veteraani, mutta mies on todella terävässä kunnossa. Taustaryhmittymä on vaihtunut vuosikymmenien varrella kovasti, siitä huolimatta meno ei ole hellittänyt lainkaan.
Immolationista on vähitellen muodostunut Brutal Assaultille housebändi. Death metal -legendat ovat vierailleet Brutal Assaultissa lukuisia kertoja vuosien aikana. Tällä kertaa yhtyeen setti ei mennyt nappiin, sillä sähköt katosivat monitoreista muutaman kerran. Ukot levittelivät käsiään ja ihmettelivät tilannetta.
Kun sähköt oli saatu palautettua, nelikko runttasi uutta ja vanhaa materiaalia tehokkaasti. Ross Dolan oli edelleen todella mureaa kuultavaa ja omaa tunnistettavat elementit. Setti ei ollut pitkä, rapiat tunnin verran, joten siinä ei paljon kerennyt kappaleita vetää.
Agnostic Front edustaa vanhan liiton NYHC-osastoa. Bändi on legendaarinen genressään, sillä kun Agnostic Front nousee lavalle, mylläkkä on saman tien valmis. Tunnin aikana pitit pyörivät villisti ja porukka kieppui yleisön päällä surffaten.
Brutal Assaultissa on ilahduttavaa nähdä crowdsurffingia, mikä on Suomessa lähinnä kiellettyjen listalla. Lisäksi vokalisti Roger Miret hyppi ja ravasi pitkin lavaa nuoren miehen innolla ja voimalla.
Tribulation on aina lumoava lavalla, kun kaikki olosuhteet ovat kunnossa. Kyseessä ei ole välttämättä festariyhtye, sillä goottimainen metalli sopii enemmän pimeään keikkamestaan. Joka tapauksessa Tribulationin melodinen synkähkö olemus toimi odotettua paremmin päiväsaikaan kolmoslavalla.
Settilista koostu pääsääntöisesti best of tyyppisesti eli mukaan oli poimittu raita tai pari jokaiselta julkaisulta. Erityisesti uudempi sinkku ”Hamartia” teki vaikutuksen. Näin ohimainintana, kitaristi oli hankkiutunut kutreistaan eroon ja leikauttanut erikoisen heittotukkaratkaisun.
Sodom on tiukassa vedossa, ei voi muuta sanoa, kun nelikko runttasi menemään vanhan liiton kunnon thrashia tunnin ajan. Kahdella kitaristalla operoiva kokoonpano soundasi todella tiukalta. Erityisesti Frank Blackfire on merkittävä pala, sillä miehen karisma ja soitto loi yhtyeen soundin. Tyylikkäästi harmaantuva Tom Angelripper korisi kappaleet hyvällä iskulla läpi. Aina voisi valittaa biisi listasta, se on pakko sanoa, että ”Christ Passionin” puuttuminen kismitti, mutta setti sisälsi joka tapauksessa niin klassikoita kuin myös uutta tavaraa.
I Am Morbid sai kovaa buustia, kun legendaarinen Pete Sandoval liittyi remmiin. Bändi on ravannut Euroopassa tiheään tahtiin, kun taas Morbid Angelia ei ole nähty vanhalla mantereella vuosiin. I Am Morbidin setti Brutalissa oli silkkaa vanhan liiton Morbid Angel -jyrää. Nämä kappaleet ovat edelleen täyttä timanttia.
Brittiläisen Grave Miasman raaka ja barbaarinen black/death -metal sopi hyvin neloslavalle, joka sijaitsi linnakkeen sisuksissa. Ilmeisesti brittinelikolla oli teknisiä vaikeuksia soundscheckissa, sillä Grave Miasman kaverit eivät keikan aikana vaikuttaneet tyytyväisiltä. Siitä huolimatta bändi tuuttasi menemään biisejä kuten “Erudite Decomposition” sekä “Eschatos”.
Heilung on erikoinen ja mielenkiintoinen tapaus. Performanssiryhmä esiintyy sulavasti metallifestareilla, niin mainstream kuin myös rankemman puoleisissa juhlallisuuksissa. Ja yleisö on aina yhtä lumoutunutta. Moni tuhatpäinen joukko seurasi Heilungin keikkaa sekä performanssia, jossa oli tanssia ja riittejä.
Possessed oli periaatteessa ensimmäisen päivän pääesiintyjä päälavalla. Jeff Becerran johtama viisikko tykitti todellisen vanhan liiton death metal -elämyksen. Setti käsitti 1980-luvun klassikoita ja yllättävän monta kappaletta oli valittu bändin viimeiseltä ”Revelation Of Oblivion” -levyltä.
Kun bändi oli saanut setin vedettyä, nokkamies Jeff Becerra ei heti poistunut lavalta. Sen sijaan hän kirjoitti nimmareita pullojen kylkiin ja ties mihin irtotavaroihin, mitä käsiinsä sai ja heitteli yleisölle. Tässä oli asennetta.
Torstai 10.8.2023
Useille suomalaisille ei Evildead taatusti soita minkäänlaisia kelloja. Yhtyeessä vaikuttaa entisiä ja nykyisiä Agent Steel, Body Count, Abattoir ja Anger As Art -miehistöjä ja taitaa joku olla soittanut myös sessio miehenä Deathissa.
Evildead on 1980-luvun thrash bändejä Losista. Yhtye hyytyi 1990 luvun alussa. Nykyään yhtye porskuttaa ja heittää keikkoja. Evildeadin thrash oli täydellinen nostalgia trip 1980-luvun boomiin. Viisikko tykitti noin puolen tunnin ajan menevää thrashia, mutta valitettavasti yleisöä ei ehtinyt tarpeeksi paikalle. Tästä huolimatta pitti syntyi.
EyeHateGod on legendaarisimpia nimiä sludge ja stoner -genreissä. Bändin leirissä on vuosikymmenien aikana sattunut ja tapahtunut. Nämä heijastuvat keulamies Mike IX Williamsin lyriikoihin. Lavalla Mike oli perinteisen levoton, heiluen ja raastaen itseään läpi shown.
Concrete Winds on kieltämättä yksi kovimmista kotimaisista death/black metal -kokoonpanoista. Äärimilleen viety soundi on yhtyeen tavaramerkki. Puitteet eivät nyt olleet äärimmäiset paitsi, että kolmikko heitti keikan neloslavalla päivän valossa.
Kieltämättä lämmintä oli. Concrete Windsin raakaa ja brutaali soundi sekä soitto oli tiukkaa. Neloslava ei ollut mikään paras mahdollinen paikka, mutta pienemmille yhtyeille se sopi vallan mainiosti. Pimeällä Concrete Windsin nihilistinen tylytys olisi toiminut parhaiten.
Death Metal -fanit ovat tätä paluuta odottaneet kuin kuuta nousevaa. Dismember palasi jo ennen kuin koronarutto iski, mutta silloin kaikki esiintymiset peruuntuivat. Nyt Ruotsin death metal -legendat pääsivät vauhtiin.
Setti koostui aikakaudelta, jolla alkuperäinen Dismember-kokoonpano toimi. Debyyttilevyn biisit olivat parhaiten edustettuina. ”Like An Ever Flowing Stream” on yksi death metallin klassikoita. Bändi oli kovassa tikissä ja vokalisti Matti Kärki korahteli legendaarisia viisuja menemään. Toivottavasti Dismember nähdään myös Suomen kamaralla jollain festarilla.
Kuten dödöporukka on odottanut vuosia Dismemberin paluuta, myös Biohazardin vastaavaa klassisella kokoonpanolla on osattu ennakoida pitkään. Nyt se sitten tapahtui, kun Evan Seinfeld palasi kehiin, ja erimielisyydet oli saatu sovittua.
Biohazardin keikasta ei vauhtia puuttunut, sillä kolmikko ravasi ympäri lavaa ja jakoi vokaaliosuudet sekä hyppyyttivät yleisöä. Katsojat pistivät parastaan, sillä järjettömät pitit pyörivät taas ja jengiä valui vesiputouksen lailla turva-aidan yli.
Merkille pantavaa oli Seinfieldin treenattu ja täysin tatuoitu kroppa. Mies on varmasti viettänyt viime vuosikymmenet punttisalilla ja proteiinia on vedetty. Setti koostui ”Urban Discipline”- sekä ”State Of The World Address” -levyiltä. Yllätyksenä oli coverina vedetty Bad Religionin “We’re Only Gonna Die”.
Dying Fetus veti toisella päälavalla varsin perinteisen kuolopitoisen setin. Kolmikon konsertti ei sisältänyt mitään yllätyksiä.
Belphegor oli edellisellä kerralla toisella päälavalla, mutta nyt Helmut ja kumppanit olivat saanneet slotin pienemmältä kolmoslavalta. Muutoksella ei ollut suurta merkitystä, sillä lavan ympäristö oli tupaten täynnä.
Belphegor soundasi rujolta ja brutaaliselta. Itävaltalaiset sopivat paremmin kolmannelle lavalle, sillä kaikki luut sekä muut rekvisiitat sopivat hyvin kokonaisuuteen. Yhtye ei tarjonnut mitään yllätyksiä, perinteisesti oli kuoloa tarjoa koko rahan edestä, eikä nelikko petä tässä suhteessa.
Nyt oli paha paikka, kun Watain ja Exciter oli buukattu päällekkäin. Teki minkä tahansa ratkaisun, niin poskelleen meni. Watain oli raahannut valtavan määrän tavaraa lavalle ja lopuksi Erik Danielsson oli heittänyt palavan soihdun yleisön sekaan. Siinä tuli järkkäreille kiire hakea soihtu talteen.
Joka tapauksessa Exciter piti tsekata, sillä yhtye omaa legendaarisen statuksen ja on sen verran harvinaista herkkua. Lisäksi kiinnosti todistaa, miten nykyinen kitaristi Daniel Dekay hoiti pestinsä. Hyvin nuori kaveri vanhojen partojen kanssa veti. Mies on antanut uuden energia buustin Exciterille, sillä kolmikko oli todella kovassa vedossa.
Setti koostui totta kai 1980-luvun helmistä. Pari yllätystä oli mukana, sillä harvemmin soitettu ”Die In The Night” kuultiin ”Unveiling The Wicked” -albumilta ja toiseksi – joka ei nyt niin suuri yllätys ollut – oli Motörhead-cover ”Iron Fist”.’
Heti perään lavalle rymisteli Midnight-kolmikko, joka paahtoi seuraavan tunnin verran punkin ja thrashin sekoitusta. Bändi ei säästellyt vaan antoi palaa tiukalla otteella setin läpi. Biisejä oli noukittu mukaan eri levyiltä, jotta oli saatu festareille sopiva settilista.
Perjantai 11.8.2023
Konvent Tanskasta on ollut kovan hypetyksen kohteena, sillä molemmat Napalmin julkaisemat levyt ovat olleet loistavaa death/doom metallia. Huolimatta suhteellisen varhaisesta aloituksesta (kello oli toki jo reippaasti yli puolen päivän) kolmoslavan alue oli jälleen tupaten täynnä, kun Tanskan neidot täräyttivät keikan alkamaan. Vokalistin Rikke Emilie Listin syvältä kurkusta tuleva örinä oli suorastaan lumoavaa kuunneltaa. Tarttuvat ja eeppiset riffit loivat kappaleista todellisia doom/death metal -hymnejä.
Krisiun ei koskaan petä. Kolmikko veti tappavan tehokkaan tunnin pituisen setin. Kolmikko nakutti biisi toisensa perään tiukalla otteella. Krisiunin kaverit ovat myös tunnetusti kovia Motörhead-faneja, joten ei ollut yllätys, että coverina kuultiin ”Ace Of Spades”. Olisivat kieltämättä voineet valita jonkin harvemmin kuullun vedon.
Nile jatkoi kuolo-osastoa. Ei ollut yllätys, että tarjolla oli tanakka setti. Lähes tulkoon kaikkien bändien, lukuun ottamatta pääesiintyjä, setti oli kelloitettu tuntiin. Tunnin aikana myös Nilen oli kaahattava läpi liuta kappaleita. Setissä kuultiin mm. “Lashed To The Slave Stick”, “Sacrifice Unto Sebek”, “Black Seeds Of Vengeance” sekä “Defiling The Gates Of Ishtar”.
Cro-Mags on legendaarinen hard core -ryhmittymä New Yorkista. Bändin pitkällä uralla on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Oikeudenkäyntien jälkeen Harley Flanagan on yhtyeen nokkamies. Keikka aloitettiin legendaarisella aikoinaan MTV:llä pyörineellä ”We Gotta Know” -biisillä.
Flanagan tykkäsi jutustella ja fiilistellä, jolloin alettiin huutaa yleisöstä, että soittakaa jo. Kieltämättä siinä tuhrautui aikaa, mutta miehen omien sanojen mukaan oli vain innoissaan. Lopuksi Nuclear Assaultista ja Brutal Truthista tunnettu bassomestari Dan Lilker vieraili päätösvedossa ”Hard Times”.
Zeal And Ardor on myös ollut kovan hypetyksen alla. Sen myötä bändi saanut huomattavasti palstatilaa ja jalansijaa musiikkimaailmassa. Yhtye ammentaa vaikutteensa progesta aina black metalliin saakka, joten ei sinänsä ihme, että black diggarit olivat hulluna bändiin.
Kun yhtye asteli päälavalle, alue oli täynnä. Vokalisti Manuel Gagneux vaikutti ujonpuoleiselta, sillä ei ottanut paljon kontaktia yleisöön. Kokoonpanoon kuului myös pari taustalaulajaa, jotka tuppasivat enemmän hyppimään ja sätkimään kuin hoitamaan vokaaleita. Zeal And Ardor oli mielenkiintoinen tuttavuus. Kysymys on, ovatko seuraava suuri nimi tulevaisuudessa.
Obituary on kuin death metallin AC/DC kuten basisti Steve DiGiorgio kuvaili Floridan death metal -ryhmää eräässä haastattelussa. Obituaryn tunnistaa aina. Keikan introna toimi kanadalaisen Pat Traversin biisi ”Snortin’ Whiskey”.
Obituaryn ukot tuntuvat diggaavan kappaleesta kovasti, sillä tukka pöllysi ennen kuin ehtivät lavalle. ”Redneck Stompilla” aloitettiin ja siitä jatkui bändin vyörytys. Hauska huomata, että kappaleiden välissä pidettiin hengähdystauko ennen kuin jatkettiin Florida dödön jyystöä. Setti päätettiin perinteisesti ”Slowly We Rot” -klassikkoon. Obituary voisi joskus harkita settilistan päivitystä, sillä olisi mukava kuulla muitakin esityksiä debyytiltä.
Nordjevelissä on ollut pieniä muutoksia, sillä entinen Morbid Angel -kitaristi Destruchtor on ollut riveistä jo tovin poissa. Syytä ei ole annettu. Kieltämättä Nordjevelissä pitää olla kaksi kitaristia, silläyhtye kuullosti valjulta. Totta kai tykitys oli rujoa ja vokalisti Doedsadmiralin ulosanti oli vakuuttavaa. Toivottavasti Destructhor saadaan takaisin riviin, jolloin soundimaailmaa on taatusti tiukempi.
Cult Of Fire tunnetaan siitä, että lavalla on melkoinen määrä tavaraa ja sälää. Tällä kertaa oli oheistuotetta mukana niin paljon, että soittajat mahtuivat hädin tuskin lavalle. Kitaristi ja basisti istuivat käärmepatsaiden kupeessa lotus-asennossa koko setin läpi. Varmasti paikat olivat puutuneita sen jälkeen. Laulajalla puolestaan oli jumalattoman suuri sarvipäinen päähine.
Gorgorothilla oli ollut myös säätöä kokoonpanon kanssa ennen kuin astuivat lavalle. Bändin pomo King Ov Hell ei ollut mukana, vaan mies oli päätynyt sairaalaan Norjassa sattuneen konfliktin myötä. Näin ollen bändi veti keikan nelimiehisenä.
Tämä ei mitenkään haitannut Gorgorothin livevetoa, vaikka soundi oli hiukan ohut. Taakesta tunnetun Horstin kärinät olivat kohdallaan. Gorgoroth kaahasi kaiken kaikkiaan neljätoista biisiä läpi, ja erityisesti levyiltä ”Under The Sign Of Hell” ja ”Quantos Possunt Ad Satanitatem Trahunt” vedettiin usea kappale. Kieltämättä King Ov Hellin olisi pitänyt olla paikalla, mutta propsit siitä, etteivät peruneet konserttia.
Lauantai 12.8.2023
Downset lämppäsi aikoinaan Panteraa kiertueella. Yhtye vieraili Panteran kanssa Helsingissä vuonna 1994 ja katosi sen jälkeen kartalta. Downset palasi takaisin joitain vuosia sitten ja saman tien saatiin diili Nuclear Blastin kanssa.
Tämä Los Angelesista ponnistava metallia ja rappia yhdistelevä nelikko oli saanut Brutal Assaultissa kiittämättömän slotin, sillä soittaminen puolityhjälle festarialueelle puolen päivän aikoihin ei varmasti ilahduttanut Downsetin kavereita. Downsetin rappimetalli kuulosti tylsältä, joten ei ihme, kun porukkaa ei ollut paikalla. Laulajan rappikuteet olivat suoraan 1990-luvulta.
Infected Rain Moldovasta on tulossa ensi kesänä Tuskaan. Tätä yhtyettä ei kannata missata, jos diggaa Jinjeristä ja vastaavista bändeistä. aulajatar Lena Scissorhands oli vaikuttava ilmestys tukkalaitteensa kanssa. Lena otti yleisön nopeasti näppeihinsä ja katsojat olivat täysin haltioissaan. Yhtyeen muut jäsenet jäivät patsastelemaan ja täysin paitsioon, kun Scissorhands hääräsi pitkin poikin lavaa.
Kreikan rässiryhmittymä Suicidal Angels on jo vanha tekijä, mutta sellaista menestystä kuin olisi heille kovasti toivonut ei valitettavasti ole tullut. Suicidal Angelsin setti kesti rapiat kolme varttia, jonka aikana bändi paukutti vanhan liiton thrashia, jonka vaikutteet tulevat vääjäämättä Kreatorilta. Toisaalta miksi keksiä pyörää uusiksi, ja tämä toimi hyvin.
Anaal Nathrakhin raaka primitiviinen grindin ja industrial metallin sekoitus oli äärimmäistä kakofoniaa alusta loppuun. Dave Huntin umpi raaka nihilistisen huuto kruunasi kaiken. Jäsenet välillä vilkuilivat toisiaan, sillä ilmeisesti lavalla oli jotain teknistä häikkää. Tämä ei onneksi haitannut yhtään.
Deicidella oli pitkästä aikaa kiireinen festivaalirundi. Kiertueen täkynä oli kakkoslevyn ”Legion” läpisoitto ja albumi soitettiin läpi oikeassa kappalejärjestyksessä. Glen Benton ei turhaa smalltalkia tai muuta höpötystä harrastanut. Biisit vedettiin suurempia tunteen purkauksia läpi.
Kun ”Legion” oli saatu sahattua loppuun, setissä kuultiin ensimmäisen levyn klassikoita. Lisäksi “Once Upon The Cross-“, “Scars Of The Crucifix-“ sekä “The Stench Of Redemption” -pitkäsoitoilta kuultiin materiaalia. Bentonin tunnettu körinä oli tikissä, ja rumpali Steve Asheim on melkoinen kannuttaja, mutta Deicide oli loppujen lopuksi livenä väritön ja jopa tylsä.
Napalm Death rundasi kesän ilman ikonista Shane Emburya, joka oli huilivuorossa. Varamiehen ollessa basson varressa Barneyn johdolla Nappis veti tymäkän setin. Barney oli kuin suoraan hullujen huoneesta karannut maanikko, ravaten ympäri lavaa hullun lailla.
Nappis soundasi Napalm Deathilta: raakaa grindiä ja crustia seassa. 1990-luvun alun death metal -rippeet ovat pudonneet kyydistä ajat sitten. Lavalla nähtiin Dan Lilker soittamassa bassot ”You Suffer” -kappaleessa. Siinä ei mennyt kuin silmänräpäys, kun se oli ohi. Napalm Death ei muutu eikä luovuta, vaan vetää loppuun asti tyylillä.
Lisää brittiläistä metallia, kun pitkän linjan kuolometalli yhtye Benediction nousi kolmoslavalle. Kun legendaarinen Dave Ingram palasi takaisin Benedictionin keulille ja paluu levy oli tolkuttoman kova, bändi on saanut ravata pitkin poikin maailmaa.
Benedictionin vanhan liiton death metal jyräsi ja oli mannaa korville. Ingramin ääni oli todella vakuuttava. Mies heitti myös huumoripuolta kappaleiden välissä, ettei homma mennyt liian totiseksi. Keikan lopuksi Anaal Nathrakhin nokkamies Dave Hunt ja Ingram vetivät kimpassa ”Subconcious Terror”, johon olisi myös Barney Greenway sopinut todella hyvin mukaan. Joka tapauksessa Benediction oli todella kova.
Triviumista ei sitten tullut seuraavaa suurta nimeä, vaikka kovasti heitä yhdessä vaiheessa hypetettiin. Yhtye veti kuitenkin hyvin jengiä paikalle, kun setti aloitettiin kappaleella “In The Court Of The Dragon” ja perässä seurasi liuta Trivium-sikermää. Keikka päättyi ”In Wavesiin”.
Erityisesti basisti Paolo Gregolotton paluu oli yhtyeelle tärkeä, sillä mies oli ollut sairaslomalla. Paolon kunto oli vielä sen verran heikko, ettei kaveri ravannut eri puolilla lavaa. Sen sijaan Gregolotton basso oli jännästi tuettu, ettei soitin päässyt heilumaan, eikä ollut kroppaa vasten. Yleisön keskuudessa meno oli villiä. Pitit pyörivät villisti ja jengiä tuli turva-aidan yli jatkuvalla syötöllä. Järkkäreillä oli taas kiireinen ilta.
Aura Noir on erään sorttinen all-star ryhmittymä, jossa vaikuttaa nykyisiä ja entisiä jäseniä eri norjalaisista yhtyeistä kuten Mayhem (yllätys). Nelikko veti primitiivistä old school thrashia black metal -soundein. Kappaleet nakutettiin kehiin yksi toisensa perään.
Blasphemerin kitarointi oli tanakkaa suorittamista. Numeroita oli valittu koko bändin pitkältä uralta. Esimerkiksi ”Black Thrash Attackilta” heitettiin ilmoille “Conqueror” ja “Destructor”. Aura Noir nauttii kulttisuosiota, joten bändi tulee aina olemaan underground thrashin lipunkantaja.
Marduk ei jakanut armoa. Keikka oli yhtä paahtoa alusta loppuun. Morgan Håkanssonin kitarointi oli julmaa tikkausta. Miehen naama väännehteli riffien tahdissa. Mortuus kärisi biisit läpi ja keikka oli sitä perinteistä paahtoa. Tunnin aikana nelikko ehti rypistää liudan kappaleita kuten ”Wolves” sekä “Beyond The Grace Of God”.
Carach Angren periaatteeessa päätti nämä neljän päivän bakkanaalit. Tämä hollantilainen black metal -ryhmä oli hauska, sillä laulajan manööverit olivat vauhdikkaita sekä persoonallisia. Kaveri viipotti pitkin poikin lavaa ja ärisi kuin Dani Filth konsanaan.
Carach Angren koostuu kahdesta ydinkaverista, jotka ovat vastuussa yhtyeen musiikista ja visuaalisesta puolesta. Loput kokoonpanosta ovat palkattua työvoimaa. Soittajat hoitivat leiviskänsä mallikkaasti ja myös muilta osin keikka oli viihdyttävä ja sopi päättämään Brutal Assaultin tyyppisen festarin, missä bändejä on muutenkin suuri määrä.
Raportti ja kuvat: Arto Lehtinen
