Brother Firetriben vokalisti Pekka Heino keikkaili Oulussa lauantaina 5.5.2018. Metalliluola pääsi haastattelemaan miestä ja leppoisan jutustelun lomassa keskusteltiin mm. siitä millaista oli olla musadiggari 1980-luvulla. Pekka raotti myös hieman Brother Firetriben tulevaisuuden kuvioita.
Vuosi sitten ilmestyi Brother Firetriben viimeisin ja neljäs studiolevy ”Sunbound”. Millaiset ovat fiilikset kyseisestä levystä nyt?
Levystä jäi erittäin hyvät fiilikset ja koen, että albumi on uramme toistaiseksi paras. Ensimmäistä kertaa Mikko Karmilan kanssa työskentely oli todella positiivinen kokemus. Jo biisejä tehdessä ja äänityksissä oli todella hyvä fiilis, tämä välittyi mielestäni myös levylle.
Omaan korvaani ”Sunbound” oli täysin AOR-albumi. Aiemmilla levyillä linja oli myös selkeästi AOR, mutta siellä täällä oli ripoteltuna enemmän hevivaikutteita erityisesti kitarariffeissä. ”Sunboundilla” tällaisia riffivetoisia biisejä ei samalla tavalla ollut. Oletko samaa mieltä?
Vaikea sanoa. Sinä ehkä kuulet sen paremmin. Itse sitä on niin syvällä niissä biiseissä niitä tehdessä ja äänittäessä, että hirveän vaikea sanoa, mitä se oikeastaan on. Yritimme vain tehdä mahdollisimman hyviä biisejä ilman mitään selkeitä linjanvetoja. Siitä tuli se, mikä siitä tuli. Ehkä heviosasto jäi tällä kertaa hieman pienempään rooliin.
Miten biisinteko ja äänitysprosessi eteni?
Samoin kuin aina ennenkin. Minä ja Tomppa (Nikulainen, koskettimet) tehtiin biisit ja jokainen äänitti osuutensa, missä sitten äänittikin.
Brother Firetribe teki konsertteja viime vuonna keväällä ja syksyllä keikkoja Suomessa sekä ulkomailla. Millainen bändin keikkakuvio on tulevalle kesälle?
Teimme tosiaan keväällä keikkoja Suomessa ja muutaman Englannissa. Viime kesänä teimme festariesiintymisiä ja sitten syksyllä oli tosiaan pitempi Euroopan rundi, jonka jälkeen teimme vielä lyhyen pätkän keikkoja Suomessa. Ensi kesän keikkoihin vaikuttaa taas Nightwishin aktivoituminen, mutta meille avautui pieni ikkuna tehdä muutama festarikonsertti (mm. John Smith Rock Festival ja Hyvinkään Rockfest) sekä viikon mittainen pyrähdys Englannissa ja Hollannissa. Eli nämä ovat ne mahdollisuudet, jolloin meidät livenä voi nähdä ensi kesänä. Mutta toisaalta tämä Nightwish-kuvio toimii meillä siinä mielessä varsin hyvin, koska silloin kun Nightwish on aktiivinen, me teemme tahollamme uusia biisejä.
Eli uutta matskua on tulossa?
Kyllä. Karmila miksaa itse asiassa, jos ei ihan juuri nyt, mutta näinä päivinä, paria uutta biisiämme.
Aiotteko jatkossakin julkaista musiikkia perinteisessä albumi-formaatissa, vai mahdollisesti kokeilla jotain muuta julkaisutapaa?
Hyvä kysymys. Fokus on siinä, että saadaan levyllinen matskua valmiiksi. Siinä samalla pitää sitten tarkasti miettiä miten tuo julkaisukuvio hoidetaan. Se on todella iso juttu. En ole varma, kannattaako meidän kaltaisen bändin tehdä ns. perinteistä levydiiliä enää.
Tulisiko seuraava julkaisu sitten kuitenkin albumimuodossa vai muutama biisi irrallaan tiputellen, kuten esim. pop-artisteilla on nykyisin tapana tehdä?
En tiedä. Kaikki on auki. Siinä on monta muuttujaa, miten se kannattaa tehdä.
Rock-puolellahan ei ole pahemmin harrastettu tätä sinkkujen tiputtelua, joka on normaalia pop-musiikissa. Olisiko tässä mahdollinen tapa julkaista seuraava BF-levy?
Vaikea sanoa. Tuo striimaus-puoli ei oikein ole meidän kaltaisen bändin kannalta se juttu, sillä kuulijamme ostavat vielä fyysisiä levyjä. Tämä on todella vaikea kysymys ja se vaatii kyllä tarkkaa harkintaa.
Pekka Heino – Mies ja kitara
Kerroit, että teet koko ajan myös näitä akustisia keikkoja. Millaista meininkiä on luvassa näillä keikoilla?
Akustisilla keikoilla olen yleisön palvelija. Soitan pääasiassa lainabiisejä, mutta jos paikalla on Tribe-diggareita, niin soitan myös tarvittaessa Brother Firetribea.
Onko ohjelmassa pelkästään englanninkielistä musiikkia?
Kyllä. Suomenkielinen musiikki ei oikein puhuttele, jollei Olavi Virtaa lasketa mukaan.
Tämä akustinen kuvio kulkee mukanasi koko ajan?
Kyllä. Lainabiiseillä elanto on helpompi saada ja koska elätän itseni musiikilla, niin akustiset keikat ja lainabiisit ovat yksi tärkeä tapa tienata elanto. Mutta tämä on sitä, mistä diggaan eniten ja onneksi pystyn elättämään itseni tällä.
Jos palataan takaisin juurille, niin muistatko mistä kipinä musiikkiin syntyi?
Muistan. Selkeä niitti sille, että musiikki tulee olemaan se minun juttuni ja joka määrittelee elämäni, oli Hanoi Rocks. Olin 7-vuotias ja katselimme vähän mitä isommat pojat kuuntelivat ja siitä se kiinnostus löytyi. Muistan, kun lähdimme muistaakseni vuonna 1984 ensimmäistä kertaa Tukholman risteilylle. Menimme perheen kanssa Viking Sagalla Stokikseen ja siellä oli vanhassa kaupungissa suomalainen levykauppa, jota tosin ei enää ole. Halusin ostaa jonkin C-kasetin ja kädessäni oli kaksi kasettia, eli euroviisuvoittajan Herreysin kasetti ja Hanoi Rocksin ”Two Steps From The Move”. Osasin muuten Diggi-loo-diggi-lein tanssin, se oli sen verran kova juttu. Hanoi kuitenkin voitti. Lopullisesti homman sementoi pari vuotta tämän jälkeen se, kun alakerran naapurini soitti ja pyysi minut kuuntelemaan Bon Jovin uutta julkaisua. Meillä oli aina poikaporukalla rituaali, että istuimme ringissä olkkarin lattialle kuuntelemaan uusia levyjä, kun joku oli sellaisen hankkinut. Tämä levy oli muuten sinkku! Se tissikantinen levy. Eli ”You Give Love A Bad Name”, jossa oli Bruce Fairbairnin mahtava tuotanto. Siitä ei ollut enää paluuta. Se oli menoa. Kaikki uudet ja kiinnostavat bändit piti tsekata ja niistä piti kaivaa kaikki mahdollinen tieto esiin.
Kuulostaa tutulta. 1970-luvulla syntyneenä muistan hyvin tämän tiedon kaivamisen. Lopullinen niitti oli kun meillä alkoi näkymään kaapelitelevisio ja sieltä Sky Channel, joka näytti pari tuntia musiikkivideoita päivässä.
Meillä ei kaapeli näkynyt, mutta muistan kun kaveripiirissä joku kävi mummolassa tai kylässä sellaisessa paikassa, missä kaapeli näkyi, niin voi tuota lainausrumbaa mikä siitä syntyi. Kaverit palasivat lomalta kotiin VHS-kasetit täynnä musavideoita. Nämä videokasetit sitten lainattiin kaverilta toiselle.
Uutta musiikkiahan ei tuolloin juuri kuullut, joten kun videoita alkoi näkyä, niin se oli melkein kuin kultakaivos.
Kyllä. Itse olen Keravalta kotoisin ja siellä oli yksi levykauppa ja sitten Anttilan levyosasto. Jumalauta me juostiin levykaupassa. Monta kertaa viikossa käytiin kysymässä, onko se ja se levy tullut. Sitten kun sen lopulta sai, niin voi sitä fiilistä. Tämän jälkeen alkoi taas rituaalimme, eli istuimme olkkarin lattialle kuuntelemaan uutta levyä ja kansi kiersi kaverilta kaverille. Olenkin miettinyt, voivatko nykyajan skidit niin syvästi hurahtaa johonkin bändiin, kun sen eteen ei tarvitse tehdä työtä? Kaikki musiikki on heti näppien tuntumassa ja Spotify ja YouTube ehdottavat sinulle saman tyyppisiä artisteja, mitä kuuntelet. Toisaalta tämä on kaksipiippuinen juttu, sillä itse nautin toisaalta suunnattomasti mm. Spotifyn käytöstä. Tekijän näkökulmasta tilanne on sitten toinen. Korvaukset itse tekijälle ovat aika surkeat. Kotona ja autossa kuuntelen vinyylejä ja CD-levyjä, mutta reissuun lähdettäessä Spotify on kieltämättä lyömätön.
Voisitko listata tähän loppuun viisi omaa suosikkilevyäsi?
Hanoi Rocks: “Two Steps From The Move”. Se me jo käytiin läpi, eli siitä kaikki lähti liikkeelle.
Matchbox: ”Midnight Dynamos”. Tämä on ensimmäinen levy, jonka ostin omilla viikkorahoillani. Peter Collinsin tuotanto, joka tuotti myöhemmin mm. Queensrÿchen klassikkolevyt. Vitun hyvä levy ja loistavat soundit.
Journey: ”Raised On Radio”. Tämä on yhä suosikkini tässä ns. omassa genressäni.
Miles Davis: ”A Kind Of Blue”. Hurahdin jokin aika sitten jatsiin. Siitä seurasi se, että piti tsekata oikeastaan kaikki genren klassikkolevyt. Kyseessä on albumi, jonka voi laittaa milloin tahansa soimaan ja se kuulostaa aina hyvältä. Todellinen aution saaren levy, jossa on jotain magiikkaa.
Bruce Springsteen: ”Born To Run”. Aivan loistava albumikokonaisuus ja pelkkiä loistobiisejä.
Haastattelu: Ilkka Järvenpää
Livekuvat: Mia-Maria Kerovaara
Artikkelikuva: Ville Juurikkala
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
