Paraferia julkaisi uuden sinkun ja musiikkivideon

0
113

Tiedote 10.4.2020

Seinäjoella 2020 ulosloikkansa markkinoille saanut Paraferia julkaisi 10.4.2020 tuoreimman singlelohkaisunsa ensi-EP:ltänsä. Kappaleen ”Loppuunajettu” julkaisuajankohta osuukin kätevästi, osittain myös surkuhupaisasti, päivämäärään, jolloin muun muassa Titanic lähti ensiristeilylleen kohtalokkain seurauksin. Mitään muuta yhdistävää tekijää näillä kahdella asialla ei sitten lopulta olekaan.

”EP:n kokonaisuudesta ”Loppuunajettu” on suoraviivaisin kappalekokonaisuus. Se pohjautuu erinäisten rytmien ja melodioiden luomaan yhdentymään, joka kertosäkeeseen liikuttaessa vain kasvaa” sanoo kitaristi-laulaja Oskari Grahn.

Tämä reilun neljän ja puolen minuutin metallirykäisy on bändien omien sanojen mukaan täyttä mättöä, turpaan vetoa ja väärän polun kulkemista – kaikkea mitä ihminen voi maailmaltaan toivoa. ”Jälleen liikutaan itselle tärkeissä ja rakkaissa aiheissa myös sanoitusten puolella. Totta kai jokainen kuulija muotoilee päässään oman ajatuksen lyyrisestä annista, mutta ajatuksiin kannattaa sisällyttää jokaisen mielen varjopuolet. Ja se, että meitä kulkijoita on niin paljon erilaisia ajatusmaailmoiltamme” Sama saatanan Grahn sepittelee.

Kappaleesta on kuvattu myös musiikkivideotyylinen playthrough-video. Idea videon tekemiseen oli muhinut yhtyeellä jo liian kauan ja sopivan hetken, sekä osaavien henkilöiden osuttua kohdalle oli toteutus helpompaa kuin kotiviinin tekeminen. ”Vaikka kyllähän tässäkin kuuma tuli” naurahtaa Grahn.

Linkit:
Lähde: Paraferia
Kuva: Jenna Järvi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here