[three_fourth]Tampereelta ponnistava OX79 on debyytillään perusasioiden äärellä, sillä yhtyeen vaikuttajiksi mainitaan mm. Metallica sekä Faith No More. Varsinkin jälkimmäisenä mainittu bändi herätti arvostelijan mielenkiinnon uuden ”Illusion Of Sanityn” saatekirjettä lukiessa. Mieleen ei tule ainuttakaan suomalaista orkesteria, joka olisi suoraan maininnut Faith No Moren esikuvakseen. Ryhmä on ollut kasassa pari vuotta ja herrojen vanhat meriitit antavat ymmärtää, että kokemusta levyttämisestä ja musiikkimaailmasta löytyy entuudestaan. Tämän kyllä kuulee ja soittajien vakuuttavaa ammattitaitoa on pakko ihastella.
Otin CD:n mukaan autoon reilun tunnin matkalle Lahdesta Helsinkiin ja syvennyin kuunteluun ensikertaa ratin takaa. Ja todellakin, ensimmäinen raita ”Forgotten Vessels” tuo FNM:n mieleen seesteisine säemelodioineen, joista siirrytään räyhäkkäämpään ilmaisuun kertosäkeeseen saavuttaessa. Kappale on hieno taidonnäyte ja toimii pelinavauksena komeasti. Ainoa haittapuoli tuntui aluksi olevan kitaroiden katoaminen vokaalien ja rumpujen alle autolla ajellessa. Tämä alkoi häiritä matkan jatkuessa, eikä soittimen audiosäätöjen räpläilykään tuonut toivottavaa muutosta. Myöhemmin kotona levyä kuunnellessa kitarat sentään kuuluvat hyvin kun ympäröivää melua ei ole.
Albumin toinen raita ”Feeding Fears” vie FNM-vaikutteet kauemmas päästäen bändin pelaamaan vapaammin omalla pelikentällään. Kertosäe on hienoa kuultavaa ja jääkin soimaan kummasti päähän. ”Gravity” on levyn videobiisi ja jälleen sovitus toimii hyvin. Rauhallisesti kulkeva rakenne tuntuu kuin kuuntelisi kappaletta jollain kaltevalla pinnalla. Nykivä komppi saa aikaan kummia. ”Out Of This Maze” lyö tiskiin särmikkäämpää jyrää efektoituine lauluineen. Tämä biisi ei lähde lentoon samalla tavalla kuin aiemmat ja raidalle jää hieman väliinputoajan rooli. ”Evolution Of Soul” palaa aiempaan kaavaan tempon pudotuksesta ja rauhallisemmasta lähestymistavasta johtuen. Melodisesti rullaavaa säemelodiaa jää seuraamaan lumoutuneena varsinkin useamman kuuntelukerran myötä. Myös maltillinen ja aavistuksen Pink Floydin mieleentuova kitarasoolo toimii tässä kohden hienosti.
”Last Lullabyn” tahdissa hypätään viimeisen kehtolaulun maailmaan. Kehtolaulumaisesti, akustisten kitaroiden ja laulun turvin kappale kulkeekin läpi koko mittansa. Mutta mikä tulkinta laulaja Rino Pecorelliltä tässä irtoaakaan! Kylmät väreet kulkevat selkäpiissä kun kuuntelee hyytävää tarinaa ja sen kerrontaa. Hieno ratkaisu sijoittaa tälläinen vedenjakaja keskelle albumia. ”Am I Machine” pelaa jälleen tarttuvin keinoin. Kitarat ja säemelodia kannattavat biisiä hienosti eteenpäin puolitempoisesti ja mainitaanpa sanoituksissa bändin nimikin: ”They call me OX79. Machine.” Tästäkin tulee jollain oudolla tavalla Pink Floyd mieleen. Yksi albumin parhaita raitoja.
”Remember” heittää seesteiset kuvat syrjään ja tarttuu härkää sarvista. Tempoa on nostettu edellisestä huomattavasti, mutta tästä tulee hieman ongelmia. Jyräys ei anna tilaa melodioille ja tuntuu, ettei bändi itsekään ole tiennyt miten kappaletta olisi tullut rakentaa. Onhan toki kyseessä puhdasta heavy metallia, joka jo itsessään monelle toimii. ”In Saecula Saeculorum” on myös raskas jyrä, jossa kitarat saavat paljon tilaa tuoden aavistuksen Iron Maidenin mieleen. Mantramainen kertosäe junttaa sanomaa takaraivoon pahaenteisellä tavalla.
Jäljellä on vielä albumin nimiraita ”Illusion Of Sanity.” Aavemaisesti pianolla alkava raita hyppää kuin varkain kitaroiden ja rumpujen melodiseksi ristituleksi. Jotain vastustamatonta tässäkin kappaleessa on. Pitkät säemelodiat päästävät kertosäkeen ensi kertaa irti vasta kahden minuutin paremmalla puolella ja upealta kertsi jälleen kuulostaa. Hieno lopetus hienolle levylle.
Albumin vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti kappaleiden sijoitus juuri oikeaan järjestykseen. Melodisia koukkuja putkahtelee esiin pitkin koko levyn mitan ja kokonaisuus kuulostaa aina vain paremmalta kuuntelukertojen kasvaessa. Ja onhan se aina positiivinen yllätys kun eteen tulee bändi, josta ei ole kuullut nuottiakaan aiemmin ja voi todeta kyseessä olevan todella mielenkiintoisen ja lupauksia herättävän tapauksen.
8½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1.Forgotten Vessels
2.Feeding Fears
3.Gravity
4.Out Of This Maze
5.Evolution Of Soul
6.Last Lullaby
7.Am I A Machine
8.Remember
9.In Saecula Saeculorum
10.Illusion Of Sanity[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar){kind=link}