Omnium Gatherumin kahdeksas pitkäsoitto ”The Burning Cold” on julkaistu. Insomniumistakin tutun kitaravelho Markus Vanhasen kipparoima, suomalaisen melodisen death metalin vakiokalustoon kuuluva yhtye lupaa tällä kertaa yhdistää AOR-henkiset tarttuvat melodiat dödisräimeeseen entistä tehokkaammin – ja onnistuu siinä.
”The Burning Cold” yhdistää kontrasteja, vastakohtaisuuksia ja ääripäitä nimestään alkaen niin lyriikoissa kuin musiikillisestikin. Sanoituksissa pohditaan useammassa kappaleessa elämän ja olemisen spektrin eri ulottuvuuksia rakkaudesta kuolemaan, mielenrauhasta sota-teemaan. Esimerkiksi “Fearless Entity” -kappale keskittyy elämän vastakohtaisuuksien teeman ympärille. Ääripäiden olemus kuitenkin muuttuu riippuen siitä, mistä kulmasta asiaa katsoo.
Tälle kuuntelijalle sanoitukset avaavat useampia mielekkäitä pohdinnan paikkoja “Refining Firen” hetkeen tarttumisesta rakkauden näkökulmasta “The Frontlinen” vastaavaan nykyhetken ja olemassaolon arvostamiseen sodan tai tuhon vinkkelistä.
Lyriikoista jää myös enimmäkseen optimistinen fiilis, huolimatta elämän rajallisuuden ja esimerkiksi “Over The Battlefieldin” sodan teemojen läsnäolosta. Elämä on ihmisen parasta aikaa, joten juuri nyt kannattaa arvostaa vapautta, rakkautta, tuulta kasvoilla, sekä luonnollisesti taidokkaita kitarasooloja!
Myös musiikillisesti ”The Burning Cold” on varsin herkullinen kokonaisuus. Jopa hieman juustoisen tarttuvaa lähentelevät melodiat yhdistyvät näppärästi Tuomo Latvalan energiseen rumputyöskentelyyn sekä Jukka Pelkosen syvään murinalauluun. Laulusuorituksella on levyn sävyyn jopa niin suuri vaikutus, että puhtailla vokaaleilla albumi humpsahtaisi helposti klassisen heavyn tai voimametallin puolelle. Kontrasti ja äärirajoilla taiteilu tekee kuitenkin kokonaisuuden “suolaista ja makeaa” -efektistä varsin maistuvan.
Levyä ensimmäisiä kertoja pyöräyttäessä kuuntelija saattaa unohtaa, ettei albumilla ole käytetty ohjelmoituja orkestraatioita, vaan se on tehty bändin käyttämillä soittimilla. ”The Burning Coldin” soundi kuulostaa samalla tavalla suurelta ja eeppiseltä, kuin useiden muiden viime aikoina julkaistujen metallilevyjen, joilla puolestaan on käytetty joko sinfoniaorkestereita, kuoroja tai orkestraatio-plug-ineja.
Albumin kappaleista jokainen omaa potentiaalia toimia hyvin myös livenä. Omnium Gatherum on suuntaamassa levyn julkaisun tiimoilta mittavalle kiertueelle niin Pohjois-Amerikkaan kuin Eurooppaan. Settilistaan siis löytyy tarvittaessa vaihtelua. Ennakkosuosikkejani tulevan Suomen rundin settilistalle ovat videosinkkuina julkaistujen “Gods Go Firstin” ja “Refining Firen” lisäksi korvamatofiilistely “Rest In Your Heart” ja tarttuvuudessaan nerokkuutta hipova “Be The Sky”.
Albumi on biisikokoelmana enemmän tasainen, kuin loisi varsinaista jännitettä, vaikka introna toimiva “The Burning” ja levyn päättävä “Cold” toimivat aloitus- ja maalimerkkeinä muutenkin kuin nimiltään. Instrumentaali-aloituksen ja levyn tuomiohenkisimpiin tunnelmiin jarruttavan päätöksen väliin mahtuu kimara kappaleita, jotka soivat mukavasti niin peräkkäin kuin yksilöinäkin. Vauhtia ja vaihtelevuutta biiseistä löytyy, mutta jos jotain olisin kaivannut lisää, niin jonkinlaista suurempaa jännitettä tai yllätyksellisyyttä.
Yhteenvetona voitaneen todeta, että Omnium Gatherumin kahdeksas täyspitkä studioalbumi sopii takuulla livesoittoon, sekä suurimmalle osalle melodeathin kuluttajista. ”The Burning Cold” maistuu epäilemättä myös kevyemmän metallin ystävälle melodisuutensa vuoksi. Sillä on selkeästi myös saumaa toimia porttiteorian mukaisena houkuttimena esimerkiksi klassisen heavyn tai power metalin kuuntelijalle näiden tiellä kohti raskaampaa vääntöä.
8½/10
Raisa Krogerus
1.The Burning
2.Gods Go First
3.Refining Fire
4.Rest In Your Heart
5.Over The Battlefield
6.The Fearless Entity
7.Be The Sky
8.Driven By Conflict
9.The Frontline
10.Planet Scale
11.Cold
Möröistä blues rockiin ja punkkiin seikkaileva nörtähtävä kameranainen. Jos en ole keikalla, niin olen todennäköisesti puuhaamassa hevosen kanssa, pelaamassa tai lukemassa Terry Pratchettia tai Jane Austenia muutama kissa sylissä.
 Metalliluolan arvio, Raisa Krogerus.){kind=link}