Nummirock järjestetään virtuaalisena

Pandemian tyhjäämä festarikalenteri oli niin surullinen näky, että oli pakko toimia. Tästä syystä Nummirock toimitetaan tänä vuonna teille kotiin atk:n kautta ilmaisena livestriiminä Nummirockin Facebook- ja Youtube-kanavilla.

0
207
Kuva: Nummirock

Tiedote 15.5.2020

Nummirockin tuttu henkilökunta tulee tuottamaan teille huippuunsa viritettyä Nummirock-tunnelmaa festarialueelta neljän päivän ajan. Luvassa on siis perinteisen häröilyn lisäksi ehtaa Nummirock-ohjelmistoa krabulabingoineen ja rockjoogineen, joihin te tietysti osallistutte kotiympäristöönne rakennetuista leireistä. Paras leirirakennelma palkitaan!

Virtuaalifestivaali välitetään koteihinne Seinäjoen ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä toteutettavana monikameratuotantona, niin keikat, haastattelut kuin oheisohjelmatkin. Tämän lisäksi Nummirockin koronan sulkemalta leirintäalueelta lähetetään 24h Zoom-lähetystä neljän päivän ajan, johon haluamme kotien pihoihin ja olohuoneisiin rakennetut nummileirit mukaan. Näin näemme toisemme koko ajan! Leireille annetaan myös omia ohjelmallisia vetovuoroja, jolloin eetterissä päätähtinä nähdään teidät, Nummifanit.

Pyydämme, että kunnioitatte meidän toivomusta pysyä tällä kertaa kotona, poissa festarialueelta, ja annatte meille mahdollisuuden luoda nummitunnelman teitä varten.

ÄLÄ TULE MEILLE, ME TULLAAN TEILLE!

Juhannuksena 17.-20.6.2020 Kauhajoen Nummijärvellä oli tarkoitus juhlia 34. Nummirock.
Tämän vuotiset ennakkoliput käyvät sellaisenaan ensi vuonna.
2021 Nummimirockin ennakkolippuja myyvät Tiketti ja Lippu.fi alkaen 138,50€ (+lippukauppakohtaiset palvelumaksut) kesäkuun loppuun saakka. Heinäkuun alusta lähtien neljän päivän ennakkolipun hinta on 148,50 (+palvelumaksut). Lipun hintaan kuuluvat auto- ja telttapaikka Nummirockin leirintäalueilla.

*

Lähde ja kuva: Nummirock

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here