Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen täyttää tänään 40 vuotta. 25.12.1976 Kiteellä syntynyt kosketinsoittaja on vetänyt Suomen menestyksekkäimmäksi heviyhtyeeksi noussutta Nightwishia koko sen kaksi vuosikymmentä kestäneen toiminnan ajan ja huolimatta useasta vokalistivaihdoksesta suosio on ollut jatkuvassa kasvussa. Yhtyeen debyyttilevy ”Angels Fall First” ilmestyi vuonna 1997, jonka jälkeen Holopainen on myös vastannut lähes kaikista bändin sävellyksistä ja sanoituksista sekä tarinaltaan rikkaiden levyjen teemoista. Nightwishia mies on luonnehtinut tunnetilaksi ja yhtyeen sinfonisen metallin tien avaajana toiminutta musiikkia fantasiaksi. Tuomakselta on ilmestynyt vuonna 2014 myös soololevy ”Music Inspired By The Life And Times Of Scrooge”.
Nightwish julkaisi joulun alla uuden DVD:n ”Vehicle Of Spirit”. Yhtyeen on tarkoitus pitää 2017 välivuosi ja palata tositoimiin uuden levyn merkeissä jälleen vuonna 2018.
Holopaisen tuoreet jouluterveiset faneille luettavissa alta:
Season’s greetings from all of us here and a message from Tuomas:
It`s been roughly two months since we returned home…
Julkaissut Tuomas Holopainen 24. joulukuuta 2016
Onnittelut Tuomakselle! Katso alta Nightwishin klassikkoesityksiä viimeisten 20 vuoden ajalta:
Kuva: Markus Salmela ©Metalliluola
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.