Nightwishin Himos Parkin keikalle mukaan Sonata Arctica sekä Silentium

MAINOS:



sonata1

Jämsän Himos Parkissa 20. elokuuta vietettävään Nightwishin jättikonserttiin on vahvistunut lisää esiintyjiä. Ennen Nightwishin kesän ainoaa yksittäistä kotimaan konserttia lavalla tullaan näkemään jo aiemmin vahvistuneet Arch Enemy(SWE), The Sirens (SWE) sekä nyt julkaistavat kotimaiset Sonata Arctica ja Silentium.

Melodisen power metallin pioneeri Sonata Arctica tunnetaan energisestä esiintymisestään, mutta kesällä 2016 yhtye esiintyy puoliakustisesti osana omaa Sonata Arctica Acoustic Summer Touriaan. Yhtye aloitti akustisten osuuksien sisällyttämisen keikkoihinsa vuonna 2011 The Days of Grays -maailmankiertueellaan, ja toteuttaa tänä kesänä faniensa toiveita kokonaan akustisesta keikasta. Yhtyeen mukaan kappaleita on sovitettu uudelleen sekä tempoja nostettu, jotta keikoilta välittyisi aito pelimannihenki. Sonata Arctica keikalla tullaan kuulemaan akustisena kappaleita bändin koko uran ajalta.

Paikallisväriä Nightwishin konsertissa esittää Jämsänkoskelta kotoisin oleva goottimetalliyhtye Silentium. Melankolisen metallin pitkäaikainen uranuurtaja on julkaissut yli 20-vuotisen uransa aikana viisi albumia, joista merkittävin on vuonna 2007 julkaistu “Sufferion – Hamartia of Prudence”, jonka taiteellisena tuottajana toimi itse Nightwish-pomo Tuomas Holopainen.

”On mahtavaa, että saatiin konserttiin vielä näinkin upeat lämmittelijät. Tämä tapahtuma ja etenkin Nightwishin spektaakkelimainen esiintyminen ainutkertaisen ja näyttävän valoshow’n kassa tulee kyllä kruunaamaan Himos Parkin festivaalikesän ennennäkemättömän hienolla tavalla”  – Hannu Haljala, tuottaja.

Konsertin lipunmyynti on käynyt vilkkaana, ja lähes koko Himoksen alueen majoituskapasiteetti on varattu loppuun. Yleisöä palvelevat Himos Parkin upea tapahtumakenttä; ainutlaatuinen VIP-teltta jossa VIP-asiakas voi nauttia ainutlaatuisen Nightwish VIP-menun sekä Himoksen ravintolamaailma maittavat buffet- ja ala carte –mahdollisuudet.

NIGHTWISH + Arch Enemy (SWE), The Sirens (SWE), Sonata Arctica, Silentium

La 20.8.2016 Jämsä, Himos Park
Perusliput alk. 68,50 €, ikärajaton
VIP alk. 109 €, K-18

tiketti

lippupiste

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-