Julkaisurintamalla pitkään hiljaiseloa viettänyt melodisen black metallin veteraani Naglfar on varmasti monen mieliksi vihdoin saanut valmiiksi uuden albuminsa. Edellisestä levystä on kulunut jo kahdeksan vuotta. Vuonna 2012 julkaistu ”Téras” ei tosin vakuuttanut juuri millään osa-alueella. Täysi susi levy ei ollut, mutta kovin hajuton, väritön ja täysin vailla yllätyksiä. Hittibiisit joita bändiltä olisi voinut odottaa loistivat poissaolollaan. Tästä syystä odotukset ”Cereclothia” kohtaan olivat mitättömät.
Uusi albumi jatkaa kahdeksan vuotta sitten viitoitetulla tiellä sillä ensimmäisenä sinkkuna julkaistu nimibiisi olisi hyvin voinut löytyä jo ”Térakselta”, mikä valitettavasti allekirjoittaneen kohdalla sai hälytyskellot soimaan. Näinkö bändi on tehnyt toisen pian unholaan jäävän levyn? Kuluneita melodioita ja riffejä sisältävä kappale oli soundeiltaan myös melkoinen raakile. Ilmeisesti levyn äänimaailmaa on puunattu jonkin verran ennen varsinaista julkaisua, sillä kappaleet kuulostavat huomattavasti paremmalta lopullisella versiolla.
Sama meno jatkuu seuraavat kolme biisiä ja pieni turhautuminen alkaa jo nostaa rumaa päätään. Herää kysymys tätäkö tämä taas on? Mutta kuten se sananlaskun kuuluisa sika, onneksi myös ruotsalaiset parantavat loppua kohden juoksuaan. ”Cry Of The Serafim” tarjoilee jo lupauksia paremmasta mutta vasta seuraavaksi kuultavat ”The Dagger In Creation” sekä ”A Sanguine Tide Unleashed” lunastavat ne häpeilemättömän tarttuvilla melodioilla. Biiseistä voi aistia sen tunnelma jonka bändi onnistui vangitsemaan esimerkiksi ”Sheolilla” sekä ”Pariahilla”. Fanipoikaa alkaa väkisin hymyilyttää. Levyn päättävät ”Necronaut” ja ”Last Breath Of Yggdrasil” eivät aivan yllä samalle tasolle, vaikka ovat onnistuneita teoksia.
”Cerecloth” on osoitus siitä, että bändillä riittää halutessaan edelleen paukkuja vaikka mihin ja toisinaan sivutaan jopa 1990-luvun sekä 2000-luvun alun loiston päiviä. Tämän vuoksi on harmillista, että sekaan on eksynyt selkeitä ohilaukauksia. Tästä huolimatta Naglfar tarjoilee mukiinmenevän kolmevarttisen omalta itseltään kuulostavaa black metallia.
7/10
Marko Klingberg
1. Cerecloth
2. Horns
3. Like Poison For The Soul
4. Vortex Of Negativity
5. Cry Of The Serafim
6. The Dagger In Creation
7. A Sanguine Tide Unleashed
8. Necronaut
9. Last Breath Of Yggdrasil
Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.
 Metalliluolan arvio, Marko Klingberg.){kind=link}