On kulunut 20 vuotta siitä, kun Mötley Crüe julkaisi kahdeksannen studiolevynsä ”New Tattoo”. Albumin julkaisun aikaan bändin tähti ei loistanut kirkkaasti musiikkimaailman taivaalla, sillä takana oli laiha vuosikymmen, johon kuului kaksi Mötley-mittapuulla mitattuna kaupallisesti heikosti menestynyttä levyä. John Corabin vokalisoima bändi omaa nimeä kantava ”Mötley Crüe” (1994) ja Vince Neilin paluuta yhtyeeseen saatellut ”Generation Swine” (1997).
Kahteen edeltäjäänsä verrattuna ”New Tattoo” merkitsi Mötiköille musiikillisesti paluuta bändin juurille, tai kuten Nikki Sixx asian aikoinaan ilmaisi:
”New Tattoo” on levy, joka olisi pitänyt julkaista ”Dr. Feelgoodin” (1989) jälkeen”.
Yksi suuri muutos oli tapahtunut: Tommy Lee oli poistunut bändin riveistä. Suurimmaksi syyksi mainittiin aikoinaan miehen halu keskittyä tuon aikaiseen Methods of Mayhem -projektiinsa. Tämä ei ollut kuitenkaan ainoa taustatekijä rumpalin lähtöön, sillä välit erityisesti Neiliin olivat huonot. Tähän päälle kun lisättiin Leen ongelmat USA:n oikeuslaitoksen kanssa, soppa oli valmis. Leen tilalle yhtye pestasi tyylillisesti hyvin samantyyppisen soittajan, parhaiten Ozzy Osbournen bändin rumpalinpallilta tunnetun Randy Castillon.
Guns N´ Roses -tuotannoistaan mainetta keränneen Mike Clinkin ohjaama ”New Tattoo” käynnistyy levyn parhaalla biisillä, myös sinkkuna julkaistulla ”Hell On High Heelsillä”, joka on ehdoton Crüe-tuotannon unohdettu helmi. Kappale täyttää kaikki Mötley-klassikon vaatimukset, ilkeän svengin, tarttuvan kertosäkeen, rujon kitarariffin ja törkyisten lyriikoiden puolesta.
”Treat Me Like A Dog I Am” jatkaa rokkauslinjalla, mutta biisistä jää vasurilla huitaistu fiilis. Pieniä bluessävyjä tavoitteleva albumin nimikkoraita jatkaa levyn laskusuuntaa, sillä kappale on pelkkä kliseenippu. Siinä ei ole mitään pahaa, jos kliseet toimivat, mutta ”New Tattoon” heppoiset ”Every Rose Has Its Thorn” -vibat eivät vaan iske.
”Dragstrip Superstar” palauttaa meiningin taas rokkaavaksi, mutta valitettavasti heppoisin ottein. ”First Band On The Moon” tuo introllaan mieleen Velvet Revolverin ”Slither”-hitin, mutta ensimmäisten riffien jälkeen Mötley Crüe suuntaa törkyisille glam rock -vesille. Biisi kuuluu tästä huolimatta levyn parhaaseen kolmannekseen, ei vähiten tarttuvan kertosäkeensä vuoksi.
”She Needs Rock & Roll” käynnistyy tarttuvalla riffittelyllä, mutta valitettavasti biisi ei pysty nousemaan ihan kiva -osastoa korkeammalle. Mötley Crüe ei ollut tällä levyllä vielä valmis tippumaan kanveesiin, vaan ”Punched In The Teeth By Love” antaa toiveita ”New Tattoon” loppusuoran comebackista ja työvoitosta, sen verran komeasti tämä levyn toiseksi paras kappale rokkaa.
Laiska balladi ”Hollywood Ending” on heikko esitys ja pudottaa kuulijan korkealta. ”Fake” pitää edeltäjänsä tavoin lyriikoillaan tarinan Hollywoodin synkemmällä puolella, itse biisin ollessa yksi levyn huonoimmista. Jos ”Fake” oli heikko, on levyn viimeinen oma Mötley-sävellys ”Porno Star” levyn surkein esitys. Viimeisenä kuultava Mötley-versio The Tubes -klassikosta ”White Punks On Dope” ei pärjää lainkaan alkuperäisen räävittömyydelle, mutta kyseessä on tästä huolimatta asiallinen ja The Tubesia kunnioittava tulkinta.
Mitäpä tätä kiertelemään. ”New Tattoo” on Mötley Crüen huonoimpia levyjä. Toki se pesee edeltäjänsä, umpisurkean ”Generation Swinen” kirkkaasti, mutta tämä ei kovin paljoa vaadi. Albumin surullisin piirre on rumpali Castillon sairastuminen pohjukaissuolenhaavaan juuri ennen julkaisun jälkeistä kiertuetta. Tauti oli viedä miehen hengen. Kiertueella miestä tuurasi Hole-yhtyeen Samantha Maloney. Castillon toipuessa sairaudestaan häneltä löytyi syöpä, joka vei Randyn mukanaan maaliskuussa 2002, 51 vuoden ikäisenä.
Kaupallisessa mielessä mitattuna ”New Tattoo” oli floppi, sillä se ei onnistunut palauttamaan Mötley Crüeta takaisin rock-maailman huipulle, levyn ollessa parhaimmillaan USA:n albumilistalla sijalla 41. Parempaa oli edessä, sillä pikakelausta muutama vuosi eteenpäin ja Lee oli takaisin rumpujen takana, uusi levy ”Saints Of Los Angeles” menestys aivan eri luokkaa ja bändi oli jälleen jäähalli-kokoluokassa.
6-/10
Ilkka Järvenpää
1. Hell On High Heels
2. Treat Me Like A Dog I Am
3. New Tattoo
4. Dragstrip Superstar
5. First Band On The Moon
6. She Needs Rock And Roll
7. Punched In The Teeth By Love
8. Hollywood Ending
9. Fake
10. Porno Star
11. White Punks On Dope
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.