Mors Subita suuntaa ”Into The Pitch Black” – levynjulkaisukiertueelle huhtikuussa

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.

Tiedote 7.3.2018

MORS SUBITA SUUNTAA ”INTO THE PITCH BLACK”-LEVYNJULKAISUKIERTUEELLE!

Vuosituhannen alussa perustettu, oululainen metalliyhtye Mors Subita julkaisee 6.4.2018 odotetun kolmosalbuminsa ”Into the Pitch Black” Inverse Recordsin kautta ja suuntaa levyn myötä myös luonnollisesti keikkalavoille.

Yhtye avaa kevään kiertueensa kuudella kotimaan keikalla, joiden rinnalle on odotettavissa vielä muitakin kiertuekalenterin lisäyksiä. Julkistettujen kotimaan keikkojen lisäksi Mors Subita suuntaa myös toukokuussa kolmelle keikalle Japaniin yhdessä muun muassa Turisaksen ja Beast in Blackin kanssa.

Tarkista alta yhtyeen kiertuepäivät ja saavu todistamaan oululaisyhtyeen kovaksi todettu live-show!

 MORS SUBITA – ”INTO THE PITCH BLACK” -LEVYNJULKAISUKIERTUE 2018
6.4.2018 Oulu, Hevimesta
7.4.2018 Nivala, Tuiskula
14.4.2018 Joensuu, Marks Rock Club
27.4.2018 Tampere, Yo-talo
8.4.2018 Helsinki, Nosturi
4.5.2018 Seinäjoki, Bar15
24.5.2018 Osaka, Shinsaibashi Soma JPN
25.5.2018 Nagoya, Holiday Next JPN
26.5.2018 Tokyo, Shinjuku Place JPN
+ lisää tulossa!

Kuuntele yhtyeen tuorein kappalenäyte “Into the Pitch Black” alta:

Ennakkotilaa uusi ”Into the Pitch Black”-albumi:

http://äx.fi/P567789

Lisätiedot:
www.morssubita.com
www.nem.fi

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here