Sloveniassa sijaitseva unelias Tolmin muuttuu metallikansan jokavuotiseksi kesälomakohteeksi, kun 12 000 musiikkifania valtaa Sočan laaksossa sijaitsevan kylän ja sitä ympäröivät pellot sekä turkoosit joet.
MetalDays (ent. Metalcamp) järjestettiin tänä vuonna 15. kertaa. Viikon mittainen festivaali tarjoilee laajan bändikattauksen lisäksi muiden muassa huoletonta rantaelämää, joogaa, erilaisia työpajoja, ja tietenkin uiskentelua yläpuolella kohoavan vuoriston viilentämissä vesissä.
Kiinnitettyjen artistien määrä vuonna 2018 pyöri jossain 130 kieppeillä – aloittelevista bändeistä metallimaailman raskassarjalaisiin. Kolmelle lavalle sekä kuudelle päivälle jaotellut yhtyeet soittivat iltapäivästä aamuyön tunneille, joten on sanomattakin selvää että kaikkea ei ehdi, eikä välttämättä edes kannata yrittää nähdä. Metalliluola tarjoilee viikon kohokohdat sekä satunnaisen otannan matkan varrelle osuneista esityksistä.
Viikon ja virallisen ohjelman avasi sunnuntaina New Forces Stagelle kiinnitetty tamperelaista bläckiä tykittävä Wömit Angel. Yleisöä oli selviytynyt paikalle kiitettävä määrä, ottaen huomioon että iso osa festivaalivieraista oli vielä tässä vaiheessa joen suunnalla pakoilemassa iltapäivän hellettä. Synkkä ja menevä musiikki upposi kuitenkin hyvin ja potkaisi juhlat meidänkin osaltamme käyntiin.
Maanantai oli omalla kohdallani yksi viikon odotetuimpia päiviä, sillä lavalle kipusivat lähes peräjälkeen kauan odottamani Skeletonwitch sekä Hecate Enthroned. Brittiläisen goottivaikutteisen bläkkiksen pioneeri Hecate Enthroned on kiertänyt Suomen lavat kaukaa, enkä oikeastaan odottanut näkeväni tätä pitkäaikaista suosikkiani livenä ikinä. Yhtye oli kuitenkin erinomaisessa vedossa, ja vanhat nopeat sekä melkoista vokaalitaituruutta vaativat kappaleet lähtivät todella komeasti. Äänimiehet olivat tehtäviensä tasalla, ja laulaja Dean Seddan pääsi korkeisiin kirkumisiin hämmästyttävän hienosti. Päivänvalossa soitettu keikka ei ehkä ollut sieltä tunnelmallisimmasta päästä, mutta tekninen taituruus ja hyvä äänentoisto antoivat paljon anteeksi.
Skeletonwitch tarjoili menevää thrash-vaikutteista deathiaan hyvällä intensiteetillä. Upealta ”Beyond The Permafrost” -levyltä irroitetut kappaleet tekivät suurimman vaikutuksen, mutta muutoin esitys oli kaikessa äänekkyydessään hieman rutiininomainen. Kappaleiden tason ollessa varsin korkea, ei tästä kuitenkaan suurempaa valittamisen varaa jäänyt.
Uusia tuttavuuksia itselleni edusti Varsovasta ponnistava Hate, joka kiskoi tummanpuhuvaa deathia puolalaisella varmuudella. Konsertti oli raikas tuulahdus uutta musiikkia, ja lähden varmasti paikalle kun tiemme seuraavan kerran kohtaavat.
Ensimmäisen illan järeämpään kalustoon lukeutui päälavalla messunnut Behemoth. Yhtyeen lavashow nojautuu paljolti ympäröivään tunnelmaan, joten Slovenian pimenevä yö tarjosi varsin maittavat puitteet Nergalin joukoille. Behemoth soittaa jäätävällä ammattitaidolla vuodesta, keikkapaikasta ja festivaalista toiseen.
MetalDaysin tasokkaaseen black metal –kaartia vahvistivat myös erinomaiset Darkened Nocturn Slaughtercult sekä Nordjevel, jotka olivat molemmat vielä näkemättä. Nordjevel otti yleisönsä helposti, sillä tasaisen vahva norjalainen black yhdistettynä vakuuttavaan lavapreesensiin ovat yhdistelmä, joka harvemmin ohitetaan olankohautuksella. Aikainen ajankohta verotti jälleen tunnelmapuolta, mutta yhtye ei antanut tämän haitata – ja yleisö kiitti kuuluvin suosionosoituksin.
Synkkääkin synkempi Darkened Nocturn Slaughtercult on Saksan ja Puolan lahja (tai yksi monista) mustalle metallille. Naislaulajat black metal-bändien keulilla eivät ole täysin ennenkuulumaton juttu, mutta eivät myöskään liian yleinen ilmiö. Mutta sukupuoliasiat sikseen – todettakoon vain että yhtyeen vokaaleista vastaava Onielar on todellakin henkilö paikallaan: Hänen olemuksensa kaikessa pelottavuudessaan niin ääntä kuin ulkoista habitusta myöden on kuin suoraan haudasta kaivettu. Hyvällä tavalla. Levyltä en Slaughtercultista ole ollut aivan niin täpinöissään, mutta heidän liveshownsa oli todellakin kokemuksen arvoinen.
Lisää löylyä iltapäivien hellekeleihin löivät muiden muassa takuuvarmat Cannibal Corpse sekä Mantar, joiden keikat eivät jättäneet ketään kylmäksi. Olin nähnyt kyseiset yhtyeet tähän mennessä vain klubiympäristössä, mutta kokeneet muusikot eivät pelänneet piiskata yleisöään myös päivänvalossa. Tuoreemman kastin orkesterihin lukeutui puolestaan uusiseelantilainen Alien Weaponry. Tämä energisen shown pistänyt nuorisojoukko esittää kappaleitaan myös metallimaailmassa vähemmän kuullulla maorin kielellä, joka tuo mielenkiintoista kulmaa tuttuun thrash-poljentoon.
Viikon järeimmästä esityksestä vastasi itseoikeutetusti Judas Priest. Uuden ”Firepower”-albumin tiimoilta keikkaileva elävä legenda oli tuonut tullessaan silmiinpistävän hienon shown jätimäisine lediseinineen. Screenille heijastettu kuvasto piti tunnelmaa yllä myös niinä hetkinä, kun Rob Halfordin ääni tuntui katoavan jonnekin Slovenian yötaivaalle. En tiedä oliko vika miehessä vai tekniikassa, mutta muutama kappaleen puolikas meni ainakin itseltäni täysin ohi. Suurta yleisöä ei tämä tuntunut haittaavan, ja metallimusiikin ikonit nauttivat ansaitsemaansa huomiota aina viimeisiin säveliin asti – ja pitkälle sen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen Priest-keikkani, joten samalla tuli täytettyä myös ammottava aukko yleissivistyksessä.
Suurimmasta yllätyksestä vastasi kanadanranskalainen Kataklysm, joka jo ensispiikeissään vitsaili kuulleensa olevansa ”too hard to headline”. Yhtye osoitti väittämän vääräksi. Äärimmäisen nopeasta ja teknisestä kappalemateriaalista tunnettu joukkio oli loihtinut musiikkinsa tueksi (ehkä hieman yllättäen) lämminhenkisen ja helposti lähestyttävän shown – ja tämä kontrasti toimi hämmästyttävän hienosti. Varsin henkilökohtaiset ja syvälliset juttutuokiot paitsi tasapainottivat aggressiivisia kappaleita, myös loivat vahvan tunneyhteyden bändin ja yleisön välille. Metal unitya parhaimmillaan!
Kotimaista osaamista päälavoilla esittelivät Ensiferum, Children Of Bodom sekä Battle Beast, jotka tanssittivat festarikansaa varmoin ottein. Suomalainen musiikki on kovassa huudossa Keski-Euroopassa, eikä ihmekään että sinivalkoiset soinnut vetivät paikalle hyvin yleisöä, sillä ainakin valistuneen arvion mukaan valtaosa juhlavieraista oli saapunut Saksa-Itävalta–akselilta. Edellämainitut yhtyeet osoittivat kuuluvansa ehdottomasti suurille lavoille. Children Of Bodom sai myös kunnian toimia päätöspäivän pääesiintyjänä, eivätkä kokeneet rokkarit jättäneet tilaisuutta käyttämättä. Taitavan soitannan, kuivan huumorin ja lukuisien takuuhittien sävyttämä konsertti oli mainio päätös päälavan ohjelmistolle.
MetalDays 2018 vietiin läpi mahtavassa hengessä ja helteisessä säässä. Festivaalien järjestelyt hakevat vertaistaan, sillä festariorganisaatio on selkeästi tehnyt kaikkensa viihtyvyyden eteen: Juomatarjoilu pelasi nopeasti, jonot ja turvatarkastukset vetivät sekä ruoka- ja juomakojujen valikoimasta löytyi varmasti jotakin jokaiselle juhlijalle. Paratiisimaisissa puitteissa järjestettävässä festivaalissa on myös kiinnitetty erityistä huolta ekologisuuteen, joka näkyy kaikessa tekemisessä. Tämä on myös elinehto kansallispuistojen maisemissa pidettävän festivaalin jatkuvuuden kannalta.
Viikko saattaa noin äkkiseltään vaikuttaa hieman pitkältä ajalta festaroinnin kannalta, mutta hyvät ystävät, raskas musiikki, upeat maisemat ja lukuisat aktiviteetit auttavat kadottamaan ajantajun melko onnistuneesti. MetalDays oli osaltamme ohi jo kolmatta perättäistä kertaa, ja uskaltaisin väittää palaavani takaisin mahdollisimman pian.
Teksti: Markus Salmela
Kuvat: Anne Salmela & Markus Salmela
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
